Olen ruoanlaitosta ja leipomisesta tykkäävä naisimmeinen. Blogissani julkaistavat ohjeet olen keräillyt vuosien varrella sieltä sun täältä... ja tykkään myös kehitellä ohjeita itse.Toivottavasti maltat kommentoida tuotoksiani käydessäsi sivuillani. Blogini on aloitettu 22.7. 2007. Tervetuloa tutustumaan Mimmi Mutikaisen keittiöön.
Siskon tytär oli tehnyt tällaista ihanaa piirakkaa. Periaatteessa tämä on tuttu ohje meille suurimmalle osalle, ainakin ruoka- ja leivonnaisblogien pitäjille, mutta omenaversiona en minä ainakaan tätä aikaisemmin ollut syönyt, saatikka sitten tehnyt, ennenkuin nyt. Kyseessä on siis rahka-sitruunapiirakka, mitä varmaankin aika moni teki pääsiäisen alla. Meillä ollaan aina tykätty kyseisestä piirakasta ja nyt tämä omenaversio on yksi lempipiirakoistamme. Alkuperäinen ohje löytyy Myllyn parhaat-sivustolta omena-rahkapiirakan nimellä

Ohje kopioitu Myllyn parhaat-sivuilta. Tein ihan ohjeen mukaan paistsi että käytin isoja ulkolaisia omenoita kuorittuinaja niitä tuohon riittää 5-6 kpl. Piirakan paistoaikaa minun piti hieman pidentää.
(uunipellillinen)
| Taikina 1 | ||
| 8 |
dl |
(Myllyn Paras Emännän Puolikarkea )Vehnäjauhoja |
| 3-4 |
dl |
sokeria |
| 2 |
tl |
leivinjauhetta |
| 2 |
tl |
soodaa |
| 2-3 |
tl |
vaniljasokeria |
| 250 |
g |
pullomargariinia tai Oivariinia |
| Taikina 2 | ||
| ½ | taikinasta 1 | |
| 1 | muna | |
| 2 |
dl |
piimää |
| Täyte: | ||
| 6-10 | kotimaista omenaa | |
| 2 |
tlk |
maitorahkaa |
| 1-1½ |
dl |
sokeria |
| 2 | munaa | |
| 2 |
tl |
vaniljasokeria |
| 1 | sitruunan raastettu kuori ja osa mehusta | |
Valmista ensin täyte. Poista omenoista keskusta ja viipaloi ne. Vatkaa munien rakenne ja sekoita joukkoon muut täytteen aineet.
Sekoita taikinan 1 kuivat aineet keskenään ja lisää joukkoon rasva. Jaa taikina kahteen osaan. Lisää toisen osan joukkoon muna ja piimä ja levitä tämä taikina leivinpaperoidulle uunipannulle.
Levitä päälle rahkaseos, sen päälle omenaviipaleet ja ripottele pinnalle murumainen taikina 1.
Paista uunin keskiosassa 200-asteessa n. ½ tuntia.
Resepti: Kati Nappa

Pellille ensin pohjataikina sitten rakhaseos ja sen päälle omenat...

...ja murutaikina päällimmäiseksi.
Hieman eri näköistä murutaikina on kun rasva laitetaan sulana kuin mitä seoksesta tulee jos kova rasva nypittäisiin taikinaan -> kuten minun aikaisemmassa ohjeessani on minkä ohjeen löydät täältä.

Tällä ohjeella tulee hyvää piirakkaa ilman omenoitakin -> sitruuna-rahkapiirakkaa...
|
|
Örkin leivonta- ja ruokaohjeita
Hattulan pappilan apupapin papupata...
Ninnin ruoka ja leivonta ohjeita
Kiireen keskellä leivontaa ja kokkausta
KakkuHelmi (ex PiaMel)
Elämä makeaksi (ulla)
Otetaan ensin puoli kiloa voita
Kakunkuvatuksia ja prinsessoja
Ripauksia ja veitsenkärjellisiä
Leipuri-kondiittorin opintiellä
Helin kokkailut ja leipomukset
Mallan makeat-huvikummun tyyliin
Purppura helmiä - leivonnaisia
Mikäli haluat lisätä blogisi nimen tähän listaan tai haluat blogisi nimen pois listalta, ole hyvä ja jätä viesti vieraskirjaan tai kommentteihin
Mimmin touhuissa mukana... ainakin syömässä kermavaahtoa...

31.5.1995 - 11.9.2010
Kotivinkki tarjoaa sivuillaan herkulliset reseptit niin ruoanlaittoon kuin leivontaankin. Kannattaa käydä tutustumassa ja hakemassa uusia tuulahduksia omiin kyökkihommiin...
Kate, meillä tykätään... ilamn omenaakin mutta melkeimpä omenalla höystettynä on parempaa...
Hjalmar, kiva, ihan varmasti saatte aikaiseksi hyvän piirakan...ihan ohjeen mukaan tein...paitsi omenoita käytin 5 kpl isoja ...taikinaan käytin margariinia sulatettuna... ja pellille laitoin kaikelta varalta kaksi leivinpapaperia päällekkäin kun monet piirakat paistuvat pohjasta niin helposti liikaa, vaikka paistaakin ne uunin keskitasossa... jois ette tykkää reilusta situunan mausta niin laittakaa sillon kuorta vaikka vaan puolikkaasta sitruunasta + mehu samoin puolikkaan...mukavia leipomishetkiä tyttöjen kanssa.
Sama juttu tulin mieleen kuin Kattimatillakin, ei millään viitsisi ostaa piimää kun ei muuta käyttöä sille sitten ole. =)
Ehtisitkö tekemään jotain koristusta ristiäiskakkuun? :)
Ja kakkukysymys johtuikin juuri tuosta ongelmasta että olen myös torstain poissa kotoa, samoin perjantain, jolloin olen kotona vasta illalla. Pääsykokeet...
Ja äiti ei oikein noita kakkuja hallitse :E
Täytyy sitten vaan lauantaiaamuna väsätä marsipaanit kakkujen päälle O_o