Olen ruoanlaitosta ja leipomisesta tykkäävä naisimmeinen. Blogissani julkaistavat ohjeet olen keräillyt vuosien varrella sieltä sun täältä... ja tykkään myös kehitellä ohjeita itse.Toivottavasti maltat kommentoida tuotoksiani käydessäsi sivuillani. Blogini on aloitettu 22.7. 2007. Tervetuloa tutustumaan Mimmi Mutikaisen keittiöön.

Nakki-perunamunakas
4 munaa
½ dl maitoa
suolaa
mustapippuria myllystä muutama kierros
rasvaa paistamiseen
4-5 uutta keskikokoista perunaa pieninä kuutioina
6 kpl nakkeja paloiteltuna
2 pientä uutta sipulia varsineen paloiteltuna
paprikaa kuutioina
Sulata rasva pannulla ja anna ruskistua kevyesti. Lisää perunakuutiot ja paloitellut nakit ja sipulit ( jätä vihreää osaa koristeeksi) ja anna ainesten ruskistus vähän välillä sekoitellen. Sekoita munat+maito+suola+mustapippuria sen verran että munien rakenne rikkoontuu ja lisää seos pannulle. Anna hyytyä ja sekoittele vähän välillä. Minä pidin välillä isoa kattilan kantta munakkaan päällä...muista kurkata välillä pohjalle ettei tummu sieltä liikaa... koristele munakas paprikalla ja sipulilla.
Minä jätän yleensä tälläisen ruokaisan paksun munakkaan avomunakkaaksi, eli en yritäkkään kääntää sitä puolikuun malliseksi...se murtuisi kuitenkin.
Jos et tykkää paistumattomasta pinnasta näkösällä, niin kumoa munakas lautaselle ja asettele vasta sitten koristeet sen päälle.
|
|
Örkin leivonta- ja ruokaohjeita
Hattulan pappilan apupapin papupata...
Ninnin ruoka ja leivonta ohjeita
Kiireen keskellä leivontaa ja kokkausta
KakkuHelmi (ex PiaMel)
Elämä makeaksi (ulla)
Otetaan ensin puoli kiloa voita
Kakunkuvatuksia ja prinsessoja
Ripauksia ja veitsenkärjellisiä
Leipuri-kondiittorin opintiellä
Helin kokkailut ja leipomukset
Mallan makeat-huvikummun tyyliin
Purppura helmiä - leivonnaisia
Mikäli haluat lisätä blogisi nimen tähän listaan tai haluat blogisi nimen pois listalta, ole hyvä ja jätä viesti vieraskirjaan tai kommentteihin
Mimmin touhuissa mukana... ainakin syömässä kermavaahtoa...

31.5.1995 - 11.9.2010
Kotivinkki tarjoaa sivuillaan herkulliset reseptit niin ruoanlaittoon kuin leivontaankin. Kannattaa käydä tutustumassa ja hakemassa uusia tuulahduksia omiin kyökkihommiin...