Olen ruoanlaitosta ja leipomisesta tykkäävä naisimmeinen. Blogissani julkaistavat ohjeet olen keräillyt vuosien varrella sieltä sun täältä... ja tykkään myös kehitellä ohjeita itse.Toivottavasti maltat kommentoida tuotoksiani käydessäsi sivuillani. Blogini on aloitettu 22.7. 2007. Tervetuloa tutustumaan Mimmi Mutikaisen keittiöön.
Minulla oli eilen ilo leipoa pienen 8-v tyttösen kanssa pipareita... tai oikeastaa hän teki pipareita ihan yksin ja minä tein marsipaanikoristeita saman pöydän ääressä.... hän halusi kokeilla erilaisia muotteja ja voi vain ihastella lapsen mielikuvitusta kun katsoo hänen tuotoksiaan... ei minulle olisi juolahtanutkaan mieleen yrittää tehdä pipareita tuolla silikonisella päivänkakkaramuotilla... ja empien lausuin ääneen että ihankohan noissa muoto pysyy paistamisen aikana... johon tämä "ihmistaimi" vastasi minulle että kyllä siitä tulee hyvä kun vain uskoo!!!! Siinäpäs meille itse kullekkin ohjetta....

Minä ihastuin erityisesti tuohon oikeassa alareunassa olevaan pipariin missä on pikkukukkia tavallisen piparin päällä... yksi minun näköinen pipari piti kuulemma myös tehdä... siinäpä jokainen voi arvailla mikä se noista on....
Myös marsipaanikoristeet ovat 8-v taiteilijan käsialaa....poistuin hetkeksi pöydän ääreltä puhelimeen ja kun tulin takaisin niin hän oli jo kaulitsemassa marsipaania... minä siihen ihmettelin että onko hän ennen tehnyt marsipaanista jotain .... johon hän vastasi pää kallellaan että minä katselin miten sinä teit ja otin mallia siitä.... mitäpä siihen muuta sanomaan kuin että eläköön mallioppiminen....
Minä kokeilin myös uusia neilikkamuotteja .... mutta en kait oikein osannut tekniikkaa koska ei niistä nättejä tullut ja totesin että käsin ilman muotteja osaan tehdä kauniinpia neilikoita..... hän ilmoitti myös haluavansa tehdä neilikan ilman muottia ja niin hän tekikin
Toivottavasti saan taas pian nauttia tämän 8-v tyttösen seurasta..... tiedä mitä kaikkkea sitten opinkaan elämästä!
|
|
Örkin leivonta- ja ruokaohjeita
Hattulan pappilan apupapin papupata...
Ninnin ruoka ja leivonta ohjeita
Kiireen keskellä leivontaa ja kokkausta
KakkuHelmi (ex PiaMel)
Elämä makeaksi (ulla)
Otetaan ensin puoli kiloa voita
Kakunkuvatuksia ja prinsessoja
Ripauksia ja veitsenkärjellisiä
Leipuri-kondiittorin opintiellä
Helin kokkailut ja leipomukset
Mallan makeat-huvikummun tyyliin
Purppura helmiä - leivonnaisia
Mikäli haluat lisätä blogisi nimen tähän listaan tai haluat blogisi nimen pois listalta, ole hyvä ja jätä viesti vieraskirjaan tai kommentteihin
Mimmin touhuissa mukana... ainakin syömässä kermavaahtoa...

31.5.1995 - 11.9.2010
Kotivinkki tarjoaa sivuillaan herkulliset reseptit niin ruoanlaittoon kuin leivontaankin. Kannattaa käydä tutustumassa ja hakemassa uusia tuulahduksia omiin kyökkihommiin...
Muumi, iloitaan ... iloitaan kaikista pienistä ja vähän isommistakin, omista, naapureiden ja lainassa olevista...
Lapset on tosiaan usein paljon luovempia kuin me aikuiset. Sitä niin helposti jämähtää tiettyyn kaavaan ja piparitkin leivotaan VAIN piparimuoteilla. Miksipä ei siis silikonimuoteillakin! On muuten pakko kokeilla itsekin =)