Olen ruoanlaitosta ja leipomisesta tykkäävä naisimmeinen. Blogissani julkaistavat ohjeet olen keräillyt vuosien varrella sieltä sun täältä... ja tykkään myös kehitellä ohjeita itse.Toivottavasti maltat kommentoida tuotoksiani käydessäsi sivuillani. Blogini on aloitettu 22.7. 2007. Tervetuloa tutustumaan Mimmi Mutikaisen keittiöön.
Porkkanagratiinia on tehnyt mieli ja monta päivää..... joten keittäessäni lisäkkeeksi babyporkkanoita yhdelle aterialle, keittelin samalla jo tähänkin porkkanat. Tottakait tuoreista uuden sadon porkkanoista sais eri ihanan makuista gratiiniakin, mutta meillä jatkuu pakastimen tyhjennysoperaatio, joten pakasteporkkanoiden on kelvattava tälläkin kertaa...

Porkkanagratiini
6-7 dl keitettyjä porkkanoita (paloiteltuna)
Gratiinikastike
n. 25 g rasvaa
½ dl vehnäjauhoja
2½-3 dl maitoa (kastike saaa jäädä sakeaksi)
1½ dl juustoraastetta ( jätä osa päälle)
suolaa
valkopippuria myllystä
(muskottia, jos tykkäät sen mausta, minä en laittanut)
Sulata rasva kattilassa, lisää vehnäjauhot, sekoita, lisää maito kylmänä ja sekoita koko ajan kunnes kiehuu. Lisää juustoraaste ja mausta kastike mieleiseksesi. Kaada kuuma kastike uunivuoassa olevien porkkanoiden päälle ja ripottele vielä vähän juustraastetta päälle. Gratinoi pinta uunissa 225 asteessa kunnes on ruskeatäpläinen.
Ohjeella tulee 5-6:lle ruokailijalle lisäkeruoaksi. Me söimme porkkanagratiinia chilisten lohkoperunoiden ja lihamurekkeen kanssa.
Aikaisemmin tekemäni kukkakaaligratiinin ohjeen löydät täältä.
|
|
Örkin leivonta- ja ruokaohjeita
Hattulan pappilan apupapin papupata...
Ninnin ruoka ja leivonta ohjeita
Kiireen keskellä leivontaa ja kokkausta
KakkuHelmi (ex PiaMel)
Elämä makeaksi (ulla)
Otetaan ensin puoli kiloa voita
Kakunkuvatuksia ja prinsessoja
Ripauksia ja veitsenkärjellisiä
Leipuri-kondiittorin opintiellä
Helin kokkailut ja leipomukset
Mallan makeat-huvikummun tyyliin
Purppura helmiä - leivonnaisia
Mikäli haluat lisätä blogisi nimen tähän listaan tai haluat blogisi nimen pois listalta, ole hyvä ja jätä viesti vieraskirjaan tai kommentteihin
Mimmin touhuissa mukana... ainakin syömässä kermavaahtoa...

31.5.1995 - 11.9.2010
Kotivinkki tarjoaa sivuillaan herkulliset reseptit niin ruoanlaittoon kuin leivontaankin. Kannattaa käydä tutustumassa ja hakemassa uusia tuulahduksia omiin kyökkihommiin...
Anna, hyvää oli, kuten gratiinit yleensäkin. Aika mietoa tämä tosin oli, kun en laittanut mitään erityisiä mausteita, koska meidän aterialla perunat olivat vahvasti maustettuja.
Mie taas haaveilen porkkanamuhennoksesta, äiti ja mummo teki usein kun oltiin pentuja sitä. Taitaa olla keitettyjä porkkanoita, maitua ja vähän jauhoja ja nokare voita siinä. En kyllä oo ihan varma, pitäskin ohje tarkistaa ja tehdä sitä, kun ostin taas porkkanoita :)
Cebic, meillä tykätään mistä kasvisgratiinista vaan. Punajuurestakin tehty on todella hyvää, ihan vaikka säilykeversiosta.