Olen ruoanlaitosta ja leipomisesta tykkäävä naisimmeinen. Blogissani julkaistavat ohjeet olen keräillyt vuosien varrella sieltä sun täältä... ja tykkään myös kehitellä ohjeita itse.Toivottavasti maltat kommentoida tuotoksiani käydessäsi sivuillani. Blogini on aloitettu 22.7. 2007. Tervetuloa tutustumaan Mimmi Mutikaisen keittiöön.
Tällaisen voileipäkakun tein jo aikaa sitten....

Ihan tavis voikkari savukinkusta, tehty tällaisilla suhteilla....
Kinkkuvoileipäkakku
1 kotitekoinen vuokaleipä tehty tällä ohjeella ( leipä kannattaa tehdä ainakin pari päivää aikaisemmin mitä aikoo tehdä kakun)
Leikkkaa leivästä pohjansuuntaisesti ensin kuori pois ja sitten 5 pitkulaista ohutta leipälevyä. Leikkaa levyistä kevyesti reunat pois -> samalla levyt tulevat varmasti samankokoisiksi.
Kostutusliemenä käytin jälleen 1 lihaliemikuutiosta tehtyä lientä, hieman suolalla ja sitruunamehulla terästettynä. Lientä meni tähän kakkuun lähes 3 dl.
Täytteenä on 700 g savukinkkua hienonnettuna monitoimikoneen leikuriterällä. Sekaan 1 purkillinen kermaviiliä ja ja sitten jaoin perustahnan 4 lautaselle. Yhteen tahnaan laitoin n.1 dl kurkkurelishiä, toiseen tahnaan ½ punaista paprikaa leikkuriterällä hienonnettuna + hieman suolaa, kolmanteen laitoin 2 tomaattia hienonnettuna + 2 rkl creme fraichea ja neljänteen meni perustahnan sekaan. 5 cm. pätkä tuoretta kurkkua pikkuisina kuutioina + sulatejuustoa 50 g. Yleensä savukinkutahnoihin en lisää suolaa, vaan tämä kinkku oli jotenkin niin vähäsuolaista, jotta ripsautin kaikkiin hieman suolaa. Tahnoja kannattaa maistella ja lisäillä suolaa ja muitakin mausteita niin halutessaan. Minä en laittanut muita mausteita, koska tästä haluttiin ihan taviskakku.
Täytettynä kakku oli kevyen painon alla yön yli jäkaapissa suojatuna.

Kuorrutuksessa on 200 g kreikkalaista valkosipulituorejuustoa + 100 g maustamatonta sulatejuustoa + 2 rkl creme fraichea.
Reunoilla juustoraastetta ja lähes 150 g pakkaus leikkelekinkkua, puolitettuja miniluumutomaatteja, salaatinlehtiä ja herneenversoja.
|
|
Örkin leivonta- ja ruokaohjeita
Hattulan pappilan apupapin papupata...
Ninnin ruoka ja leivonta ohjeita
Kiireen keskellä leivontaa ja kokkausta
KakkuHelmi (ex PiaMel)
Elämä makeaksi (ulla)
Otetaan ensin puoli kiloa voita
Kakunkuvatuksia ja prinsessoja
Ripauksia ja veitsenkärjellisiä
Leipuri-kondiittorin opintiellä
Helin kokkailut ja leipomukset
Mallan makeat-huvikummun tyyliin
Purppura helmiä - leivonnaisia
Mikäli haluat lisätä blogisi nimen tähän listaan tai haluat blogisi nimen pois listalta, ole hyvä ja jätä viesti vieraskirjaan tai kommentteihin
Mimmin touhuissa mukana... ainakin syömässä kermavaahtoa...

31.5.1995 - 11.9.2010
Kotivinkki tarjoaa sivuillaan herkulliset reseptit niin ruoanlaittoon kuin leivontaankin. Kannattaa käydä tutustumassa ja hakemassa uusia tuulahduksia omiin kyökkihommiin...
Mukavaa Pääsiäistä Teillekin!
Hyvää Pääsiäisen aikaa sinnekkin!
Aurinkoista pääsiäisen jatkoa!
Kiitos, oikein hyvää pääsiäistä teillekin!
Kakuista tuli tosi hyvänmakuisia, mutta olivat tosi suuritöisiä, koska joka väliin oli eri täyte. Mielestäni ohjetta voisi helpottaa yhdistelemällä täytteitä. Eri täytteiden maku ei valmiissa kakussa erottunut, joten ei varmaan haittaisi vaikka makuja yhdistelisi jo valmistusvaiheessa ja näin ollen helpottaisi valmistusta. Kiitos maukkaasta ohjeesta!
Suuritöisyys? Itse koen taas helpoksi tällaisen...teithän perustahnan yhdellä kertaa. Koneen leikkuriterällä surrauttaen tahna syntyy alusta lopppuun asti parissa minuutissa. Jaettuna lautasille ja niihin eri makuaineet. Voihan vaikka kaikki kurkut, tomaatit, kurkkusalaatit laittaa samaan tahnaan, vaan sama aikahan siinä menee. Käytätkö konetta hienonteluissa vai teetkö kaikki käsin? Itse teen kaikki mahdolliset koneella esim paparikan hienonnus samlla terällä millä kinkun hienonnan, eikä konetta tartte tietenkään pestä välillä. Minä teen noiden kurkkujen, paprikoiden yhm laittamiset eri kinkkuväleihin ihan siksi, jotta saan eri värisiä (ja makuisiakin) tahnoja eri väleihin. Joku tykkää laittaa samanlaista täytettä jokaiseen 4 väliin, vaan en minä. Jos laittaisi jokaiseen täyteväliin erilaista kinkkutahnaa, se se vasta olisi isotöistä...Oletko kokeillut rullavoileipäkakkujen tekoa. Ne on mielestäni pikkasen nopeampaa valmistaa. Entä kaupan valmiit seokset täytteenä esim jotkut salaatit, voileipäpikkelssit jne...sehän aina tietenkin nopeuttaa tekemistä, jos vaan mausta tykkää. Vaan ohjeitahan voi ja pitääkin aina soveltaa oman maun ja käden mukaisiksi. Liha, kalamäärästä en tingi...vähintään 150 g / väli. Makoisia hetkiä jatkossakin voileipäkakkujen parissa.