Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Olen ruoanlaitosta ja leipomisesta tykkäävä naisimmeinen. Blogissani julkaistavat ohjeet olen keräillyt vuosien varrella sieltä sun täältä... ja tykkään myös kehitellä ohjeita itse.Toivottavasti maltat kommentoida tuotoksiani käydessäsi sivuillani. Blogini on aloitettu 22.7. 2007. Tervetuloa tutustumaan Mimmi Mutikaisen keittiöön.

07.05.2008 - 16:48

Tällä kertaa pinaattikeittomme ei tullutkaan kaupan pakastealtaasta, vaan tein sen alusta lähtien ihan ite. Tiedä sitten kummassa menee aikaa enemmän, sen pakastekeiton sulatuksessa ja lämmityksessä vai pienen keittoannoksen teossa...

Meillä tykätään maitopohjaisesta sakeahkosta pinaattikeitosta ja lisäkkeenä "pakollinen" keitetty muna.

Pinaattikeitto

( tästä tulee 3 ihan hyvän kokoista lautasellista keittoa)

n. 30 g rasvaa

1 dl vehnäjauhoja ( meillä tykätään sakeasta keitosta, useimmissa ohjeissa on vaan ½ dl jauhoja)

1 l maitoa

1 pss (=150g) pakastepinaattia

reilu tl suolaa

(hyppysellinen sokeria)

Sulata rasva kattilassa, lisää jauhot ja sekoita tasaiseksi. Lisää maito kylmänä ja kuumenna seos kiehuvaksi koko ajan pohjaa myöten sekoittaen esim. pallovatkaimella. Hauduta keittopohjaa pari minuuttia. Lisää pakastepinaatti ja anna sen sulaa ja kuumentua keiton seassa.Älä enää keittele, ettei pinaatti menetä kaunista vihreää väriään. Mausta keitto suolalla (ja sokerilla) juuri ennen kuin rupeat syömään, jotta keitto ei juoksettuisi.

Jos pinaattikeittoa jää, eikä halua syödä sitä lämmitettynä, voi lopusta keitosta pyöräyttää sämpylöitä tai rieskaa tai jatkaa sitä ja paistaa pinaattilättyjä tai  tällää kalaruoan seuraavaksi päiväksi ja kuorruttaa pinaattikeitolla kalan tai tarjoaa sen lisäkekastikkeena tai....

Helena kirjoitti 07.05.2008 - 20:34
Kotitekoinen pinaattikeitto on todella hyvää - ja valmistuu miltei samassa ajassa kuin pakastekeiton lämmitykseen kuluu. Kunhan vain malttaa keittää pohjaa vähän aikaa, niin että jauhot kypsyvät.
Mimmi Mutikainen kirjoitti 07.05.2008 - 21:11
Helena, näinhänse on ja kyllähän ite tehty on aina itetehtyä... mikroaaltouunissakin voi tehdä pienen annoksen jos pohjaanpalamista pelkää...
Hjalmar kirjoitti 07.05.2008 - 21:34
Oletko koskaan kokeillut tuorepinaatista tehtyä keittoa,käytän itse pakastepinaattia sen helppotekoisuuden vuoksi.onneksi perheessämme on monta pinaatin ystävää,joten keittoa ei yleensä jää paljon syömättä.
Aino kirjoitti 07.05.2008 - 21:55
Nam nam! Iskee vielä näin iltasella karmiva nälkä tällaisia herkkuja katsellessa :)
Mimmi Mutikainen kirjoitti 07.05.2008 - 23:30
Hjalmar, olen tehnyt joskus tuoreesta pinaatistakin, kiehauttanut sen vedessä ja valuttanut ja hienontanut ja sitten samalla tavalla eteenpäin valmistus kun pakastepinaatistakin...kun on tottunut pakastepinaattiin niin tuntuu että se keitto tulee vähän erilaista ...vai onko se vaan minulla korvien välissä? tiedä sitten. Meillä ei aina täällä päin Suomea edes saa tuorepinaattia, siksikin tulee käytettyä pakasteversiota. Meillä melkein kinasteltiin kuka sai syödä pienen määrän keittoa mitä päivällä jäi...annoin miehen voittaa!

Aino, pinaattikeitto on kevyttä, voi syödä näin iltasellakin... jos vaan olis. Ja jos ei ole laittanut kermoja keittoon..minusta pinaattikeitto ei niitä kaipaa.
vilijaana kirjoitti 07.05.2008 - 23:41
onkos muutakin pinaattikeittoa kuin maitopohjainen...taidan taas olla tyhmä,mutta meillä ei muuta keittoa tunneta :D
ja itsetehtyä!!;)
Hannan Keittiön Hanna kirjoitti 08.05.2008 - 00:08
Meillä pinaattikeitto on miehen lempparia! Ja itse teen (tosin mieskin on opetellut) aina, kerran ostin pakastettua eikä se kyllä kaupaksi mennyt. =(
Silloin kun olen ollut nuorempi ja ahkerampi ;) viljelin pinaattia kasvimaalla, tosi hyvin aina onnistui eli on helppo kasvi. Nyt ei ole edes ollut kasvimaata moneen moneen vuoteen.. eikä taida tullakkaan kun on aikas aikaavievää hommaa sen hoitaminen. =/
Perunaa ollaan pariapientä penkkiä laitettu ja mikään ei ole kyllä niin HYVÄÄ kuin oman maan perunat. =))
Mimmi Mutikainen kirjoitti 08.05.2008 - 00:18
Vilijaana, tein tieteellistä tutkimustyötä netistä löytyvitä pinaattikeitto-ohjeista ja aika paljon on kasvisliemeen tehtäviä keitto-ohjeita ja litran annokseen laitetaan vaan esim 1 dl maitoa... näyttävät ihan erilaiselta keitoilta.... ei meilläkään tunneta muuta kun maitopohjainen...

Hannan keittiön Hanna, meillä kyllämenee kaupan ihan kaupan pakastekeitotkin, nyt vaan oli pakastimeen jostain syystä kertynyt pinaattia montakin pussia niin päätin tehdä ite... ja hyvä niin. En ole pinaattia, enkä kyllä muutakaan kasvattanut koskaan...paitsi herukoita ja vadelmia ja nyt oli puhetta että laitettas vähän perunaa maahan...
Kirsi kirjoitti 08.05.2008 - 08:08
Hih... mäkin tein yksi päivä pinaattikeittoa... tosin en syötäväksi asti!! Kaikki meni siihen asti hyvin, kunnes ovikello soi... keitto paloi pohjaan (ihan niin täysin, että heitin koko kattilan pois!!). Olisi pitänyt nostaa kattila hellalta ja mennä vasta sitten avaamaan ovea... jälkiviisautta!! =)
Mimmi Mutikainen kirjoitti 08.05.2008 - 09:19
Kirsi, no voi itku! Tekevälle sattuu.... kyllähän siinä saa olla ihan skarppina...paksupohjainen kattila, mieto lämpö, sekoittelu pohjaa myöten jne...
rimatonna kirjoitti 10.05.2008 - 14:06
Pinaattikeitto on aina niin hyvää! Itse joudun sen maitoallergisena tekemään kaurajuomaan, vaan hyvin maustettuna eroa ei enää edes huomaa. Ja kananmuna, se on ihan pakollinen juttu tässä sopassa :)
Mimmi Mutikainen kirjoitti 10.05.2008 - 18:08
Rimatonna, on se vaan hyvä että nykyisinon noita maitoa vastaavia muitakin kun soijamaito... itse käytän riisimaitoa silloin kun teen jotain maidottomana, jos on eräs syömässä meillä... pinaattikeitto on monien suosikki ja toisien inhokki..
Kmsu kirjoitti 12.05.2008 - 15:04
Ihanaa!:P Näin vanhemmiten olen vasta ymmärtänyt kuinka hyvää pinaattikeitto on! Nyt vain odotellaan, koska saa pinaattia omasta maasta. Itänyt jo on.:)
Mimmi Mutikainen kirjoitti 12.05.2008 - 16:19
KMSU, meillä pinaattikeitto on aina kuulunut kaikkien lempiruokiin.... minä vaan monesti fuskaan ja ostan pakasteversiota, sekin kelpaa meille... mutta onhan ite tehty aina poikaa, varsinkin jos vielä kasvattaa pinaatinkin itse...
Anne kirjoitti 16.05.2008 - 18:41
Meillä syödään itse tehtyä pinaattikeittoa noin kerran kuussa, käytän aina kaupan pakastealtaasta löytyviä pinaattikuutioita. Kerran sain mummolta hänen itse kasvattamaa pinaattia ja tein siitä keittoa, syömättä jäi. Keitosta tuli minun makuuni aivan liian voimakkaan makuista, maistui jotenkin turhan rautaiselle...
Mimmi Mutikainen kirjoitti 16.05.2008 - 19:49
Anne, yllävän monet tykkäävät pinaattikeitosta... minä rykkään tuoreesta pinaatista höyrytettynä esim porkkanna seassa...keittoon lähes aina tulee laitettua pakastepinaattia, kuten sinäkin. ...ja hyvää on!
Anulilli kirjoitti 05.07.2008 - 04:00
Oi, pinaattikeitto on NIIN hyvää! En ole ite ikinä kokeillut tehdä, mutta nyt taisit innostaa mut! Ja päälle just kananmuna, niin jösses kun on hyvää. =)
Mimmi Mutikainen kirjoitti 09.07.2008 - 19:24
Anulilli, pinaattikeitto on myös meidän suosikkiruokia, myös kaupan pakastekeitot menevät mutta onhan ite tehty aina ite tehty...kokeile tehä vaan, ei ole hankalaa.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Ruokaan ja leivontaan liittyviä blogeja, joissa vierailen aika usein

Aatun apajilla

Hannan keittiössä

Marien ruokaohjeet

Mansikkamäki

Canelian keittiössä

Pulla-akka

Sirkun sekotukset

Pieni kakkupuoti

Kropsua eväänä

Möhköfanttien maassa

chocomum

Kettuterroristit

Pakkopulla

Kokeileva keittiö

Makuhetkiä

Juhlattaren kakkublogi

Kaurislapsen kakkuja

Kulinaristi

Sitruunamarenki

Maasikas

Taikinaterapiaa

Merjan leivonta ja askartelu

Kotileipuri

Pullahiiren leivontanurkka

Ei makeaa mahan täydeltä

Marjan leipomukset

Vesikirpun keittiössä

Kuun Karkelot

Ruusumamma

Sitä sun tätä...

Älä tule paha kakku...

Sokeriherkku

Tärpätti

Migu

Pieni kakkupuoti

tuuli-tukan kakkuja

Cebicin keittiössä

Sarin kakku- ja ruokablogi

Örkin leivonta- ja ruokaohjeita

Marin omat jutut

Muffariina

Mantan kyökki

Kulinaarimuruja

Ihanat tomaatit

Herkkusuu

Decapitated

Lettupannu

Päivin Pakerrukset

Suolaa&Pippuria

Kattimatikaisen kokkailut

Hattulan pappilan apupapin papupata...

Satulin kokeilut

Helmeilevää

Herkkusuun paratiisi

a´la Make

Allergialiemessä

Ninnin ruoka ja leivonta ohjeita

Makuturisti

Kakkukioski

Minnan Makeat

Vesselin väkerrykset

Kirsin keittiössä

Rakkaudesta ruokaan

Nohanna

Mummun keittiö

Mariiqan maailmaa

Keittokomerossa

Suklaahiiren leipomuksia

Sannan annokset

Kaurislapsen kakkuja

Justiinan kokkailut

Kokeileva keittiö

Katariinan keittiössä

Tiitiäisen blogi

chocomum

chocolate por favor

Takkukakku

Ei makeaa mahan täydeltä

Annan elämää

Aquasunin keittiö

Päitsylin päähänpistot

Tuulian herkut

Kanelikeiju

Kiireen keskellä leivontaa ja kokkausta

Helinäkeijun nannat

Kattimatikaisen kokkailut

Pirpaliina

Katin kakku

Emerald city

Prinsessa Vivianin keittiössä

Ekun keittiö

Pippurimaijan keittiö

Tärpätin Joulua

KakkuHelmi (ex PiaMel)

Klemmarin kokkaukset

Kermaruusu

Kotiäidin elämää

Momma`s Little Bakery

Arkiromantiikkaa

Piikuliinan puuhastelut

Mint Chocolate

HerkkuHovi

HerkkuKirppu

Tahmatasssu

Anissette kokkailee

Hedelmäpommi

Herkkuhetkiä

Kinuskikissa

Rimatonnan keittiössä

Kakkulandia

Mistä on pienet tytöt tehty

Sinikan leivonta

Kattila

Garmellin keittiössä

Elämä makeaksi (ulla)

Piipan keittiöstä

Annukan leivontaa

Meidän keittokirja

Keittiön hehku

Keitoksia ja koitoksia

Hemuliinan uunissa

Meidän murkinat

Pohjatuulen paistokset

Pastanjauhantaa

Otetaan ensin puoli kiloa voita

MonkeyFood

Polkkapossu

Unelias kokki

Limepippuri

Meidän keittokirja

Möhköfanttien maassa

Hannan soppa 

Elämän kekkerit

Kyökkipiika Kati

Herkkuja ruokapöytään

Annin leipomukset

Kakunkuvatuksia ja prinsessoja

Katjan keittiössä

Elviksen keittiö

Kotiäidin elämää

Mian kokkailut

Helmeilevää

HerkkuHermo

Mamman Unelma

Ruokia laidasta laitaan

Kliivian keittiö

Ilonan kakkulaatikko

Sohvin kyökki

Rouva Veen kokkaukset

Siiliparatiisi

Rouva täytekakku

Tanjan keittokomerossa

Martsu keittiössä

Edinan intohimot

Sokerileipurin kakut

Ewelynin

Kangaskakku

Aito-Maku

Ninnulin Näpertelyjä

Joutsenlampi

SweetCake

Herkkusuut

Suklaahiirosen kotikolo

Cake Dream

Pippurimylly

Annan Tupa

Baka baka liten kaka

Mint Chocolate

KakkuKatri

Tonttula

Sannan Sotkut

AnuLillin leivonnaiset

Kakkumonsteri

Äitiliinin tekeleet

Heikunkeikun Kööki

Perhe Räsänen

Helin kakut

Ruoanlaittoa ja elämää

Patalintu

Kyökki jahtisataman äärellä

Huumorinkukka

FantasIINA

TaikinaTaivas

Katlan leivontablogi

Tiikerin kakkuja

Kotileipuri Lilli

Larissan tohinat

Kodin onni

Makupossu

Suklaamuruja

Open Cafe

Millan Magiat

Tanjan keittokomerossa 

Pistaasipähkinä

Happy baking days

Piipan kokkailut

Sinin kakkublogi

Rosalii

Headisu

Päivänpiristys

Ihan huvin vuoksi...

Pappilan hätävara kokkaa

Aldo kokkaa ja sotkee

Toverusten Tortut

Nyytin herkkuja

KakkuAitta

Hellun kokkaukset

Marilee leivoskelee

Garam Masala

VillaCaramilla

Jonnan keittiössä

Vallan makeeta

Toscapulla

Ihanat tomaatit

Sokeriperhosen kakut

Justiinan juhlintaa

Appelsiineja ja hunajaa

Iloista leivontaa

Pikkupippuri

Kakkumaakari

Suklaasydän

Kesä sateen kuivattaa

Hannan unelmia

Leipurimamma

Marian maailma

Uramamman keittokirja

Tiiaisen vuodatuksia

Suklaasisko

Jousimiehen kokkailut

Koiruuksia ja kokkailua

Kotona tehtyä

Rouva Herkkusuu

Vellipoika

Pikkukuu

Sugar

Oho ja Hups keittiössä

Siskot kokkaa

Pirjon pannut ja padat

Leivontapäiväkirja

Jabakery

Pionilaakso

Ahonlaita

Pannu kuumana

Kaakkuja ja muuta hömppää

Ojoistenmutka

MarsMars

Jokeyn leivontanurkka

Makuja maalta

Sweet and salty

Huvikumpu

Kakkusen leivonta ja käsityöt

Suolaa&sokeria

Sitruunaruoho

Tuulen puuska

Elenan blogi

Keittiö Itävallassa

Adalminan helmi

Kakkuja ja kakaroita

Chocoland

Maaritin kokkailut

Revonpiha

Lellen blogi

Nannikki kokkaa

Nennuliinukan blogi

LeivinLiina

Leipurimamma

Marin kyökki

Maistuvat paistuvat

Pastel

Ripauksia ja veitsenkärjellisiä

PP

Minnan blogi

Satun leivontablogi

Kakkujen taikaa

Titan kakkuja

Kermacaramelli

Pieni herkkupuoti

Hyvän tuulen keittiössä

Kardemummaa,kanelia,sokeria

Lunni leipoo

Namnami

Suklaapupun blogi

Sarin kakkutupa

Kakku

Herkkupaloja

Ruusperin rutinat

Leipoi, leipoi...

Suzy Suklaa

Vauvapaakari

Kakkukellari

Ihan huvin vuoksi...

Kokeile tätä kotona

Tervetuloa Bakelandiin

UnelmaKakku

Memmun kattilassa porisee

KaMillan Kakkuja

Nuuskamuikkunen

Makeaahyvää

SokeriPilvi

Kummat kakut

Kakku Korpi

Tytin kakkuapaja

Sitruunasydän

Punakaneli

HP:n HerkkuPaikka

Herkkupaloja

Le-le-leivotaan!

Pähkinärinne

Marin Kyökki

Voikunkivamaailma

Crazy Baker

Ellun ajatuksia ja kokkailuja

Hellun Kokkaukset

Karhunkaakut

Cakes by J

Colliemamman leipomukset

TaimiKakku

Gluteenitonta leivontaa

Lessun leipomo

Leivontablogi Murupulla

Leipuri-kondiittorin opintiellä

Makiaa Minnalta

Sarpan ruoka/leivonnaisblogi

Kassun leipomukset

Aitomaatti

Kakkupeukaloiset

 Valkosuklaa

Kotiäidin leipomuksia

Huono mutta innokas kokki

Sanjan kakkukekkerit

TaikaKokki

Kakkuja ja unelmia

Madicken

Made in my kitchen

Kellari leipuri

Kakkuliinat

Tekevät kädet

MammaMarsipaani

Askartelua ja elämänmakuja

Varsinainen talousihme

Voisilmäpeliä

Anzkun kauhasta kajahtaa

Murupulla

Crazy cheesecake

Niisun namit

Sadunlainen Onni

Kakkupaja

WilmiinaWorld

Ninan lempparit

Taikataikinat

Pulla&Pitko

Ninuskin näperrykset

Ala Meku

Kakkuliinat

Omenaminttu

Kotiäidin askareet

Ellun ajatuksia ja kokkailuja

Aatan aarreaitta

Tervetuloa Bakelandiin

Purppurahelmi

Strawberry

Joosuan leivontanurkka

Piimäsuille

Adelmine

Kakkukangas

Maakarileipuri

Katin herkut

Kotikokin unelmia

Suklaa-Sirru

Minopin keittiössä

Helin kokkailut ja leipomukset

Love&Bake

Piian jutut

Migu

Suklaasydän

Nuudelipussi pippurihyllyllä

Marsipaaniperhonen

Raisan reseptit

 Kotona kokkaillen

Miitun kokkailut

Naurista naamaan

Aloittelevan äidin arkea

Sokeriunelmia

Matiaksen murkinat

Pöytä kahdeksalle

Porkkana ja pekoni

Sumin sörsselit

Pieni Herkkupuoti

Hayley's Cuisine

enny`s yummies

 Katiskattaren keittiö

Onnelin pikku keittiö

Pirttihirmu

Kaislan herkut

Lähellä sydäntä

Joosuan leivonta

Keittiössä ja puutarhassa

Kahden Marjan kakut

Dream

Kakuntekijä

Pikkusuolaista Makeannälkään

Leivontaa ja suklaata

Mupuisen keittiössä

All you need is suger

Perussettiä

Italiansalaatti

Ensun kakkutaivas

PikkuMamma

NaMiN pAjA

Lieden lämmössä

Zakuska-pöytä

SokuriSiskot

Pupupöperöä

Suklaapisara

Kotiäidin kokkauksia

Sapuskaa

KakkuKaheli

Inksuliini

Merry morning

Jennin tohinat

Rekkalesken leivontaa

Kyökkipiika Kati

Hymyile läpi kyynelten

Danish baking

CitroCake

Herkkuhetkiä

Ruokailmiö

Teetan herkkupuoti

Sadunlainen Onni

Kanelitytön kakkuparatiisi

Tatjaanan tekeleet

Bake My Day

Mantelisade

Mangomii

Auringonkukkia

Näppärä Käpälän kakut

Golosa

Sokerisiipi

Sanna`s Kitchen

Dr. Sugar

Crumbles for everyone

Äiti ja tytär kokkaavat

Raparperin alla

Lemon tree in my kitchen

Riisan ruokakomero

Joy of baking

Marsipaanikissa

Mallan makeat-huvikummun tyyliin

Hovkonditorn

Ihan itse tehty...

Sweetopia

Karppisiskot

Miisulin herkkuja

Varmanakki

Pörden maailma

Syntisen hyvää

Ruokaa meiltä ja muualta

Töllin emännän leipomukset

Arja Marjan keittiössä

Iskä kokkaa

Keittiö ja keittiö

Jauhot pöllyää

Purppura helmiä - leivonnaisia

Ripaus korianteria

Sanoja lautaselta

Herkutellaan hetki

Wok`n Roll

Sokeria, sokeria

Lautasellesi

Kiitos hyvää

Kakkupaloja

Tuulen puuska

Hellan ja viinilasin välissä

Kakulla

Hiidenuhman keittiössä

Karppaus ja perhe

Kissanminttua ja Pilvipullia

Sokerina pohjalla

Onnelasta

Sokerihammas

kipAKKA kokkaa

Myrkynkeittäjän herkut

Ancka bakar kakor

Kuista

Homemade by mi

Ihanimmat

Mangomousse

Herkkujen helmiä

Cakkuja

Leena-muori leipoo

Kokkeilijat

Piparipulla

Pikku murusia

KakkuMaa

Suklaatähti

Tuulihattuenergiaa

Kaakao kermavaahdolla

Lemon Drop

Sokerina pohjalla

Hiidenuhman keittiössä

Suvin herkkublogi

Pidempi korsi

Hetki elämää

 

Mikäli haluat lisätä blogisi nimen tähän listaan tai haluat blogisi nimen pois listalta, ole hyvä ja jätä viesti vieraskirjaan tai kommentteihin

Theodora, ystävien kesken Dora tai Doris

Mimmin touhuissa mukana... ainakin syömässä kermavaahtoa...

 31.5.1995 - 11.9.2010

Kotivinkki tarjoaa sivuillaan herkulliset reseptit niin ruoanlaittoon kuin leivontaankin. Kannattaa käydä tutustumassa ja hakemassa uusia tuulahduksia omiin kyökkihommiin...