Olen ruoanlaitosta ja leipomisesta tykkäävä naisimmeinen. Blogissani julkaistavat ohjeet olen keräillyt vuosien varrella sieltä sun täältä... ja tykkään myös kehitellä ohjeita itse.Toivottavasti maltat kommentoida tuotoksiani käydessäsi sivuillani. Blogini on aloitettu 22.7. 2007. Tervetuloa tutustumaan Mimmi Mutikaisen keittiöön.
Meillä oli ruokatoivelistalla ihan tavallista lihamureketta.... tavallista ja tavallista..mikähän sitäkin on...

Tavallista (minun mittapuun mukaan) lihamureketta syötiin chilisten lohkoperunoiden, salaatin ja porkkanagratiinin kanssa.
Pieni lihamureke
300 g naudan jauhelihaa
½ dl korppujauhoja
1 dl nestettä ( laitoin rasvatonta maitoa)
5 rkl sipulikeittojauhetta
2 rkl ketsuppia
1 rkl sinappia
mustapippuria myllystä muutama kierros
½ tl paprikajauhetta
1 muna
Sekoita ensin korppujauho + neste ja lisää kaikki muut ainekset ja sekoita tasaiseksi massaksi. Muotoile pitkulaiseksi pötkyläksi/murekkeeksi ja kypsennä n. 200 asteisessa uunissa n. 40 min.

Ohjeella tulee tällainen pieni, 3 ( kork.4) aikuisen mureke. Minä leikkasin tuosta 6 hyvän paksua viipaletta + pienet pääpalat.

Lohkoperunoissa on öljyn lisäksi mausteena suolaa, aromat-seosta, paprikajauhetta, chilijauhetta, mustapippuria myllystä. Tällä kertaa tein perunat kuorituista, vielä vanhoista perunoista. Kypsesin 200-225 asteessa n. 20 min. Olivat ihania, pikkasen tulisen makuisia. Toisaalta mureke ja porkkanagratiini olivat aika mietoja ja salaatin persikkakin taittoi chilistä makua kivasti.
|
|
Örkin leivonta- ja ruokaohjeita
Hattulan pappilan apupapin papupata...
Ninnin ruoka ja leivonta ohjeita
Kiireen keskellä leivontaa ja kokkausta
KakkuHelmi (ex PiaMel)
Elämä makeaksi (ulla)
Otetaan ensin puoli kiloa voita
Kakunkuvatuksia ja prinsessoja
Ripauksia ja veitsenkärjellisiä
Leipuri-kondiittorin opintiellä
Helin kokkailut ja leipomukset
Mallan makeat-huvikummun tyyliin
Purppura helmiä - leivonnaisia
Mikäli haluat lisätä blogisi nimen tähän listaan tai haluat blogisi nimen pois listalta, ole hyvä ja jätä viesti vieraskirjaan tai kommentteihin
Mimmin touhuissa mukana... ainakin syömässä kermavaahtoa...

31.5.1995 - 11.9.2010
Kotivinkki tarjoaa sivuillaan herkulliset reseptit niin ruoanlaittoon kuin leivontaankin. Kannattaa käydä tutustumassa ja hakemassa uusia tuulahduksia omiin kyökkihommiin...
Siitä nimittäin on vuosia!!!