Olen ruoanlaitosta ja leipomisesta tykkäävä naisimmeinen. Blogissani julkaistavat ohjeet olen keräillyt vuosien varrella sieltä sun täältä... ja tykkään myös kehitellä ohjeita itse.Toivottavasti maltat kommentoida tuotoksiani käydessäsi sivuillani. Blogini on aloitettu 22.7. 2007. Tervetuloa tutustumaan Mimmi Mutikaisen keittiöön.

Tämä pikkuinen vuoallinen ( tulee kyllä 3-4:lle lisäkkeeksi) muna-kasvislaatikkoa on tehty seuraavilla suhteilla..
Muna-kasvislaatikko
3 kukkuraa dl pakastekasviksia ( minulla oli sekavihanneksia)
1½ dl maitoa
2 munaa
suolaa ( laitoin nippa nappa ½ tl ja meille oli sopivaa)
valkopippuria pari kierrosta myllystä
½ dl juustoraastetta
Laita jäiset pakastekasvikset uunivuokaan. Sekoita muut ainekset sekaisin ja kaada kasvisten sekaan vuokaan. Kypsennä vuokaa 175-200 asteeessa, pieni vuoallinen kupsyy n. ½ tunnissa. Uunin lämpötilaa ei kannata nostaa korkeaksi, jotta kasviksetkin ehtivät kypsyä.
Laatikko voidaan tietenkin tehdä myös kiehautetuista / osittain kypsistä kasviksista, jolloin munamäärää voidaan pienentää. Mutta tehtäessä jäisistä kasviksista, on munamaidon oltava riittävän tuhtia, jotta se jaksaa hyydyttää myös kasviksista irtoavan nesteen.
|
|
Örkin leivonta- ja ruokaohjeita
Hattulan pappilan apupapin papupata...
Ninnin ruoka ja leivonta ohjeita
Kiireen keskellä leivontaa ja kokkausta
KakkuHelmi (ex PiaMel)
Elämä makeaksi (ulla)
Otetaan ensin puoli kiloa voita
Kakunkuvatuksia ja prinsessoja
Ripauksia ja veitsenkärjellisiä
Leipuri-kondiittorin opintiellä
Helin kokkailut ja leipomukset
Mallan makeat-huvikummun tyyliin
Purppura helmiä - leivonnaisia
Mikäli haluat lisätä blogisi nimen tähän listaan tai haluat blogisi nimen pois listalta, ole hyvä ja jätä viesti vieraskirjaan tai kommentteihin
Mimmin touhuissa mukana... ainakin syömässä kermavaahtoa...

31.5.1995 - 11.9.2010
Kotivinkki tarjoaa sivuillaan herkulliset reseptit niin ruoanlaittoon kuin leivontaankin. Kannattaa käydä tutustumassa ja hakemassa uusia tuulahduksia omiin kyökkihommiin...
Aino, näin on, aika harvoin tulee vaan tejtyä...se muisti, se muisti...