Olen ruoanlaitosta ja leipomisesta tykkäävä naisimmeinen. Blogissani julkaistavat ohjeet olen keräillyt vuosien varrella sieltä sun täältä... ja tykkään myös kehitellä ohjeita itse.Toivottavasti maltat kommentoida tuotoksiani käydessäsi sivuillani. Blogini on aloitettu 22.7. 2007. Tervetuloa tutustumaan Mimmi Mutikaisen keittiöön.
Tähän laatikkoon upotin kaikenlaisia jämiä.....

Peruna-savukinkkulaatikko
7 isoa kuorittua perunaa ohuina viipaleina
1 sipuli hienonnettuna
n. 5 dl savukinkkua hienonnettuna
250 g pss pakastekasviksia ( minulla oli hieman vajaa aurinkokasvispussi)
suolaa, mustapippuria myllystä, paprikajauhetta, valkosipulia
4 dl (kevyttä) ruokakermaa
1 dl vettä
n. 2-3 dl juustoraastetta
Laita puolet perunoista uunivuokaan, päälle kinkku, kasvikset, sipuli ja mausteita sekä juustoraastetta. Laita sitten vuokaan loput perunat ja kaada kerma+vesi vuokaan ja ripottele vielä mausteita ja juustoraastetta perunakerroksen päälle. Kypsennä laatikko uunissa 175 -200 asteessa n.1½ tuntia. Kun laatikko on ollut uunissa reilun puoli tuntia, niin paina esim. paistinlastalla pintaa alemmaksi, jotta päällimmäisetkin perunaviipaleetkin kostuvat.

Hedelmäinen punajuurisalaatti
säilykepunajuurta raasteena, omenaa ja tuoretta päärynää raasteena, vihersalaattia, sinappinen jogurttikastike
Tämä salaatti oli oikein raikasta peruna-kinkkulaatikon kanssa.
|
|
Örkin leivonta- ja ruokaohjeita
Hattulan pappilan apupapin papupata...
Ninnin ruoka ja leivonta ohjeita
Kiireen keskellä leivontaa ja kokkausta
KakkuHelmi (ex PiaMel)
Elämä makeaksi (ulla)
Otetaan ensin puoli kiloa voita
Kakunkuvatuksia ja prinsessoja
Ripauksia ja veitsenkärjellisiä
Leipuri-kondiittorin opintiellä
Helin kokkailut ja leipomukset
Mallan makeat-huvikummun tyyliin
Purppura helmiä - leivonnaisia
Mikäli haluat lisätä blogisi nimen tähän listaan tai haluat blogisi nimen pois listalta, ole hyvä ja jätä viesti vieraskirjaan tai kommentteihin
Mimmin touhuissa mukana... ainakin syömässä kermavaahtoa...

31.5.1995 - 11.9.2010
Kotivinkki tarjoaa sivuillaan herkulliset reseptit niin ruoanlaittoon kuin leivontaankin. Kannattaa käydä tutustumassa ja hakemassa uusia tuulahduksia omiin kyökkihommiin...