Olen ruoanlaitosta ja leipomisesta tykkäävä naisimmeinen. Blogissani julkaistavat ohjeet olen keräillyt vuosien varrella sieltä sun täältä... ja tykkään myös kehitellä ohjeita itse.Toivottavasti maltat kommentoida tuotoksiani käydessäsi sivuillani. Blogini on aloitettu 22.7. 2007. Tervetuloa tutustumaan Mimmi Mutikaisen keittiöön.
Jonkin verran herukoita on vielä keräämättä puskissa, joten kaikenmoisia herukkaherkkuja pitää nyt suosia...

Sitruunainen mustaherukkarahka
2 dl vatkattavaa kermaa (tai vatkattavaa vaniljakastiketta)
1 prk sitruunarahkaa (Valion )
1½ rkl sokeria
1 tl sitruunamahutiivistettä
mustaherukoita sopivasti ( 2 - 3 dl)
Vaahdota kerma ja sekoita kaikki ainekset sekaisin. Tarkista makeus.
Tällä kertaa minä laitoin annoskulhojen pohjalle herukoita, päälle sitruunaisen rahkaseoksen ja taas pinnalle herukoita. Kivannököistä näinkin. Ja oli ihanaa!
|
|
Örkin leivonta- ja ruokaohjeita
Hattulan pappilan apupapin papupata...
Ninnin ruoka ja leivonta ohjeita
Kiireen keskellä leivontaa ja kokkausta
KakkuHelmi (ex PiaMel)
Elämä makeaksi (ulla)
Otetaan ensin puoli kiloa voita
Kakunkuvatuksia ja prinsessoja
Ripauksia ja veitsenkärjellisiä
Leipuri-kondiittorin opintiellä
Helin kokkailut ja leipomukset
Mallan makeat-huvikummun tyyliin
Purppura helmiä - leivonnaisia
Mikäli haluat lisätä blogisi nimen tähän listaan tai haluat blogisi nimen pois listalta, ole hyvä ja jätä viesti vieraskirjaan tai kommentteihin
Mimmin touhuissa mukana... ainakin syömässä kermavaahtoa...

31.5.1995 - 11.9.2010
Kotivinkki tarjoaa sivuillaan herkulliset reseptit niin ruoanlaittoon kuin leivontaankin. Kannattaa käydä tutustumassa ja hakemassa uusia tuulahduksia omiin kyökkihommiin...
Miten sulla on lähten työt taas rullaamaan?:)
Kati, sorry vaan, tein niin pikkuannoksen että tuhottiin heti. Ihan ok alkanut...alkukiiruksia, mutta jospa ne tässä rupeaisivat hellittämään, ainakin tilapäisesti. Lauantainakin oltiin pitkä päivä töissä... Tänään tulin poikkeuksellisesti kotia tekemään suunnitteluhommia.
Miriam, meillä on sitten sama maku tällaisten suhteen. Olen myös tarjonnut kohmeisia happamia marjoja kinuskikastikkeen kea ja passaavat ihanasti yhteen.
Meku, minä en tykkää sellaisenaan tuosta sitruunarahkasta, liian voimakasta makuuni esim pullien täytteenä...laimennan sitä yleensä. Kermavaahtoa en kotioloissa laita useinkaan rahkaan, mutta tähän laitoin pehmentämään koknaisuutta. Ihanaa oli! Syötäväksihän ne kaikki paketissa olevat olikin tarkoitettu...hyvä vaan, jos on kelvannut.
Mia, meillä on vieläkin herukoita ja karviaisia pensaissa, vaikka eilenkin kerättiin aika paljon...pakastin alkaa olla jo liian täysi! Kaikki ei ollu edes veilä kypsiä.
Vauvapaakari, yllättäen tämä ei ollut kirpakkaa ja tykättiin marjoista kokonaisina, pohkahtelivat sitten suussa...
Eveliina, niinhän se taitaa aika monella olla että mehuiksi suurin osa herukoista laitetaan. meillä niistä tulee käytettyä kaikenmoisiin ruokiin ja leivonnaisiin, vähemmän mehuksi.
Kirsi, maut passaavat oikein hyvin yksiin, ei tunnu liian kirpakalta, vaikka vielä laitoin sitruunamehua lisäksi...