Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Olen ruoanlaitosta ja leipomisesta tykkäävä naisimmeinen. Blogissani julkaistavat ohjeet olen keräillyt vuosien varrella sieltä sun täältä... ja tykkään myös kehitellä ohjeita itse.Toivottavasti maltat kommentoida tuotoksiani käydessäsi sivuillani. Blogini on aloitettu 22.7. 2007. Tervetuloa tutustumaan Mimmi Mutikaisen keittiöön.

04.07.2008 - 13:20

Appelsiini-aprikoosi käärötorttu

4 munaa

1½ dl sokeria

1 dl vehnäjauhoja

½ dl perunajauhoja

1 tl leivinjauhetta

täyte:

200 g appelsiinituorejuustoa

200 g aprikoosihilloa 

Pane uuni kuumenemaan n. 200 asteeseen. Vaatkaa munat ja sokeri hyväksi vaahdoksi, lisää keskenään sekoitetut kuivat ainekset siivilän läpi ja sekoita nostellen taikina tasaiseksi. Paista käärötorttu ja jäähdytä levy kumottuna. Levitä ensin pohjalle tuorejuusto ja sen päälle aprikoosihillo. Rullaa. Jos maltat, niin anna käärötortun tekeytyä jääkaapissa hetkinen... Minä laitoin tämän pakastimeen alkuviikon viereita varten. Voi olla että kääris saa vielä jonkin suklaisen kuorrutuksen päällensä ennen tarjoilua...

Taina kirjoitti 04.07.2008 - 15:05
namskis, maistuis mullekin :D
PS. joko olet osallistunut 1v arvontaan?
Mimmi Mutikainen kirjoitti 04.07.2008 - 15:37
Taina, sieppaa tuo toinen pala teille.... hui, en ole osallistunut...tuun heti käymään...jos vielä ehtii.... minäkin laitan tässä kuussa 1-v arvonnat...
Kmsu kirjoitti 04.07.2008 - 18:53
Hyvän näköiset kääretortut! Täyte kuulostaa raikkaalta!:)

Minulla on sinulle blogissani merkki.;)
Kyökkipiika Kati kirjoitti 04.07.2008 - 20:43
Pst...Blogissani on sinulle jotakin:)
Örkki kirjoitti 05.07.2008 - 00:22
Herkullisen näköisiä kääretorttuja. =)
Catalina kirjoitti 05.07.2008 - 16:47
Kiva täyte!
Käy muuten kurkkaamassa blogiini, sieltä löytyy jotakin sinulle kuuluvaa!
Jenna kirjoitti 05.07.2008 - 22:55
Onpa kauniin näköiset ja väriset kääretortut! Ihana tuo pinta, tasaisen ja kauniin näköinen! :) Raikkaan kuuloinen täytekin, nam! :)
Minsku kirjoitti 06.07.2008 - 21:35
Ihana kääretorttu. Blogissani olisi sinulle terveisiä!
Nöpykkä kirjoitti 06.07.2008 - 22:59
Hyvin olet onnistunut kääretortuissa. Siksipä kysynkin sinulta (minä kun olen täydellinen epäonnistuja leipomuksissani!) , että mitä teen väärin, kun kääretortut "halkeilee" kun alan pyörittämään rullalle? Ei tuu ollenkaan noin siistin näköisiä.
Mimmi Mutikainen kirjoitti 07.07.2008 - 12:14
KMSU, kiitti, minäpäs kävinkin jo eilen illalla vilasemassa blogissasi...kaunis kiitos. Muutamaan päivään en ole käynyt koneella niin kauheasti kommentteja, onneksi tietenkin!! Nytpä onkain sateisena äivänä hyvä istua koneella ja vastailla kommentteihin ja laittaa päivityksiä...tosin yhdet vieraat taas Kuopiosta ovat ajamassa meille.....

Kyökkipiika Kati, kiitti paljon...ilahduttaa mieltä kovasti!

Örkki, kiitti, tällä täytteellä on raikasta ja hyvää....tosin appelsiinimarmeladi olisi luontaisempi valinta, mutta kun ei sattunut olemaan.... hyvin aprikoosikin passasi.

Catalina, kiitti, ja maininnasta hirveästi kiitoksia...

Jenna, kiitos, täyte on hyvää...meillä ei nin kermavaahdosta perusteta mutta tuollaiset juustotäytteet menevät oikeinkin hyvin.

Minsku, kiitos kauheasti!

Nöpykkä, kiitti...voi kauhiaa, se riippuu niiiiiin monesta asiasta esim. tietenkin ainesuhteet kaiken a ja o...munien koko? Hyvä vatkaaminen..jauheojen sekoittaminen niostellen ettei vaahto laskeennu...eli ihan taikinan tekemisessäkin omat kommervenkit. Etkän paista liian kauan? Ohjeissa on yleensä mainittu käärötorttujen paistolämpötilaksi 225...minä lasken sen aina 200 asteesee, uunin keskitasossa. Minä kumoan aina käärötortut leivinliinan päälle, siihen ei tartte laittaa sokeria eikä muutakaan...tämän ei pitäs kyllä vaikuttaa repeämiseen, mutta liinalla on helpompi kääriä kun paperilla... Ja vielä käärimisessäkin voi repeilyn saaha aikaan... kannattaa laittaa ihan pieni alku rullaamisesta sormin ja sitten sen paperin tai liinan avulla rullaa ja katsoo että lähtee menemään hyvin ja kun on n. puoleenväliin käärinyt niin sitten ainakaan ei saa enää painaa rullaa, vaan ihan omalla painollaan antaa rullautua...mänä kerään käteen sitä liinaa koko ajan niin näkee miten menee!!! hirveän vaikea selostaa...olispas kuva..... mutta siis alussa pitää painaa sormin että lähtee rullautumaan ja loppupuolella ei saa painaa. Minä olisin tykännyt hieman tummemmasta kääriksestä kun tuo kuvassa oleva, mutta katsoin että se on kypsä (tikulla voi kokeilla ) niin katsoin parhaimmaksi ottaa pois, koska minuuttikin liian kauan, niin ohurt levy kuivuu ja sitten se repeilee ... joissakin ohjeissa on mainittu semmonen tapa että käärötorttu rullataan ilman täytettä heti kuumana ja aukaistaan sitten jäähtymään...täytetään ja rullataan uudelleen...en ole kokeillut ja jotenkin tuntuu turjhan työläältä rullailla kahteen kertaan... Jos pohjaan käyttää pelkästään ohrakasta, kuten jotkut niin se halkeilee helpommin...vehnäjauho+perunajauho yhdistelmä toimii kylmänä käärittävässä hyvin...tosin onnistuu toki pelkästään perunajauhoistakin tekemään ei halakeavan ... kaikki edelliset asiat huomioiden..... Niin, eikä käärötorttulevy saa olla liian paksu...muuten se halkeilee helpommin. Minä en tee kun 4 munan pohjia tavalliselle pellille... tästä tuli kauhea sepustus, mutta toivottavsti saat tästä edes jotain vinkkejä ..

vielä yks asia, jos sattuu paistamaan pohjan vähä liian kuivaksi...niin kannattaa laittaa ensin liina ja sen päälle muovi (vaikka muovipusseja / muovikasseja ) pohjan päälle sen jäähtymisen ajaksi, sillä saa pelastettua jonkin verran. Leipomisintoa vaan, kyllä se siitä rupeaa sujumaan!
vilijaana kirjoitti 08.07.2008 - 11:06
on kyllä niin komeet ja tasaset kääröt :) ohjeita kääretortun tekemiseen on varmaan niinpaljon kuin on tekijöitäkin,vai miten se sanonta meneekään...
Mimmi Mutikainen kirjoitti 08.07.2008 - 12:28
vilijaana, no, niin on...yks tekee yhdellä tavalla ja toinen toisella tavalla. Minä laitan aina leivinjauhetta... blogeissa on hehkutettu sellaisista käärötortuista että ei laiteta.... korppujauhojakin lueskelin jonkun laittavan käärötortun päälle...ym... mutta onneks kaikkien ei tarttekkaan tehdä samalla tavlla. On ihan jänskää lueskella toisten tapoja ja aina niistä joatin vinkkejä saa...
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Ruokaan ja leivontaan liittyviä blogeja, joissa vierailen aika usein

Aatun apajilla

Hannan keittiössä

Marien ruokaohjeet

Mansikkamäki

Canelian keittiössä

Pulla-akka

Sirkun sekotukset

Pieni kakkupuoti

Kropsua eväänä

Möhköfanttien maassa

chocomum

Kettuterroristit

Pakkopulla

Kokeileva keittiö

Makuhetkiä

Juhlattaren kakkublogi

Kaurislapsen kakkuja

Kulinaristi

Sitruunamarenki

Maasikas

Taikinaterapiaa

Merjan leivonta ja askartelu

Kotileipuri

Pullahiiren leivontanurkka

Ei makeaa mahan täydeltä

Marjan leipomukset

Vesikirpun keittiössä

Kuun Karkelot

Ruusumamma

Sitä sun tätä...

Älä tule paha kakku...

Sokeriherkku

Tärpätti

Migu

Pieni kakkupuoti

tuuli-tukan kakkuja

Cebicin keittiössä

Sarin kakku- ja ruokablogi

Örkin leivonta- ja ruokaohjeita

Marin omat jutut

Muffariina

Mantan kyökki

Kulinaarimuruja

Ihanat tomaatit

Herkkusuu

Decapitated

Lettupannu

Päivin Pakerrukset

Suolaa&Pippuria

Kattimatikaisen kokkailut

Hattulan pappilan apupapin papupata...

Satulin kokeilut

Helmeilevää

Herkkusuun paratiisi

a´la Make

Allergialiemessä

Ninnin ruoka ja leivonta ohjeita

Makuturisti

Kakkukioski

Minnan Makeat

Vesselin väkerrykset

Kirsin keittiössä

Rakkaudesta ruokaan

Nohanna

Mummun keittiö

Mariiqan maailmaa

Keittokomerossa

Suklaahiiren leipomuksia

Sannan annokset

Kaurislapsen kakkuja

Justiinan kokkailut

Kokeileva keittiö

Katariinan keittiössä

Tiitiäisen blogi

chocomum

chocolate por favor

Takkukakku

Ei makeaa mahan täydeltä

Annan elämää

Aquasunin keittiö

Päitsylin päähänpistot

Tuulian herkut

Kanelikeiju

Kiireen keskellä leivontaa ja kokkausta

Helinäkeijun nannat

Kattimatikaisen kokkailut

Pirpaliina

Katin kakku

Emerald city

Prinsessa Vivianin keittiössä

Ekun keittiö

Pippurimaijan keittiö

Tärpätin Joulua

KakkuHelmi (ex PiaMel)

Klemmarin kokkaukset

Kermaruusu

Kotiäidin elämää

Momma`s Little Bakery

Arkiromantiikkaa

Piikuliinan puuhastelut

Mint Chocolate

HerkkuHovi

HerkkuKirppu

Tahmatasssu

Anissette kokkailee

Hedelmäpommi

Herkkuhetkiä

Kinuskikissa

Rimatonnan keittiössä

Kakkulandia

Mistä on pienet tytöt tehty

Sinikan leivonta

Kattila

Garmellin keittiössä

Elämä makeaksi (ulla)

Piipan keittiöstä

Annukan leivontaa

Meidän keittokirja

Keittiön hehku

Keitoksia ja koitoksia

Hemuliinan uunissa

Meidän murkinat

Pohjatuulen paistokset

Pastanjauhantaa

Otetaan ensin puoli kiloa voita

MonkeyFood

Polkkapossu

Unelias kokki

Limepippuri

Meidän keittokirja

Möhköfanttien maassa

Hannan soppa 

Elämän kekkerit

Kyökkipiika Kati

Herkkuja ruokapöytään

Annin leipomukset

Kakunkuvatuksia ja prinsessoja

Katjan keittiössä

Elviksen keittiö

Kotiäidin elämää

Mian kokkailut

Helmeilevää

HerkkuHermo

Mamman Unelma

Ruokia laidasta laitaan

Kliivian keittiö

Ilonan kakkulaatikko

Sohvin kyökki

Rouva Veen kokkaukset

Siiliparatiisi

Rouva täytekakku

Tanjan keittokomerossa

Martsu keittiössä

Edinan intohimot

Sokerileipurin kakut

Ewelynin

Kangaskakku

Aito-Maku

Ninnulin Näpertelyjä

Joutsenlampi

SweetCake

Herkkusuut

Suklaahiirosen kotikolo

Cake Dream

Pippurimylly

Annan Tupa

Baka baka liten kaka

Mint Chocolate

KakkuKatri

Tonttula

Sannan Sotkut

AnuLillin leivonnaiset

Kakkumonsteri

Äitiliinin tekeleet

Heikunkeikun Kööki

Perhe Räsänen

Helin kakut

Ruoanlaittoa ja elämää

Patalintu

Kyökki jahtisataman äärellä

Huumorinkukka

FantasIINA

TaikinaTaivas

Katlan leivontablogi

Tiikerin kakkuja

Kotileipuri Lilli

Larissan tohinat

Kodin onni

Makupossu

Suklaamuruja

Open Cafe

Millan Magiat

Tanjan keittokomerossa 

Pistaasipähkinä

Happy baking days

Piipan kokkailut

Sinin kakkublogi

Rosalii

Headisu

Päivänpiristys

Ihan huvin vuoksi...

Pappilan hätävara kokkaa

Aldo kokkaa ja sotkee

Toverusten Tortut

Nyytin herkkuja

KakkuAitta

Hellun kokkaukset

Marilee leivoskelee

Garam Masala

VillaCaramilla

Jonnan keittiössä

Vallan makeeta

Toscapulla

Ihanat tomaatit

Sokeriperhosen kakut

Justiinan juhlintaa

Appelsiineja ja hunajaa

Iloista leivontaa

Pikkupippuri

Kakkumaakari

Suklaasydän

Kesä sateen kuivattaa

Hannan unelmia

Leipurimamma

Marian maailma

Uramamman keittokirja

Tiiaisen vuodatuksia

Suklaasisko

Jousimiehen kokkailut

Koiruuksia ja kokkailua

Kotona tehtyä

Rouva Herkkusuu

Vellipoika

Pikkukuu

Sugar

Oho ja Hups keittiössä

Siskot kokkaa

Pirjon pannut ja padat

Leivontapäiväkirja

Jabakery

Pionilaakso

Ahonlaita

Pannu kuumana

Kaakkuja ja muuta hömppää

Ojoistenmutka

MarsMars

Jokeyn leivontanurkka

Makuja maalta

Sweet and salty

Huvikumpu

Kakkusen leivonta ja käsityöt

Suolaa&sokeria

Sitruunaruoho

Tuulen puuska

Elenan blogi

Keittiö Itävallassa

Adalminan helmi

Kakkuja ja kakaroita

Chocoland

Maaritin kokkailut

Revonpiha

Lellen blogi

Nannikki kokkaa

Nennuliinukan blogi

LeivinLiina

Leipurimamma

Marin kyökki

Maistuvat paistuvat

Pastel

Ripauksia ja veitsenkärjellisiä

PP

Minnan blogi

Satun leivontablogi

Kakkujen taikaa

Titan kakkuja

Kermacaramelli

Pieni herkkupuoti

Hyvän tuulen keittiössä

Kardemummaa,kanelia,sokeria

Lunni leipoo

Namnami

Suklaapupun blogi

Sarin kakkutupa

Kakku

Herkkupaloja

Ruusperin rutinat

Leipoi, leipoi...

Suzy Suklaa

Vauvapaakari

Kakkukellari

Ihan huvin vuoksi...

Kokeile tätä kotona

Tervetuloa Bakelandiin

UnelmaKakku

Memmun kattilassa porisee

KaMillan Kakkuja

Nuuskamuikkunen

Makeaahyvää

SokeriPilvi

Kummat kakut

Kakku Korpi

Tytin kakkuapaja

Sitruunasydän

Punakaneli

HP:n HerkkuPaikka

Herkkupaloja

Le-le-leivotaan!

Pähkinärinne

Marin Kyökki

Voikunkivamaailma

Crazy Baker

Ellun ajatuksia ja kokkailuja

Hellun Kokkaukset

Karhunkaakut

Cakes by J

Colliemamman leipomukset

TaimiKakku

Gluteenitonta leivontaa

Lessun leipomo

Leivontablogi Murupulla

Leipuri-kondiittorin opintiellä

Makiaa Minnalta

Sarpan ruoka/leivonnaisblogi

Kassun leipomukset

Aitomaatti

Kakkupeukaloiset

 Valkosuklaa

Kotiäidin leipomuksia

Huono mutta innokas kokki

Sanjan kakkukekkerit

TaikaKokki

Kakkuja ja unelmia

Madicken

Made in my kitchen

Kellari leipuri

Kakkuliinat

Tekevät kädet

MammaMarsipaani

Askartelua ja elämänmakuja

Varsinainen talousihme

Voisilmäpeliä

Anzkun kauhasta kajahtaa

Murupulla

Crazy cheesecake

Niisun namit

Sadunlainen Onni

Kakkupaja

WilmiinaWorld

Ninan lempparit

Taikataikinat

Pulla&Pitko

Ninuskin näperrykset

Ala Meku

Kakkuliinat

Omenaminttu

Kotiäidin askareet

Ellun ajatuksia ja kokkailuja

Aatan aarreaitta

Tervetuloa Bakelandiin

Purppurahelmi

Strawberry

Joosuan leivontanurkka

Piimäsuille

Adelmine

Kakkukangas

Maakarileipuri

Katin herkut

Kotikokin unelmia

Suklaa-Sirru

Minopin keittiössä

Helin kokkailut ja leipomukset

Love&Bake

Piian jutut

Migu

Suklaasydän

Nuudelipussi pippurihyllyllä

Marsipaaniperhonen

Raisan reseptit

 Kotona kokkaillen

Miitun kokkailut

Naurista naamaan

Aloittelevan äidin arkea

Sokeriunelmia

Matiaksen murkinat

Pöytä kahdeksalle

Porkkana ja pekoni

Sumin sörsselit

Pieni Herkkupuoti

Hayley's Cuisine

enny`s yummies

 Katiskattaren keittiö

Onnelin pikku keittiö

Pirttihirmu

Kaislan herkut

Lähellä sydäntä

Joosuan leivonta

Keittiössä ja puutarhassa

Kahden Marjan kakut

Dream

Kakuntekijä

Pikkusuolaista Makeannälkään

Leivontaa ja suklaata

Mupuisen keittiössä

All you need is suger

Perussettiä

Italiansalaatti

Ensun kakkutaivas

PikkuMamma

NaMiN pAjA

Lieden lämmössä

Zakuska-pöytä

SokuriSiskot

Pupupöperöä

Suklaapisara

Kotiäidin kokkauksia

Sapuskaa

KakkuKaheli

Inksuliini

Merry morning

Jennin tohinat

Rekkalesken leivontaa

Kyökkipiika Kati

Hymyile läpi kyynelten

Danish baking

CitroCake

Herkkuhetkiä

Ruokailmiö

Teetan herkkupuoti

Sadunlainen Onni

Kanelitytön kakkuparatiisi

Tatjaanan tekeleet

Bake My Day

Mantelisade

Mangomii

Auringonkukkia

Näppärä Käpälän kakut

Golosa

Sokerisiipi

Sanna`s Kitchen

Dr. Sugar

Crumbles for everyone

Äiti ja tytär kokkaavat

Raparperin alla

Lemon tree in my kitchen

Riisan ruokakomero

Joy of baking

Marsipaanikissa

Mallan makeat-huvikummun tyyliin

Hovkonditorn

Ihan itse tehty...

Sweetopia

Karppisiskot

Miisulin herkkuja

Varmanakki

Pörden maailma

Syntisen hyvää

Ruokaa meiltä ja muualta

Töllin emännän leipomukset

Arja Marjan keittiössä

Iskä kokkaa

Keittiö ja keittiö

Jauhot pöllyää

Purppura helmiä - leivonnaisia

Ripaus korianteria

Sanoja lautaselta

Herkutellaan hetki

Wok`n Roll

Sokeria, sokeria

Lautasellesi

Kiitos hyvää

Kakkupaloja

Tuulen puuska

Hellan ja viinilasin välissä

Kakulla

Hiidenuhman keittiössä

Karppaus ja perhe

Kissanminttua ja Pilvipullia

Sokerina pohjalla

Onnelasta

Sokerihammas

kipAKKA kokkaa

Myrkynkeittäjän herkut

Ancka bakar kakor

Kuista

Homemade by mi

Ihanimmat

Mangomousse

Herkkujen helmiä

Cakkuja

Leena-muori leipoo

Kokkeilijat

Piparipulla

Pikku murusia

KakkuMaa

Suklaatähti

Tuulihattuenergiaa

Kaakao kermavaahdolla

Lemon Drop

Sokerina pohjalla

Hiidenuhman keittiössä

Suvin herkkublogi

Pidempi korsi

Hetki elämää

 

Mikäli haluat lisätä blogisi nimen tähän listaan tai haluat blogisi nimen pois listalta, ole hyvä ja jätä viesti vieraskirjaan tai kommentteihin

Theodora, ystävien kesken Dora tai Doris

Mimmin touhuissa mukana... ainakin syömässä kermavaahtoa...

 31.5.1995 - 11.9.2010

Kotivinkki tarjoaa sivuillaan herkulliset reseptit niin ruoanlaittoon kuin leivontaankin. Kannattaa käydä tutustumassa ja hakemassa uusia tuulahduksia omiin kyökkihommiin...