Olen ruoanlaitosta ja leipomisesta tykkäävä naisimmeinen. Blogissani julkaistavat ohjeet olen keräillyt vuosien varrella sieltä sun täältä... ja tykkään myös kehitellä ohjeita itse.Toivottavasti maltat kommentoida tuotoksiani käydessäsi sivuillani. Blogini on aloitettu 22.7. 2007. Tervetuloa tutustumaan Mimmi Mutikaisen keittiöön.
Purkillinen maustettua rommirusinarahkaa on odottanut jääkaapissa pääsyä hyytelökakkuun, muttei meillä taaskaan ollut sellaisen syöjiä, joten se päääsikin ihan tällaiseen tavalliseen ufon näköiseen lättänään -> pannukakkuun.

Enpäs ole koskaan ennen tällaista tehnyt, enkä maistellut....mutta kaikessahan se on kerta ensimmäinen. Tämä oli sen verran hyvää, että jatkossakin tätä meillä tehdään.
Rommirusinapannukakku
( ohjeella tulee piirakkavuoallinen, tuplaa ohje jos haluat pellin kokoisen)
3 dl maitoa
2 munaa
1½ dl vehnäjauhoja
½ tl suolaa
2 rkl sokeria
2-3 rkl sulaa rasvaa
Päällys;
1 pieni prk (200g) rommirusinarahkaa (Valion valmis)
1 dl maitoa
1 muna
2 rkl sokeria
1 dl rusinoita
Sekoita pannukakkutaikinaan tulevat kaikki ainekset tasaiseksi taikinaksi. Kaada seos voideltuun piirakkavuokaan ja kypsennä n. 200 asteisessa uunissa n. 15 min. Sekoita päällyksen kaikki ainekset keskenään ja kaada osittain paistuneen pannarin päälle (levitä rusinat tasaisesti pinnalle) ja jatka kypsentämistä vielä n. 15 min.
Jäähtyneenä pannarissa maistuu enemmän päällyksen maku....

Tämän näköiseksi ufoksi pannari uunissa nousi reunoiltaa, vaan eipä tuo haitannut, pysyipähän täyte pinnalla. Rusinoista jos ei niin välitä, voip lisätyt rusinat jättää kokonaan pois....

Meillä tästä tykättiin, onneksi on vielä pari palaa jääkaapissä tälle päivälle...
Ohje ja periaate toimii millä maustetulla tai maustamattomalla rahkalla tahansa... meillä taidetaan ens kerralla tehdä sitruunaista pannaria tällaisena kerrosversiona. Taikinaankin maustetun rahkan voi tietenkin hurauttaa, jos vaikka haluais huijata syöjiään.......
|
|
Örkin leivonta- ja ruokaohjeita
Hattulan pappilan apupapin papupata...
Ninnin ruoka ja leivonta ohjeita
Kiireen keskellä leivontaa ja kokkausta
KakkuHelmi (ex PiaMel)
Elämä makeaksi (ulla)
Otetaan ensin puoli kiloa voita
Kakunkuvatuksia ja prinsessoja
Ripauksia ja veitsenkärjellisiä
Leipuri-kondiittorin opintiellä
Helin kokkailut ja leipomukset
Mallan makeat-huvikummun tyyliin
Purppura helmiä - leivonnaisia
Mikäli haluat lisätä blogisi nimen tähän listaan tai haluat blogisi nimen pois listalta, ole hyvä ja jätä viesti vieraskirjaan tai kommentteihin
Mimmin touhuissa mukana... ainakin syömässä kermavaahtoa...

31.5.1995 - 11.9.2010
Kotivinkki tarjoaa sivuillaan herkulliset reseptit niin ruoanlaittoon kuin leivontaankin. Kannattaa käydä tutustumassa ja hakemassa uusia tuulahduksia omiin kyökkihommiin...
Mutta menee jonain päivänä kokeiluun toisella makurahkalla...Tänään paistoin omenalettuja, oli vaan niin onneton iltavalo kuvata niitä...
Voisimpa kokeilla, tosin minäkin vaihtaisin tuon rahkan johonkin muuhun makuun.. sitruuna tosiaan voisi olla kiva! ;)
näyttää aika paljon samalta kuin pullataikinarahkarusinapiirakka :) :p nam nam!