Olen ruoanlaitosta ja leipomisesta tykkäävä naisimmeinen. Blogissani julkaistavat ohjeet olen keräillyt vuosien varrella sieltä sun täältä... ja tykkään myös kehitellä ohjeita itse.Toivottavasti maltat kommentoida tuotoksiani käydessäsi sivuillani. Blogini on aloitettu 22.7. 2007. Tervetuloa tutustumaan Mimmi Mutikaisen keittiöön.

Tällä ohjeella tulee todella pieni hyytelökakku. Vuoan koko on vain 15 cm halkaisijaltaan.
Valkosuklaa-punaherukkakakku
Keksipohja:
n. 90 g digestivekeksejä (tai muita keksejä)
n. 30 g sulaa rasvaa
Täyte:
1 prk vaniljarahkaa
2 rkl sokeria ( jos tykkäät kovin makeasta, laita enemmän)
70 g valkosuklaata
2 liivatelehteä
1 rkl vettä
1 dl vispikermaa (tai muuta vaahtoutuvaa)
Päälle:
punaherukoita tai muita marjoja sopivasti pinta peittoon (laitoin myös vähän vadelmia)
hyytelösokerilla tehty kiille ( laitoin hyytelösokeria vähän enemmän mitä ohje käskee, koska tein hyytelön marjoista valuneeseen laimennettuun mehuun ja se tuntui aika happamelta)
Jotain koristeeksi?
Valmistaminen:
Hienonna keksit muovipussissa (ihan käsinkin onnistuu) ja sekoita niihin sula, jäähtynyt rasva ja levitä keksipohja irtopohjavuokaan (leivinpaperi pingoitettu pohjalle)
Laita liivatelehdet likoamaan runsaaseen kylmään veteen n. 10 min. Vatkaa kerma vaahdoksi. Sulata suklaa. Yhdistä rahkaan sokeri, sulatettu suklaa ja sekoita tasaiseksi. Kuumenna 1 rkl vettä kiehuvaksi ja laita siihen kylmästä vedestä poistetut liivatelehdet. tarkista että liivateseos on varmasti tasaista. Yhdistä liivateseos rahkaseokseen hyvin sekoittaen. Yhdistä viimeisenä kermavaahto seokseen. Tarkista makeus. Kaada täyte keksipohjan päälle tasaiseksi kerrokseksi. Hyydytä kakku kylmässä (n. 1tunti piisaa tässä vaiheessa)
Levitä (sulatetut) marjat kakun pinnalle haluamallasi tavalla. Tee kiille hyytelösokeripakkauksen mukaan. Laita hyytelösokeria happamille marjoille hieman enemmän. Tein puoli annosta ja siitäkin jäi vähän. Levitettyäsi kiilteen, laita kakku vielä lopullisesti hyytymään muutamiksi tunneiksi jääkaappiin, mielellään vaikka seuraavaan päivään. Kun kakku on hyytynyt, irrota se vuoasta ja koristele vielä haluamallasi tavalla.

Minä laitoin koristeeksi aikaisemmin tekemiäni omar-kukkia. Reunalle tei suklaaristikonkin, muttei siitä enempää tällä kertaa...
Omar-kukatkin rupeavat pehmenemään kauhean nopeasti tuossa hyytelön päällä, joten nekin on syytä laittaa just ennen kun kakun laittaa tarjolle.
Meistä kakku oli hyvää ja se tulikin syötyä ihan kerralla, kun oli ystäviä kahviseurana.
|
|
Örkin leivonta- ja ruokaohjeita
Hattulan pappilan apupapin papupata...
Ninnin ruoka ja leivonta ohjeita
Kiireen keskellä leivontaa ja kokkausta
KakkuHelmi (ex PiaMel)
Elämä makeaksi (ulla)
Otetaan ensin puoli kiloa voita
Kakunkuvatuksia ja prinsessoja
Ripauksia ja veitsenkärjellisiä
Leipuri-kondiittorin opintiellä
Helin kokkailut ja leipomukset
Mallan makeat-huvikummun tyyliin
Purppura helmiä - leivonnaisia
Mikäli haluat lisätä blogisi nimen tähän listaan tai haluat blogisi nimen pois listalta, ole hyvä ja jätä viesti vieraskirjaan tai kommentteihin
Mimmin touhuissa mukana... ainakin syömässä kermavaahtoa...

31.5.1995 - 11.9.2010
Kotivinkki tarjoaa sivuillaan herkulliset reseptit niin ruoanlaittoon kuin leivontaankin. Kannattaa käydä tutustumassa ja hakemassa uusia tuulahduksia omiin kyökkihommiin...
Mitens vietätte jussin?
Ihanan näköinen ja varmasti myös makuinen. Nuo ruusut on kauniita, ja ilmeisesti säilyneetkin hyvin säilytyksessä?