Olen ruoanlaitosta ja leipomisesta tykkäävä naisimmeinen. Blogissani julkaistavat ohjeet olen keräillyt vuosien varrella sieltä sun täältä... ja tykkään myös kehitellä ohjeita itse.Toivottavasti maltat kommentoida tuotoksiani käydessäsi sivuillani. Blogini on aloitettu 22.7. 2007. Tervetuloa tutustumaan Mimmi Mutikaisen keittiöön.
Kahvikakkuja ei olekkaan tullut tehtyä enemmälti sitten viime joulun, joten nyt oli jo aika, etteivät ohjeet kokonaan unohdu. Kokeiltavia uusia kahvikakkuja on pinossa vaikka kuinka monta .... ne saivat kuitenkin nyt vielä jäädä.
Valkosuklaa-appelsiini makuyhdistelmä kahvikakussa on kummitellut jo kauan mielessäni, joten niitä päätin nyt tehdä perinteisen appelsiini- ja tiikerikakun lisäksi.

Itse teen yleensä aina 2 samanlaista kahvikakkua kerralla, koska ne mahtuvat yhdellä kerralla uuniin....
Alla olevat ohjeet ovat kuitenkin yhteen kakkuun ...tilavuudeltaan n. 2 litraa.
Valkosuklaa-appelsiinikakku
200 g rasvaa
200 g sokeria
4 munaa
250 g vehnäjauhoja ( 1 dl = n. 65 g)
2 tl leivinjauhetta
2 tl vanilliini tai vaniljasokeria
puolen appelsiinin ohuesti raastettu oranssi kuori
puolen appelsiinin mehu siivilöitynä ( mittaa mehu) ja lisäksi maitoa niin että nestettä on yhteensä 0.75 dl ( älä kuitenkaan sekoita nesteitä, ettei se juoksetu)
puoli valkosuklaalevyä rouhittuna/hienonnettuna ( n.70g)
Valmistaminen:
- vatkaa rasva ja sokeri hyväksi vaahdoksi
- lisää puolet munista, appelsiinimehu- ja kuori ja puolet keskenään sekoitetuista kuivista aineksista ja sekoita rivakasti taikinaksi
- lisää loput munat , maito ja kuivat ainekset ja sekoita taikinaksi
- lisää viimeisenä rouhittu/hienonnettu valkosuklaa taikinaan
- paista kakku noin 2 litran voidellussa (jauhotetussa) vuoassa 150 - 170 asteen uunissa n. 50 min. Tarkista kakun kypsyys. Jäähdytä hieman ja kumoa.

Tiikerikakut on tehty tällä ohjeella. Toinen kakku onkin jo pussitettu ja lähtee pian ystävälle pääsiäiskukan asemesta. Toinen kakku matkaa Kuopioon vieraiden mukana....

Tämän meille perinteisen appelsiinkakkuohjeen kuvittelin olevan jo moneen kertaan blogissani, vaan enpäs löytänytkään kuin perus murotaikinasta tehtyjen appelsiinikakkujen ohjeita.... periaatteessa tämä on sama kakku mitä eka ohje, mutta ilman valkosuklaata.
Appelsiinikakku
(1.7 - 2 litran vuoka)
200 g rasvaa
200 g sokeria
4 munaa
250 g vehnäjauhoja ( 1 dl = n. 65 g)
2 tl leivinjauhetta
2 tl vanilliini tai vaniljasokeria
puolen appelsiinin ohuesti raastettu oranssi kuori
puolen appelsiinin mehu siivilöitynä ( mittaa mehu) ja lisäksi maitoa niin että nestettä on yhteensä 0.75 dl ( älä kuitenkaan sekoita nesteitä, ettei se juoksetu)
Valmistaminen:
- vatkaa rasva ja sokeri hyväksi vaahdoksi
- lisää puolet munista, appelsiinimehu- ja kuori ja puolet keskenään sekoitetuista kuivista aineksista ja sekoita rivakasti taikinaksi
- lisää loput munat , maito ja kuivat ainekset ja sekoita taikinaksi
- paista kakku voidellussa (jauhotetussa) vuoassa 150 - 170 asteen uunissa noin 50 min. Tarkista kakun kypsyys. Jäähdytä hieman ja kumoa.
|
|
Örkin leivonta- ja ruokaohjeita
Hattulan pappilan apupapin papupata...
Ninnin ruoka ja leivonta ohjeita
Kiireen keskellä leivontaa ja kokkausta
KakkuHelmi (ex PiaMel)
Elämä makeaksi (ulla)
Otetaan ensin puoli kiloa voita
Kakunkuvatuksia ja prinsessoja
Ripauksia ja veitsenkärjellisiä
Leipuri-kondiittorin opintiellä
Helin kokkailut ja leipomukset
Mallan makeat-huvikummun tyyliin
Purppura helmiä - leivonnaisia
Mikäli haluat lisätä blogisi nimen tähän listaan tai haluat blogisi nimen pois listalta, ole hyvä ja jätä viesti vieraskirjaan tai kommentteihin
Mimmin touhuissa mukana... ainakin syömässä kermavaahtoa...

31.5.1995 - 11.9.2010
Kotivinkki tarjoaa sivuillaan herkulliset reseptit niin ruoanlaittoon kuin leivontaankin. Kannattaa käydä tutustumassa ja hakemassa uusia tuulahduksia omiin kyökkihommiin...