Olen ruoanlaitosta ja leipomisesta tykkäävä naisimmeinen. Blogissani julkaistavat ohjeet olen keräillyt vuosien varrella sieltä sun täältä... ja tykkään myös kehitellä ohjeita itse.Toivottavasti maltat kommentoida tuotoksiani käydessäsi sivuillani. Blogini on aloitettu 22.7. 2007. Tervetuloa tutustumaan Mimmi Mutikaisen keittiöön.
Tämän ruoan innoittajana oli Kotona- blogin ihanan näköinen kukkakaali-herkkusienipaistos. Eihän minulla tietenkään oikeita aineksia ollut, joten sävelsin samantapaisen ruoan kotona olevista aineksista. Ensi kerralla teen kyllä ruoan ihan alkuperäisenä..... minusta se on niin ihanan näköistä Kotona-blogin kuvassa.

Minä tein näillä suhteilla pienen annoksen pikaista kasvispaistosta...
Kasvis-sienipaistos
(4-5:lle lisäkeruokana)
1 pieni pss kruunukasvissekoitusta (pakaste)
1 pieni prk kokonaisia herkkusieniä
1 sipuli
öljyä paistamiseen
suolaa
mustapippuria myllystä
1 muna
1 dl ruokakermaa + ½ dl maitoa
kuivattua basilikaa, pitsamaustetta ( + muita mausteita?)
1 dl juustoraastetta
Kiehauta kasvikset napakan kypsiksi. Kuullota hienonnettu sipuli ja puolitetut herkkusienet paistinpannulla. Sekoita ainekset uunivuoassa. Lisää päälle sekoitettu hyvin maustettu munamaito..... titenkin mausteita voi sekoittaa jo muiden ainesten sekaankin. Päällimmäiseksi ripottele juustoraastetta. Kypsennä paistos/vuoka 175-200 asteisessa uunissa 20-25 min.
Äläkä unohda ruokaa uuniin, kuten minulla kävi
, onneksi sentään ei kokonaan kärvähtänyt ja kuivunut.
|
|
Örkin leivonta- ja ruokaohjeita
Hattulan pappilan apupapin papupata...
Ninnin ruoka ja leivonta ohjeita
Kiireen keskellä leivontaa ja kokkausta
KakkuHelmi (ex PiaMel)
Elämä makeaksi (ulla)
Otetaan ensin puoli kiloa voita
Kakunkuvatuksia ja prinsessoja
Ripauksia ja veitsenkärjellisiä
Leipuri-kondiittorin opintiellä
Helin kokkailut ja leipomukset
Mallan makeat-huvikummun tyyliin
Purppura helmiä - leivonnaisia
Mikäli haluat lisätä blogisi nimen tähän listaan tai haluat blogisi nimen pois listalta, ole hyvä ja jätä viesti vieraskirjaan tai kommentteihin
Mimmin touhuissa mukana... ainakin syömässä kermavaahtoa...

31.5.1995 - 11.9.2010
Kotivinkki tarjoaa sivuillaan herkulliset reseptit niin ruoanlaittoon kuin leivontaankin. Kannattaa käydä tutustumassa ja hakemassa uusia tuulahduksia omiin kyökkihommiin...
Sienet ja kukkakaali ovat hyvä yhdistelmä.
Myös kasvikset sopivat. Käytän erittäin harvoin pakastekasviksia. Kyllä nekin puoltavat paikkansa, varsinksin jos on kiire nopeuttavat ruuanvalmistusta.
Arleena, tarkoitus oli minuki tätä tehdä ihan ohjeen mukaan tuoreista kasviksista ja sienistä, vaan kun himo iski, enkä ollut osannut varautua. Siksi teenkin tätä pian ihan ohjeesi mukaisesti...oli minusta niin ihanan näköistä sinulla kuvassa. Ja nestekin kun oli erilaista.... creme fraichea harvoin on jääkaapissamme, ellei jotain tiettyä varten sitä osta.
Ihana ohje ja helposti muuneltavissa.
Kitinen, hyvää tämä oli.... mausteet ja kasvikse t sen mukaan mitä oma porukka syö. Varmasti creme fraichella vielä parempaa mitä minun käyttämällä nesteellä.
Hjalmar, tuoreista kasviksista ja sienistä taatusti parempaa mitä pakasteversioista. En ole löytänyt vastaavaa tuotetta...minulla oli niin hyvä tuuri alkusyksystä, että onnistuin löytämään vielä 2 prk lähimmästä Lidlistä tuota mausteseosta, joten nyt taa vielä piisaa joksikin aikaa.... meillä tulee nykyisin käytyä todella harvoin Lidlissä, joten en oikein ole valikoimia nyt plärännyt.
Vakikävijä 2, tokihan tähän voisi nakkeja, kinkkua yms lisätä yms muokata pääruoaksi "lihansyöjille" Sellaista perinteistä kasvis-munalaatikkoa missä on jotain suolaista seassa, tulee tehtyä meillä kesällä aoka usein.