Tähän helppotekoiseen Cebicin-keittiöstä löytyneeseen salaattiin/lisäkkeeseen/soosiin minä tykästyin ihan tyystin....

Tämän linkin takaa löytyy Cebicin alkuperäinen ohje.... ja alapuolella lisäkkeen ohje kuten minä sen tein....aineet muutoin samat, mutta lisäsin vielä tummaa balsamicoa mausteeksi ja sipulina käytin punasipulia ( koska ei ollut keltasipulia
)
Mehevä tomaatti-sipulilisäke/salaatti
( 3:lle)
1 pieni punasipuli
2 isoa tomaattia
ketsuppia
1 rkl öljyä
mustapippuria rouheena myllystä reilusti
suolaa
1 valkosipulin kynsi hienonnettuna
tummaa balsamicoa
Hienonna sipulit hienoksi ja leikkaa tomaatti kuutioiksi. Sekoita kulhossa ja turauta joukkoon ketsuppia, että sitä on kastikkeenomaisesti. Lisää loraus öljyä ja mausta. Maista ja anna makuuntua hetki jääkaapissa ennen tarjoilua.
Me söimme tämän lisukkeen kostukkeena jauhelihapihvien kera. Tykkäsin! Kokeilkaapa.... ajattelisin tämän passaavan oikein hyvin vaikka kalan ja broilerin lisäkkeeksi.
Saara, maistelin ilman ketsuppia ja kaipasi kyllä sitä...antaa sakeutta ja mehevyyttä. tumma balsamicoa lisäsin vielä ihan reilulla kädellä ja minusta se passasi tähän oikein hyvin.
Tupu, mulla oli ihan eka kerta ketsuppiversiona, toki tavallista tomaatti-sipulisalaattia jollain sinappi-tai öljykastikkeella ollaan tehty. Tämä toimi enemmänkion kastikkeena meillä aterialla.
Mirka Koo, kaalilaatikkoa tein minäkin tänään pikkasen erilaisella ohjeella mitä ohjeet blogissani ovat... kiva, että tykkäsit laatikosta.... kaalilaatikko kun on monen inhokkiruokaa.
Sakarisokeri, minä testasin tätä jo paistetun kalankin kanssa ja hyvin kävi senkin kanssa kasvisten seurana