Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Olen ruoanlaitosta ja leipomisesta tykkäävä naisimmeinen. Blogissani julkaistavat ohjeet olen keräillyt vuosien varrella sieltä sun täältä... ja tykkään myös kehitellä ohjeita itse.Toivottavasti maltat kommentoida tuotoksiani käydessäsi sivuillani. Blogini on aloitettu 22.7. 2007. Tervetuloa tutustumaan Mimmi Mutikaisen keittiöön.

09.03.2009 - 16:55

Mokkapalojen ohjeita on varmaankin lähes yhtä paljon kuin on tekijöitäkin.... minä olen ottanut 4 uutta ohjetta ja aion testata ne kaikki. Kolmeen ohjeeseen olen laittanut kenen blogista olen ohjeen tulostanut  mutta näihin meheviin mokkapaloihin en lähdettä ollut itselleni merkannut ja googlasin ja hain Makuhaun koneellakin.... en vaan sattunut löytämään lähdettä.

Hihkaiskoon, ken tunnistaa ohjeen omakseen, niin saan linkitettyä lähteen. Ohjeeseen en ole tehnyt mitään muutoksia.

 

Mehevät mokkapalat

Pohja:

 

6 munaa

5 dl sokeria

8 dl jauhoja

3 rkl kaakaojauhetta

2 tl leivinjauhetta

2 rkl vaniljasokeria

3 dl kiehuvaa vettä

300g margariinia

 

Kuorrute:


6 rkl vahvaa kahvia

6 rkl margariinia

1 rkl vaniljasokeria

3 rkl kaakaojauhoa

n. 1 pkt tomusokeria ( siis se 500 g pkt)

nonparellit tms. koristeeksi

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lissä joukkoon kolmessa erässä vuorotellen kiehuva vesi sekä yhteen sekoitetut kuivataineet. Lisää lopuksi sulatettu margariini. Sekoita taikina tasaiseksi. Kaada uunipellille (itselläni 60 cm uuni). Paista n. 25 min. n.200 asteessa.

Tee kuorrute jo sillä aikaa, kun pohja on vielä uunissa. Sekoita sulatettu margariini ja kuuma kahvi. Lisää joukkoon kaakaojauho, vaniljasokeri sekä tomusokeri.  Lisää tomusokeria sen verran, että massasta tulee aika paksua. Levitä massa kuuman pohjalevyn päälle ja ripottele nonparellit.

HUOM!  Minulla on 50 cm leveä uuni, mutta päätin riskeerata ja mahduttaa taikinan reunalliselle pellille.... kun kerta olin valinnut tämän ohjeen ekaksi kokeiltavaksi, enkä pienentämäänkään ohjetta halunnut ruveta. Hurautettuani taikinan pellille, totesin että taitas tulla liian paljon uuninpesua, sillä kohoamistilaa ei paljoakaan piirakkapohjalle jäänyt Yllättynyt joten tein korotusreunat leivinpaperista pellin pidemmille sivuille ja hyvin pelitti. E i tullut uuninpesua yhtään.....Nauru

 

 

 

Tässä kuvaa reunan korotuksista = kaksinkertainen leivinpaperisuikale. Alkuperäisen ohjeen kirjoittaja kirjoittaakin tehneensä pohjan 60 cm leveän uunin pellille....

 

Tällä ohjeella tulee pehmeä hieman jopa "höttömäinen" mokkapalojen pohja. Pohja paistuu todella nopeasti ( runsaasti vettä), kannattaa olla skarppina, ettei paista turhan kuivaksi. Kuorrutusta tulee ihanan paksu kerros!

 

Noora kirjoitti 09.03.2009 - 18:11
Onpas "tasaisen" näköstä ja varmasti tosi maukasta. Mäkin tykkään kun kuorrutusta on runsaasti ;)
Lara kirjoitti 09.03.2009 - 18:12
Ihanan kuohkea näyttää pohjasta tulevan. Meillä tehdään myös usein mokkapaloja, lasten herkkua ja miksei myös aikuisempienkin... teen milloin milläkin ohjeella.
Taina kirjoitti 09.03.2009 - 18:32
Namskis... vieläköhän tätä on tulevana viikonloppuna jäljellä? ;-) (oli suunnitelmissa käydä eilen, mutta tenavat flunssassa).
Tuittu kirjoitti 09.03.2009 - 19:46
Jams! Suklaapiirakka on siitä hauska, että siitä löytää kyllä noita versioita. Varmaan tuli kunnon kuorrutus, puoli kiloa pölysokeria!
kyökkipiika kati kirjoitti 09.03.2009 - 20:13
Nams ja mums, näyttää ihanan mehevältä:)
Eveliina kirjoitti 09.03.2009 - 20:46
Taatusti suosittua, ainakin meillä. Ohjeella ei niin väliä ole millaisella tekee. Jopa minä osaan tehdä!
Mimmi Mutikainen kirjoitti 09.03.2009 - 21:29
Kaunis kiitos kommenteistanne. Juu makiaa on, vaatimattomasti ½ kg sokeria päällä. Yhtään vähempi ei olis piisannut! Kerrankin uskoin jal aitoin kuorrutuksen kuuman pohjan päälle, levitys oli oikeinkin helppoa ja pinnasta tuli tasanen. Yleensä laitan kuorrutuksen vasta jäähtyneen päälle..... Taina, juu, laitoin osan pakastimeen, kun ei näkyny ketään....
Kati kirjoitti 09.03.2009 - 21:59
Tänään blogeja kierrelessäni on useassa tehty mokkapaloja ja arvaa valuuko kuola?Ehei,yhtään... ;(
Mirkku kirjoitti 09.03.2009 - 22:10
Oi miten ihanan mehevän ja kauniin näköisiä mokkapaloja:)
Mimmi Mutikainen kirjoitti 09.03.2009 - 22:50
Kati, juu, onhan se aika suosittua piirakkaa ja ohjeita kyllä piisaa vaikka joka viikolle pikkasen erilainen... ei parane antaa kiusaukselle valtaa....

Mirkku, kiitti, suhteet tässä ohjeessa on kyllä paikallaan, jos tykkää tällaisesta rakenteesta. Ihan kiva vaihteeksi kokeilla jotain pikkasen erilaista ohjetta. Itse yl. teen vaalealla pohjalla ja päällys on vaan ruskea.
kakkunen kirjoitti 10.03.2009 - 08:22
Herkullisen näköinen.
Aino kirjoitti 10.03.2009 - 08:27
Nam... Mokkapalat on ihana klassikkoherkku. Isosiskoni tekee meillä parhaat mokkapalat, täytyykin pyytää häntä taas joku kerta tekemään ;)
Mia kirjoitti 10.03.2009 - 15:47
Samat mielessä :) Tein juuri Tuulonmaantorttua. Mieli teki mokkapaloja, mutta ei eronnut muutakuin vaaleana pohjana. Epäonnekseni leikkasin palat hieman liian aikaisin, kun oli kiire syömään, päällinen hieman repeili, mutta ei tuo syömistä haittaa. On kyllä muhkeen näköinen tämä sinun eka versiosi.
Mimmi Mutikainen kirjoitti 10.03.2009 - 16:08
Kakkunen, kiitti, oikein kupsakkaa oli ja rakenne ei muuttunut vaikka muutama pala on ollut jääkaapissa lautasella+muovipussissa.

Aino, aika ajoin tulee tehtyä jonkin sortin mokkapaloja. Nyt on tarkoitus kokeilla eri ohjeita....olis vaan syöjiä paljon...

Mia, meille Tuulomaan torttu on se suklaapiirakka mitä yleensä aina teen ( vaalea pohja ehdottomasti + tumma päällys), nyt mieli tekee jonkinlaista muuta.... rakenteeltaan tykkään tuulomaasta enemmän mitä tästä. Ihan näin höttöisestä en henk. koht tykkää ...saisi olla purutuntua enemmän. makuasia. Hyvä ohje tämä silti on.
Noora kirjoitti 10.03.2009 - 16:31
Kiitti :) Tein nuo suklaarullat leivinpaperille.
Mimmi Mutikainen kirjoitti 10.03.2009 - 16:43
Noora, kiitti vinkistä, pitääpä kokeilla.
Kirsi kirjoitti 10.03.2009 - 17:30
Mokkapalat on kyllä takuuvarma herkku... tai ainakin minulle se maistuu aina =)
Mimmi Mutikainen kirjoitti 10.03.2009 - 17:40
Kirsi, kuin myös meillä.... sekä aikuisille että lapsivieraille.
Eeva-Liisa kirjoitti 12.03.2009 - 09:37
oi, onpas korkeaa ja muhevan näköistä. mokkapalat on kyllä hyviä :P
Mimmi Mutikainen kirjoitti 12.03.2009 - 14:45
Eeva-Liisa, juu korkeutta oli, ei meinannut pellin reunat piisata. Itse tykkään ehken enemmän sellaisesta hieman kiinteämmästä mokkapalojen pohjasta. Mutta voihan sitä aina välillä tehdä eri ohjeilla.... hyvää oli, eikä paljoa ole enää pakastimessa.
Laura kirjoitti 13.03.2009 - 10:37
Aivan ihanan herkullisen näköisiä. Todella korkea ja kuohkean näköinen.
Mimmi Mutikainen kirjoitti 14.03.2009 - 13:16
Laura, kiitti, ja maku sen kun paranee parin päivän kylmäsäilytyksessä.
suklaatyttö kirjoitti 25.04.2009 - 11:03
Kylläpä on tosiaan mehevän näköisiä mokkapaloja! :) Saanko linkittää siut? :)
Mimmi Mutikainen kirjoitti 25.04.2009 - 12:04
Suklaatyttö, kiitti, ilman muuta linkitys passaa...minä laitan sinut kans, jos et ole vielä listassani...meen heti tarkistamaan...
Mokkasiili kirjoitti 13.08.2009 - 14:24
Kiitos tuhannesti reseptistä! Metsästin hyvää mokkapalareseptiä todella pitkään ja nyt olen tehnyt jo kolme satsia tällä ohjeella. Meillä miehen kanssa kun on ollut vähän erilainen maku mokkapalojen suhteen, koska minä tykkään tummemmista ja kosteankiinteistä ja mies taas vaaleammista ja ilmavammista. Mutta nämä mokkapalat vaan vie kielen mennessään molemmilta, kun näissä on jotenkin molempia ominaisuuksia, eikä tarvitse enää metsästää uutta reseptiä. =) Maku on tosiaan parhaimmillaan parin päivän jääkaappisäilytyksen jälkeen.
Mimmi Mutikainen kirjoitti 13.08.2009 - 15:46
Mokkasiili, no onpas kiva jotta on ollut mieleinen ohje. Itse tykkään ehken enemmän hieman kiinteämmästä ja kosteammasta pohjasta... kokeilulistalla on ainakin 3 erilaista ohjetta odottamassa .... minulla ei mies tykkää kovin makeasta, joten tällaiset eivät ole meillä omaa herkkua... silloin kun on lapsia käymässä, on jotain tällaista tehtävä.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Ruokaan ja leivontaan liittyviä blogeja, joissa vierailen aika usein

Aatun apajilla

Hannan keittiössä

Marien ruokaohjeet

Mansikkamäki

Canelian keittiössä

Pulla-akka

Sirkun sekotukset

Pieni kakkupuoti

Kropsua eväänä

Möhköfanttien maassa

chocomum

Kettuterroristit

Pakkopulla

Kokeileva keittiö

Makuhetkiä

Juhlattaren kakkublogi

Kaurislapsen kakkuja

Kulinaristi

Sitruunamarenki

Maasikas

Taikinaterapiaa

Merjan leivonta ja askartelu

Kotileipuri

Pullahiiren leivontanurkka

Ei makeaa mahan täydeltä

Marjan leipomukset

Vesikirpun keittiössä

Kuun Karkelot

Ruusumamma

Sitä sun tätä...

Älä tule paha kakku...

Sokeriherkku

Tärpätti

Migu

Pieni kakkupuoti

tuuli-tukan kakkuja

Cebicin keittiössä

Sarin kakku- ja ruokablogi

Örkin leivonta- ja ruokaohjeita

Marin omat jutut

Muffariina

Mantan kyökki

Kulinaarimuruja

Ihanat tomaatit

Herkkusuu

Decapitated

Lettupannu

Päivin Pakerrukset

Suolaa&Pippuria

Kattimatikaisen kokkailut

Hattulan pappilan apupapin papupata...

Satulin kokeilut

Helmeilevää

Herkkusuun paratiisi

a´la Make

Allergialiemessä

Ninnin ruoka ja leivonta ohjeita

Makuturisti

Kakkukioski

Minnan Makeat

Vesselin väkerrykset

Kirsin keittiössä

Rakkaudesta ruokaan

Nohanna

Mummun keittiö

Mariiqan maailmaa

Keittokomerossa

Suklaahiiren leipomuksia

Sannan annokset

Kaurislapsen kakkuja

Justiinan kokkailut

Kokeileva keittiö

Katariinan keittiössä

Tiitiäisen blogi

chocomum

chocolate por favor

Takkukakku

Ei makeaa mahan täydeltä

Annan elämää

Aquasunin keittiö

Päitsylin päähänpistot

Tuulian herkut

Kanelikeiju

Kiireen keskellä leivontaa ja kokkausta

Helinäkeijun nannat

Kattimatikaisen kokkailut

Pirpaliina

Katin kakku

Emerald city

Prinsessa Vivianin keittiössä

Ekun keittiö

Pippurimaijan keittiö

Tärpätin Joulua

KakkuHelmi (ex PiaMel)

Klemmarin kokkaukset

Kermaruusu

Kotiäidin elämää

Momma`s Little Bakery

Arkiromantiikkaa

Piikuliinan puuhastelut

Mint Chocolate

HerkkuHovi

HerkkuKirppu

Tahmatasssu

Anissette kokkailee

Hedelmäpommi

Herkkuhetkiä

Kinuskikissa

Rimatonnan keittiössä

Kakkulandia

Mistä on pienet tytöt tehty

Sinikan leivonta

Kattila

Garmellin keittiössä

Elämä makeaksi (ulla)

Piipan keittiöstä

Annukan leivontaa

Meidän keittokirja

Keittiön hehku

Keitoksia ja koitoksia

Hemuliinan uunissa

Meidän murkinat

Pohjatuulen paistokset

Pastanjauhantaa

Otetaan ensin puoli kiloa voita

MonkeyFood

Polkkapossu

Unelias kokki

Limepippuri

Meidän keittokirja

Möhköfanttien maassa

Hannan soppa 

Elämän kekkerit

Kyökkipiika Kati

Herkkuja ruokapöytään

Annin leipomukset

Kakunkuvatuksia ja prinsessoja

Katjan keittiössä

Elviksen keittiö

Kotiäidin elämää

Mian kokkailut

Helmeilevää

HerkkuHermo

Mamman Unelma

Ruokia laidasta laitaan

Kliivian keittiö

Ilonan kakkulaatikko

Sohvin kyökki

Rouva Veen kokkaukset

Siiliparatiisi

Rouva täytekakku

Tanjan keittokomerossa

Martsu keittiössä

Edinan intohimot

Sokerileipurin kakut

Ewelynin

Kangaskakku

Aito-Maku

Ninnulin Näpertelyjä

Joutsenlampi

SweetCake

Herkkusuut

Suklaahiirosen kotikolo

Cake Dream

Pippurimylly

Annan Tupa

Baka baka liten kaka

Mint Chocolate

KakkuKatri

Tonttula

Sannan Sotkut

AnuLillin leivonnaiset

Kakkumonsteri

Äitiliinin tekeleet

Heikunkeikun Kööki

Perhe Räsänen

Helin kakut

Ruoanlaittoa ja elämää

Patalintu

Kyökki jahtisataman äärellä

Huumorinkukka

FantasIINA

TaikinaTaivas

Katlan leivontablogi

Tiikerin kakkuja

Kotileipuri Lilli

Larissan tohinat

Kodin onni

Makupossu

Suklaamuruja

Open Cafe

Millan Magiat

Tanjan keittokomerossa 

Pistaasipähkinä

Happy baking days

Piipan kokkailut

Sinin kakkublogi

Rosalii

Headisu

Päivänpiristys

Ihan huvin vuoksi...

Pappilan hätävara kokkaa

Aldo kokkaa ja sotkee

Toverusten Tortut

Nyytin herkkuja

KakkuAitta

Hellun kokkaukset

Marilee leivoskelee

Garam Masala

VillaCaramilla

Jonnan keittiössä

Vallan makeeta

Toscapulla

Ihanat tomaatit

Sokeriperhosen kakut

Justiinan juhlintaa

Appelsiineja ja hunajaa

Iloista leivontaa

Pikkupippuri

Kakkumaakari

Suklaasydän

Kesä sateen kuivattaa

Hannan unelmia

Leipurimamma

Marian maailma

Uramamman keittokirja

Tiiaisen vuodatuksia

Suklaasisko

Jousimiehen kokkailut

Koiruuksia ja kokkailua

Kotona tehtyä

Rouva Herkkusuu

Vellipoika

Pikkukuu

Sugar

Oho ja Hups keittiössä

Siskot kokkaa

Pirjon pannut ja padat

Leivontapäiväkirja

Jabakery

Pionilaakso

Ahonlaita

Pannu kuumana

Kaakkuja ja muuta hömppää

Ojoistenmutka

MarsMars

Jokeyn leivontanurkka

Makuja maalta

Sweet and salty

Huvikumpu

Kakkusen leivonta ja käsityöt

Suolaa&sokeria

Sitruunaruoho

Tuulen puuska

Elenan blogi

Keittiö Itävallassa

Adalminan helmi

Kakkuja ja kakaroita

Chocoland

Maaritin kokkailut

Revonpiha

Lellen blogi

Nannikki kokkaa

Nennuliinukan blogi

LeivinLiina

Leipurimamma

Marin kyökki

Maistuvat paistuvat

Pastel

Ripauksia ja veitsenkärjellisiä

PP

Minnan blogi

Satun leivontablogi

Kakkujen taikaa

Titan kakkuja

Kermacaramelli

Pieni herkkupuoti

Hyvän tuulen keittiössä

Kardemummaa,kanelia,sokeria

Lunni leipoo

Namnami

Suklaapupun blogi

Sarin kakkutupa

Kakku

Herkkupaloja

Ruusperin rutinat

Leipoi, leipoi...

Suzy Suklaa

Vauvapaakari

Kakkukellari

Ihan huvin vuoksi...

Kokeile tätä kotona

Tervetuloa Bakelandiin

UnelmaKakku

Memmun kattilassa porisee

KaMillan Kakkuja

Nuuskamuikkunen

Makeaahyvää

SokeriPilvi

Kummat kakut

Kakku Korpi

Tytin kakkuapaja

Sitruunasydän

Punakaneli

HP:n HerkkuPaikka

Herkkupaloja

Le-le-leivotaan!

Pähkinärinne

Marin Kyökki

Voikunkivamaailma

Crazy Baker

Ellun ajatuksia ja kokkailuja

Hellun Kokkaukset

Karhunkaakut

Cakes by J

Colliemamman leipomukset

TaimiKakku

Gluteenitonta leivontaa

Lessun leipomo

Leivontablogi Murupulla

Leipuri-kondiittorin opintiellä

Makiaa Minnalta

Sarpan ruoka/leivonnaisblogi

Kassun leipomukset

Aitomaatti

Kakkupeukaloiset

 Valkosuklaa

Kotiäidin leipomuksia

Huono mutta innokas kokki

Sanjan kakkukekkerit

TaikaKokki

Kakkuja ja unelmia

Madicken

Made in my kitchen

Kellari leipuri

Kakkuliinat

Tekevät kädet

MammaMarsipaani

Askartelua ja elämänmakuja

Varsinainen talousihme

Voisilmäpeliä

Anzkun kauhasta kajahtaa

Murupulla

Crazy cheesecake

Niisun namit

Sadunlainen Onni

Kakkupaja

WilmiinaWorld

Ninan lempparit

Taikataikinat

Pulla&Pitko

Ninuskin näperrykset

Ala Meku

Kakkuliinat

Omenaminttu

Kotiäidin askareet

Ellun ajatuksia ja kokkailuja

Aatan aarreaitta

Tervetuloa Bakelandiin

Purppurahelmi

Strawberry

Joosuan leivontanurkka

Piimäsuille

Adelmine

Kakkukangas

Maakarileipuri

Katin herkut

Kotikokin unelmia

Suklaa-Sirru

Minopin keittiössä

Helin kokkailut ja leipomukset

Love&Bake

Piian jutut

Migu

Suklaasydän

Nuudelipussi pippurihyllyllä

Marsipaaniperhonen

Raisan reseptit

 Kotona kokkaillen

Miitun kokkailut

Naurista naamaan

Aloittelevan äidin arkea

Sokeriunelmia

Matiaksen murkinat

Pöytä kahdeksalle

Porkkana ja pekoni

Sumin sörsselit

Pieni Herkkupuoti

Hayley's Cuisine

enny`s yummies

 Katiskattaren keittiö

Onnelin pikku keittiö

Pirttihirmu

Kaislan herkut

Lähellä sydäntä

Joosuan leivonta

Keittiössä ja puutarhassa

Kahden Marjan kakut

Dream

Kakuntekijä

Pikkusuolaista Makeannälkään

Leivontaa ja suklaata

Mupuisen keittiössä

All you need is suger

Perussettiä

Italiansalaatti

Ensun kakkutaivas

PikkuMamma

NaMiN pAjA

Lieden lämmössä

Zakuska-pöytä

SokuriSiskot

Pupupöperöä

Suklaapisara

Kotiäidin kokkauksia

Sapuskaa

KakkuKaheli

Inksuliini

Merry morning

Jennin tohinat

Rekkalesken leivontaa

Kyökkipiika Kati

Hymyile läpi kyynelten

Danish baking

CitroCake

Herkkuhetkiä

Ruokailmiö

Teetan herkkupuoti

Sadunlainen Onni

Kanelitytön kakkuparatiisi

Tatjaanan tekeleet

Bake My Day

Mantelisade

Mangomii

Auringonkukkia

Näppärä Käpälän kakut

Golosa

Sokerisiipi

Sanna`s Kitchen

Dr. Sugar

Crumbles for everyone

Äiti ja tytär kokkaavat

Raparperin alla

Lemon tree in my kitchen

Riisan ruokakomero

Joy of baking

Marsipaanikissa

Mallan makeat-huvikummun tyyliin

Hovkonditorn

Ihan itse tehty...

Sweetopia

Karppisiskot

Miisulin herkkuja

Varmanakki

Pörden maailma

Syntisen hyvää

Ruokaa meiltä ja muualta

Töllin emännän leipomukset

Arja Marjan keittiössä

Iskä kokkaa

Keittiö ja keittiö

Jauhot pöllyää

Purppura helmiä - leivonnaisia

Ripaus korianteria

Sanoja lautaselta

Herkutellaan hetki

Wok`n Roll

Sokeria, sokeria

Lautasellesi

Kiitos hyvää

Kakkupaloja

Tuulen puuska

Hellan ja viinilasin välissä

Kakulla

Hiidenuhman keittiössä

Karppaus ja perhe

Kissanminttua ja Pilvipullia

Sokerina pohjalla

Onnelasta

Sokerihammas

kipAKKA kokkaa

Myrkynkeittäjän herkut

Ancka bakar kakor

Kuista

Homemade by mi

Ihanimmat

Mangomousse

Herkkujen helmiä

Cakkuja

Leena-muori leipoo

Kokkeilijat

Piparipulla

Pikku murusia

KakkuMaa

Suklaatähti

Tuulihattuenergiaa

Kaakao kermavaahdolla

Lemon Drop

Sokerina pohjalla

Hiidenuhman keittiössä

Suvin herkkublogi

Pidempi korsi

Hetki elämää

 

Mikäli haluat lisätä blogisi nimen tähän listaan tai haluat blogisi nimen pois listalta, ole hyvä ja jätä viesti vieraskirjaan tai kommentteihin

Theodora, ystävien kesken Dora tai Doris

Mimmin touhuissa mukana... ainakin syömässä kermavaahtoa...

 31.5.1995 - 11.9.2010

Kotivinkki tarjoaa sivuillaan herkulliset reseptit niin ruoanlaittoon kuin leivontaankin. Kannattaa käydä tutustumassa ja hakemassa uusia tuulahduksia omiin kyökkihommiin...