Olen ruoanlaitosta ja leipomisesta tykkäävä naisimmeinen. Blogissani julkaistavat ohjeet olen keräillyt vuosien varrella sieltä sun täältä... ja tykkään myös kehitellä ohjeita itse.Toivottavasti maltat kommentoida tuotoksiani käydessäsi sivuillani. Blogini on aloitettu 22.7. 2007. Tervetuloa tutustumaan Mimmi Mutikaisen keittiöön.
Tein pitkästä aikaa täytettyjä ohukaisia/lättyjä suolaisella täytteellä. Tällä kertaa täytteeksi valikoitui jauhelihaa + tuoreita herkkusieniä + paprikaa ja tietenkin reilusti sipulia ja mausteita. Helppotekoinen ilta/yöruoka isommallekin porukalle, kun voi tehdä gratinointia/kuorruttamista vaille jo hyvissä ajoin. Minä paistoin lätyt ja täytin ne jääkaappiin jo päivällä hyvissä ajoin odotellessani vieraita... illalla selvisikin ruoanlaitosta vähällä.... varsinkin kun delegoin ohukaisten kuorruttamisen miesväelleni.... naisväki sai vain keskustella mukavia 

Huomaathan, että ohje on aikamoisen iso....
Alla olevalla ohjeella tuli minulla lättyjä 18 kpl normikokoisella pannulla paistettaessa. Täytettä laitoin aika reilulla kädellä ja ohjeella tehden sitä piisasi 13 lättyyn.... loput lätyt syötiin omanahillon kera makeana herkkuna.
Jauhelihatäytteiset ohukaiset
Ohukaistaikina
(18 kpl isoja ohukaisia)
1,2 l maitoa
6 dl vehnäjauhoja
suolaa sopivasti (laitoin n.1½ tl ja olisi voinut olla hieman enmmänkin...kannattaa maistella taikinaa)
4 munaa
50 g sulatettua rasvaa taikinaan + rasvaa paistamiseen
Jauhelihatäyte
( reilulla kädellä laitettuna piisaa 13 isoon lättyyn)
400 g naudan jauhelihaa
2 isoa keltasipulia
1 rasia tuoreita herkkusieniä
1 punainen paprika
2 valkosipulin kynttä
½ kpl mustapekka juustoa
n. 100 g ruohosipulituorejuustoa tai muuta tuorejuustoa tms kosteuttamaan täytettä
suolaa
mustapippuria myllystä
paprikajauhetta
Pinnalle: juusto ( käytin turunmaata) raastettuna n. 4 dl ( enemmänkin voi laittaa)
Tee ensin ohukaistaikina. Sekoita maitoon vatkaten esim pallovatkaimella kaikki muut ainekset -> tasainen taikina. Jos aikaa on, voi taikinan antaa seistä/tekeytyä, vaan onnistuu ohukaisten paistaminen hetikin. Paista ohuita ohukaisia pannulla pienellä rasvamäärällä.
Valmista täyte. Hienonna sipulit, viipaloi valkosipulit, kuutioi paprika ja viipaloi herkkusienet. Ruskista ensin jauheliha kuumalla pannulla parissa erässä. Siirrä kulhoon odottamaan. Freesaa sitten sienet, sipulit, valkosipulit ja paprikat ja sekoita jauhelihan sekaan. Lisää mausteet ja juustot ja sekoita niin että juustot sekoittuvat, ei tarvitse enää kuumennella täytettä. Tarkista maku.
Täytä ja kääri ohukaiset haluamallasi tavalla. Kääri ohukainen niin päin että ensin paistunut pinta on lautasta vasten ja täytetyssä siis päällyspuolella... ekana paistettu puoli on aina kauniimman näköinen paistetussa tuotteessa.
Minä laitoin täytettä ohukaisen etuosaan ja rullasin.
Vaan voisihan täytteen levittää koko ohukaisellekin ja rullata tai vaikka taitella ensin puoliksi ja siitä vielä puoliksi....
Myös nyyttimallinen on ihan kiva. Täytettä keskelle ja kootaan reunat ylös, sulkeminen on hyvä tehdä esim. kiehuvaan veteen kastetuilla pursosuikaleilla.
Levitä juustoraaste ohukaisten pinnalle ja ruskista + lämmitä 200-225 asteisessa uunissa kunnes juustokin sulaa ja saa hieman väriä.


Ihan kaikki täytetyt ohukaiset eivät mahtuneet vuokaan gratinoitumaan, joten syötiin ne ilman kuorruttamista....ovat hyviä niinkin 
|
|
Örkin leivonta- ja ruokaohjeita
Hattulan pappilan apupapin papupata...
Ninnin ruoka ja leivonta ohjeita
Kiireen keskellä leivontaa ja kokkausta
KakkuHelmi (ex PiaMel)
Elämä makeaksi (ulla)
Otetaan ensin puoli kiloa voita
Kakunkuvatuksia ja prinsessoja
Ripauksia ja veitsenkärjellisiä
Leipuri-kondiittorin opintiellä
Helin kokkailut ja leipomukset
Mallan makeat-huvikummun tyyliin
Purppura helmiä - leivonnaisia
Mikäli haluat lisätä blogisi nimen tähän listaan tai haluat blogisi nimen pois listalta, ole hyvä ja jätä viesti vieraskirjaan tai kommentteihin
Mimmin touhuissa mukana... ainakin syömässä kermavaahtoa...

31.5.1995 - 11.9.2010
Kotivinkki tarjoaa sivuillaan herkulliset reseptit niin ruoanlaittoon kuin leivontaankin. Kannattaa käydä tutustumassa ja hakemassa uusia tuulahduksia omiin kyökkihommiin...
Yökyöpeli, no, ei jääny...miehet olivat niin persoja, jotta ankäsivät syödä kaikki... sitten olivatkin ähkyllä.
Mukavaa Eveliina että jo ehdit tehdä...