Olen ruoanlaitosta ja leipomisesta tykkäävä naisimmeinen. Blogissani julkaistavat ohjeet olen keräillyt vuosien varrella sieltä sun täältä... ja tykkään myös kehitellä ohjeita itse.Toivottavasti maltat kommentoida tuotoksiani käydessäsi sivuillani. Blogini on aloitettu 22.7. 2007. Tervetuloa tutustumaan Mimmi Mutikaisen keittiöön.
Ihan peruskakkua..... tällä kertaa kuitenkin nesteisen murokakun ohjeella tehtynä. Tällä ohjeella tulee hieman erilainen rakenne kakkuun kuin perinteisellä murotaikinalla.

Tiikerikakku
200 g rasvaa
200 g sokeria
4 munaa
250 g vehnäjauhoja ( 1 dl = n. 65 g)
2 tl leivinjauhetta
2 tl vanilliini tai vaniljasokeria
0.75 dl maitoa
tiikeriraitaan:
2 rkl kaakaojauhetta
2 rkl maitoa tai kermaa
Valmistaminen:
- vatkaa rasva ja sokeri hyväksi vaahdoksi
- lisää puolet munista, maito ja puolet keskenään sekoitetuista kuivista aineksista ja sekoita rivakasti taikinaksi
- lisää loput munat ja kuivat ainekset ja sekoita taikinaksi
- ota kolmas osa taikinasta eri kulhoon ja sekoita siihen tiikeriraitaan tuleva kaakao ja maito
- laita voideltuun vuokaan ensin vaalea, sitten kaakaotaikina ja taas vaalea taikina
- nostele tai pyöräytä haarukalla halutessasi taikinoita hiemna sekaisin, itse en tee tätä vaan minusta kakkuviipaleeseen tulee ihan riittävän kaunis kuvio ilmankin
- paista kakku noin 2 litran voidellussa (jauhotetussa) vuoassa 150 - 170 asteen uunissa noin 1 tunti. Tarkista kakun kypsyys. Jäähdytä hieman ja kumoa.
|
|
Örkin leivonta- ja ruokaohjeita
Hattulan pappilan apupapin papupata...
Ninnin ruoka ja leivonta ohjeita
Kiireen keskellä leivontaa ja kokkausta
KakkuHelmi (ex PiaMel)
Elämä makeaksi (ulla)
Otetaan ensin puoli kiloa voita
Kakunkuvatuksia ja prinsessoja
Ripauksia ja veitsenkärjellisiä
Leipuri-kondiittorin opintiellä
Helin kokkailut ja leipomukset
Mallan makeat-huvikummun tyyliin
Purppura helmiä - leivonnaisia
Mikäli haluat lisätä blogisi nimen tähän listaan tai haluat blogisi nimen pois listalta, ole hyvä ja jätä viesti vieraskirjaan tai kommentteihin
Mimmin touhuissa mukana... ainakin syömässä kermavaahtoa...

31.5.1995 - 11.9.2010
Kotivinkki tarjoaa sivuillaan herkulliset reseptit niin ruoanlaittoon kuin leivontaankin. Kannattaa käydä tutustumassa ja hakemassa uusia tuulahduksia omiin kyökkihommiin...
kakkuja: tiikerikakku, taatelikakku, appelsiinisuklaakakku...
Kumpa sais itse jotain joulua aikaiseksi!!
Tulin tsekkaamaan sun taatelikakkuohjeesi.... sama ku mulla. Hedelmäkakku kuuluu myös meillä Jouluun aina. Ihanat kuvat taas kerran kaakuista !