Olen ruoanlaitosta ja leipomisesta tykkäävä naisimmeinen. Blogissani julkaistavat ohjeet olen keräillyt vuosien varrella sieltä sun täältä... ja tykkään myös kehitellä ohjeita itse.Toivottavasti maltat kommentoida tuotoksiani käydessäsi sivuillani. Blogini on aloitettu 22.7. 2007. Tervetuloa tutustumaan Mimmi Mutikaisen keittiöön.
Jälleen yhdenlaista omenapiirakkaa....

Pohjaksi tein tähän omppupiirakkaan saman pohjan mitä esim. valkosuklaisessa mansikkapiirakassa olen käyttänyt.
Omenapiirakka
Pohja:
100 g voita tai margariinia
1 muna
1 dl maitoa
1 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
3 dl vehnäjauhoja
Täyte:
1 prk vaniljarahkaa
1 dl maitoa
2 munaa
½ dl fariinisokeria
1 rkl vaniljasokeria
--------------------------
3 isoa omenaa kuorittuna ja lohkottuna
Pinnalle: 1 rkl sokeria + kanelia 1 tl
Sulata pohjaan tuleva rasva ja sekoita se kaikkien muiden pohja-ainesten kanssa tasaiseksi taikinaksi. Sekoita mahdollisimman vähän, ettei taikinaan tule sitkoa. Kaada taikina voideltuun piirakkavuokaan ja taputtele tasaiseksi jauhotetulla kädellä....nosta myös reunat.
Sekoita täyteainekset sekaisin ja kaada seos paistamattoman pohjan päälle.
Lado omenalohkot haluamallasi tavalla täytteen päälle ja ripottele vielä pinnalle sokeri-kaneliseos.
Paista piirakka kypsäksi 175 asteisessa uunissa alatasolla 40-50 min. Tarkkaile kypsentämisen loppuvaiheessa ja nosta paistotasoa- ja lämpötilaa tarvittaessa... uunit kun paistavat niin eri tavalla.

Jälleen kerran söimme piirakkaa ihan tällaisenaan ilman lisäkkeitä. Tokihan vaniljakastike tai jäätelöpala passaisi hyvin piirakkapalan kylkeen...
|
|
Örkin leivonta- ja ruokaohjeita
Hattulan pappilan apupapin papupata...
Ninnin ruoka ja leivonta ohjeita
Kiireen keskellä leivontaa ja kokkausta
KakkuHelmi (ex PiaMel)
Elämä makeaksi (ulla)
Otetaan ensin puoli kiloa voita
Kakunkuvatuksia ja prinsessoja
Ripauksia ja veitsenkärjellisiä
Leipuri-kondiittorin opintiellä
Helin kokkailut ja leipomukset
Mallan makeat-huvikummun tyyliin
Purppura helmiä - leivonnaisia
Mikäli haluat lisätä blogisi nimen tähän listaan tai haluat blogisi nimen pois listalta, ole hyvä ja jätä viesti vieraskirjaan tai kommentteihin
Mimmin touhuissa mukana... ainakin syömässä kermavaahtoa...

31.5.1995 - 11.9.2010
Kotivinkki tarjoaa sivuillaan herkulliset reseptit niin ruoanlaittoon kuin leivontaankin. Kannattaa käydä tutustumassa ja hakemassa uusia tuulahduksia omiin kyökkihommiin...
Kristiina, ollos hyvä, mukavaa viikkoa sinulle...
Karoliina, no, ei varmaankaan....voi kun olisikin leivinuuni, vaan haveilla vaan voi....
Kiira, kiitos, raparperipiirakka ja omppupiiras ovat meillä niitä mihin ei kyllästytä.....marjapiirakat meinaavat joskus tyssätä...marjoja kun tulee käytettyä muuten paljonkin.
Naminami, aika vähäiseksi ovat leipomukset jääneet...jotain nopeaa silloin tällöin, nyt vaan on tällainen aika keittiötöiden suhteen.
Mia, laitoin pakastimeen muutamaksi piiraaksi onppulohkoja, joten jonkinlaiosta versiota pian taas tehdään meilläkin. Otin äsken jo ehdolle muutamia uusia ohjeita...