Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Olen ruoanlaitosta ja leipomisesta tykkäävä naisimmeinen. Blogissani julkaistavat ohjeet olen keräillyt vuosien varrella sieltä sun täältä... ja tykkään myös kehitellä ohjeita itse.Toivottavasti maltat kommentoida tuotoksiani käydessäsi sivuillani. Blogini on aloitettu 22.7. 2007. Tervetuloa tutustumaan Mimmi Mutikaisen keittiöön.

28.01.2012 - 10:32

eli appelsiinille maistuvista rahkalätyistähän on kyse.... helppoja ja nopeita tehdä, jos yllättäen makeanhammasta alkaa kolottamaan

Yleensä olen käyttänyt syrnikkien pohjana Pirkan ohjetta ja sillä olen tehnyt mm  sitruunaisia syrnikkejä  ja näitä syrnikkejä.

Tällä kertaa teki kuitenkin mieli appelsiinin makuja, joten tällä ohjeella mentiin.... ja nyt paistoin syrnikit ihan tavallisella pinnoitetulla paistinpannulla 3 kpl kerralla, enkä lettupannulla. Ihan niin siistin mallisia ei tavallisella pannulla paistettaessa tule, vaan missäs se on sanottu, jotta syrnikkienkään reunojen on oltava just pyöreät...... joten lettupannun puute ei ole pätevä syy olla tekemättä syrnikkejä

 

Appelsiinisyrnikit eli appelsiinille maistuvat rahkalätyt

250 g (=2 dl) maitorahkaa

3 munaa

1 dl vehnäjauhoja

½ dl sokeria

(1 tl vanilliinisokeria)

1/4 tl suolaa

1 pienen appelsiinin rastettu oranssi kuori ( tai vaikka 2 mandariinin kuori)

rasvaa paistamiseen ( käytin voita)

Sekoita kaikki taikinan ainekset tasaiseksi seokseksi a anna taikinan turvota väh. 10 min. Paista ohukaispannulla tai isolla paistinpannulla ( esim 3 kpl kerralla) paksuhkoja ohukaisia (miedolla) lämmöllä. Tarjoa EHDOTTOMASTI LÄMPIMINÄ  hilon tai marjojen kera. Minä tykkäsin näistäkin haaleina ihan ilman mitään lisuketta.... appelsiinin raikas maku riitti.

Tavallisella pannulla paistettaessa minulla tulee tästä annoksesta 10 kpl isoja syrnikkejä ( 2 kpl/pieni annos)

Jos syrnikit paistaa lettupannnulla tulee ohjeella n.14 kpl syrnikkejä.

... kunnolla kun kypsentää puolen, ei hieman isommankaan syrnikin kääntämisessä ole mitään ongelmaa...

Tässä yhteispotretti kaikista yksinkertaisella ohjeella tehdyistä syrnikeistä.....

 

26.01.2012 - 16:38

Hieman nahistuneita omenoita kulhossa? Tässä yksi kohde niiden käyttöön...

Pellillinen omenapannukakkua  50 cm leveän uunin pellille syntyy seuraavista aineksista: 7 dl maitoa + 3½ dl vehnäjauhoja + 1 tl suolaa + ½ dl sokeria + 1 tl leivinjauhetta ( ei ole välttämätön) + 2 tl vanilliinisokeria + 3 munaa + 1 dl rasvasulaa -> kaikki ainekset sekaisin ja taikina kaadetaan leivinpaperin päälle uunipannulle. Päälle levitetään omenalohkoja/kuutioita (4- 5 isoa kaupan omena) tai omput voi laittaa raasteenakin taikinan päälle. Pinnalle vielä vielä kanelia+sokeria ja pannari paistumaan n. 200 asteeseen n. 30 min.

Naatitaan haaleana sellaisenaan tai hillon/marjojen kera. Itse tykkään tästä myös ihan kylmänä ilman mitään lisäkkeitä

 

25.01.2012 - 12:35

Tämän ruoan pohjana oleva naudan lihasta valmistettu kastike oli hyvää jo ihan sellaisenaankin ( syötiin siis kerran ihan taviskastikkeenakin), vaan toiselle kertaa  minä tuunasin ruokaa hieman erilaiseksi...

Hyvästä naudan lihasta valmistettua soosia. Pitkään haudutettua lihaa + sipulia (tarkoittaa vähintään 2 tuntia hiljaisella lämmöllä) liemessä hyvin maustettuna ja kypsentämisen jälkeen vehnäjauho-vesiseoksella suurustettua soosia ja siihen lisäsin vielä maustekurkkua ja punaista paprikaa suikaleina sekä reilusti valkosipulia -> tuloksena oli ihana soosi riisille.

 

Tuunatun lihakastikkeen kanssa söimme keitettyä riisiä, kermaisia ruusukaaleja ja  porkkana-ananasraastetta.

 

17.01.2012 - 19:55

Varmaan aika monessa kodissa on näin joulun jälkeen keitelty hernekeittoa kinkun jämistä. Meillä ei kinkkua jäänyt, vaan siitä huolimatta tein hernekeittoa. Lihaksi kaupasta valikoitui mukaan possun puolikas lihaisa savupotka ja lisäksi laitoin vielä ylikypsää savukinkkua.

Näköjään viime maaliskuussa olen viimeksi savupotkasta keitellyt hernerokkaa tähän tapaan....

Hernekeitto

500 g pss vihreitä kuivattuja herneitä

2- 2½ litraa vettä

1 iso keltasipuli

½ lihaisa savupotka

200 g ylikypsää savukinkkua

3 porkkanaa

2 lihaliemikuutiota

suolaa

sinappia

mustapippuria

Huuhtele herneet ja laita ne likomaan yön yli ( tai ainakin muutamia tunteja) reiluun 2 litraan vettä. Kun aloitat keittämisen laita sekaan hienonnettu sipuli ja savupotka. Kypsennä hernekattilaa miedolla lämmöllä välillä sekoitellen n. tunti. Lisää sekaan kiehumaan pieniksi paloitellut porkkanat ja kinkkukuutiot. Hauduttele keittoa vielä vähintään ½ tuntia.... tarkista ainesten kypsyys. Ota savupotka kattilasta ja puhdista siitä lihat keiton sekaan. Tarkista keiton sakeus ja lisää mausteet ja maistele.... perinteisesti hernekeitto maustetaan meiramilla, vaan minä en laittanut sitä olleskaan nyt ja tykättiin kyllä keitosta näin naturel maustettunakin. Mustapippuria rouhaisin hieman sekaan maisteluvaiheessa. 

Hernekeitto on kyllä aika tuhtia syötävää....varsinkin kun meillä tykätään hieman sakeamman sorttisesta keitosta

 

17.01.2012 - 12:25

Ruusukaalia tulee meidän huushollissa käytettyä ylen harvoin. Muutamia kertoja olen noita pikkuisia kaalipäitä keittänyt/höyryttänyt lisäkkeeksi ihan sellaisenaan....vaan yksinhän minä ne olen saanut syödä. Nyt päätin naamioida ruusukaalit kermalla tai pekonilla ja kermalla.... päädyin ekaan vaihtoehtoon. Pitää tuo pekoniversiokin joskus kokeilla, sen verran paljon  on sitä eri blogeissa/keskustelupalstoilla kehuttu.

Tässä pikku kipposessa on ohje tehtynä yksinkertaisena ...

Kermassa haudutetut ruusukaalit

300 g rasia kotimaisia ruusukaaleja
2 rkl rypsiöljyä tai muuta rasvaa
1½ dl ruokakermaa ( 15%) + ½ dl vettä
sitruunamehua
suolaa, rouhittua mustapippuria

Poista ruusukaaleista päällimmäiset lehdet ja leikkaa kanta pois. Leikkaa ruusukaalit neljään osaan tai jos ne ovat pieniä puolita ne. Kuumenna tilkka rasvaa  paistinpannulla (tai miksipä ei myös kattila kävisi) ja lisää ruusukaalit ja kuullota niitä niin että ne saavat hieman väriä... aikaa menee muutama minuutti. Kaada sekaan kerma ja vähennä samalla levyn lämpöä niin, että kerma juuri ja juuri hiukan poreilee. Hauduta ruusukaaleja kannen alla, kunnes kerma on lähes imeytynyt niihin.... aikaa menee n.15 minuuttia. Mausta ruusukaalit lopuksi suolalla, mustapippurirouheella ja sitruunamehulla ja tarjoa heti kuumina.

Ohjeella tehden ruokaa piisaa lisäkeruokana 4-5:lle syöjälle. Joku voi popsia tämän annoksen tällaisenaan kokonaan ihan yksin

Kypsymisvaiheessa ruoka oli tämän näköistä...

Eiköhän tehdä meidän huushollissa ruusukaaleja aika pian uudemmankin kerran.... pekonisia tai vaikka tomaattisia versioita. Näissä ainakaan ei tuntunut sitä hieman kirkerää ruusukaalin tyypillistä makua juur ollenkaan....

 

15.01.2012 - 17:16

Aika ajoin broilerikeittoa tulee tehtyä turhankin usein, ainakin jos kanssasyöjältä kysyttäisiin. Minähän voisin popsia sitä vaikka pari kertaa viikossa....

Tällä kertaa mentiin tällaisella ohjeella mikä muotoutui kaappien sisällön mukaan mm. riisin laitoin keitettynä sekaan, koska sitä oli edelliseltä aterialta jäänyt just sopivasti tai olisinkohan minä jossain alitajunnassa ennakoinut broilerikeiton tekoa, tuskinpa vaan....sillä lihoja jääkaapista ottaessani en vielä tiennyt mitä ruokaa teen... lupasin vaan että ruoka on ihan kohta valmista

Broilerikeitto

8-9 dl vettä

1 kanaliemikuutio (tai lihaliemi-)

3 kpl broilerin maustamatonta ohutleikettä -> leikkaa pieniksi suikaleiksi tai kuutioiksi

öljyä paistamiseen muutama rkl

1 iso keltasipuli -> leikaa lohkoiksi

2 valkosipulin kynttä -> viipaloi

250 g pss pakastekasvissuikaleita

300 g ( =1 pieni) kesäkurpitsa -> kuutioi

1 pieni punainen paprika -> suikaloi

3 dl keitettyä pitkäjyväistä riisiä ( tai raakaa n.1 dl)

3 dl laktoositonta ruokakermaa

2 dl vihreitä pakasteherneitä

aromatseosta (laitoin reilun tl)

suolaa ( laitoin reilun tl)

paprikajauhetta ( n.1½ tl)

currya (n.1½ tl)

pitsamaustetta ( n. 2 tl)

ruohosipulia (kuivattua n.1 rkl)

persiljaa (kuivattua 1 rkl)

 

Laita vesi + mausteet kattilaan kiehumaan. Ruskista lihat paistinpannulla yhdessä sipulien kanssa, lisää pannulle paprikajauhetta + curryä ja anna lihojen muhia hetken ja kippaa seos sitten kattilaan liemen sekaan. Mikäli käytät raakaa riisiä, lisää sekin kattilaan kypsymään..... minä käytin kypsää riisiä ja laitoin sen vasta kypsentämisen lopussa. Pehmennä pannulla kesäkurpitsa ja paprika. Kypsennä lihoja (ja riisiä) n. 15 minuutia ja laita sitten kaikki muut ainekset kattilaan ja kuumenna keitto kiehuvaksi. Hauduta vielä tarpeen mukaan 5-10 minuuttia. Tarkista keiton maku ja sakeus.

Kuinka monelle piisaa... riippuu syöjien nälän suuruudesta....kuvan mukaisis lautasellisia (ei ole kovin iso) tästä annoksesta tulee 5 ja santsivaraa ei ole yhtään.

Onneksi tätä jäi vielä, niin saa huomennakin töiden jälkeen herkutella lautasellisella kuumaa soppaa.

14.01.2012 - 13:41

Silloin harvoin kun nykyisin tekee mieli tummaa lihaa, tulee paistettua jonkinlaiset pihvit. Niin tälläkin kerralla...oliskohan tämä nyt sitten sipulipihvin ja lehtipihvin risteytys

Lihana pihveissä on jälleen pippuroidut naudan ulkofilepihvit.... 2 kpl maksoi lähes 12 euroa, joten hinta on taasen noussut meidänkin kaupassa. Näistä sipulipihveistä tein tällaiset ohuet versiot...

Sipulipihvit kahdelle

2 kpl naudan ulkofilepihvejä (pippuroituja 150 g kpl)

2 keltasipulia

öljyä paistamiseen

suolaa

(soijakastiketta)

Nuiji pihvit muosipussin sisällä ( niin ei reunojen pippurit lenetele ympäri keittiötä) lihanuijalla oikein ohuiksi. Irtoavat pippurirouheet kannattaa tietenkin hierasta pihvien pintaan. Öljyä pihvien pinta molemmin puolin ja jätä pihvit odottamaan huoneen lämpöön. Kuori sipulit ja viipaloi/tee puolirenkaita. Paista ensin sipulit tilkassa öljyä pehmeiksi ja mausta lorauksella soijakastiketta tai ihan vaan suolalla ja pidä sipulit kuumina kannen alla.

Paista pihvit molemmin puolin n. 1½ minuuttia keskilämmöllä. Mausta pihvit. Mionä laitoin tällä kertaa vaan suolaa mausteeksi, kun tuntui pippuria olevan sen verran paljon jo valmiiksi. Nosta sipulit pihvien päälle.

Salaatissa on kahta vihreää salaattia, karkeaa luomuporkkanaraastetta, kirsikkatomaatteja, s-ananasta ja  tummia rypäleitä.

Helppoa ja hyvää.

 

13.01.2012 - 16:33

Joskus näinkin helpolla...

Uunissa paistettua hietakampelaa (suoraan pakastealtaasta) lisukkeineen.

Perunaa tulee syötyä enää harvoin... tällä kertaa kuitenkin teki mieli jonkin sortin pannulla paistettuja kermaparunoita ( muunnos skånen perunoista).

Kermaperunat 2:lle

3-4 perunaa kuorittuna

1 pieni sipuli

rasvaa paistamiseen

2 dl ruokakermaa (osa nesteestä voi olla maitoa tai vettäkin)

suolaa

mustapippurirouhetta

ruohosipulia

Kuullota perunat ja sipulit paistinpannulla., lisää neste ja hauduttele perunat kypsiksi kannen alla välillä sekoitellen ja tarvittaessa nestettä lisäillen. Aikaa tähän menee perunalajikkeesta, perunamäärästä ja kuution koosta riippuen 15 min eteeenpäin. Mausta perunat mieleisiksi.

 

08.01.2012 - 18:30

Makeita herkkuja tulee ylen harvoin nykysellään tehtyä, vaan viime viikonloppuna kun oli vieraita, tekaisin tällaiset helpot makeat...

Ohjeella tulee 7-8 kuvan mukaista annosta sitruunaista mansikkarahkaa. Rahkaksi voi tietenkin käyttää myös ihan maustamatonta rahkaa ja sitruunamehua/kuorta sekä koko kermamääräksi taviskermaa,  siten saa herkusta hieman halvemmankin. Meillä kaikki syöjät tykkäsivät tästä. En laittanut tätä kovin makeaksi, vaan sitruunainen maku taittoi ihanasti mansikan maun kanssa.

Sitruunainen mansikkarahka

(7-8 reilua annosta)

2 dl prk vaniljarahkaa

2 dl prk sitruunarahkaa

1 prk mansikkakermaa

2 dl prk vispikermaa

vaniljasokeria

sokeria

mansikoita (n. 1,3 litraa pakastemansikoita, sulaneena ja jos mehua kovin irtoaa, voisi sitä valuttaa hieman pois ennen soseuttamista)

Yhdistä kermat samaan kulhoon ja vatkaa ne vaahdoksi. Soseuta mansikat sauvasekoittimella ja erota 3-4 dl päällysseokseen. Yhdistä rahkat, mansikkasose ja vähän sokeria tasaiseksi. Lisää kermavaahto nostellen. Tarkista maku. Jaa mansikkainen seos annoslaseihin/kulhoihin. Mausta päälle tuleva mansikkasose miedosti sokerilla ja jaa se laseihin. 

 

07.01.2012 - 14:06

Kaaliruoat jakavat mielipiteitä...

Me kuulumme niihin jotka tykkäävät niistä. Niin keitot, padat, laatikot kuin kääryleetkin tekevät hyvin kauppansa.

Pyhien välipäivinä tekaisin tällaisen pikaisen kaalipadan muiden keittiöhommien lomassa.

Kaalipadan punertava väri tulee tomaattipyreestä....mitä itse ensin hieman oudoksuin, vaan hyvin tomaattipyrekin kaalipataan mausteeksi passaa. Katselin netistä joitakin ohjeita ja tomaattipyrelisä oli jossakin ohjeessa mainittu...

Minä tein kaalipadan näillä suhteilla...

Kaalipata

n.800 g valkokaalia

2 isoa keltasipulia

3 porkkanaa

3-4 dl vettä ( tarvittaessa lisää)

400 g naudan paistijauhelihaa

tomaattipyrettä ( n.2-3 rkl)

soijakastiketta ( n.1 rkl)

lihaliemikuutio (1 kpl)

suolaa

kuivattua meiramia

mustapippurirouhetta

siirappia ( n. 2 rkl)

Laita vesi kiehumaan kattilaan. Leikkaa puhdistettu kaali, hienonna sipulit ja paloittele kuoritut porkkanat. Laita veteen mausteet ja kaali hautumaan kannen alle.... noin 20 minuuttia. Sekoittele välillä pohjaa myöten. Ruskista samanaikaisesti jauheliha + sipulit paistinpannulla ja lisää ne kaalin sekaan yhdessä porkkanakuutioiden kanssa. Hauduta pata kypsäksi ja tarkista maku. Lisää kypsentämisen aikana vettä tarvittaessa. Minulla pata kypsyi miedolla lämmöllä noin tunnin ja oli mielestäni just passelia.

Nälän suuruudesta ja muista aterialla syötävistä lisukkeista riippuen tällä ohjeella tehty kaalipata piisaa 4-5 ruokailijalle.

Tarjoa kaalipadan lisukkeena miedosti sokeroitua puolukkasurvosta/hilloa.

 

Kaalipatahan kuuluu niihin ruokiin mitkä lämmitettynä vaan paraneevat

Ruokaan ja leivontaan liittyviä blogeja, joissa vierailen aika usein

Aatun apajilla

Hannan keittiössä

Marien ruokaohjeet

Mansikkamäki

Canelian keittiössä

Pulla-akka

Sirkun sekotukset

Pieni kakkupuoti

Kropsua eväänä

Möhköfanttien maassa

chocomum

Kettuterroristit

Pakkopulla

Kokeileva keittiö

Makuhetkiä

Juhlattaren kakkublogi

Kaurislapsen kakkuja

Kulinaristi

Sitruunamarenki

Maasikas

Taikinaterapiaa

Merjan leivonta ja askartelu

Kotileipuri

Pullahiiren leivontanurkka

Ei makeaa mahan täydeltä

Marjan leipomukset

Vesikirpun keittiössä

Kuun Karkelot

Ruusumamma

Sitä sun tätä...

Älä tule paha kakku...

Sokeriherkku

Tärpätti

Migu

Pieni kakkupuoti

tuuli-tukan kakkuja

Cebicin keittiössä

Sarin kakku- ja ruokablogi

Örkin leivonta- ja ruokaohjeita

Marin omat jutut

Muffariina

Mantan kyökki

Kulinaarimuruja

Ihanat tomaatit

Herkkusuu

Decapitated

Lettupannu

Päivin Pakerrukset

Suolaa&Pippuria

Kattimatikaisen kokkailut

Hattulan pappilan apupapin papupata...

Satulin kokeilut

Helmeilevää

Herkkusuun paratiisi

a´la Make

Allergialiemessä

Ninnin ruoka ja leivonta ohjeita

Makuturisti

Kakkukioski

Minnan Makeat

Vesselin väkerrykset

Kirsin keittiössä

Rakkaudesta ruokaan

Nohanna

Mummun keittiö

Mariiqan maailmaa

Keittokomerossa

Suklaahiiren leipomuksia

Sannan annokset

Kaurislapsen kakkuja

Justiinan kokkailut

Kokeileva keittiö

Katariinan keittiössä

Tiitiäisen blogi

chocomum

chocolate por favor

Takkukakku

Ei makeaa mahan täydeltä

Annan elämää

Aquasunin keittiö

Päitsylin päähänpistot

Tuulian herkut

Kanelikeiju

Kiireen keskellä leivontaa ja kokkausta

Helinäkeijun nannat

Kattimatikaisen kokkailut

Pirpaliina

Katin kakku

Emerald city

Prinsessa Vivianin keittiössä

Ekun keittiö

Pippurimaijan keittiö

Tärpätin Joulua

KakkuHelmi (ex PiaMel)

Klemmarin kokkaukset

Kermaruusu

Kotiäidin elämää

Momma`s Little Bakery

Arkiromantiikkaa

Piikuliinan puuhastelut

Mint Chocolate

HerkkuHovi

HerkkuKirppu

Tahmatasssu

Anissette kokkailee

Hedelmäpommi

Herkkuhetkiä

Kinuskikissa

Rimatonnan keittiössä

Kakkulandia

Mistä on pienet tytöt tehty

Sinikan leivonta

Kattila

Garmellin keittiössä

Elämä makeaksi (ulla)

Piipan keittiöstä

Annukan leivontaa

Meidän keittokirja

Keittiön hehku

Keitoksia ja koitoksia

Hemuliinan uunissa

Meidän murkinat

Pohjatuulen paistokset

Pastanjauhantaa

Otetaan ensin puoli kiloa voita

MonkeyFood

Polkkapossu

Unelias kokki

Limepippuri

Meidän keittokirja

Möhköfanttien maassa

Hannan soppa 

Elämän kekkerit

Kyökkipiika Kati

Herkkuja ruokapöytään

Annin leipomukset

Kakunkuvatuksia ja prinsessoja

Katjan keittiössä

Elviksen keittiö

Kotiäidin elämää

Mian kokkailut

Helmeilevää

HerkkuHermo

Mamman Unelma

Ruokia laidasta laitaan

Kliivian keittiö

Ilonan kakkulaatikko

Sohvin kyökki

Rouva Veen kokkaukset

Siiliparatiisi

Rouva täytekakku

Tanjan keittokomerossa

Martsu keittiössä

Edinan intohimot

Sokerileipurin kakut

Ewelynin

Kangaskakku

Aito-Maku

Ninnulin Näpertelyjä

Joutsenlampi

SweetCake

Herkkusuut

Suklaahiirosen kotikolo

Cake Dream

Pippurimylly

Annan Tupa

Baka baka liten kaka

Mint Chocolate

KakkuKatri

Tonttula

Sannan Sotkut

AnuLillin leivonnaiset

Kakkumonsteri

Äitiliinin tekeleet

Heikunkeikun Kööki

Perhe Räsänen

Helin kakut

Ruoanlaittoa ja elämää

Patalintu

Kyökki jahtisataman äärellä

Huumorinkukka

FantasIINA

TaikinaTaivas

Katlan leivontablogi

Tiikerin kakkuja

Kotileipuri Lilli

Larissan tohinat

Kodin onni

Makupossu

Suklaamuruja

Open Cafe

Millan Magiat

Tanjan keittokomerossa 

Pistaasipähkinä

Happy baking days

Piipan kokkailut

Sinin kakkublogi

Rosalii

Headisu

Päivänpiristys

Ihan huvin vuoksi...

Pappilan hätävara kokkaa

Aldo kokkaa ja sotkee

Toverusten Tortut

Nyytin herkkuja

KakkuAitta

Hellun kokkaukset

Marilee leivoskelee

Garam Masala

VillaCaramilla

Jonnan keittiössä

Vallan makeeta

Toscapulla

Ihanat tomaatit

Sokeriperhosen kakut

Justiinan juhlintaa

Appelsiineja ja hunajaa

Iloista leivontaa

Pikkupippuri

Kakkumaakari

Suklaasydän

Kesä sateen kuivattaa

Hannan unelmia

Leipurimamma

Marian maailma

Uramamman keittokirja

Tiiaisen vuodatuksia

Suklaasisko

Jousimiehen kokkailut

Koiruuksia ja kokkailua

Kotona tehtyä

Rouva Herkkusuu

Vellipoika

Pikkukuu

Sugar

Oho ja Hups keittiössä

Siskot kokkaa

Pirjon pannut ja padat

Leivontapäiväkirja

Jabakery

Pionilaakso

Ahonlaita

Pannu kuumana

Kaakkuja ja muuta hömppää

Ojoistenmutka

MarsMars

Jokeyn leivontanurkka

Makuja maalta

Sweet and salty

Huvikumpu

Kakkusen leivonta ja käsityöt

Suolaa&sokeria

Sitruunaruoho

Tuulen puuska

Elenan blogi

Keittiö Itävallassa

Adalminan helmi

Kakkuja ja kakaroita

Chocoland

Maaritin kokkailut

Revonpiha

Lellen blogi

Nannikki kokkaa

Nennuliinukan blogi

LeivinLiina

Leipurimamma

Marin kyökki

Maistuvat paistuvat

Pastel

Ripauksia ja veitsenkärjellisiä

PP

Minnan blogi

Satun leivontablogi

Kakkujen taikaa

Titan kakkuja

Kermacaramelli

Pieni herkkupuoti

Hyvän tuulen keittiössä

Kardemummaa,kanelia,sokeria

Lunni leipoo

Namnami

Suklaapupun blogi

Sarin kakkutupa

Kakku

Herkkupaloja

Ruusperin rutinat

Leipoi, leipoi...

Suzy Suklaa

Vauvapaakari

Kakkukellari

Ihan huvin vuoksi...

Kokeile tätä kotona

Tervetuloa Bakelandiin

UnelmaKakku

Memmun kattilassa porisee

KaMillan Kakkuja

Nuuskamuikkunen

Makeaahyvää

SokeriPilvi

Kummat kakut

Kakku Korpi

Tytin kakkuapaja

Sitruunasydän

Punakaneli

HP:n HerkkuPaikka

Herkkupaloja

Le-le-leivotaan!

Pähkinärinne

Marin Kyökki

Voikunkivamaailma

Crazy Baker

Ellun ajatuksia ja kokkailuja

Hellun Kokkaukset

Karhunkaakut

Cakes by J

Colliemamman leipomukset

TaimiKakku

Gluteenitonta leivontaa

Lessun leipomo

Leivontablogi Murupulla

Leipuri-kondiittorin opintiellä

Makiaa Minnalta

Sarpan ruoka/leivonnaisblogi

Kassun leipomukset

Aitomaatti

Kakkupeukaloiset

 Valkosuklaa

Kotiäidin leipomuksia

Huono mutta innokas kokki

Sanjan kakkukekkerit

TaikaKokki

Kakkuja ja unelmia

Madicken

Made in my kitchen

Kellari leipuri

Kakkuliinat

Tekevät kädet

MammaMarsipaani

Askartelua ja elämänmakuja

Varsinainen talousihme

Voisilmäpeliä

Anzkun kauhasta kajahtaa

Murupulla

Crazy cheesecake

Niisun namit

Sadunlainen Onni

Kakkupaja

WilmiinaWorld

Ninan lempparit

Taikataikinat

Pulla&Pitko

Ninuskin näperrykset

Ala Meku

Kakkuliinat

Omenaminttu

Kotiäidin askareet

Ellun ajatuksia ja kokkailuja

Aatan aarreaitta

Tervetuloa Bakelandiin

Purppurahelmi

Strawberry

Joosuan leivontanurkka

Piimäsuille

Adelmine

Kakkukangas

Maakarileipuri

Katin herkut

Kotikokin unelmia

Suklaa-Sirru

Minopin keittiössä

Helin kokkailut ja leipomukset

Love&Bake

Piian jutut

Migu

Suklaasydän

Nuudelipussi pippurihyllyllä

Marsipaaniperhonen

Raisan reseptit

 Kotona kokkaillen

Miitun kokkailut

Naurista naamaan

Aloittelevan äidin arkea

Sokeriunelmia

Matiaksen murkinat

Pöytä kahdeksalle

Porkkana ja pekoni

Sumin sörsselit

Pieni Herkkupuoti

Hayley's Cuisine

enny`s yummies

 Katiskattaren keittiö

Onnelin pikku keittiö

Pirttihirmu

Kaislan herkut

Lähellä sydäntä

Joosuan leivonta

Keittiössä ja puutarhassa

Kahden Marjan kakut

Dream

Kakuntekijä

Pikkusuolaista Makeannälkään

Leivontaa ja suklaata

Mupuisen keittiössä

All you need is suger

Perussettiä

Italiansalaatti

Ensun kakkutaivas

PikkuMamma

NaMiN pAjA

Lieden lämmössä

Zakuska-pöytä

SokuriSiskot

Pupupöperöä

Suklaapisara

Kotiäidin kokkauksia

Sapuskaa

KakkuKaheli

Inksuliini

Merry morning

Jennin tohinat

Rekkalesken leivontaa

Kyökkipiika Kati

Hymyile läpi kyynelten

Danish baking

CitroCake

Herkkuhetkiä

Ruokailmiö

Teetan herkkupuoti

Sadunlainen Onni

Kanelitytön kakkuparatiisi

Tatjaanan tekeleet

Bake My Day

Mantelisade

Mangomii

Auringonkukkia

Näppärä Käpälän kakut

Golosa

Sokerisiipi

Sanna`s Kitchen

Dr. Sugar

Crumbles for everyone

Äiti ja tytär kokkaavat

Raparperin alla

Lemon tree in my kitchen

Riisan ruokakomero

Joy of baking

Marsipaanikissa

Mallan makeat-huvikummun tyyliin

Hovkonditorn

Ihan itse tehty...

Sweetopia

Karppisiskot

Miisulin herkkuja

Varmanakki

Pörden maailma

Syntisen hyvää

Ruokaa meiltä ja muualta

Töllin emännän leipomukset

Arja Marjan keittiössä

Iskä kokkaa

Keittiö ja keittiö

Jauhot pöllyää

Purppura helmiä - leivonnaisia

Ripaus korianteria

Sanoja lautaselta

Herkutellaan hetki

Wok`n Roll

Sokeria, sokeria

Lautasellesi

Kiitos hyvää

Kakkupaloja

Tuulen puuska

Hellan ja viinilasin välissä

Kakulla

Hiidenuhman keittiössä

Karppaus ja perhe

Kissanminttua ja Pilvipullia

Sokerina pohjalla

Onnelasta

Sokerihammas

kipAKKA kokkaa

Myrkynkeittäjän herkut

Ancka bakar kakor

Kuista

Homemade by mi

Ihanimmat

Mangomousse

Herkkujen helmiä

Cakkuja

 

Mikäli haluat lisätä blogisi nimen tähän listaan tai haluat blogisi nimen pois listalta, ole hyvä ja jätä viesti vieraskirjaan tai kommentteihin

Theodora, ystävien kesken Dora tai Doris

Mimmin touhuissa mukana... ainakin syömässä kermavaahtoa...

 31.5.1995 - 11.9.2010

Kotivinkki tarjoaa sivuillaan herkulliset reseptit niin ruoanlaittoon kuin leivontaankin. Kannattaa käydä tutustumassa ja hakemassa uusia tuulahduksia omiin kyökkihommiin...