Olen ruoanlaitosta ja leipomisesta tykkäävä naisimmeinen. Blogissani julkaistavat ohjeet olen keräillyt vuosien varrella sieltä sun täältä... ja tykkään myös kehitellä ohjeita itse.Toivottavasti maltat kommentoida tuotoksiani käydessäsi sivuillani. Blogini on aloitettu 22.7. 2007. Tervetuloa tutustumaan Mimmi Mutikaisen keittiöön.
Kanelille maistuvia makeita raejuusto-ohukaisia tulee aina silloin tällöin paisteltua....

Raejuusto-ohukaiset
5 dl maitoa
3 dl vehnäjauhoja
2 isoa munaa
½ tl suolaa
½ dl sokeria
2 tl kanelia
½ dl rasvasulaa
3 dl raejuustoa
paistamiseen rasvaa
Sekoita kaikki muut ainekset tasaiseksi lättytaikinaksi käsivatkaimella ja yhdistä siihen viimeiseksi raejuusto. Paista ohukaisiksi rasvassa lättypannulla. Pannu saa olla ihan hyvän kuuma, jotta raejuusto ei ehdi sulaa paiston aikana. Puhdista pannua tarvittaessa aina ennen uuden erän paistoa. Syödään ehdottomasti lämpiminä esim. mansikkahillon kera. Ohjeella tulee reilu 40 kpl pikkulättyjä.

Nam!
|
|
Örkin leivonta- ja ruokaohjeita
Hattulan pappilan apupapin papupata...
Ninnin ruoka ja leivonta ohjeita
Kiireen keskellä leivontaa ja kokkausta
KakkuHelmi (ex PiaMel)
Elämä makeaksi (ulla)
Otetaan ensin puoli kiloa voita
Kakunkuvatuksia ja prinsessoja
Ripauksia ja veitsenkärjellisiä
Leipuri-kondiittorin opintiellä
Helin kokkailut ja leipomukset
Mallan makeat-huvikummun tyyliin
Purppura helmiä - leivonnaisia
Mikäli haluat lisätä blogisi nimen tähän listaan tai haluat blogisi nimen pois listalta, ole hyvä ja jätä viesti vieraskirjaan tai kommentteihin
Mimmin touhuissa mukana... ainakin syömässä kermavaahtoa...

31.5.1995 - 11.9.2010
Kotivinkki tarjoaa sivuillaan herkulliset reseptit niin ruoanlaittoon kuin leivontaankin. Kannattaa käydä tutustumassa ja hakemassa uusia tuulahduksia omiin kyökkihommiin...
Oikein ihana idea, kiitos!
Mukavaa viikonloppua sinulle :)
Ilona, näitä tehtiin sillon kun me oltiin nuoria ja nättejä...
Kiira, rohkeasti vaan kokeilemaan...
Miriam, kiva, kun jättää sokerian pois ja laittaa savukalaa, tulee hyviä suolaisia lättyjä.
Sofia, teillä onkin nestepaasto jo sitten hyvällä mallilla...päiväyksistä päätellen. Äkkiä se viikko menee. Mukava kuulla, jotta ohjeista on ollut hyötyä...
Viliojaana, raejuustopaistosta tulee silloin tällöin nostalgisesti tehtyä....sekin eli kultaaikaa silloin 80-luvulla, kuten raejuustolätytkin...