Olen ruoanlaitosta ja leipomisesta tykkäävä naisimmeinen. Blogissani julkaistavat ohjeet olen keräillyt vuosien varrella sieltä sun täältä... ja tykkään myös kehitellä ohjeita itse.Toivottavasti maltat kommentoida tuotoksiani käydessäsi sivuillani. Blogini on aloitettu 22.7. 2007. Tervetuloa tutustumaan Mimmi Mutikaisen keittiöön.
Kun ei ollut jänistä eikä lammasta käytettävissä, piti stifadoon huolia naudan lihaa....

Teen yleensä stifadoa mukaellen alla olevaa ohjetta. Ohjeen alkuperästä ei ole mitään muistikuvaa ( kentien liikaa ouzoa)... Tällä kertaa höystöstä tuli hieman tomaattisempaa mitä ohje on ja sipuleita laitoin hieman vähemmän. Tässä kuitenkin alkuperäinen ohje.
Stifado
eli Kreikkalainen lihahöystö
600 g naudan ulkopaistia ( tai hinnaltaan kalliimpaa sisäpaistia)
öljyä paistamiseen (n. 1 dl)
2- 3 valkosipulin kynttä
mustapippuria
1-2 tl suolaa
1 dl punaviiniä ( meillä tähän käy mikä vaan punaviini....)
½ dl punaviinietikkaa
4 dl murskattua tomaattia
2 laakerinlehteä
1 rkl fariinisokeria (tai tavallista sokeria)
600 g pieniä sipuleita ( liota hetki kuumassa vedessä -> helpompi kuoria)
1 kanelitanko ( jos ei ole, laita jauhettua maistellen..aluksi ½ tl)
4-5 kokonaista neilikkaa
vettä
( voi laittaa myös rosmariinia tai oreganoa mausteeksi)
Leikkaa paisti 3 cm:n kokoisiksi kuutioiksi. Ruskista kuutiot öljyssä ja laita ne pataan/uunivuokaan. Ruskista myös kokonaiset pienet sipulit kevyesti. Lisää ne sekä hienonnettu valkosipuli pataan. Sekoita loput ainekset sekaisin ja kaada ne lihan joukkoon. Lisää vettä sen verran että ainekset juuri ja juuri peittyvät. Kypsennä pataa n. 175 asteen uuninlämmössä 2-3 tuntia välillä sekoittaen ja tarvittaessa vettä lisäten.

Me söimme stifadoa epäaidosti riisin ja salaatin kera. Stifadon sakeutuneeseen liemeen on oikein hyvä kastaa vaaleaa leipää.... pitkään punaviini-mausteliemessä hautuneet pikkusipulit ovat kerta kaikkiaan ihania...
|
|
Örkin leivonta- ja ruokaohjeita
Hattulan pappilan apupapin papupata...
Ninnin ruoka ja leivonta ohjeita
Kiireen keskellä leivontaa ja kokkausta
KakkuHelmi (ex PiaMel)
Elämä makeaksi (ulla)
Otetaan ensin puoli kiloa voita
Kakunkuvatuksia ja prinsessoja
Ripauksia ja veitsenkärjellisiä
Leipuri-kondiittorin opintiellä
Helin kokkailut ja leipomukset
Mallan makeat-huvikummun tyyliin
Purppura helmiä - leivonnaisia
Mikäli haluat lisätä blogisi nimen tähän listaan tai haluat blogisi nimen pois listalta, ole hyvä ja jätä viesti vieraskirjaan tai kommentteihin
Mimmin touhuissa mukana... ainakin syömässä kermavaahtoa...

31.5.1995 - 11.9.2010
Kotivinkki tarjoaa sivuillaan herkulliset reseptit niin ruoanlaittoon kuin leivontaankin. Kannattaa käydä tutustumassa ja hakemassa uusia tuulahduksia omiin kyökkihommiin...
Meilläkin oli aikanaan kotona tipsu,eli 11v,oli kyllä niin omapäinen herra että huhhuh!:D Sen kanssa ei tullu lenkilläkään kuuma,muuta kun höyry nousi omasta päästä kun hermo meni kun ei suostunut liikkumaan!;D Voi niitä aikoja ja muistoja...
Kyökkipiika Kati, hyvää oli kun vielä perjantaina hauduttelin lisää, kun en ed. iltana enää jaksanu oottaa uunista... vähän epäilinkin jotain tuollaista, kun kirjoitit johonkin kommenttiin ... onneksi nyt ok.
Vilijaana, kyllä siitä tulee ihan hyvää... viiniäkin sattui olemaan aukaista pakkaus... pitkäään vaan kannattaa hauduttaa, jotta liha tulee pehmeäksi.. minusta parasta ovat pikkusipulit ( annoin nytkin omasta annoksestani lihoja Doralle)