Olen ruoanlaitosta ja leipomisesta tykkäävä naisimmeinen. Blogissani julkaistavat ohjeet olen keräillyt vuosien varrella sieltä sun täältä... ja tykkään myös kehitellä ohjeita itse.Toivottavasti maltat kommentoida tuotoksiani käydessäsi sivuillani. Blogini on aloitettu 22.7. 2007. Tervetuloa tutustumaan Mimmi Mutikaisen keittiöön.

Helpolla ruokaa isommallekkin porukalle. Minä tein vaan pienen perheen annoksen, joten kypsensin murekkeen ja kasvislisäkkeen samassa vuoassa.
Täytetty lihamureke
400 g jauhelihaa
2 dl maitoa (tai vettä)
3/4 dl korppujauhoja
1 muna
1 sipuli hienonnettuna (tai 1 dl pakastesipulikuutioita)
suolaa
paprikajauhetta
mustapippurirouhetta
2 pientä valkosipulin kynttä raastettuna
Täytteeksi n. 70 g Koskenlaskijajuustoa (tai muuta juustoa esim raasteena) ja 2 ananaskiekkoa paloina
Sekoita ensin korppujauho ja neste ja lisää sitten seokseen kaikkki muut ainekset. Kypsennä pieni nokare mikrossa tarkistaaksesi mausteet mieleiseksesi. Taputtele murekemassa öljytyn leivinpapaerin päälle suorakaiteen malliseksi levyksi ja levitä sille täytteet. Rullaa kääröksi papaerin avulla. Siirrä uunivuokaan ja kypsennä n. 200 asteisessa uunissa n. 40 min. Tarkista kypsyys murekkeen keskeltä.... eli kun väri on muuttunut harmaaaksi on mureke kypsää.

Isommankin murekerullan kääräisee helposti leivinpaperin avulla. Pikasen ruokaöljyä leivinpaperille ennen murekemassan taputtelua sille, niin helpolla pelittää....

Minä laitoin kasvikset kypsymään samaan vuokaan. Kulhoon tilkka öljyä ja sekaan luomuporkkanaa paloiteltuna, kuorittuja perunoita lohkoina, sipulia lohkoina, valkosipulia viipaleina, suolaa ja mustapippurirouhetta. Pyöräytys ja kaadetaan kypsymään yhdessä murekkeen kanssa uunivuokaan.

Tykättiin...
|
|
Örkin leivonta- ja ruokaohjeita
Hattulan pappilan apupapin papupata...
Ninnin ruoka ja leivonta ohjeita
Kiireen keskellä leivontaa ja kokkausta
KakkuHelmi (ex PiaMel)
Elämä makeaksi (ulla)
Otetaan ensin puoli kiloa voita
Kakunkuvatuksia ja prinsessoja
Ripauksia ja veitsenkärjellisiä
Leipuri-kondiittorin opintiellä
Helin kokkailut ja leipomukset
Mallan makeat-huvikummun tyyliin
Purppura helmiä - leivonnaisia
Mikäli haluat lisätä blogisi nimen tähän listaan tai haluat blogisi nimen pois listalta, ole hyvä ja jätä viesti vieraskirjaan tai kommentteihin
Mimmin touhuissa mukana... ainakin syömässä kermavaahtoa...

31.5.1995 - 11.9.2010
Kotivinkki tarjoaa sivuillaan herkulliset reseptit niin ruoanlaittoon kuin leivontaankin. Kannattaa käydä tutustumassa ja hakemassa uusia tuulahduksia omiin kyökkihommiin...
Ellu, aika pehmeäähän tuo juusto on lämmettyään, vaan tykkään sen antamasta mehevyydestä. Vähän aikaa kun murekkeen antaa tekeytyä uunista oton jälkeen. juustokin hieman tiiivstyy ja leikkaaminen kyllä onnistuu kunnon veitsellä. Me saimme yksistä valmiskasviksista niin reilun hunajapläjäyksen, jotta meillä on hunaja pannassa vähän aikaa....
ihania herkkua kuitenkin olette taas popsineet
Uunijuurekset kuuluvat myös meidän suosikkeihin :)
Pipari, kiitos, muukin juusto toki käy täytteeseen tai vaikka mureketaikinaan lisättynä tuorejuustona. Uunijuurekset ovat niin simppelit laittaa näin samaan astiaan kypsymään, ainakin pienen perheen annos mahtuu....