Olen ruoanlaitosta ja leipomisesta tykkäävä naisimmeinen. Blogissani julkaistavat ohjeet olen keräillyt vuosien varrella sieltä sun täältä... ja tykkään myös kehitellä ohjeita itse.Toivottavasti maltat kommentoida tuotoksiani käydessäsi sivuillani. Blogini on aloitettu 22.7. 2007. Tervetuloa tutustumaan Mimmi Mutikaisen keittiöön.
Vilijaana oli tehnyt ihanalta kuulostavaa ja näyttävää välimeren makuista mureketta. Pitihän sitä minunkin kokeilla ja tänään olikin sopiva päivä laittaa uuniruokaa, jotta ehti tehdä pikaisen siivoiksen siinä sivussa. Pikkasen tein omia muutoksia ohjeeseen. Linkin takaa löytyy Vilijaanan tekemä mureke, käykääs vilasemassa...

Välimeren makuinen lihamureke
400 g jauhelihaa ( käytin naudan paistijauhelihaa)
3 rkl korppujauhoja
1 pss sipulikeittoaineksia
2 dl ruokakermaa
oliiveja pilkottuna ( minä laitoin perherauhan takia vain osaan mureketta)
4 aurinkokuivattua tomaattia hienonnettuna
2 rkl ketsuppia
persiljaa (unohdin, vaikka olis ollut tuorettakin)
lisäksi laitoin massaan ylimääräisenä n. 40 g kreikkalaista valkosipulituorejuustoa ja 1 munan
Sekoita korppujauhot,sipulikeittoaineet ja ruokakerma kulhossa ja anna tekeytyä noin 15 minuuttia.Lisää joukkoon jauheliha, pilkotut oliivit, aurinkotomaatit, ketsuppi ja persilja.Sekoita massa hyvin.Muotoile mureke uunivuokaan, kaada pikkuisen aurinkotomaattien öljyä murekkeen pinnalle(ei välttämätön).Paista mureketta 175 - 200 asteisessa uunissa 45-60 minuuttia.

Meillä ei kaikki tykkää oliiveista, enkä halunnut tällä kertaa harrastaa pakkosyöttöä, joten laitoin oliivin puolikkaita vain osaan mureketta. Tuo murekkeessa vasemmalla puolella oleva valkoinen läntti on vaan tunnusmerkki oliivisesta puolesta....
Tämä mureke oli todella hyvää, kiitos Vilijaanalle hyvästä ohjeesta. Mieskin toivoi tätä tehtävän toistekkin.... En ees ilkiä sanoa, paljonko oli tähteenä murekkeesta kun kaksistaan syötiin....
|
|
Örkin leivonta- ja ruokaohjeita
Hattulan pappilan apupapin papupata...
Ninnin ruoka ja leivonta ohjeita
Kiireen keskellä leivontaa ja kokkausta
KakkuHelmi (ex PiaMel)
Elämä makeaksi (ulla)
Otetaan ensin puoli kiloa voita
Kakunkuvatuksia ja prinsessoja
Ripauksia ja veitsenkärjellisiä
Leipuri-kondiittorin opintiellä
Helin kokkailut ja leipomukset
Mallan makeat-huvikummun tyyliin
Purppura helmiä - leivonnaisia
Mikäli haluat lisätä blogisi nimen tähän listaan tai haluat blogisi nimen pois listalta, ole hyvä ja jätä viesti vieraskirjaan tai kommentteihin
Mimmin touhuissa mukana... ainakin syömässä kermavaahtoa...

31.5.1995 - 11.9.2010
Kotivinkki tarjoaa sivuillaan herkulliset reseptit niin ruoanlaittoon kuin leivontaankin. Kannattaa käydä tutustumassa ja hakemassa uusia tuulahduksia omiin kyökkihommiin...
Mistä mahdoit teräksisiä mittoja löytää? Sellaiset kiinnostaisivat kovasti.
Kannat kattoon, laitoin sinulle s-postia.
Hyvää Itsenäisyyspäivää.
Kate, ilomielin osallistun. Kuvittelin, että käyn maanantaina ihan kaupassa ja testaani itseni mitä otan pussiin...eikös olekin pätevä syy ostaa karkkeja... Vilijaanakin haastoi minut jo tähän hauskaan haasteeseen...
Mirkku, kiitos, vilijaanalle menee kunnia ohjeesta
Ekku, kiitti, juu hyvää oli. Perunan syönti yleensäkin on jäänyt vähemmälle, ainakin silloin kun on kaikenlaisia kasviksia aterialla. Mureke oli hyvää kylmänä voilevälläkin, ne viimeiset palaset, mitä oli jäljellä...
Vilijaana, kiitos vaan itselles hyvästä vinkistä murekkeenkin suhteen. Olenhan minä moniakin sinun ohjeitasi ja vinkkejäsi toteuttanut, suurkiitokset itsellesi. Meillä mies harvoin vapaaehtoisesti arvostelee ruokaa, onneksi on lähes kaikkiruokainen. Mutta tästä hän totesi heti kun oli maistanut, että voin tehdä toistekkin. Minä lisäsin vielä pikkasen voileipäkakkujen teosta jäänyttä juustoa... hyvin passasi. Varmasti on hyvää ilman sitäkin. Minä olen tottunut laittamaan jostain syystä munaa mureketaikinaan, siksi laitoin tähänkin. Eihän sitä tartteis, varsinkin vuokamurekkeessa.... mulla on muuten jemmassa muutama tulostettu ohje sinulta, joita teen taas sopivan hetken tullen...
Kati, kiitti, meillä oli vaan kaks syömässä.....
Kaikille oikein hyvää Itsenäisyyspäivän jatkoa.
Pipe, kannattaa kokeilla. Suurenna vaan ohjetta teille ainakin kolmin kertaiseksi.