Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Olen ruoanlaitosta ja leipomisesta tykkäävä naisimmeinen. Blogissani julkaistavat ohjeet olen keräillyt vuosien varrella sieltä sun täältä... ja tykkään myös kehitellä ohjeita itse.Toivottavasti maltat kommentoida tuotoksiani käydessäsi sivuillani. Blogini on aloitettu 22.7. 2007. Tervetuloa tutustumaan Mimmi Mutikaisen keittiöön.

30.01.2008 - 21:34

Suoraan kaupan pakastealtaasta mantelikalaa ( Findus) ja perunasosetta.

Pakkuksissa olevien ohjeiden mukaan valmistettuja...

Mantelikala on Alaskanseitiä ja sen päällä on kerros mantelilla ja sitruunalla maustettua kuorrutusta. Pakkauksessa on yksi 400 g painoinen kalapala alumiinivuoassa -> kuvassa on puolet kalasta kypsänä.

Meillä tykätään tästä mantelikalasta... tokihan itsekkin mantelikalaa voisi tehdä, mutta.....

30.01.2008 - 19:55

Näitä ei olekkaan tullut koskaan aikaisemmin tehtyä. Monessa blogissa kävin lueskelemassa näistä ja googlasin muitakin ohjeita... äkkiseltään kun tämä inspiraatio taas iski, niin kaikkea mitä olisin halunnut ei tietenkään löytynyt kotoa, joten piti tyytyä siihen mitä oli....

Quesadillat

Soft tortillapohjia

Täyte 1.

chili-paprikatuorejuusto

kinkkuleikkelettä

ananasta

taco-maustetta

juustoraastetta

Täyte 2.

kypsää broileria ( meillä oli currymarinoitua)

jalopenoa

juustoraastetta

paprikakuutioita

- levitä täytteet tortillapohjan toiselle puolelle ( asettele juustoraastetta erityisesti reunoille...sulaessaan liimaa quesadillan kiinni ja täyte pysyy paremmin sisällä) ja käännä pohja kaksinkerroin puolikuun muotoiseksi... paina ihan kunnolla päältä, jotta täytteet pysyvät

- täytäminen voidan tehdä myös niin että täytteet levitetään yhdelle tortillapohjalle ja toinen pohja päälle laitetaan päälle -> minä en rohjennut tehdä ekalla kertaa näin, kun ajattelin että kääntäminen voisi olla hankalampaa....

- paista paistinpannulla miedolla lämmöllä käyttäen vähän rasvaa ( minä laitoin tilkan öljyä ja mergariinia... kun ei ollut voita) ... käännä ja paista toinenkin puoli...

- leikkaa kahtia ja nauti ... me söimme ihan tuollaisenaan, kun ei ollut mitään salsoja ....

.. tässä quesadillat ovat paistumassa....kääntäminen ei ollutkaan ollenkaan hankalaa ja täytteet pysyivät oikein hyvin sisällä... oli hyvää, teen toistekkin ja sitten voi kokeilla eri täytteitä, vaikka katkarapuja...

29.01.2008 - 13:09

Tämän tyyppinen ruoka on meidän huushollin lempiruokia ns. tähderuoista

Perunapaistos kypsästä perunasta 

kypsiä perunoita viipaleina ( minä käytin 7 kpl isoja, puolet alimmaiseksi ja loput päällimmäiseksi)

jauhelihakastiketta tai esim kypsää jauhelihatomaattiseosta noin 7 dl (miten paljon nyt sattuu olemaan?) + minä sekoitin eiliset kasvisjämät noin 2 dl kastikkeen sekaan

kirpakkuutta antamaan laitoin hillosipuleita 10 kpl ja suolakurkkua 1 kpl suikaleina kastikeseoksen päälle

noin 2 dl juustoraastetta ( väliin ja päälle)

pinnalle laitoin väriä antamaan seoksen missä oli ½ dl ketsuppia + 1 rkl soijakastiketta sekaisin

-> uuniin noin 200 asteeeseen reilu ½ tuntia... minulla muhi lähes tunnin miedommassa uunissa, kun syöjät olivatkin myöhässä.....

... hyvää oli... ihan vähän suolaa olisi voinut olla enemmän... ( en lisännyt yhtään tekovaiheessa)

29.01.2008 - 12:57

Omenakiisseli

7 dl omenatäysmehua

3 rkl perunajauhoja

4 rkl sokeria

2 omenaa (jos pieniä niin 3 kpl)

2 tl vanilliinisokeria

maun mukaan kanelia

- mittaa mehu + perunajauho + sokeri kattilaan, sekoita seos tasaiseksi ja kuumenna sitten kiehuvaksi koko ajan pohjaa myöten sekoittaen, anna pulpahtaa muutaman kerran

- kuori + raasta omenat karkeaksi raasteeksi ja lisää kuumaan kiisselipohjaan

- lisää vielä vanilliinisokeri, kaneli ja tarvittaessa lisää sokeria... maistele että on hyvää!

- tämän lisäkkeenä olisi ihan jänskä syödä raejuustoa, mutta eipä sattunut olemaan jääkaapissa...

- lämmin omenakiisseli + pikkunen jäätelöpala on myös ihanaa...

29.01.2008 - 00:18

Pippurinen jauhelihakastike: naudan jauhelihaa + sipulia + vettä + lihaliemikuutio + suolaa + ruokakermaa + vehnäjauhoja/ruskeakastike suurusta + pippurituorejuustoa + rouhittua mustapippuria

Älkää antako kastikkeen värin hämätä... ei ole kauneimmasta päästä mutta maku on todella hyvä... itse rouhaisin vielä kastikkeen päällekkin mustapippuria myllystä...

28.01.2008 - 19:31

Ensimmäinen kebab-lihan kokeilu oli sen verran onnistunut jotta viikonloppuna kokeiltiin sitten hieman erilaista kebab-lihan valmistusta.

Kebab-liha kokeilun 1 löydät täältä. 

Siihen tehtiin joitakin muutoksia lihan ja mausteiden tiimoilta.... vielä pitää kokeilla ja muokata ohjetta ....

..... ei huolta, punainen on vain ketsuppia....

Kirjoitan nyt kuitenkin kokeilu 2 ohjeen tänne muistiin...

Kebab ( kokeilu 2)

800 g nauta-sikajauhelihaa ( meillä oli siis fifty-fifty, kun meidän kaupassa ei ollut tuoretta maudanlihaa...

olisin halunnut vain 1/3 sikaa... se versio pitää vielä kokeilla)

2 tl suolaa ( jos tykkäät suolaisesta, niin laita vähän enemmän)

1 tl aromisuolaa

2 tl mustapippurirouhetta ( kebab maistui ihan erilaiselle kun laittoi tätä, kokeilu 1 käytin pippuriseosta)

1½ tl paprikajauhetta

½ tl korianteria ( kuivattua, jauhettua)

ihan pikkasen chiliä ja valkosipulijauhetta

2 rkl öljyä

- sekoita mausteet öljyyn ja se jauhelihan sekaan

- vatkaa lihaa sähkövatkaimella noin 10 min ( eli nyt vatkattiin selvästi lyhyempi aika....)

- muotoile pötkylä kaksinkertaisen folion päälle, kääri pakettiin  ja paista pötköä 100asteessa noin 4 tuntia, anna tekeytyä vähintään ½ tuntia... mutta kebabib leikkaaminen on helpompaa kun annat pötkylän jäähtyä yön yli jääkaapissa....leikkaa ohuiksi lastuiksi, lämmitä ja nauti...

... tässä 800 g  jauhelihaa pötkyläksi muotoutumassa....sitten kääritään folioon...

... ja tässä 4 tunnin paistumisen jälkeen....

... me emme malttaneet kauheasti jäähdytellä kebabia, kun halusimme jo maistella sitä uunissa paistettujen tikkuranskalaiseten kanssa... kastikkeena edelleenkin vain ketsuppi... kebabin laitoin lämpiämään uuniin samalle pellille kuin perunatkin ( olivat jo lähes valmiita)... liha lämpesi hyvin nopeasti....

... tämä oli ihan eri makuista kuin ensimmäinen kebab-liha mitä tehtiin muutama viikko sitten... en osaa oikein sanoa oliko tämä parempaa vai huonompaa... minä tykkäsin kummastakin, samoin Dora veti innolla naamaansa kumpaakin... mies tykkäsi enemmän tästä jälkimmäisellä  ohjeella tehdystä ( ekassa maistui kuulemma liikaa nauta... mitähän sekin tarkoittaa??... kait siinä nauta maistui kun kerran naudan jauhelihasta tehtiin... minä epäilen että pippuriseos oli sellaista ettei hän niin kauheasti tykännyt sen mausta)

....muutaman viikon päästä teen taas uuden kebab kokeilun....josko silloin onnistuisin tekemään sellaista että kaikista olisi erinomaista, hyviä ovat kummallakin kokeilukeralla tehdyt kebabit olleet...

28.01.2008 - 13:16

Appelsiinimuffinssit ( 12 kpl)

100 g margariinia tai voita

1½ dl sokeria

3 munaa

3 dl vehnäjauhoja

2 tl leivinjauhetta

1 tl vanilliinisokeria

½ appelsiinin kuori raastettuna

½ dl appelsiinimehua

- vatkaa rasva ja sokeri vaahdoksi esim. sähkövatkaimella

- yhdistä seokseen kaikki muut ainekset ja vatkaa taikina nopeasti sähkövatkaimella tasaiseksi

- paista muffinit muffinipellillä missä on paperivuoat noin 200 asteisessa uunissa noin 15 min

- koristele jäähtyneet muffinssit haluamallasi tavalla

- minä en koristellut näitäkään millään tavalla , koska laitoin nämä pakastimeen arkiseksi kahvileiväksi... ja jos pika pikaa pitää mikroaaltouunissa sulattaa niin kuorrutukset ja koristeet tahtovat kärsiä...

- ohje muuntautuu helpolla sitruunan makuisiksi muffinseiksi....

... taidanpa ensi kerralla upottaa raakojen muffinsseiden keskelle palan tummaa suklaata jokaiseen  tai nokareen appelsiinimarmeladia...tai....

28.01.2008 - 12:49

Vieläkö sinulla on tähteenä jossakin kaapin perukoilla viime jouluista luumumarmeladia.... minulta ainaskin löytyy vieläkin... jo aikaa sitten löysin Krissen keittiössä- blogista hyvältä tuntuvan ( ja osoittautuikin maukkaaksi kakuksi) luumukakun ohjeen, joten kaivelkaapas luumumarmeladijämät kappien kätköistä ja tekaiskaa niistä nopeatekoinen luumumarmeladikahvikakku...

.. minulla oli korppujauholla jauhotettu vuoka, siksi pinnalla näkyy vaaleaa.... älkää antako sen häiritä... kakku on mehevä ja maukas kakku.... kannattaa kokeilla!

Luumukakku

4 dl vehnäjauhoja ( minä laitan ensi kerralla vähän enemmän... )

2½ dl sokeria

1 tl kanelia

1 tl kardemummaa

1 tl neilikkaa ( laita hieman vajaa, jos et tykkää kauheasti nelikan mausta..)

1 tl inkivääriä

2 tl soodaa

175 g sulatettua rasvaa

1 dl luumumarmeladia

1 prk (200g) ruokajogurttia

- sekoita kuivat ainekset keskenään

- sulata rasva  ja yhdistä siihen marmeladi ja jogurtti

- yhdistä seokset tasaiseksi taikinaksi

- laita taikina (voideltuun + jauhotettuun) vuokaan ja paista uunin alimmalla tasolla 150 + 175 asteessa noin 1 tunti.

- minä paistoin kakun vanhanaikaisessa 2 litran teflonkakkuvuoassa, joten voitelin ja jauhotin sen ja paistoin kakkua aluksi vain 150 asteessa... jotta sillä on aikaa kohota...

28.01.2008 - 09:11

Iski ihan hillitön rahkan himo... nimenomaan mustaherukasta tehtynä... joten tässäpä on mustaherukkarahkaa kermoineen kaikkineen... osa mustaherukkarahkasta höystettiin myös banaanin paloilla mustaherukka-banaanirahkaksi...

27.01.2008 - 01:56

 

Kinuskiomenat

8 (700g) pienehköä omenaa

1½ dl kinuskikastiketta

½ tl kanelia

½ tl kardemummaa

2 dl puolukoita

Kuori omenat lohkoiksi ja laita ne uunivuokaan. Ropottele pinnalle kaneli ja karndemumma ja valuta kinuskikastike omenalohkojen päälle. Paista +175 - 200 asteessa 15 - 20 min eli kunnes omenat ovat pehmeitä. Lisää puolukat vuokaan ja anna olla uunissa vielä muutama min. Tarjoa vähän jäähtyneenä vaniljakstikkeen, kermavaahdon tai jäätelön kera.

... tässä vuoassa on noin puoli annosta ohjeesta....

27.01.2008 - 01:44

Sitruunan makuiser Mariannemuffinssit

2 munaa

1 dl sokeria

1 dl kermaviiliä

1 dl sulatettua rasvaa

3 dl vehnäjauhoja

2 tl leivinjauhetta

2 tl vanilliinisokeria

1 pussi Marianne crushia

½ sitruunan raastettu keltainen kuori + 1 rkl sitruunan mehua

-> sekoita kaikki ainekset tasaiseksi taikinaksi ja jaa ne muffinssipellille missä on paperivuoat ( 12 kpl), paista vähän alle 200 asteessa noin 15 (- 20 min.)

Koristele jäähtyneet muffinssit haluamallasi tavalla esim. sitruuna-tomusokerikuorrutuksella. Minä en koristellut näitä mitenkään, sillä laitoin ne pakastimeen ja ne syödään ihan arkikahvileipänä... ja sen ei niin kauhean makeaa tartteisi olla....

 

 

27.01.2008 - 01:30

Savukinkku-kasviskeitto

noi 1½ litraa vetta

1 litra kuorittuja lohkottuja perunakuutioita

1 dl pakastesipulia

1 lihaliemikuutio

suolaa, yrttisuolaa, valkopippuria, paprikajauhetta, kuivattua persiljaa

2 pientä pussia pakastekeittojuureksia

400 g savukinkkua

Kuumenna neste kiehuvaksi, lisää mausteet ja sipuli ja perunalohkot, keitä 10 minuuttia ja lisää keittojuurekset ja savukinkku pieninä kuutioina, kypsennä keitto kypsäksi. Tarkista maku ja nesteen määrä.

24.01.2008 - 19:46

Tai sitten ei ....

Joskus on hyvä pitää silmät tarkkoina ja lukea mainoslehdetkin hyvin tarkkaan... bongasin eräästä lehtisestä ilmoituksen tälläisesta myytävästä... eli kaikki kuvassa näkyvä maksoi yhtensä kokonaista 2 euroa!!!

Tässä hieman hämäräperäisessä kuvassa on siis;

- sähkökäyttöinen suklaafonduesetti/suklaansulattaja + käyttöopas

- kaksi lastaa

- 4 pikkuhaarukkaa

- suklaakoristeiden tekemiseen muotteja 10 levyllistä, sydämiä, kirjaimia, numeroita ....

ja kaikki tämä maksoi siis 2 euroa... kaipa tuota konettakin uskaltaa käyttää, on sillä takuut ja kaikki ...ainakin noita muotteja käytän heti huomenna yhteen juttuun...

24.01.2008 - 14:59

Monia viikkoja sitten otin Pirkan sivuilta manna-marjavaahdon ohjeen ajatellen että joskus sen kokeilen.... muutama päivä sitten tein aika ison kattilallisen vispipuuroa, sitä on syöty ihan urakalla ja vieläkin on vähän jäljellä .... mieleeni juolahti tuo jälkiruokaohje ja ajatus että sen tekisikin vispipuurosta... joten tässäpä ohje...

Vispipuurosta marjavaahdoksi

(neljälle syöjälle)

1½ dl vatkautuvaa vaniljakastiketta

noin 4 dl vatkattua vispipuuroa ( ihan millä maustettu vaan käy)

2 tl vanilliinisokeria

(noin ½ dl puolukkasurvosta tms makuun sopivaa, koska maisteltuani seosta halusin siihen lisämakua, jos vispipuuro on voimakasta, ei lisämaku ole varmaankaan tarpeen)

- vatkaa kastike vaahdoksi ja yhdistä kaikki ainekset vatkaten, tarkista vielä maku

- jos ei tykkää kovin höttöisestä, niin tuohon määrään vaniljakastikevaahtoa voisi kenties yhdistää enemmänkin vispipuuroa...

Alkuperäinen manna-marjavaahdon ohje löytyy Pirkan sivuilta mutta kopioin sen vielä tähän...

MANNA-MARJAVAAHTO

(6 annosta)

Ainekset:

 


 

5 dl vettä
3/4 dl mannasuurimoita
3 dl (150 g) mustaherukoita
1/2 dl sokeria
ripaus suolaa
1 tlk (2 dl) Pirkka vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
Koristeeksi:
1 dl mustaherukoita

1. Kiehauta vesi. Vatkaa joukkoon mannasuurimotja herukat. Anna kiehua noin 10 minuuttia välillä sekoittaen. Mausta sokerilla ja suolalla. Jäähdytä puuro esimerkiksi kylmässä vesialtaassa.2. Vatkaa vaniljakastike vaahdoksi. Vatkaa myös puuro vaahdoksi. Sekoita vaahdot keskenään. Koristele jälkiruoka kokonaisilla mustaherukoilla.Vinkki! Kokeile myös punaherukoilla.

24.01.2008 - 14:50

Pakastimen tyhjennys jatkuu.... 2 kpl kypsiä porsaanleikkeitä vuorossa tuhottaviksi -> sulaneina lämmitin mikroaaltouunissa

Porkkanaperunasose: pakasteperunasosetta ohjeen mukaan valmistettu+ keitettyä osittain soseutettua porkkanaa + suolaa + valkopippuria

Herkkusienimuhennos: 20 g rasvaa + 1 pieni prk herkkusieniä valutettuna + ½ dl pakastesipulikuutioita + 1 rkl vehnäjauhoja + 1½ dl maitoa + suolaa, valkopippuria, kuivattua ruohosipulia 

23.01.2008 - 14:50

Jauhelihapastavuoka

( tällä ohjeella tulee iso annos, 4 litran vuoka lähes täyteen eli 8 isoa annosta )

500 g jotain pastaa ( minä käytin gnocci kuviopastaa koko pussin) + vettä + suolaa

Jauhelihaseos

400 g jauhelihaa

2 sipulia

suolaa, mustapippuria, paprikajauhetta, pitsamaustetta, valkosipulia/valkosipulisuolaa ( sorry, taaskaan ei tullut mitattua mausteiden määriä...)

2 dl paseerattua tomaattia (tai tomaattimurskaa)

Juustokastike

50 g rasvaa

0.75 dl vehnäjauhoja

7 - 8 dl maitoa

suolaa, pippuria

2 dl juustoraastetta

Pinnalle

1 dl juustoraastetta

2 rkl korppujauhoja

Valmistaminen

- keitä pasta kypsäksi ja valuta keitinvesi pois

- ruskista jauheliha + hienonnettu sipuli ja lisää mausteet ja paseerattu tomaatti, kiehauta seos ja tarkista maku -> mausteet saavat maistua aika reilusti

- valmista rasvasuurusteinen juustokastike ( sulata rasva kattilassa, lisää jauhot ja sekoita tasaiseksi, lisää kylmä maito ja kuumenna kiehuvaksi koko ajan pohjaa myöten sekoittaen, lisää juustoraaste ja mausteet, älä enää keitä, tarkista maku)

- laita uunivuokaan puolet keitetystä pastasta

- sitten jauhelihaseos ja vähän juustokastiketta

- sitten loput pastat

- ja päällimmäiseksi loput kastikkeesta

- pinnalle vielä juustoraaste + korppujauhot

- paista vuokaa +200 asteessa noin ½ tuntia

- tietysti tämän ruoan voisi tehdä niinkin että sekoittaisi kaikki raaka-ainekset sekaisin ja sitten laittaisi paistumaan

- tällä ohjeella tehtynä tulee jämäkkää/kiinteää pastavuokaa, koska meillä ei tykätä sellaisesta että valkoista juustokastiketta killuu lautasella runsaasti, joten jos tykkäät kosteammasta niin tee valkokastiketta pari dl enemmän tai laita tomaattia jauhelihaseoksen sekaan enemmän...

    

... uuniin menossa .....                                           

... uunista tulossa.....

... syödessä laitoimme lisämausteeksi  ketsuppia... hyvältä maistui salaatin kera...

23.01.2008 - 11:34

Silloin tällöin paistamme iltaruoaksi hornetteja... vain hunajamarinoituja.... paistamme näitä pikkasia broilerinpalasia niinkin pitkään kuin tunnin vähän alle + 200 asteisessa uunissa... välillä joskus käännelläänkin -> tulevat oikein ruskeiksi joka puolelta

Lisäkkeeksi tein illalla ihan tavallista vihersalaattia.... kastikeena kermaviiliä maustettuna kurkkusalaatilla ja sinapilla -> toimi hyvin salaatin ja hornettien ja ruisleivän kanssa.

22.01.2008 - 12:23

Vatkattua puolukkapuuroa, lappapuuroa .... meillä tällaista puuroa kutsutaan vispipuuroksi...

Vispipuuro puolukasta

1 litra vettä

6 -7 dl puolukoita

1½ - 2 dl mannasuurimoita

vähintään 1½ dl sokeria ( maistele kypsästä puurosta kaipaatko enemmän..)

(ripaus suolaa)

( 2 tl vanilliinisokeria)

- kiehauta vesi + marjat, (siivilöi kuoriosat pois), lisää sokeri, ripottele mannasuurimot kuiviltaan kuumaan nesteeseen ja kiehauta koko ajan sekoittaen kiehuvaksi, hauduta puuroa 10 - 15 minuuttia miedolla lämmöllä, tarkista maku ja lisää sokeria ja halutessasi vanilliinisokeria ja ihan vähän suolaa

- jäähdytä puuro ja vatkaa se kuohkeaksi ( jos puuro tuntuu vatkaamisvaiheessa liian paksulta/voimakkaalta, lisää siihen vähän kylmää vettä)

Lisätty 22.1.2008

- vispipuuron jämistä/tähteistä voit tehdä manna-marjavaahtoa... ohje löytyy täältä

22.01.2008 - 12:02

Makkaraperunoita... tosin paistetuista perunoista eikä ramskalaisista...

Makkaraperunat; keitettyjä kuorittuja perunoita paloiteltuna, rasvaa paistamiseen, sipulia hienonnettuna, lenkkimakkaraa paloiteltuna, suolaa, paprikajauhetta, pippuria, aromisuolaa -> paistetaan paistinpannulla ja maustetaan mieleiseksi

Lisänä makkaraperunoiden kera tarjosin miehille ohukaispannulla paistettuja munia....tulee muodoltaan ihanan pyöreitä...

.. miehet popsivat isot annokset makkaraperunoita ja vielä jaksoivat syödä jälkiruokaa päälle....

21.01.2008 - 14:08

Tämän leivonnaisen alkuperää en tiedä... olen sanut mustiksen ohjeen jo vuosia sitten eräältä ystävältäni....monissa eri blogeissa olen ihastellut samantapaista vadelmapiirasohjetta ( siis jos mustikset tehtäisiin vadelmista).... tiedä sitten onko alun alkaen samasta ohjeesta kyse... kun ohjeet tahtovat aina hieman muuntautua kun jokainen tekee niihin omia pieniä muutoksiaan... ainakin pohjan tekotapa mustiksessa on erilainen...

                                          

Mustis

( minä tein mustiksen uunivuokaan minkä mitat olivat 26 cm kertaa 36 cm , jolloin mustiksesta tuli valmiina 4 cm korkea levy)

Pohja:

200 g rasvaa ( minä tykkään käyttää laktoositonta sunnuntai margariinia)

1.25 dl sokeria

5 dl vehnäjauhoja

2 tl leivinjauhetta

1½ dl kermaa ( minä laitoin tähän puolet maitoa ja puolet vispikermaa)

-> nypi kuivat ainekset tasaiseksi ja lisää kerma ja sekoita taikinaksi

Täyte:

3 - 4 dl vispikermaa -> vaahdota

noin. 1.5 dl fariinisokeria

2 tl vanilliinisokeria

1 prk maitorahkaa ( 2 dl)

1 prk ranskankermaa ( creme fraiche)

- yhdistä muut ainekset vatkatun kerman kanssa -> maistele makeus...

Päälle:

runsaasti mustikoita ( minä käytin 2 litraa) ja niiden päälle kiille hyytelösokerista

( ohje pakkauksessa, minä tein hyytelön 3 dl nestettä )

Kokoaminen:

- valmista pohja ja paista se  + 175 - 200 asteessa noin 20 - 25 minuuttia, vaalean ruskeaksi. Minä paistoin toiseks alimmaisella tasolla. Kokeile kypsyys tikulla ihan tavalliseen tapaan. Älä ylikypsennä, ettei tule kuiva... Jäähdytä pohja.

- valmista täyte ja levitä seos jäähtyneen pohjan päälle

- laita marjat ( jos lientä paljon, valuta ainaskin osa pois) täytteen päälle

- tee hyytelösokeriseos ja levitä se vähän jäähtyneenä mustikkakerroksen päälle esim. lusikalla

- anna piirakan/leivoslevyn tekeytyä kylmässä ja leikkaa sitten haluamasi kokoisia leivoksia

- kokonaisuus ei ole makea... jos tykkäät kovin makeasta, lisää täytteeseen sokeria ...                                                                                                                                                                         

...jäähtyneen pohjan päälle levitetään täyte... 

... tässä jo mustikat ja kiille mustiksen päällä....

.... mustis leikattuna annospaloiksi/leivoksiksi.... tarjoilualustana eräs lempi tarjottimistani (ostettu Ikeasta)... tässä vaihessa  mietin että laitanko vielä jotain koristelua leivoksien päälle....

.... päälle laitoin sitten kuitenkin vielä pienet valkosuklaiset koristeet....

... sulatin 8 palaa valkosuklaata mikrossa, pursottelin koristeet ( tuli 10 kpl) muovin päälle ja ne jähmettyivät jääkaapissa ihan hetkessä....

Huom. Tällä ohjeella voit tehdä myös muistakin marjoista piirakkaa/leivoksia... esim vadelmasta tai punaherukoista tulee aivan ihanaa... nimi ei vaan voi sitten olla mustis.. mikähän se olisi .... oliskos vaikka vaikka punaposki!

20.01.2008 - 11:28

Italialainen jauhelihapiirakka

Valitse pohjaksi jokin alla luetelluista ohjeista....

1. rahkavoitaikina ( 250 g voita/margariinia+250 g vehnäjauhoja+1 tl leivinjauhetta+2 dl rahkaa)

2. sekoitettu voitaikina ( 250 g rasvaa+250g vehnäj.+1 tl leivinj+1½dl kylmää vettä, taikina on tehtävä etukäteen kovettumaan)

3. perunavoitaikina ( 250 g rasvaa+1 tl leivinj.+250 g vehnäj.+250 g soseutettua perunaa+½tlsuolaa)

4. kermaviilitaikina ( 150 g rasvaa+5 dl vehnäj.+½tl suolaa+1½ tl leivinjauhetta)

5. mieleisesi kaupan valmistaikina

- muistin virkistämiseksi... voitaikinahan tehdään niin että jauhot + rasva+kohotusaine/mausteet nypitään ryynimäiseksi ja siihen lisätään rahka, kermaviili tms... jos taikina löysää, niin se jähmettyy kylmässä...

- minä käytin rahkavoitaikinaa, koska tein piirakan aikaisin tänä aamuna ja rahkavoitaikina on siitä hyvä että sen voi leipoa heti... esim. sekoitettu voitaikina on tehtävä etukäteen kovettumaan esim. ed. iltana...

Täyte

400 g jauhelihaa

1 - 2 sipulia

2 - 3 valkosipulinkynttä tai valkosipulia muussa muodossa

suolaa, jauhettua valkopippuria

-> ruskista jauheliha + hienonnettu sipuli ja mausta seos heti kuumana mieleiseksesi, nosta jäähtymään

Valkoinen juustokastike

3 rkl rasvaa

2 rkl vehnäjauhoja

3 dl maitoa

1-2 dl juustoraastetta

suolaa, mustapippuria muutama rouhaisu myllystä

- sulata rasva kattilassa, lisää jauhot ja sekoita tasaiseksi

- lisää neste kylmänä ja kuumenna kastike kiehuvaksi koko ajan sekoittaen

- lisää juustoraaste ja mausteet, älä enää keitä

-tarkista maku

-lisäksi tarvitset kananmunaa piirakan voiteluun

Piirakan kokoaminen vuokaan

- jaa pohjataikina kahtia ja kaulitse toisesta osasta pohja -> voideltuun piirakkavuokaan, myös reunoille

- laita jauhelihatäyte pohjalle

-sitten valkoinen juustokastike

- kaulitse toinen ona pohjataikinaa ja tee siitä kansi piirakalle kts. kuvaa, voitele piirakan pinta kananmunalla ja tee loputaikinasta  koristeita piirakan pinnalle, voitele vielä koristeosatkin...

- voit kiinnittää koristeosia hammastikuilla.... mutta kyllä ne pysyvät paikoillaan ilmankin, kun piirakan pinta on voideltu koristeiden alapuoleltakin, etkä laita esim reunuskoristetta liian kireälle... niinkuin minulla näemmä meni muutamasta kohdasta....

- pistele haarukalla muutamia höyryaukkoja piirakan pintaan ( tai tee omenaporalla muutama koristereikä... samalla höyryt pääsevät niistä ulos eikä pinta nouse kuprulle)

- sitten piirakka onkin valmis paistettavaksi + 170 - 200 asteessa 30 - 40 min... esim.pohjataikinasta riippuen. Piirakka kannattaa paistaa alimmalla tasolla ritilän päällä, jotta se paistuu myös pohjalta. Minä tein piirakan rahkavoitaikinasta ja se paistui 35 min... ja oli kypsä myös pohjasta. Ainaskin rahkavoitaikina ottaa väriä helposti liikaakin pinnalta, joten varro ettet paista piirakkaa liianakaan tummaksi... tosin makuasiahan sekin on. Minä tykkään paistaa niin että on kunnon paistopinta...

- anna piirakan vetäytyä = jäähtyä haaleaksi ennen syöntiä ( se jämäköityy, täyte jähmettyy)

.. tässä piirakan täyttovaihe....

... kannen laittamista....veitsellä leikataan ylimääräinen pois vuoan ulkoreunaa vasten... ylimääräisestä taikinasta kannattaa tehdä koristeita....

... piirakka uuniin menossa pisteltynä....

.. kun piirakka on kypsä, sen kannatta antaa tekeytyä/jähmettyä ainaskin puoli tuntia ennen syöntiä...

... joidenkin mielestä tämä piirakka on parempaa ihan kylmänä mitä lämpimänä.... itse tykkään siitä ihan pikkasen haaleana... jos voitakinapohjaiset piirakat tarjotaan liian kuumina niiden rasvaisuus korostuu epämielyttävällä tavalla...

19.01.2008 - 15:04

... me söimme suklaavohvelit aprikoosihillon ja suklaisen kermavaahdon kera ( kermavaahtoa+sokeria+kaakaojauhetta) Keltaise koristeet ovat appelsiinin makuisia koristeita...

Suklaavohvelit

(10 kpl normaalin kokoisia vohveleita)

50 g rasvaa

60 g tummaa suklaata

3 dl vehnäjauhoja

3 tl leivinjauhetta

2 rkl sokeria

2 tl vanilliinisokeria

2 munaa

4 dl maitoa

rasvaa/öljyä paistamiseen

Valmistaminen

- sulata rasva ja suklaa ja jätä jäähtymään

- mittaa kuivat ainekset kulhoon, lisää  maito ja sekoita seos heti tasaiseksi taikinaksi

- erota keltuaiset ja valkuaiset

- lisää keltuaiset ja suklaaseos taikinaan

- vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja yhditä taikinaan

- jos haluat taikinasta vielä tummemman väristä niin lisää 2 tl tummaa kaakaojauhetta taikinaan 

huom. taikina ei ole kovin makeaa, joten maistele sitä ja lisää halutessasi sokeria

- paista vohvelipannulla tavalliseen tapaan vohveleiksi ( tällä ohjeella tulee 10 kpl vohveleita)

- tarjoa heti jonkin hillon/marjojen ja esim. suklaisen kermavaahdon kera

19.01.2008 - 15:00

Ihan perus lihakeittoa naudan suikalelihasta. Kasviksina pakastekasvissuikaleet ja pakastesipuli.

19.01.2008 - 00:39

Kippari-Kallen sämpylät

5 dl maitoa/vettä ( minä laitoin maitoa)

40 g tuorehiivaa

1½ tl suolaa

50 g pakastepinaattia sulatettuna ( voi toki laittaa enemmänkin)

1 dl kauraleseita

2 dl kaurahiutaleita

8 - 10 dl vehnäjauhoja

1 dl juoksevaa margariinia

- liuota hiiva kädenlämpöiseen nesteeseen, lisää suola ja pinaatti sekä leseet ja kaurahiutaleet

- alusta taikina pehmeäksi vehnäjauhoilla, lisää rasvasula alustamisen yhteydessä

- kohota taikina ja leivo sitten sämpylöiksi ( minä leivoin aika isoja solmuja ja tyynyjä)

-  kohota sämpylät vielä hyvin

- paista 225 asteessa noin 15 min sämpylöiden koosta riippuen

   

.......solmuja.....                                                 ....tyynyjä.........

... nämä Kippari-Kallen sämpylät ovat parhaimpia sämpylöitä mitä olen koskaan tehnyt...en sitten oikein tiedä mistä johtui... ihan normi sämpylätaikinahan tämä on enkä edes voidellut sämpylöitä ennen paistamista....joka tapauksessa maistuivat ihanalle vasta paistuneina... eikä tarvinnut edes rasvaa tai mitään muutakaan päälle...

18.01.2008 - 19:10

Perinteistä läskisoosia  ( läskisoosi ei todellakaan tarkoita sitten mitä vaan possunlihakastiketta )olen tehnyt viimeksi noin 10 vuotta sitten. Nyt tein sitä ja halusin testata omia makumuistojani... vieläkö läskisoosi maistuu yhtä hyvälle mitä muistelen .... ja todettava kyllä on että se maistui taivaalliselle... onhan tämä tuhtia ruokaa, eikä tätä joka viikko saa olla tekemässä... mutta jos se nyt on synti syödä tätä silloin tällöin, niin olkoon sitten....

Läskisoosi

( 3 - 4 annosta)

4oo g possun kylkeä ohuina siivuina

1 iso sipuli

n. 8 dl vettä

suolaa

kokonaisia maustepippureita

4 rkl vehnäjauhoja + rasvaa

Valmistaminen

- ruskista lihat paistinpannulla oikein ruskeiksi ja siirrä kattilaan ( minä tykkään laittaa linat kokonaisina siivuina, kun rasva sulaa niin siivut menevät pienemmiksi kyllä kypsentämisen aikana, jotkut leikkaavat raakat lihasiivut puienemmiksi suikaleiki....)

- lisää kattilaan vesi + suolaa ja pippurit ja hauduta lihaa vähintään tunti

- paista jauhot vaalean ruskeiksi paistinpannulla lihoista irronneessa rasvassa/ margariinissa ( nykyajan sian kylkisiivuista irtoaa niin vähän rasvaa, että minun ainakin piti laittaa margariinia pannulle) VARO POLTTAMASTA JAUHO-RASVASEOSTA

- kaada ruskistetut jauhot kattilaan ja sekoita kastike tasaiseksi, lisää vettä tarvittaessa..

- hauduta vielä läskisoosia ainakin ½ tuntia.... pidempäänkin, maku vaan paranee...

- muista sekoittaa välillä ja lisätä vettä tarvittaessa... samalla kannattaa jo tarkistella makuakin ja lisätä suolaa jos siltä tuntuu.... muita mausteita läskisoosiin ei yleensä laiteta... kaikki ei laita edes pippuria.....

... tältä näyttävät possun kylkisiivut...

... läskisoosi maistuu parhaimmalle keitettyjen perunoiden särpimenä....

18.01.2008 - 14:29

Mansikkavaahto

3 - 4 dl pakastemansikoita sulaneena -> tilsi haarukalla

½ prk vanilja "tuorejuustoa" (kasvirasvapohjaista)

1 pieni prk maitorahkaa

1 prk mansikkakermavaahtoa -> vaahdota

sokeria

vanilliinisokeria

( 1-2 rkl sitruunanmehua)

- yhdistä kaikki ainekset ja mausta mieleiseksesi sokereilla ja jos kaipaat kirpakkuutta sitruunanmehulla

- tästä ihanuudesta tulee ainaskin 5 ihan hyvän kokoista annosta

18.01.2008 - 01:21

Tällä tavalla me ensimmäisen kerran maistelimme kotona tehtyä kebabbia. Kebabin ohjeen löydät täältä. 

Kebablastut lämmitettiin uunissa grillin ollessa päällä ( tykätään enemmän semmosesta kuivemman puoleisesta kebabista). Riisi on lämmitetty paistinpannulla, mausteena currya ja aromisuolaa. Kastikkeena on vaan ketsuppia... pitää toiste tehdä muuta... Hyvää oli!

17.01.2008 - 16:23

Meinasin kuitata oman lounaani kahvilla ja voileivällä ( muut ovat "ulkoruokinnassa" tänään), sitten kuitenkin totesin jääkaapissa olevan vaikka mitä raaka-aineita nopeaan ja helppoon lounasruokaan... monissa blogeissa on tehty todella herkullisen oloisia tomaattipohjaisia keittoja... joten niiden keittojen inspiroimana minäkin kaadoin jääkaapissa olevan tomaattimurskan kattilaan ja haeskelin muita aineksia... ja tälläista siitä tuli.... 

"Sitä sun tätä-keitto" sisältää; tomaattimurskaa, vettä, keitettyä riisiä, keitettyjä vihreitä papuja, hillosipuleita, kypsää broileria, valkosipulia, aromisuolaa, pikku pala kanaliemikuutiota, purjoa ja päällä nokare creme fraichea  -> keitto valmistui 10 minuutissa, koska kaikki raaka-ainekset olivat jo kypsiä....

Empä olisi itsekkään alussa uskonut että keitosta tulisi niin hyvää.... joskus voisi ihan tarkoituksellakin tehdä tuollaista... nyt kun se valmistui pikkasen puoli vahingossa, kun kaikenlaisia jämiä oli jääkaapissa...

.... ja taatusti valmistamani "sitä sun tätä -keitto" on terveellisempää kuin oikea "sitä sun tätä annos"...

16.01.2008 - 22:27

Tälläinen pötkylä  on ollut uunissa reilun 3 tuntia... saas nähä mitä tästä tulee... vai tuleeko syötävää olleskaan?

Lisätty 17.1.2008

Kebab ( kokeilu 1)

1,2 kg naudan jauhelihaa ( kannattaisikohan laittaa osaksi sikaa?)

1 rkl suolaa

½ rkl aromisuolaa (jos, tykkäät suolaisesta laita vähän enemmän suolaa, meille riitti ohjeen määrät)

1 rkl pippurirouhesekoitusta

2 tl paprikajauhetta

½ dl öljyä

- sekoita öljyyn mausteet ja lisää se jauhelihan sekaan

- vatkaa lihaseosta 10 - 20 min sähkövatkaimella ( turbo pohjassa) tai yleiskoneella tms.... sauvasekoitin ei jaksanut tehdä mitään noin isolle massalle....meillä vatkattiin 20 min.

- massan sekoittaminen/vatkaaminen riittävän hienoksi on  tärkeää.... vatkaa mieluummin liian kauan kuin liian vähän aikaa... ettei kebabiin tule lihamurekemainen rakenne

- minä kypsensin pienen nökäreen mikroaaltouunissa, jotta sai makua selville...

- muotoile massasta tiukka tanko kaksinkertaisen folion päällä ja kääri pötkö tiiviisti folioon

- kypsennä 3½- 4 tuntia 100 asteisessa uunissa ( minä laitoin pötkön uunipellille)

- joissakin ohjeissa käsketään tehdä folion alaosaan reikiä ja laittaa pötkä ritilälle ja valuvaa lientä varten alle pelti.... minä en katsonut tarpeelliseksi tehdä näin...

- anna vetäytyä noin 15 min. ennen syöntiä tai jäähdytä kebab ihan kylmäksi pakkauksessaan  ja säilytä kylmässä

- leikkaa mahdollisimman ohuiksi ja lämmitä esim. uunissa / grillivastuksien alla / paistinpannulla/parilassa...

... pötkylä voisi varmaankin jäädä paksummaksi mitä minulla oli...

... teen kyllä toistekkin... hieman enemmän mausteita laitan ensi kerralla esim. paprikaj, chiliä, korianteria...  ja lihaksi laitan osaksi possua.....

..ensimmäiseksi tekeleeksi ei pahaa ollenkaan... hakkasi tullen mennen monet kaupan kebabit, joita minä en saata edes monia syödä....

...ja varma merkki siitä että kebab oli syötävän hyvää oli se että se kelpasi myös Doralle... Dorakaan ei huonoja kebabbeja syö, on se vaan sen verran nirso vanha rouva....

16.01.2008 - 22:11

... tällä kertaa pinaattikastikkeen kavereina lautasella kalapuikkoja ( paistettu pakkauksen ohjeen mukaan uunissa ) ja perunoita

Pinaattikastike

25 g rasvaa

½ dl vehnäjauhoja

4 dl maitoa ( jos tykkäät ohuemmista, löysemmistä kastikkeista 5 dl)

75 g pakastepinaattia ( noin puolet 150 g pussista)

suolaa, valkopipuria

- sulata rasva kattilassa, lisää jauhot ja sekoita

- lisää maito kylmänä ja sekoita koko ajan niin kauan että seos kiehuu, hauduta muutama minuutti

- lisää pakastepinaatti ja vain kuumenna niin että pinaatti sulaa

- mausta kastike suolalla ja pippurilla

16.01.2008 - 11:18

...mansikkakiisseli nyt vaan on niin hyvää, jotta taas piti tehdä....

... osaan mansikkakiisseliä laitoin lisäksi jäisiä karviaismarjoja....ihanaa....

15.01.2008 - 17:08

Rapsakka käärötorttu ananastäytteellä

Pohja

4 munan käärötorttu ( 4 munaa + 1½ dl sokeria + 1 dl vehnäj. + ½ dl perunanaj. + 1 tl leivinjauhetta)

Ananastäyte

1 muna

2 dl kevytkermaa (tai maitoa)

2 tlk (a 227/145 g ) ananasmurskaa liemineen

3 rkl maissitärkkelystä ( minä jouduin suurustamaan täytettä lisää, joten kannattaa laittaa 1 rkl enemmän)

½ dl sokeria ( jos tykkäät makeasta, laita enemmän)

2 tl vanilliinisokeria

-> kaikki ainekset kattilaan ja saostetaan kiisseliksi koko ajan pohjaa myöten sekoittaen kunnes kiehahtaa, maku kannattaa tarkistaa tässä vaiheessa ja sitten kisseli jäähdytetään

Valmistaminen

- tee pohja jäähtymään

- tee kiisseli jäähtymään

- paahda mantelilastut

- levitä jäähtyneestä täytteestä vähän yli puolet jäähtyneelle käärötorttulevylle ja rullaa käärötortuksi

- levitä loppu täyte käärötortun pinnalle

- ripottele runsaasti ( vähintään 50 g pussi) paahdettuja mantelilastuja käärötortun pinnalle

Mantelilastut voidaan paahtaa joko paistinpannulla tai uunissa... itse tykkään paahtaa ne uunissa.... laita mantelilastut leivinpaperin päälle pellille tai vuokaan ja n. 200 asteiseen uuniin keskitasoon kunnes ruskistuvat.... VARO, PALAVAT ERITTÄIN HELPOSTI ( palanut manteli maistuu todella pahalle)... vahtaa vieressä... aikaa mene muutamasta minuutista reiluun 5 minuuttiin.... jäähdytä lastut... sinäkin aikana vielä väri syvenee...

... seuraavan kerran kun teen tätä rapsakkaa käärötorttua ananastäytteellä laitan täytteeseen muutaman tipan sitruunanmehua antamaan täytteelle hieman kirpakkuutta, potkua.....

.... tällä ohjeella tehty käärötorttu ei ole makeaa... meille makeus riitti, mutta jos olet makean perso niin laita täytteeseen enemmän sokeria....

15.01.2008 - 16:15

Persikkainen broileri

(4:lle)

4 kpl broilerin ohutleikettä marinoituna ( jos onnistuu saamaan kaupasta marinoimatonta, niin maustaa lihat itse ... minä laitoin lihojen pintaan hieman öljyä + suolaa+ paprikajauhetta + curryä + soijakastiketta + chilikastiketta -> maustuivat noin 2 tuntia jääkaapissa)

2 rkl margariinia tai öljyä paistamiseen

kastike:

1 tlk säilykepersikoita ( 425/240 g)

2 dl vettä

1 kanaliemikuutio

jauhettua mustapippuria

1 dl ruokakermaa

2 tl perunajauhoja +1½ rkl vettä

suolaa?

- ruskista fileet paistinpannulla nopeasti ja laita ne uunivuokaan ja kypsennä uunissa 175 asteessa noin 20 minuuttia. Tarkista lihojen kypsyys paksuimmasta osasta.

- kastike; sokeuta persikat sauvasekoittimella (liemi poistettu), laita kattilaan sose, vesi,mausteet ja ruokakerma ja keitä seosta noin 5 minuuttia. Sekoita perunajauhot kylmään vesitilkkaan ja kaada seos ohuena nauhana kuumaan kastikkeeseen koko ajan sekoittaen. Kiehauta kastike ja tarkista maku, lisää tarvittaessa suolaa. Minä laitoin kastikkeeseen ylimääräisenä noin ½ dl ruohosipulituorejuustoa + kuivattua ruohosipulia 1 rkl ... tuli makua lisää.

14.01.2008 - 16:48
Tälläisia ihania kukkakimppuja sain eilen
 
 
 
 
 
 
 
KIITOS, KIITOS, KIITOS, KIITOS, KIITOS, KIITOS, KIITOS, KIITOS, KIITOS, KIITOS...
 

Säännöt: "Give the award to 10 people whose blogs bring you happiness and inspiration and make you feel happy about blogland. Let them know by posting a comment on their blog so they can pass it on. Beware you may get the award several times." 

Käännös: "Jaa palkinto eteenpäin 10 henkilölle, joiden blogit tuovat sinulle hyvää mieltä ja inspiraatiota ja tekevät elosi blogistaniassa onnelliseksi. Ilmoita palkinnosta heille kommentilla, jotta he voivat jakaa sitä eteenpäin. Varaudu siihen, että voit saada palkinnon useita kertoja."

Minä ojennan tämän kukkakimpun  kaikkille  bloginharrastajille, erityisesti teille joiden kanssa kommentoimme toistemme blogeissa usein jopa lähes päivittäin....

14.01.2008 - 11:38

Vaikka ruoan nimi onkin merimiespihvit/merimiespata niin saavat muutkin kuin merimiehet tätä syödä....

Tästäkin ruoasta on vaikka minkälaisia ohjeita... minä tykkään hauduttaa lihapaloja maustetussa liemessä kattilassa ennen ruoan uuniin panoa. Tykkään myös hieman suurustaa lihan haudutuslientä, vaikka se ei varmaankaan alkuperäiseen ohjeeseen kuulukkaan... kirjoitan ohjeen kuitenkin sellaisena millä minä tykkään merimiespihvit tehdä...

Merimiespihvit

( tällä ohjeella tehtynä tulee 4 litran vuoka aika täyteen -> 6 - 8 syöjälle?)

noin 600 g naudan paistia ( ulko- tai kulmapaisti käyvät)

noin 1 litra vettä

(lihaliemikuutio)

paprikajauhe, kok.maustepippuri, suola, laakerinlehti 2kpl

2 rkl vehnäjauhoja + 1 dl vettä ( tämä ei ole välttämätön)

2 isoa sipulia

10 kpl isoja perunoita -> kuori + viipaloi

Valmistaminen:

- viipaloi liha pihvipäisiksi viipaleiksi ja ruskista paistinpannulla ja siirrä lihat kattilan

- lisää kattilaan vesi + mausteita ja hauduta lihaa miedolla lämmöllä noin 45 min

- paloittele sipulit aika isoiksi lohkoiksi ja ruskista lkevyesti paistinpannulla

- kaada vesi-vehnäjauhosuurus kattilaan ja sekoittele + kuumenna kiehuvaksi

- laita puolet perunoista uunivuokaan

- kaada liha-liemiseos vuokaan ja laita ruskistetut sipulit päälle 

- ja päällimmäiseksi vielä loput perunaviipaleet

- painene ruoan pintaa vähän lastalla tai soppakauhalla... päällimmäisetkin perunaviipaleet kastuvat 

  liemeen

- minä ripsautin päällimmäisen perunakerroksen  päälle hieman suolaa... mutta eipä olisi tarvinnut...

- kypsennä ruokaa uunissa noin 200 asteessa 1½ - 2 tuntia

huom. merimiespihvit/merimiespata voidaan kypsentää myös kattilassa kannen alla hauduttamalla.... minä tykkään enemmän uunissa kypsennetystä koska siihen tulee paistopintaa ja pääsee vähemmällä vahtaamisella... hyvää myös lämmitettynä!

14.01.2008 - 11:32

Valkosuklainen vaniljakastike; saostin ihan tavallisen sakean vaniljakastikkeen ( maito + maissitärkkelysjauho, EI sokeria) ja kuumaan kastikkeeseen sulatin valkosuklaata niin että maistui reilusti valkosuklaalle. Maistui aika ihanalle tuon arkisen mustikkapiirakan kanssa.

13.01.2008 - 17:27

Pitkästä aikaa tein pitsaa ihan omin kätösin alusta alkaen... Tein kaksi pellillistä pitsaa, yhden pellillisen tonnikala-meetwursti-persikka-herkkusieni täytteellä ja toiseen pellilliseen laitoin ainoastaan kinkkua ja ananasta täytteeksi.

... tonnikalaa + meetwurstia + persikkaa + herkkusieniä...

...kinkkua + ananasta...

Pitsa

(kaksi uunipellillistä)

pohja:

4 dl   vettä ( 42 asteista, koska käytin kuivahiivaa)

1½ tl suolaa

1 pss (11g) kuivahiivaa

4 rkl öljyä tai muuta rasvaa sulatettuna

8 - 10 dl vehnäjauhoja

pitsakastike:

noin 3 dl paseerattua tomaattia + tomaattipyrettä + pitsamaustetta + sokeria + suolaa

haluamasi täytteet:

kinkkua, ananasta, herkkusieniä, meetwurstia, jauhelihaa ruskistettuna, yms

juustoraastetta

valmistaminen

- yhdistä lämpimään veteen suola ja 1 dl vehnäj.sekoitettu hiiva

- alusta vehnäjauhoilla pehmeäksi taikinaksi, lisää rasva alustusvaiheessa

- kohota taikina hyvin, vaikka lämpimässä vesialtaassa/vadissa peitettynä

- kaulitse pitsapohjat pellin kokoisiksi ja siirrä leivinpaperinpäälle pellille

- levitä pitsakastike ja vähän juustoraastetta pohjalle

- sitten muut täytteet ja vielä vähän juustoraastetta päälle...

- paista peltipitsat 225 - 250 asteessa  noin 15 min.... varo ettei tummu liikaa, muista kurkata että pohjakin on paistunut....

- pitsamaustetta ripoteltiin vielä päälle ennen syömistä....

12.01.2008 - 20:22

Kaapissa on nököttänyt pussi mantelijauhetta.... nyt siitä vihdoin ja viimein piti päästä eroon... katselin ohjeita ja löysin toscakakun ohjeen mihin tulee taikinaan jo mantelijauhetta. Monenmoisia toscakakkuja olen tehnyt ja syönyt mutta tällainen ohje oli ihan vieras.... kunnes nyt kokeilin ja maisteltukkin on jo...

 

Persikka-toscakakku

( 10 – 12 annosta)

 

3 munaa

2 dl sokeria

2½ dl vehnäjauhoja

1 dl mantelijauhetta

1½ tl leivinjauhetta

100 g sulatettua margariinia

 

Täyte: 1 iso tlk (noin 800g)  säilykepersikoita

 

Päälle:

50 g margariinia/voita

1 dl sokeria

½ dl kermaa tai maitoa

1½ rkl vehnäjauhoja

100 g mantelilastuja tai mantelirouhetta

 

Valmistaminen

 

- vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi, lisää sulatettu jäähdytetty rasva ja keskenään sekoitetut kuivat ainekset siivilän lävitse ja sekoita tasaiseksi taikinaksi.

Kaada taikina paistumaan voideltuun ja jauhotettuun irtopohjavuokaan, halkaisija 24 cm ( minä käytin 4 litran tavallista vuokaa ja laitoin siihen leivinpaperin, myös reunoille -> helppo nostaa kakku vuoasta paperin avulla) Paista kakku 175 asteessa uunin alaosassa 30 – 35 min.

- valuta persikat ja paloittele ne pienimmiksi lohkoiksi ( alkuperäisessä ohjeessa ei  paloitella)

- kiehauta kuorrutuksen kaikki ainekset kattilassa

- nosta kakku uunista, lisää persikat päälle ja peitä toscakuorrutuksella

- kuorruta kakkua vielä 225 asteessa noin 10 min niin että kuorrutus saa kauniin värin.

- varo, tummuu helposti liikaa, varsinkin tehtäessä mantelilastuista 

 

- voit käyttää kakkuun myös säilykeaprikooseja tai –päärynöitä.

Persikka-toscakakku oli hyvää... pohja tuntuu vähän erilaiselta mitä tavallisessa toscakakussa .... teen kyllä toistekkin, vaikka omenaversiona...

 

12.01.2008 - 20:19

Kookosherkku ( 5:lle)

 

1 tlk ( 400ml) kookosmaitoa

½ dl vettä

½ dl sokeria

1 vaniljatangon siemenet ( minulla ei ollut, laitoin vanilliinisokeria valmiiseen)

3 rkl maissi- tai ohratärkkelysjauhoja

 

Pinnalle: Sakeaa marjasosekastiketta ( = soseutetut marjat + sokeria)

tai soseutettua mangoa / aprikoosia / persikkaa

 

Valmistaminen

 

- laita kaikki ainekset kattilaan (jos käytät vaniljatankoa halkaise se ja vetäise siemenet irti

veitsellä ja laita mukaan kiehumaan, myös itse tangon voit laittaa saostamisen ajaksi mukaan   kiehumaan,  nosta se sitten pois ) ja sekoita hyvin sekaisin ja kuumenna sitten kiehuvaksi koko ajan pohjaa myöten sekoittaen

 

- mausta vanilliini/vaniljasokerilla, mikäli et käyttänyt vaniljatankoa

 

- kaada kiisseli jäähtymään esim. laseihin tai annoskulhoihin

 

- kaada haluamasi sakea kastike tai vaikka itse keitetty mansikkahilloa kiisselin/vanukkaan päälle ja koristele vielä kookoshiutaleilla

 

12.01.2008 - 19:51

Kaalipata

(5:lle)

 

noin 700 g valkokaalia

1 iso sipuli

 rasvaa ruskistamiseen

400 g jauhelihaa

170 g pss pekonia ( tai laita ainakin puoli pussillista)

4-5 kpl  porkkanoita

noin 7 dl vettä

lihaliemikuutio

suolaa, aromisuola

pippuria, meiramia

 

- paloittele valkokaali ja ruskista se kevyesti paistinpannulla kahdessa erässä ja siirrä kattilaan

- kuullota hienonnettu sipuli ja ruskista jauheliha ja siirrä nekin kattilaan

- paloittele kuoritut porkkanat ja lisää kattilaan ( tietysti voit käyttää pakasteporkkanaa, lisää

  ne kypsymään hieman myöhemmin )

- lisää kattilaan vesi + mausteet

- kypsennä pataa reilu ½ tuntia aina välillä pohjaa myöten sekoittaen, lisää vettä tarv.

- ruskista suikaloidut pekonisiivut paistinpannulla ja lisää ruokaan 

- tarkistele vielä padan kypsyys ja maku 

 

10.01.2008 - 12:36

Puolukkainen banaanikiisseli

( ainaskin neljälle syöjälle)

5 dl vettä

3 dl pakastepuolukoita

noin 1 dl sokeria

3 rkl perunajauhoja + 0.75 dl vettä

1 tl vanilliinisokeria

3 isoa banaania paloiteltuna

Valmistaminen

- kiehauta vesi ja marjat ja siivilöi seos ( tällä kertaa halusin kuoret pois, siivilöinti ei ole välttämätöntä )

- laita mehu kattilaan ja lisää sokeri ja jauho-vesisuurus ohuena nauhana koko ajan sekoittaen

- siirrä kattila levylle ja kuumenna seos kiehuvaksi koko ajan pohjaa myöten sekoittaen, ota pois levyltä kun kuplahtaa ja lisää vanilliinisokeri

- jäähdytä kiisseli silloin tällöin sekoittaen

- lisää jäähtyneeseen kiisseliin paloitellut banaanit

10.01.2008 - 12:10

Perunasosepaistos

( 4 - 6 ruokailijalle, riippuen siitä miten iso nälkä on...)

400 g pussi pakasteperunasoseaineksia -> valmista perunasose pussin ohjeen mukaan, laita nestettä enemmän jotta sose on löysää... jäähdytä sosetta hieman ja lisää siihen 1 kananmuna ja 1 dl juustoraastetta

400 g jauhelihaa  + 1 iso sipuli -> ruskista paistinpannulla ja mausta lämmin seos suolalla, pippurilla ja paprikajauheella

1 pieni pussi jotain pakastekasviksia ( minä käytin sekavihanneksia) -> kiehauta

Kokoa paistos uunivuokaan:

- ensin kasvikset

- sitten jauhelihaseos

- ja päällimmäiseksi löysä juustoperunasose

- ripottele vielä pinnalle korppujauhoja

- paista paistos 175 - 200 asteisessa uunissa noin puoli tuntia

  

...näin löysää saa perunasose olla.......... ja vielä korppujauhoja päälle

Lisäys; Tämä oli hyvää.... ulkonäöltään mukavampaa kun ei ollut sekoitettu kaikkia sekaisin, vaan oli selkeät kerrokset... mieskin kehui ja kyseli että olenko minä jollain kohottanut tuota muusikerrosta???

Tätä ruokaa teen ehdottomasti toistekkin, vaikka tähdeperunasoseesta.....

10.01.2008 - 11:26

Tämä piirakka on todella nopea ja helppo valmistaa. Ei tarvitse vatkailla mitään  kun kaikki pohja-ainekset vaan sekoitetaan sekaisin. Minä en laittanut piirakan päälle yhtään sokeria ennen paistamista , joten piirakka oli yllättävänkin vähämakeaa.... minulle kyllä riitti makeus syötäväksi ihan tuollaisenaankin.. tietystikkin vaniljakastikkeen tai jäätelöpallosen kera olisi vielä herkullisempaa....

 

 

Minä laitoin piirakan päälle koko litran mustikoita... vähempikin piisaisi....

 

 

Mustikkapiirakka

 

(pieni uunipellillinen, käytin 36 kertaa 38 cm uunipeltiä)

 

1 muna

3 dl sokeria

1 prk = 2 dl kermaviiliä

2 dl appelsiinitäysmehua ( tai maitoa)

6 dl vehnäjauhoja

3 tl leivinjauhetta

125 g sulatettua rasvaa

 

Päälle:

8 - 10 dl mustikoita

 

- sekoita muna ja sokeri sekaisin

- lisää kermaviili, mehu, jauho-leivinjauheseos ja viimeiseksi rasvasula -> sekoita tasaiseksi

- levitä taikina leivinpaperille uunipannulle

- ripottele marjat päälle

- paista 175 - 200 asteisessa uunissa keskitasossa noin 30 min.

 

09.01.2008 - 22:14

Laiskotuspäivän ruokaa....

Pyttipannu

kypsiä keitettyjä perunoita, sipulia, rasvaa paistamiseen, kypsää lihaa ( minä käytin kinkkurullaa), kypsiä lihapyöryköitä, suolaa, pipuria, paprikajauhetta, paistettuja kananmunia ( kotoisasti molemmin puolin paistettuja)

 

08.01.2008 - 14:22

Hedelmäsalaatissa on tällä kertaa ; omenaa, banaania, tummia viinirypäleitä ( jätin kokonaisiksi kun puolitettuina rupesivat värjäämään niin pahasti ananaspalojen pintoja), säilykeananasta ja -aprikoosia, appelsiinia + ananasmehua ja kahden mandariinin mehu kostukkeena

... ihanan raikasta oli, vähän kirpakkaa kun en laittanut yhtään sokeria.... mutta hyvää oli!

08.01.2008 - 14:04

Valkoinen nakkikastike

1 iso sipuli

rasvaa freesaamiseen ( laitoin margariinia ja rypsiöljyä)

1 pieni pkt  nakkeja paloiteltuna

3 rkl vehnäjauhoja

4 - 5 dl maitoa

suolaa, jauhettua valkopippuria ja vähän sinappia

Valmistaminen

- sulata rasva kattilassa, lisää hienonnettu sipuli ja kypsennä sipulia pari minuuttia, lisää nakit ja kuumenna taas pari minuuttia

- lisää vehnäjauhot ja sekoita,jauhojen on kostuttava kokonaan, lisää tarvittaessa vähän öljyä

- lisää pienempi määrä maitoa kylmänä ja sekoita koko ajan kunnes kiehahtaa, katso tarvitseeko lisää maitoa...., hauduta kastinetta taas pari minuuttia

- mausta kastike suolalla, pippurilla ja sinapilla ( tietysti tähän voisi laittaa muitakin mausteita...esim. curry käy yllättävän hyvin)

08.01.2008 - 01:16

Jo pitkään on kokeiltavien ruokien listalla ollut Moskovan pata. Muutamissa blogeissa olen nähnyt tästä ruoasta kirjoitettavan, mutta empä ole vertaillut onko ohjeeni samanlainen. Koska ohje on jo kauan sitten jostain otettu, en jaksa muistaa sen alkuperää... ja olen jonkun verran muuttanutkin alkuperäistä ohjetta...

Moskovan pata

noin ½ kg naudan sisäpaistia kuutioina

3 kpl suola/maustekurkkuja kuutioina

1 iso sipuli hienonnettuna

rasvaa ruskistamiseen

3 rkl vehnäjauhoja + tilkka vettä tai kurkkujen lientä

vettä nesteeksi

rouhittua mustapippuria

cayennepippuria

hunajaa

1 prk ( = 120 g) smetanaa

noin 75 g sinihomejuustoa ( relummastikkin, jos tykkäät sinihomejuuston mausta)

Valmistaminen

- ruskista lihat padassa/paistinpannulla

- freesaa sipulit ja kurkut ja yhditä ne lihojen kanssa

-  lisää vettä sen verran että lihat just ja just peittyvät + mausteita, älä lisää suolaa vielä tässä vaiheessa

- hauduta pataa miedolla lämmöllä joko liedellä tai uunissa reilu tunti ( minä haudutin kattilassa liedellä )

- lisää smetana, juusto ja vehnäjauho-nestesuurus ja hauduta ruokaa vielä noin puoli tuntia

- tarkista että liha pn pehmeää, kypsää ja tarkista vielä maku ja lisää tarvittaessa suolaa ja muita mausteita

- ole varovainen lisätyn suolan kanssa, koska sitä tulee runsaasti kurkuista ja juustosta

- tarjoa pata riisin/perunoiden ja salaatin kanssa

- ensimmäistä kertaa tein tätä ruokaa ja se maistui meille sen verran hyvin että toistekkin aion tehdä ....

07.01.2008 - 16:16

Tomaattinen jauhelihakeitto

1 litra vettä

½ prk = 200 g tomaattimurskaa ( minulla oli ihan tavallista)

½ dl tomaattipyrettä

1 lihaliemikuutio

suolaa, soijakastiketta, pippuria, pitsamaustetta/oreganoa

6 - 7 kpl isoja perunoita kuorittuna ( noin 1 litra paloiteltuna)

1 pieni pss ( = 200g) keittojuureksia tai muita pakastekasviksia ( enemmänkin voisi laittaa)

400 g jauhelihaa ( minä käytin naudan jauhelihaa)

1 sipuli

kuivattua / tuoretta persiljaa

- kuumenna neste + tomaattimurska ja -pyre ja mausteet kiehuviksi

- lisää perunalohkot ja hetken niiden kiehuttua keittojuurekset

- ruskista sinä aikana paistinpannulla jauheliha ja sipuli ja yhditä keittoon kiehumaan -> kypsennä

- tarkista maku ym.

- minä lisäsin vielä kuivattua persiljaa ( huomaan olevani sen suurkäyttäjä nykyisin...)

06.01.2008 - 16:28

Uskokaa tai älköö mutta meidän "suurperheessä" paistettiin uusi joulukinkku eilen... tai ei nyt ihan kinkkua mutta rasvaton 5 kg kinkkurulla.... ei kuulemma ollut kinkkukiintiö tullut täyteen vielä jouluna....

Mies hoiti koko homman ja lopputuloksesta sen kyllä huomaa.... ei siis pahalla.... mutta aina pitää jotain kujeilla... alku meni ihan ok... hän laittoi lähes kokonaan sulaneen ( ostin vasta aamulla, niin ei ehtinyt kokonaan sulaa) kinkkurullan paistopussiin ja just ja just mahtui paistopussiin.... tuikkas lihalämpömittarin kinkkuun... lihalämpömittarin tulkkaamisessa piti minun antaa uskonvahvistusta... itse kukin meistä kävi kinkkurullaa katselemsassa sen lähes 4 tunnin aikana minkä se oli uunissa... Dorakin uskollisena vahtasi että koska...koska pääsee maistelemaan... mies sitten hoiteli kinkkurullan loppuun, vähän tuo piikkisikaa/siiliä piikit pystyssä  muistuttaa ulkonäöltään verkon pois ottamisen jälkeen.... ja koristelu on persoonallinen...

                   

... hyvältä tämä maistui  jäähtyneenä leivän päällä ( siinä oli varmaan extra makulisä siitä että oli miehen laittamaa)  ja doriskin hotki oman maisteluosuutensa heti  ja oli kerjäämässä lisää.. sen taidon meidän vanha rouva kyllä osaa....

05.01.2008 - 15:37

Jälleen kauppareissulla etsiskelin epätoivoisena maustamattomia broilerisuikaleita... file- tai paistisuikale... mikä vaan olisi kelvannut., mutta eihan niitä ollut. Minulla ja marinoiduilla lihoilla ei ole hyvää suhdetta... niin monia pettymyksiä on tullut, kun marinadin maku puskee läpi valmiista ruoasta.... No, rohkaisin mieleni ja ostin lempeästi pippurista broilerinfilesuikaletta 400 g rasian... niin se vaan on että marinoidutkin lihat yllättävät joskus positiivisesti, tämä ei nimittäin ollut pahaa, ei ollenkaan...

Tälläisen aterian pippurimarinoidusta broilerinlihasta tekaisin pikaisesti.

Pippurinen aprikoosibroileri

400g rasia lempeästi pippurimarinoituja broilerin filesuikaleita

noin 1 dl vettä

noin 1 dl kevytruokakermaa tai maitoa

noin 100 g kevytpippurituorejuustoa

vaaleaa kastikesuurusta tai maissitärkkelysjauhoa/vehnäjauhoja + tilkka vettä

suolaa

420 g tlk säilykeaprikoosia päärynämehussa ( käytin vähän myös tätä mehua liemeksi )

Valmistaminen

- ruskista lihat kevyesti paistinpannulla

- lisää nesteet ja anna kypsyä noin 15 minuuttia

- lisää tuorejuusto ja halutessasi suurusta kastiketta vähän sakeammaksi ( minä suurustin 1 rkl maissitärkkelysjauho-vesiseoksella) kiehauta ruoka

- lisää paloitellut säilykeaprikoosit ja tarvittaessa vähän aprikoosien lientä... riippuen miten sakeasta kastikkeesta tykkäät (minä en käyttänyt ihan koko purkillista aprikooseja ) + kuumenna vielä kastike ja tarkista maku ja lisää suolaa tarvittaessa

04.01.2008 - 15:01

Nakki-kasvisvuoka vai kasvis-nakkivuoka? Minä laitoin sen verran vähän nakkeja , jotta nimi voisi olla vaikka kasvis-nakkivuoka...

Nakki-kasvisvuoka

(4 - 6 syöjälle riippuen miten iso nälkä on)

250 g = 1 pieni pussi pakastekasviksia ( ihan mikä vaan käy, minulla oli ihan sekavihanneksia)

1 pieni paketti nakkeja ( minä laitoin vaan 7 kpl nakkeja)

1- 2 dl juustoraastetta

5 dl maitoa

5 kpl munia

suolaa/aromisuolaa, valkopippuria, paprikajauhetta ja lisäksi laitoin kuivattua persiljaa ja tietenkin kuivattua ruohosipulia

- kaada pakastekasvikset jäisinä uuninkestävään vuokaan

- lisää paloitellut nakit ja juustoraaste -> sekoita ainekset vuoassa

- kaada hyvin maustettu tuhti munamaito vuokaan

- kypsennä vuoka/paistos 175 -200 asteisessa uunissa keskitasossa reilu ½ tuntia -> kokeile kypsyys.... tökkäät ruokaveitsen terän keskelle ruokaa ja nostat pois... jos ei veitseen tartu mitään on kypsää... se miten paksulti ruokaa on vuoassa vaikuttaa olennaisesti kypsymisaikaan. Minä paistoin nakki-kasvisvuoan matalassa vuoassa ja se kypsyi alle puolessa tunnissa....

04.01.2008 - 14:27

Älkää antako tämän kakun nimen hämätä....kakku voidaan tehdä myös kermasta missä päiväykset ok, en vaan ruvennut keksimään kakulle muuta nimeä... kakku on hyvää ja nopeaa tehdä...

Jos jääkaapissa on kermoja jäämässä vanhaksi... eikä huvita tehdä Hannatädinkakkuja, niin tässäpä kahvikakkuohje mihin kermat voi upottaa....hapankermakakku on siitä harvinainen kahvikakku että siihen ei tule yhtään lisättyä rasvaa....

Hapankermakakku

1 lasillinen hapanta kermaa  (tai sitten vähemmän hapanta)

1 lasillinen munia ( minulla meni lasilliseen 4 kpl munia)

1½ lasillista sokeria

2 lasillista vehnäjauhoja

½ tl soodaa

½ tl leivinjauhetta

kaardemummaa, kanelia ja inkivääriä -> näitä yhteensä noin 2 tl

( tällä määrällä mieto kakku, laita enemmän, jos tykkäät mausteisemmasta kakusta esim 1 tl jokaista)

- munat ja sokeri vatkataan vaahdoksi

- lisätään kerma ja siivilän läpi kuivat ainekset puuhaarukalla tms. sekoittaen

- kakku kannattaa laittaa heti paistumaan  150 - 170 asteiseen uuniin vuoasta riippuen... kypsymisaika noin 1 tunti, tarkista kypsyys tikulla. Minulla kakku kypsyi jo 45 min... koska lämpö oli nostettava korkeammaksi, jotta taikina pysyi vuoassa....

- huom. kakkuohjeessa ei ole virhettä, siihen ei tule lisättyä rasvaa ollenkaan....

... tämä kakkuvuoka on 2 litran vuoka....

04.01.2008 - 12:39

Jo aikaa sitten eräs ystäväni kyseli että milloin teen kauraleipäsiä.... lupailin että joskus.... no se joskus oli nyt tänä aamuna.... joten A enää ei tartte etsiskellä ohjetta muualta ( hänellä on ohje kuulemma aina hukassa)... kun vaan nettiyhteydet pelaa!

Kauraleipäset ( noin 20 kpl )

5 dl maitoa

40 - 50 g tuorehiivaa

2 tl suolaa ( tai vähän vähemmän...)

1 rkl fariinisokeria (myös siirappi käy )

4 dl kaurahiutaleita

7 - 8 dl vehnäjauhoja

noin 1 dl sulatettua rasvaa

Valmistaminen:

- kuumenna maito kädenlämpöiseksi eli noin 37 asteiseksi ( jos käytät kuivahiivaa 42 asteiseksi)

- lisää maitoon hiiva ja mausteet ja sekoita tasaiseksi

- lisää kaurahiutaleet ja alusta vehnäjauhoilla pehmeäksi taikinaksi. Lisää rasva alustusvaiheessa. Jätä taikina pehmeäksi! Voit myös käyttää taikinaan muita jauhoja esim. sämpyläjauhoseoksia...

- kohota taikina peitettynä

- kaulitse kohonnut taikina jauhotetulla pöydällä noin2 cm paksuiseksi levyksi ja ota siitä pyöreitä lätkiä ( minä käytin pasteijamuottia) ja laita lätkät pellille ja tee sitten pyöreä reikä keskelle esim omenaporalla ( minä käytin tyllaa)

- kohota leipäset hyvin ja pistele sitten haarukalla ja paista 200 - 225 asteisessa uunissa keskitasossa 12 - 15 min. ...... uunista riippuen

... jätä levy paksummaksi mitä minulla tässä kuvassa, jos haluat paksumpia leipäsiä

... leipäset kohotetaan hyvin ja sitten pistellään....

... toisesta pellillisestä en ottanut keskelle tehtävää reikäosaa pois , vaan jätin sen paikalleen paistumaan... ihan ok näinkin... ja eihän noihin leipäsiin ole mikään pakko tuota keskireikää tehdä... on vaan koristeellisemman näköinen ... vai onko?

03.01.2008 - 22:54

Kasvisosekeitto sisältää tällä kertaa; 

perunasoseen tähteen, bataatin, porkkanoita, nesteeksi vettä + maitoa + tilkka ruokakermaa , kasvisliemikuutio, aromisuolaa, suolaa, vihreät höytyvät ovat kuivattua persiljaa

-> raaka-ainesten kypsyttyä sauvasekoitin vaan surraamaan....

03.01.2008 - 14:56

Aika monessa ruokablogissa on ollut nyt uudenvuoden vaihteessa lihapyörykkäohjeita.... niin piti sitten minunkin laittaa joukkoon yksi ohje....

Juustoiset lihapyörykät perunasoseen ja höyrytettyjen kasviksien kera.

Juustoiset lihapyörykät

400 g naudan jauhelihaa

1 dl korppujauhoja

2 dl nestettä ( minä laitoin maitoa+vettä)

1 kananmuna

2 dl juustoraastetta

suolaa, pippuria, aromisuolaa, persiljaa, ruohosipulia, ketsuppia ja sinappia

- yhdistä neste ja korppujauhot ja anna turvota pari minuuttia ja sekoita sitten sekaan kaikki muut ainekset

- kypsennä esim. mikroaaltouunissa pieni pala jotta voit tarkistaa maut.... lisää tarvittaessa mausteita

- muotoile pyöryköiksi kostutetuin käsin.... minä tein tuosta massasta kaksi piviä toista ateriaa varten...

- ripottelin vähän korppujauhoja pyöryköiden ja pihvien päälle ennen paistamista

- minä paistoin pyörykät ja pihvit uunissa 200 - 225 asteisessa uunissa noin 15 min.... tarkista kypsyys keskeltä... tietystikkin pyörykät voi paistaa myös paistinpannulla, jolloin niihin tulee hieman maukkaampi paistopinta...

03.01.2008 - 10:12

Paistettua spaghetti; kypsää spaghettia tai muuta pastaa, rasvaa paistamiseen, suolalihaleikkelettä tai muuta lihaleikkelettä/kinkkua, maustekurkkua, suolaa, ruohosipulia, persiljaa, aromisuolaa, pippuria  -> kaikki ainekset paistetaan kevyesti paistinpannulla ja päälle halusimme jostain kumman syystä laittaa paistettua kananmunaa suikaleina.... hyvää olisi ollut ilman munaakin.

Lihaleikkeleen tilalle voisi laittaa esim katkarapuja, savukalaa, tonnikalaa, kypsää broileria... mistä itse kukin tykkää...

02.01.2008 - 16:51

Tämä ihana mansikkapirtelö sisältää; pakastemansikoita kohmeisina, maitoa, mansikkajäätelöä, banaania ja ihan vähän vanilliinisokeria ( hillitsin himoni enkä laittanut kinuskikastiketta...) -> sauvasekoittimella surrautin kaikki vaan soseeksi /kuohkeaksi juomaksi... oli hyvää, vaikka itse sanonkin. Ihanan mansikkaista ja raikasta , eikä ollut liian makeaa!

02.01.2008 - 16:38

Pitkästä aikaa teki mieli ihan tavallista pannukakkua. Ohjeen löydät täältä.

Osan pannukakkua käärin rullalle, sisällä täytteenä vähän ( koska on aika makeaa) mansikan makuista marmeladia .... päälle laitoin vielä koristeeksi marmeladia + muutamia mansikoita... tietysti kermavaanto olisi ollut päälle hyvää, mutta emme tykkää kovin kermavaahdosta joten en ole sitä ihan joka mahdolliseen paikkaan laittamassa... hyvää oli kahvin kanssa keittolounaan jälkiruokana.

01.01.2008 - 20:27

Reissusta tultua piti jotain nopeaa keksiä ruoaksi... katsaus pakastimeen kertoi että kovin montaa vaihtoehtoa ei ollut... päädyin jauhelihamurukastikkeeseen... sinä aikana kun kastike sulaisi mikroaaltouunissa, kiehuisi spaghetti kattilassa...

Tuunattu murukastike

Murukastikkeen ohjeen löydät täältä. Sulaneeseen murukastikkeeseen lisäsin hieman lientä, ruskeaa kastikesuurusta, sinappia, valkosipulista tuorejuustoa.... ja kuumensin kastikkeen vielä mikroaaltouunissa.

... reissussa rähjääntyneet ja nälkäiset kotiutujat pääsivät pian syömään ....

01.01.2008 - 20:18

Liha-perunalaatikko   kuorittuja viipaloituja perunoita, naudan suikalelihaa ruskistettuna, sipulia, porkkanaa viipaleina, suolaa, pippuria, paprikajauhetta, valkosipulisuolaa/jauhetta, lihaliemikuutio, vetä + ruokakermaa nesteenä.

Ruokaan ja leivontaan liittyviä blogeja, joissa vierailen aika usein

Aatun apajilla

Hannan keittiössä

Marien ruokaohjeet

Mansikkamäki

Canelian keittiössä

Pulla-akka

Sirkun sekotukset

Kokkailuja herkkusuille

Pieni kakkupuoti

Lallatilaan ruokasivut

Lauran leivonta

Kropsua eväänä

Ullan pullat ja keitokset

Syötävän hyvää

Soppaa ja sepustuksia

Möhköfanttien maassa

chocomum

Liinamaija leipoo

Kettuterroristit

Julien ruokaohjeita

BB

Garmellin keittiössä

Riikan ruokaohjeet

Pakkopulla

Kokeileva keittiö

Makuhetkiä

Juhlattaren kakkublogi

Kaurislapsen kakkuja

Kulinaristi

Herkkupuoti

Sitruunamarenki

Maasikas

Taikinaterapiaa

Merjan leivonta ja askartelu

Kotileipuri

Pullahiiren leivontanurkka

Ei makeaa mahan täydeltä

Hollannikas

Marjan leipomukset

Leipuri Hiivatti

Vesikirpun keittiössä

Kuun Karkelot

Ruusumamma

Sitä sun tätä...

Älä tule paha kakku...

Käsin tehty

Herkku-uuni

Sokeriherkku

Tärpätti

Migu

Pieni kakkupuoti

tuuli-tukan kakkuja

Cebicin keittiössä

Sarin kakku- ja ruokablogi

Mammam Maidoton Marjapiiras

Örkin leivonta- ja ruokaohjeita

Kotiäidin 3K

Marin omat jutut

Muffariina

Mantan kyökki

Suomi-Brasilia kokki

Kulinaarimuruja

Satumaiset herkut

Pohjosen eukot

Ihanat tomaatit

Kasvimaalta keittiöön

Kokkausta ja kohnausta

Pihviä lankulla

Herkkusuu

Decapitated

Lettupannu

KoE Keittiö

Perunamaa

Päivin Pakerrukset

Suolaa&Pippuria

Kattimatikaisen kokkailut

Lirularuloru

Hattulan pappilan apupapin papupata...

Meijän keittiössä

Satulin kokeilut

Helmeilevää

Herkkusuun paratiisi

a´la Make

Makeaa kakun täydeltä

Liinamaija leipoo

Viljonkan leipomuksia

Allergialiemessä

Ninnin ruoka ja leivonta ohjeita

Makuturisti

Tammikuun blogi

Anni-Tannin apaja

Kakkukioski

Minnan Makeat

Vesselin väkerrykset

Kirsin keittiössä

Rakkaudesta ruokaan

Super-Loora

Nohanna

Mummun keittiö

Mymmelin kyökissä

Mariiqan maailmaa

Keittokomerossa

Suklaahiiren leipomuksia

Sannan annokset

Sansku Bansku

Aromi

Kaurislapsen kakkuja

Justiinan kokkailut

Kokeileva keittiö

Katariinan keittiössä

Elämän pieniä iloja

Maasika

Emerald city

Tiitiäisen blogi

Ankan kokkailut

Raparperitaivas

Annabell`s

chocomum

chocolate por favor

Takkukakku

Ei makeaa mahan täydeltä

Annan elämää

Aquasunin keittiö

Päitsylin päähänpistot

Tuulian herkut

Väkerryksiä

Kanelikeiju

Rockin`cakes

Kiireen keskellä leivontaa ja kokkausta

Helinäkeijun nannat

Kattimatikaisen kokkailut

Perunamaa

Pirpaliina

Punaisesta keittiöstä

Opintoretki elämään

Katin kakku

Tiinan leivonta ja käsityöt

Katastrofi keittiössä

Pikkumyyn keittiössä

Emerald city

Prinsessa Vivianin keittiössä

Hukkapala

Ekun keittiö

Kasvisruokaa

Makeaa kakun täydeltä

Pippurimaijan keittiö

Tärpätin Joulua

Lumikin Luomus

KakkuHelmi (ex PiaMel)

Klemmarin kokkaukset

All you need is love..

Vispiläkauppa

Kermaruusu

Kotiäidin elämää

Momma`s Little Bakery

Arkiromantiikkaa

Piikuliinan puuhastelut

Taikinakulho

Mint Chocolate

HerkkuHovi

HerkkuKirppu

Tahmatasssu

Ellin kyökki

Korvapuusti

Eeva`s Cookings

Anissette kokkailee

Hedelmäpommi

Herkkuhetkiä

Kinuskikissa

Rimatonnan keittiössä

Kakkulandia

Mistä on pienet tytöt tehty

Sinikan leivonta

Kattila

Keittiön hehku

Garmellin keittiössä

Mamsellin maukkaat

Elämä makeaksi (ulla)

Piipan keittiöstä

Kulttuureja sekoitellen

Armin leivontanurkkaus

Annukan leivontaa

Ilonan kakkulaatikko

Meidän keittokirja

Keittiön hehku

Keitoksia ja koitoksia

Mikä -mikä- maa

Haagan herkut

Hemuliinan uunissa

Meidän murkinat

Pohjatuulen paistokset

Pastanjauhantaa

Otetaan ensin puoli kiloa voita

MonkeyFood

Polkkapossu

Unelias kokki

Limepippuri

Jauhopeukalo

Nälkäkuolema

Meidän keittokirja

Mrs Bucketin keitoksia

Möhköfanttien maassa

Hannan soppa 

Elämän kekkerit

Sandyn Herkut

Kyökkipiika Kati

Herkkuja ruokapöytään

Kotiruokaa

Welmuilua

Herrankukkaron perjantairesepti

Annin leipomukset

Sweet stuff

Lumikin Luomus

Piparipurnukka

Kokkailuja laidasta laitaan

Super-Loora

Kakunkuvatuksia ja prinsessoja

Katjan keittiössä

Harvinaista herkkua

Elviksen keittiö

Kotiäidin elämää

Mian kokkailut

Helmeilevää

HerkkuHermo

Mamman Unelma

Valohoito

Ruokia laidasta laitaan

Kliivian keittiö

Vatta pulleaksi

Kirsikan sivut

Ilonan kakkulaatikko

Kaarinan kakut

Nettikeijun arkea

Sohvin kyökki

Rouva Veen kokkaukset

Siiliparatiisi

Rouva täytekakku

Tanjan keittokomerossa

Repsetit

Taikinan taikaa

Minskumanskunen

Martsu keittiössä

Smalpan kokkaukset

Muskottisoturit

Edinan intohimot

Sokerileipurin kakut

Ewelynin

Piirakkapuoti

Kangaskakku

Minnin leivontanurkkaus

Aito-Maku

Ninnulin Näpertelyjä

Kultainen keittiö

Sitruunainen

Super-Loora

Joutsenlampi

Nannan Namit

SweetCake

Miehen leipomukset

Nettikeijun arkea

Herkkusuut

Suklaahiirosen kotikolo

Martsin kokkaukset

Dinsuke

Cake Dream

Helin leipomukset

Hapsialaisten blogi

Pippurimylly

Annan Tupa

Sinisiipi

Baka baka liten kaka

Maikkimaan leipuri

Hyväsiä

Mint Chocolate

KakkuKatri

Tonttula

Sannan Sotkut

AnuLillin leivonnaiset

Kakkumonsteri

Mun ja Maman Makoisat

Äitiliinin tekeleet

Heikunkeikun Kööki

Perhe Räsänen

Oikosulku söheltää

Helin kakut

Hellun kokkaukset

Zorron taivaallinen ruokablogi

Ruoanlaittoa ja elämää

Patalintu

Kyökki jahtisataman äärellä

Huumorinkukka

FantasIINA

TaikinaTaivas

Katlan leivontablogi

Tiikerin kakkuja

Kotileipuri Lilli

Bitch bakes

Larissan tohinat

Ruokapaloi

Kodin onni

Jojon herkut

Kaikilla aisteilla

Elinan kokkailut

Makupossu

Jojon cookbook

Ruokaa & Leivontaa

My sweet and saucy

Suklaamuruja

Chef Nenna

Porinapata

Tiffanyn keittiö

Laukussa leipää ja piimää vaan

Open Cafe

Millan Magiat

Tanjan keittokomerossa 

Pistaasipähkinä

Happy baking days

Piipan kokkailut

Sinin kakkublogi

Rosalii

Headisu

Päivänpiristys

Ihan huvin vuoksi...

Pappilan hätävara kokkaa

Aldo kokkaa ja sotkee

Toverusten Tortut

Nyytin herkkuja

KakkuAitta

Hellun kokkaukset

Marilee leivoskelee

Garam Masala

VillaCaramilla

Jonnan keittiössä

Vallan makeeta

Cakesusan

Toscapulla

Ihanat tomaatit

Sokeriperhosen kakut

Justiinan juhlintaa

Appelsiineja ja hunajaa

Möystin leipomukset

Iloista leivontaa

Pikkupippuri

Kakkumaakari

Suklaasydän

La Cocina

Lepuri Hiivan kakkuilut

Kesä sateen kuivattaa

Hannan unelmia

Leipurimamma

Marian maailma

Uramamman keittokirja

Tiiaisen vuodatuksia

Suklaasisko

Jousimiehen kokkailut

Murusia

Vilpurin ruoka&leivonta

Pannut porisee

Koiruuksia ja kokkailua

Kotona tehtyä

Rouva Herkkusuu

Vellipoika

Pikkukuu

Sugar

Oho ja Hups keittiössä

Siskot kokkaa

Pirjon pannut ja padat

Leivontapäiväkirja

Jabakery

Pionilaakso

Ahonlaita

Siirappisormi

Pannu kuumana

Kaakkuja ja muuta hömppää

Johiksen koekeittiö

Ojoistenmutka

MarsMars

Mmmakiaa

Jokeyn leivontanurkka

Makuja maalta

Sweet and salty

Jannen ja Sarin keittiössä

Huvikumpu

Kakkusen leivonta ja käsityöt

Suolaa&sokeria

Sitruunaruoho

Mymmelin ja Hemulin keittiössä

Tuulen puuska

Kanan kokkaukset

Elenan blogi

Keittiö Itävallassa

Adalminan helmi

Kakkuja ja kakaroita

Chocoland

Kahviaddikti

Maaritin kokkailut

Revonpiha

Lellen blogi

Nannikki kokkaa

Nennuliinukan blogi

LeivinLiina

Leipurimamma

Marin kyökki

Maistuvat paistuvat

Pastel

Ripauksia ja veitsenkärjellisiä

PP

Minnan blogi

Satun leivontablogi

Kakkujen taikaa

Titan kakkuja

Kermacaramelli

Pieni herkkupuoti

Hyvän tuulen keittiössä

Kardemummaa,kanelia,sokeria

Lunni leipoo

Namnami

Suklaapupun blogi

Sarin kakkutupa

Kakku

Herkkupaloja

Ruusperin rutinat

Leipoi, leipoi...

Suzy Suklaa

Vauvapaakari

Kakkukellari

Ruokaleenan keittiö

Ihan huvin vuoksi...

Tervetuloa Bakelandiin

UnelmaKakku

Memmun kattilassa porisee

KaMillan Kakkuja

Nuuskamuikkunen

Makeaahyvää

SokeriPilvi

Kummat kakut

Curly kokkaa ja koheltaa

Kakku Korpi

Tytin kakkuapaja

Sitruunasydän

Punakaneli

HP:n HerkkuPaikka

Herkkupaloja

Le-le-leivotaan!

Pähkinärinne

Marin Kyökki

Voikunkivamaailma

Crazy Baker

Ellun ajatuksia ja kokkailuja

Hellun Kokkaukset

Karhunkaakut

Cakes by J

Valkosuklaa

Colliemamman leipomukset

TaimiKakku

Gluteenitonta leivontaa

Lessun leipomo

Leivontablogi Murupulla

Touhukas keittiö

Leipuri-kondiittorin opintiellä

Makiaa Minnalta

Sarpan ruoka/leivonnaisblogi

Kassun leipomukset

Aitomaatti

Kakkupeukaloiset

 Valkosuklaa

Kotiäidin leipomuksia

Huono mutta innokas kokki

Sanjan kakkukekkerit

TaikaKokki

Kakkuja ja unelmia

Madicken

Made in my kitchen

Kellari leipuri

Kakkuliinat

Tekevät kädet

MammaMarsipaani

Askartelua ja elämänmakuja

Varsinainen talousihme

Voisilmäpeliä

Anzkun kauhasta kajahtaa

Murupulla

Hellun kokkaukset

Crazy cheesecake

Niisun namit

Sadunlainen Onni

Kakkupaja

WilmiinaWorld

Ninan lempparit

Taikataikinat

Pulla&Pitko

Ninuskin näperrykset

Ala Meku

Kakkuliinat

Omenaminttu

Kotiäidin askareet

Ellun ajatuksia ja kokkailuja

Aatan aarreaitta

Tervetuloa Bakelandiin

Purppurahelmi

Strawberry

Joosuan leivontanurkka

Piimäsuille

Adelmine

Kakkukangas

Maakarileipuri

Katin herkut

Kotikokin unelmia

Suklaa-Sirru

Minopin keittiössä

Helin kokkailut ja leipomukset

Love&Bake

Piian jutut

Migu

Suklaasydän

Nuudelipussi pippurihyllyllä

Marsipaaniperhonen

Raisan reseptit

 Kotona kokkaillen

Miitun kokkailut

Naurista naamaan

Aloittelevan äidin arkea

Suklaasydän

Sokeriunelmia

Matiaksen murkinat

Pöytä kahdeksalle

Porkkana ja pekoni

Sumin sörsselit

Pieni Herkkupuoti

Hayley's Cuisine

enny`s yummies

 Katiskattaren keittiö

Mikäli haluat lisätä blogisi nimen tähän listaan tai haluat blogisi nimen pois listalta, ole hyvä ja jätä viesti vieraskirjaan tai kommentteihin

Theodora, ystävien kesken Dora

Mimmin touhuissa mukana... ainakin syömässä kermavaahtoa...

 

Mainos

Leivontatarvikekauppa verkossa

 

   www.confetti.fi

 

Kärkkäiseltä löydät monia leipomiseen ja koristeluun liittyviä ostettavia.

 

Koti ja puutarha -> taloustavarat

tässä suora linkki

Uusi laskin
Vierailijat