Olen ruoanlaitosta ja leipomisesta tykkäävä naisimmeinen. Blogissani julkaistavat ohjeet olen keräillyt vuosien varrella sieltä sun täältä... ja tykkään myös kehitellä ohjeita itse.Toivottavasti maltat kommentoida tuotoksiani käydessäsi sivuillani. Blogini on aloitettu 22.7. 2007. Tervetuloa tutustumaan Mimmi Mutikaisen keittiöön.
Lindtröminpihvitaikinasta voi tehdä vaikka minkä mallista murekeruokaa. Aikaisemmin olen tehnyt pitkulaista perusmureketta ja vuokamureketta. Kate oli tehnyt pyöryköitä.... minä päätin tehdä sukkuloita ja tein minä muutaman pihvinkin siinä samalla.
Me söimme Lindtröminsukkulat uunissa paistettujen perunaviipaleiden, herkkusienikastikkeen ja porkkanaraasteen kanssa.
Lindströminsukkulat ( tai pyörykät/pihvit/mureke)
400 g jauhelihaa
½ dl korppujauhoja
1 dl maitoa
1 muna
1 pieni sipuli hienonnettuna (kypsensin hieman mikroaaltouunissa)
suolaa hieman vajaa tl, jauh. valkopippuria 2-3 maustemitallista, aromat-seosta ½ tl
3 isoa säilykepunajuurta hienona raasteena
-> kaikki ainekset sekaisin ja muotoillaan halutun mallisiksi.
Paistoin sukkulat uunissa 225 asteessa n. 20 min.
Tämän verran tuosta yksinkertaisesta annoksesta tuli....6 sukkulaa ja 3 pihviä.
Herkkusienikastikeessa on 1 pieni prk sieniviipaleita ilman lientä + 1 pieni sipuli + 30 g rasvaa + 2 rkl vehnäjauhoja + n. 3 dl maitoa + suolaa, jauhettua valkopippuria
-> sulata rasva kattilassa, lisää sienet ja sipulit + freesaa. Lisää jauhot ja sekoita. Lisää kylmä maito ja kuumenna kiehuvaksi. Hauduta 5 min. Mausta kastike.
|
|
Örkin leivonta- ja ruokaohjeita
Hattulan pappilan apupapin papupata...
Ninnin ruoka ja leivonta ohjeita
Kiireen keskellä leivontaa ja kokkausta
KakkuHelmi (ex PiaMel)
Elämä makeaksi (ulla)
Otetaan ensin puoli kiloa voita
Kakunkuvatuksia ja prinsessoja
Ripauksia ja veitsenkärjellisiä
Leipuri-kondiittorin opintiellä
Helin kokkailut ja leipomukset
Mallan makeat-huvikummun tyyliin
Purppura helmiä - leivonnaisia
Mikäli haluat lisätä blogisi nimen tähän listaan tai haluat blogisi nimen pois listalta, ole hyvä ja jätä viesti vieraskirjaan tai kommentteihin
Mimmin touhuissa mukana... ainakin syömässä kermavaahtoa...

31.5.1995 - 11.9.2010
Kotivinkki tarjoaa sivuillaan herkulliset reseptit niin ruoanlaittoon kuin leivontaankin. Kannattaa käydä tutustumassa ja hakemassa uusia tuulahduksia omiin kyökkihommiin...
Ei,nyt pois kuolaamasta ja ÄKKIÄ!!!!!!!!!!!!!!!
Noora, kiitti, hyvälle tämä kyllä maistuikin....
Eveliina, kiitti, juu, yllätäs vaan miehes. Perunoissa on vaan öljyä, paprikajauhetta, suolaa, pippuria ja ne kypsuyy nopeasti, jos laittaa vaan yhen kerroksen pellille/astiaan leivinpapaerin päälle 15-20 min 200-225, kerran käänsin välillä.
Make, voi harmi kun on jo kaikki syöty....
Miriam, kiva vaan, jos vinkkejä saat...
Jade, kiitti, voi kun ihanaa.....ollaan oltu valmiilla ruoilla monet päivät , nyt lomaviikolla tulee kokkailtua muutamia kertoja.
Elisa, kiva vaan kun teet, ihan varmasti hyvää tulee ...
Mama, näin on, näihinkinhän vois laittaa nesteeksi säilykelientäkin, jos haluaa....tulee vieläkin tummempia..
Lara, ollos hyvä vaan.
Jonna, näinhän se on sitten tehtävä, sinun pitää hemmotella itseäsi nyt viimeisinä päivinä....
Tuittu, ompas kiva nimi äitis tekemille sukkuloille...
Elina, meillä myös tehtiin koti-kotona lindströminpihvejä ja siplirenkaita paistettiin päälle. Hyvää oli. Kokeile ihmeessä, vaikka vaan puoli annosta...kaprismarjat passaavat hyvin kans mausteeks, jos tykkäät niiden mausta.
Vilinaana, nämäkin ovat niitä kestosuosikkeja, joko tykkää tai sitten ei voi sietäää... sellaisiakin tunnen.