Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Olen ruoanlaitosta ja leipomisesta tykkäävä naisimmeinen. Blogissani julkaistavat ohjeet olen keräillyt vuosien varrella sieltä sun täältä... ja tykkään myös kehitellä ohjeita itse.Toivottavasti maltat kommentoida tuotoksiani käydessäsi sivuillani. Blogini on aloitettu 22.7. 2007. Tervetuloa tutustumaan Mimmi Mutikaisen keittiöön.

30.09.2008 - 17:06

Me söimme broilerikastikkeen täysjyväspaghetin ja keitettyjen porkkanoiden kera.

Broilerikastike kypsistä koipi-reisipaloista

(4-5 annosta)

3 kpl broilerin maustettuja koipi-reisipaloja

1 iso sipuli lohkoina

5 aurinkokuivatua tomaattia suikaleina

1 pieni prk herkkusieniviipaleita ilman lientä

3 rkl öljyä

2 dl ruokakermaa(15%)

5-6 dl vettä

vaaleaa kastikesuurusta(esim. Maizena)

1 kanaliemikuutio

currya, sitruunapippuria, suolaa, valkopippuria myllystä

Kypsennä broilerin koipi-reisipalat 200-225 asteisessa uunissa n. tunnin ajan.(lihathan voi kypsentää jo vaikka edellisenä päivänä) Jäähdytä. Puhdista nahat ja luut pois ja paloittele puhdas liha pieniksi paloiksi.

Valmista kastike. Kuullota sipulilohkoja, tomaattisuikaleita ja herkkusieniä  n. 5 min isolla paistinpannulla/paistokasarissa. Lisää vesi, ruokakerma ja mausteet. Kuumenna kiehuvaksi ja suurusta kastikkeeksi. Lisää kypsät broileripalat ja kuumenna niin että lihatkin kuumenevat. Tarkista vielä maku.

Huom! Tämän ruoan voi tietenkin tehdä myös raakoista broilerisuikaleista...ruskistaa lihat sipulien kanssa ja lisää sitten nesteet ja mausteet ja kypsentää lihat kypsiksi...jne....

29.09.2008 - 10:28

Porsaan sisäfilettä aprikoosi-rakuunakastikkeessa

1 maustamaton porsaan sisäfile (n. 450 g)

rasvaa paistamiseen

2 dl ruokakermaa (15%)

n.1 dl vettä

1-2 tl kuivattua rakuunaa

n.1 tl sitruunapippuria

n. ½ tl suolaa

8 säilykeaprikoosin puolikasta ( ilman näitäkin kastike oli oikein maukasta)

Puhdista file ja viipaloi se n. 2 cm paksuisiksi viipaleiksi. Paina viipaleet ohuemmiksi käsin. Ruskista viipaleet paistinpannulla molemmin puolin. Lisää pannulle vesi + kerma ja mausteet. Kypsennä kannen alla n. 15 min. Valele/käännä lihapalat mikäli ne eivät ole kokonaan nesteen peitossa. Lisää pannulle aprikoosinpuolikkaat ja anna ruoan hautua vielä n. 5 min. Tarkista maku.

Tästä tulee 3-4 annosta.

27.09.2008 - 16:39

Me nautimme vadelmapannukakkua vaniljajogurtilla höystettynä.

Vadelmapannari

1/2 l maitoa
2 dl vehnäjauhoja
1/2 dl kaurahiutaleita
2 munaa
2 rkl sokeria ( laita enemmän, jos tykkäät makeasta pannarista)
2 tl vaniljasokeria
1/2 tl suolaa


3 dl pakastevadelmia
2 tl perunajauhoa

Vuokaan:
2 rkl voita

Lisäksi:
vaahterasiirappia tai jotain muut...

Sekoita perunajauho jäisten vadelmien joukkoon.
Vatkaa kierrevatkaimella vehnäjauhot ja kaurahiutaleet maidon joukkoon. Lisää munat, sokeri, vaniljasokeri ja suola. Vatkaa taikina tasaiseksi ja anna turvota noin puoli tuntia.
Kuumenna uuni 225-asteiseksi. Pane nokare voita laakeaan piirasvuokaan (halkaisija n. 30 cm) ja sulata uunissa kullanruskeaksi. Kääntele vuokaa niin, että voi leviää reunoillekin.
Kaada taikina vuokaan ja ripottele pinnalle vadelmat. Paista 225-asteisen uunin keskitasolla 25- 30 minuuttia. Tarjoa lämpimänä vaahterasiirapin tai muun lisäkkeen kanssa.

Jos haluat tehdä uunipellin kokoisen pannarin, tee ohje 1½ kertaisena.

Vadelmapannarin ohje on Finfoodin sivuilta. Muuten noudatin ohjetta prikulleen, mutta paistolämpötilaa alensin 250 -> 225

Samaisella ohjeella marjoja vaihtaen voi taikoa muistakin marjoista pannaria...

27.09.2008 - 16:11

 

Lihapyöryköissä häivähdys kantarellin makua

½ dl korppujauhoja

1 dl kermaviiliä

300 g jauhelihaa

1 muna

1½ tl jauhelihamaustetta

½ tl suolaa

½ tl aromat-seosta

valkopippuria myllystä

50 g kantarellituorejuustoa

Sekoita ensin korppujauho ja kermaviili ja lisää seokseen kaikki muut ainekset. Muotoile pyöryköiksi ( minä tein 9 kpl) tai pihveiksi ja paista 200-225 asteisessa uunissa 20-25 min, pyöryköiden koosta riippuen.

Me söimme lihapyörykät oman maan perunoiden, he-ma-po seoksen ja tomaattisen kermakastikkeen kanssa.

Kolmen annoksen kastikkeessa on 1½ dl ruokakermaa+1½ dl vettä + vaaleaa kastikesuurusta ja suurustettu kastike on maustettu ½ lihaliemikuutiolla, tomaattipyreellä, sinapilla, suolalla ja valkopippurilla.

27.09.2008 - 00:13

Perjantaina piti miehille taikoa ruokaa nopeasti, joten päätin tehdä taas keittoa.

Balkankeitto

(4-5 annosta)

1.2 litraa vettä

1 lihaliemikuutio

2 rkl tomaattipyrettä (vain vähän väriksi)

½ tl aromisuolaa

½ tl suolaa

½ tl paprikajauhetta

½ tl valkosipulisuolaa

1 maustemitta jauhettua maustepippuria

1 rkl kuivattua ruohosipulia

(2 isoa porkkanaa -> kuori + viipaloi, lisäporkkanat eivät ole välttämättömiä, minä halusin enemmän porkkanaa keittoon)

1 pussi Apetitin peruna & keittokasviksia

1 iso sipuli hienonnettuna

500g pötkö Balkanmakkaraa -> kuutioi

Kuumenna vesi kiehuvaksi, lisää kaikki mausteet ja viipaloidut porkkanat. Anna kiehua n. 10 min. Lisää pakasteperuna & kasvisseos ja kypsennä. Ruskista sinä aikana sipuli ja balkankuutiot paistinpannulla ja yhdistä ne keittoon ja anna kiehua kunnes keitto on kypsää. Tarkista maku.

Meillä tykätään balkankeitosta (nimenomaan Atrian balkanista), kannattaa kokeilla jos makkarakeitosta tykkäätte....

26.09.2008 - 13:39

Toissailtana iltahämärissä keräsin tämän syksyn viimeiset (luultavasti) vadelmat... empäs muista koska näin myöhään olisi vielä ihan kunnollisia vadelmia voinut kerätä.... osasta vadelmia tehtiin ihan tavallista rahkaherkkua....on se vaan niin erilaista tuoreista vadelmista tehtynä...nam!

Vadelmarahka; 2 dl maitorahkaa, 2 dl vatkautuvaa kermaa -> vaahto, vadelmia n. 5 dl ( osa sekaan, osa päälle), sokeria n. ½ dl ja reilusti vanilliinisokeria + tilkka maitoa löysykkeeksi.

"Tähde" tästä muuntautui banaani-vademarahkaksi.... ihanaa oli sekin.

26.09.2008 - 12:06

Broilerimakaronilaatikkoa päätin kokeilla Ainon innoittamana. Linkin takaa löytyy hänen käyttämänsä ohjeensa, pienempi ja lihaisampi.

Minä tein broilerimakaronilaatikon näillä suhteilla....

Broilerimakaronilaatikko

( 6 isoa annosta)

6dl sarvimakaroneja + vettä keittämiseen

1 iso sipuli

400 g marinoituja broilerinfilesuikaleita ( minulla oli hunajamarinoitua) 

aromisuolaa, currya,  paprikajauhetta, valkosipulisuolaa, suolaa, ( minä laitoin jokaista maustetta pikkasen vajaan tl ja mustapippuria myllystä muutaman kierroksen

250 g pakastevihanneksia

4 kananmunaa

7 dl maitoa

3 dl juustoraastetta ( puolet sekaan, puolet päälle)

Laita makaronit kypsymään kiehuvaan veteen. Kuori ja pilko sipulit. Kuullota sipulisilppua pannulla ja lisää broilerinsuikaleet pannulle kypsymään. Mausta ja nosta kypsä seos jäähtymään. Sekoita broileriseos kypsiin ja valutettuihin makaroneihin, lisää joukkoon myös pakastevihannekset ja puolet juustoraasteesta. Sekoita kananmunat ja maito keskenään. Laita broileri-makaroniseos uunivuokaan ja kaada munamaito vuokaan. Sekoita hyvin vuoassa kaikki ainekset. Jos haluat tarkistaa tässä vaihessa minkä makuista ruokaa olet tekemässä, niin nosta seosta muutama lusikallinen astiaan ja kypsennä mikroaaltouunissa. Maistele ja lisää tarvittaessa makuja.... Ripottele juustoraastetta pinnalle ja paista laatikkoa 175-200 asteisessa uunissa noin 50 minuuttia.

Ketsuppia piti laittaa päälle ihan tavan mukaan... tehdään toistekkin broilerimakaronilaatikkoa, mutta sitten teen marinoimattomasta lihasta....tällä ohjeellla tehtynä laatikosta ei tule kovin lihapitoista, meistä kuitenkin lihaa oli riittävästi ja muita makuja kans.

25.09.2008 - 14:06

Pienen määrän tähteeksi jäänyttä perunasosetta voi käyttää näinkin.... Mummun mussua on aikoinaan myyty ainakin yhdellä nakkarilla...

Lämmitetty halkaistu lihapiirakka (mallilla ja koolla ei väliä), siihen päälle paistettu kananmuna, sen päälle kuumaa perunasosetta nälän mukainen määrä ja mausteeksi ketsuppia, sinappia ja kurkkusalaattia, minä laitoin tällä kertaa vielä tuoretta paprikaakin = Mummun mussu. 

Kokonainen tämän kaltainen Mummon mussu vie isommankin nälän....jos on pikkunälkä ja iso lihapiirakka, kannattaa mussu kasata puolikkaan lihapiirakan päälle ilman kantta.....

24.09.2008 - 15:57

Näihin piirakoihin ihastuin Ei makeaa mahan täydeltä-blogissa, Nasuttaja kirjoitti ottaneensa ohjeen  Hellapoliisilta. Piirakat ovat heillä pehmeiden kebabtaskujen nimellä, mutta minä laitan nämä ihan vaan kebabpiirakoiden nimellä. Linkkien takaa löytyy alkuperäinen ohje.... minä tein ohjeesta maatiaisversion ja muutin ohjetta jonkin verran, joten kirjoitan ohjeen kuten minä piirakat tein. Periaatteessa pohjien taikinaksi käy vaikka lihapiirakoiden taikina.

Ohjeella tulee n. 20 kpl isoja kebabpiirakoita, joten jos et halua tehdä niin paljoa, on ohje syytä vaikka puolittaa....

Kebabpiirakat

(n. 20 kpl aika isoja piirakoita)

5 dl vettä

50 g tuorehiivaa

2 tl suolaa

1½ rkl sokeria

1 dl öljyä

2 munaa ( ei ole välttämätön taikinassa)

n.8 dl hiivaleipäjauhoja

n.8 dl vehnäjauhoja

Täytteeksi: kebablastuja,  (kaupasta ostettua tai kotitekoista...minä käytin aika reilusti maustettua kotitekoista n. 800 g), kebabkastiketta/ketsuppia, juustoraastetta / mozzarellaviipaleita

Voiteluun: kananmunaa ( alkuperäisessä ohjeessa rasvasula)

Koristeeksi: seeesaminsiemeniä / juustoraastetta tms.

Valmistaminen:

Lietä hiiva lämpimään veteen. Lisää kaikki muut ainekset ja alusta jauhoilla pehmeäksi taikinaksi.

Kohota taikinaa lämpimässä paikassa  ½ tuntia -tunti.

Hiero kohonneesta taikinasta tasainen pötkö, jaa se 20 yhtä suureen osaan. (Pyöritä osat palloiksi...minä jätin tämän vaiheen väliin) Kaulitse osiot pyöreiksi litteiksi lättänöiksi, jaa täyte, taita puolikuun mallisiksi ja ummista piirakat esim. painamalla haarukalla. kts.kuva.

Piirakat voisi tehdä myös tällä tapaa, kuten lihapiirakatkin. Linkin takaa löydät erilaisia piirakan ummistamistapoja.

Kohota piirakoita vielä n. 15 min lämpimässä paikassa.

Voitele ja koristele. ( pistä haarukalla höyryreikä piirakkaan)

Paista piirakat vähän yli 225 asteen lämmössä reilu 10 min.

Piirakat maistuivat erittäin hyville lämpiminä ihan sellaisenaan...ne voisi myös halkaista ja täyttää lisäksi kasviksilla..... minusta piirakat olivat hyviä myös kylmänä.

 

 

Minä laitoin osaan piirakoista juustoksi mozzarellaa ja osaan ihan tavallista juustoraastetta.

Tykkään kiiltävästä pinnasta leivonnaisissa, siksi voitelin piirakat munalla ennen paistamista...osaan laitoin seesaminsiemeniä koristeeksi...

...ja toisiin laitoin juustoraastetta. Juustosta tykkäävänä, nämä olivat oikein mieluisia meille.

Näitä tullaan meillä tekemään ihan varmasti vielä monet, monet kerrat. Nämä ovat hyvin paljon samanlaisia kuin pitsapiilot, eri täyte vain ja pikkasen eri suhteilla pohjataikina.

Mikäli tykkäät kebabista, niin näitä kannattaa kyllä kokeilla...joko alkuperäisellä ohjeella tai tällä millä minä tein.... Nam!

24.09.2008 - 13:31

Nopeatekoinen ja helppo kastike perunoille tai pastalle...

Savukinkku-herkkusienikastike

(3-4 annosta)

300 g savukinkkua (kuutioina/suikaleina, minulla oli pala, minkä kuutioin itse)

1 sipuli hienonnettuna

1 pieni prk herkkusieniviipaleita ilman lientä

2 rkl rasvaa kuullottamiseen

currya, paprikajauhetta, valkopippuria

1-2 rkl sinappia

2 dl maitoa

3 dl vettä

Maizena vaalea kastikesuurusta ( tai suurusta vehnäjauhoilla)

n. ½ tl suolaa

n. 50 g sulatejuustoa (ei ole välttämätön, kastike olisi ollut hyvää ilmankin...)

Freesaa/kuullota kinkkusuikaleet, sipulit ja sienet kattilassa pienessä määrässä rasvaa. Lisää mausteet ja sekoita. Lisää sitten nesteet ja kuumenna kastikepohja kiehuvaksi. Suurusta kastike. Lisää sulatejuusto ja kuumenna sen verran että juusto sulaa. Tarkista maku mieleiseksesi.

Me söimme kinkku-sienikastiketta perunoiden kanssa....toimii myös hyvin pastan kaverina. Hyvää, "kevyen oloista" kastiketta oli ja tätäkin saan kuulemma tehdä uudemmankin kerran...onneksi, sillä tästä tykkäsin itsekkin.

23.09.2008 - 00:18

Tämän tapaista makkararuokaa "puhuttelin" Kettuterroristien blogissa jo kauan sitten.... tosin minun versiostani tuli aika erilaista...

Nakki-perunasoselaatikko

(3 annosta)

400 g pss pakasteperunasosetta + maitoa

1 kananmuna

1½ dl emmentaljuustoraastetta

1 iso sipuli lohkoina

1 pkt = 10 kpl nakkeja

2 dl pakaste herne-maissi-porkkanaseosta tai muita kasviksia

ketsuppia ja sinappia

pinnalle 2 rkl korppujauhoja + ½ dl juustoraastetta

 

Valmista löysä perunasose ohjeen mukaan esim. mikroaaltouunissa. Jäähdytä sosetta hieman ja lisää siihen muna ja juustoraaste.

Ruskista sipulilohkot ja paloitellut nakit ja laita sekaan kasvikset kuumenemaan. 

Laita vuokaan ensin puolet perunasoseseoksesta, sitten nakki-sipuli-kasvisseos. Pruutaa päälle sinappia ja ketsuppia sopivasti.

Päällimäiseksi loput perunasoseesta, korppujauhot + vähän juustoraastetta.

Kypsennä laatikkoa 175-200 asteessa n. ½ tuntia.

..tekovaiheessa näytti tältä.....

Miehen arvio oli että saa tehdä toistekkin tätä ruokaa.

22.09.2008 - 23:52

Samalla kun Kaisa teki muffinsseita, teki Roosa 13 v pellillisen pannupitsaa. Pikkasen neuvoin muutamissa kohdissa, pitsaakin kun voidaan tehdä niin monella eri tavalla. Tällainen pannupitsasta tuli...

Tämä pitsa oli sairaan hyvää................

Pellillinen pannupitsaa

Pohja:

3dl vettä
4½ tl kuivahiivaa
1½ tl sokeria
1 1/4 tl suolaa
n. 6dl vehnäjauhoja

3/4 dl öljyä

Tomaattikastike: 2 dl paserattua tomaattia + 3/4 dl tomaattipyrettä + 1 tl sokeria + 1 tl suolaa + pitsamaustetta + tilkka vettä)

Täytteenä 1 pieni prk herkkusieniä, 1 pieni prk säilykeananasta, 3/4 pss pieniä pakastekatkarapuja, ½ pkt venälaistä meetwurstia, 3 kpl 80 g prk vaaleaa tonnikalaa, 3 isoa tomaattia viipaleina, puolikas suippopaprika, mozzarellajuustoa viipaleina, pitsajuustoraastetta, pitsamaustetta

Tekeminen:

Lämmitä vesi 42 asteiseksi. Lisää joukkoon sokeri, suola, öljy ja pieneen jauhomäärään sekoitettu kuivahiiva. Alusta loput jauhot vähitellen. Taikina saa jäädä melko löysäksi. Kohota taikina kaksinkertaiseksi.

Taputtele taikina jauhotetuin käsin leivinpaperilla vuoratulle uunipannulle. Levitä päälle pitsakastike ja osa juustoraasteesta. Lisää täytteet sekä lopuksi loput juustoraasteesta. Paista n. 250 asteessa uunin alatasolla  15 - 20 min.... me paistettiin pitsaa osan ajasta vähän ylempänä.

22.09.2008 - 16:17

Eilen aikamme kuluksi leivoimme Kaisan, 8 v kanssa muffinsseja. Minä etsin helpon, sekoitettavan ohjeen ja  muutoin Kaisa leipoi muffinssit ja minä vain "katsoin päältä" ja muutamissa mitoissa varmistin että tulee oikein... Kaisa teki kaiken muuten itse siihen saakka kunnes muffinssipelti piti nostaa pois uunista...sen tein minä ihan turvallisuussyistä. Kun en ole pikkutyttösten kanssa paljoa häärinyt keittiössä, niin sainpa taas hämmästellä pikkukätösten näppäryyttä....

Kaisan tekemät suklaiset muffinssit onnistuivat oikein hyvin ja muffinssit matkustivat Kaisan mukana kotona syötäviksi.... jäi meillekkin maistiaiset.

Mariannemuffinssit

(12 kpl muffinssipellillä paistettuna)

2 munaa

1 1/4 dl sokeria

1 dl maitoa

100g sulaa rasvaa

2½ dl vehnäjauhoja

1½ tl leivinajuhetta

2 tl vanilliinisokeria

1 pussillinen Marianne crushia ( hieman vähempikin piisaisi, mutta me emme nuukailleet ...)

Sekoita munat ja sokeri, niitä ei tarvitse vatkata. Lisää sulatettu, jäähdytetty rasva ja maito munaseokseen. Sekoita kuivat ainekset keskenään ja lisää ne sekä marianne crush taikinaan. Annostele taikina paperivuokiin mitkä ovat muffinipellillä tai paista muffinit pelkissä paperivuoissa hieman alle 200 asteisessa uunissa 15 - 20 min.

21.09.2008 - 09:01

Helppo, sekoitettava omppupiiras ja mehevääkin tällä ohjeella tulee. Kovin makeaa tämä ei ole, joten jos tykkäät reilusti makeasta, kannattaa päällyksen sokerimäärää lisätä. Meille riitti tämä makeus oikeinkin hyvin.

Mehevä omenapiirakka

( 28 cm halkaisijaltaan olevassa vuoassa tehtynä valmiin piirakan korkeudeksi tuli 3½ cm)

Pohja:

2 munaa

1½ dl sokeria

1 dl maitoa

100 g sulatettua rasvaa

3 dl vehnäjauhoja

2 tl leivinjauhetta

2 tl vanilliinisokeria

Täyte:

3 isoa omenaa + 1 tl kanelia + 3/4 dl fariinisokeria

Päällys:

2 dl prk  rahkaa

1 prk creme fraichea

1 dl sokeria

2 munaa

1 rkl vanilliinisokeria

Sekoita munat ja sokeri ( ei siis tarvitse vatkata), lisää kaikki muut ainekset ja sekoita tasainen taikina ja laita se voideltuun torttu/kakkuvuokaan.Minä tein tämän Iloleipurien 28 cm vuoassa, mihin laitoin leivinpaperin, jotta piirakan saa nostettua pois kätevästi.

Kuori omenat (kotimaisia ei tartte), lohko ne ja levitä haluamallasi tavalla pohjan päälle lohkot vieri viereen. Levitä kaneli ja fariinisokeri omppujen päälle.

Paista piirakkaa 175 asteen lämmössä 25-30 min.

Sekoita päällyksen ainekset keskenään ja kaada se vuokaan.

Jatka vielä paistamista  n. 25-30 min. Jäähdytä piirakka kunnolla ennen syömistä.

Tähän päälle piti tulla kaneli-sokeriseoksessa kieriteltyjä omppulohkoja, mutta päivän aikaan syötiin ja käytin moneen muuhunkin niin ahkerasti omenoita, että koristelun aikana pussi olikin jo tyhjä.....

20.09.2008 - 20:41

Curry-omenariisi

(5-6 annosta)

1 sipuli hienonnettuna

1 iso omena -> kuorittuna ja kuutioituna

½ dl öljyä tai muuta rasvaa kuullosttamiseen

1 -1½ tl currya

3 dl puuroutumatonta riisiä

9 dl vettä

1 kasvisliemikuutio

n. 1 tl suolaa

ripaus kurkumaa

mustapippuria myllystä

Kuullota sipulikuutiot rasvassa kattilassa, lisää omenakuutiot ja curry, kuullota hetki ja lisää sitten kaikki muut ainekset. Kypsennä riisi kypsäksi välillä sekoittaen. Tarkista maku.

Curry-omenariisi on hyvää broilerin lisäksi myös possunliharuokien  esim. kyljysten kanssa.

Tomaatti-mozzarellatorneissa on mozzarellaa ja tomaatteja viipaleina, välissä kaupan salaatinkastiketta ja rouh. mustapippuria.

19.09.2008 - 13:38

Omena-kaura-kookospaistos

( 4 isoa annosta)

3 isoa omenaa -> (kuorittuna) lohkottuna

100-125 g rasvaa

1½ dl kaurahiutaleita

1 dl kookoshiutaleita

3/4 dl sokeria

1½ tl kanelia

Sulata rasva ja sekoita siihen kaikki muut kuivat ainekset. Kaada seos uunivuokaan omenalohkojen päälle. Paista 175-200 asteessa 20-30 min omenoiden happamuudesta riippuen. Tarjoa paistos lämpimänä kylmän vaniljakastikkeen tai KARAMELLIKASTIKKEEN kera.

Helppo karamellikastike

3 dl maitoa

3/4 dl fariinisokeria ( tai enemmänkin ?)

1½ rkl maissitärkkelysjauhoa ( tällä tulee parempaa kuin perunajauhoilla)

(1 tl vanilliinisokeria)

Mittaa kaikki ainekset kylminä kattilaan. Sekoita tasaiseksi ja kuumenna kiehuvaksi koko ajan pohjaa myöten sekoittaen. On valmista, kun on kuplahtanut. Maistele ja lisää halutessasi fariinisokeria ja vanilliinisokeria. Jäähdytä kastike vatkaten sitä aina välillä ihan reilusti.

Kylmä karamellikastike on hyvää erilaisten marja-ja omenapiirakoiden ja paistosten kanssa.....tai vaikkapa ihan marjojen lisäkkeenä.

19.09.2008 - 12:47

Tomaattinen possunlihakeitto

(n. 5 annosta)

400 g maustamattomia possun kinkkusuikaleita

1 iso sipuli hienonnettuna

rasvaa lihojen paistamiseen

1 litra vettä

400 g prk murskattuja tomaatteja

1 rkl soijakastiketta

suolaa

pippuria myllystä muutama kieros 

1 tl valkosipulisuolaa

3/4 tl paprikajauhetta

1 lihaliemikuutio

1 pss Apetitin peruna & keittokasviksia

Ruskista lihat + sipulit ja siirrä kattilaan. Lisää vesi, tomaattisurvos ja mausteet. Hauduta lihaa 40-60 min. Lisää peruna & keittokasvikset ja  vettä tarpeen mukaan. Kypsennä vielä n. 20 min ja tarkista maku.

Keitosta tulee aika tomaattista tällä ohjeella...hyvää oli creme fraiche silmän kera ja ilmankin... ja vielä lämmitettynäkin toisena päivänä.

18.09.2008 - 17:35

On hyvä harjoitella jo ET-lehden lukemista ja selailua...sieltä ( ET-lehti 12/08) nimittäin löytyi tämä kantarellirullan ohje. Minä laitoin osaan rullasta jauhelihatäytteen, meillä kun kaikki eivät niin pidä sienistä. Minusta sieniversio vei 10-0 voiton lihaversiosta ja VARSINKIN KYLMÄNÄ SE OLI TAIVAALLISTA..... minulla on varmaankin hieman outo maku ....

Rullaa jauheliha-  ja kantarellitäytteellä.

Kantarellirulla

Pohja:

4 kananmunaa

4 dl maitoa

2 dl vehnäjauhoja

2 rkl tomaattipyrettä

(+ lisäsin 1/4 tl suolaa)

Täyte:

1 rkl öljyä

1 dl sipulia silputtuna

1 litra kantarelleja (minä laitoin pakastettuja kantarelleja)

200 g ruohosipulituorejuustoa ( minä laitoin olympia sulatejuustoa + kreikkalaista valkosipulituorejuustoa + ruohosipulia mausteena + vielä mustapippuria myllystä + vähän suolaakin)

Kuorruttamiseen juustoraastetta

Sekoita kaikki taikinan ainekset kulhossa ja paista pohja leivinpaperin päällä uunipannulla n. 200 asteessa n. 20 min. Kumoa kypsä munakaslevy leivinpaperin päälle.

Valmista täyte. Kuumenna öljy paistinpannulla ja kuullota sipulisilppu. Paloittele kantarellit pannulle ja kuumentele niitä niin että liika kosteus haihtuu sienistä. Jäähdytä seosta hieman ja sekoita juusto sekaan. Tarkista täytteen maku.

Jauhelihatäyte: Kuvan mukaisessa määrässä on 200 g jauhelihaa + 1 sipuli ruskistettuna + sekaan olympia sulatejuustoa ja kreikkalaista valkosipulijuustoa + suolaa, paprikajauhetta, pippuria.

Levitä täyte pohjalle ja rullaa käärötortun tapaan. Ripottele juustoraaste päälle ja ruskista kuumassa (225 astetta) uunissa kunnes juusto on sulanut ja saanut väriä. Meillä nuo rullat ruskistu aika tummaksikin...melekin jo vollotin, että nytkö ne piti polttaa.... ei ne kuitenkaan sitten leikattuna tuntuneet enää liian tummilta...ja maistuivat hyvälle.

Jäähtyessään rullat tiivistyivät. Kuvat otettu lämpimistä. Varsinkin tuo kantarelliversio oli minusta maukkaampaa ihan jääkaappikylmänä....sienen maku tuli paremmin esille. Minulla oli tuossa sienitäytteessä aika reilusti sieniä, vähemmälläkintulee toimeen...

Minä laitoin siis kahta täytettä ihan siksi ettei meillä kaikki tykkää sienistä...enkä viitsinyt tällä kertaa pakkosyöttää....

 

Kumpaisellakin täytteellä rulla oli hyvää... pohjataikina on ihanan helppo ja siitä tulee pellillinen, vaikka taikina vähältä tuntuukin. Pohjaa voi tietenkin jokainen maustaa omien mieltymystensä ja täytteiden mukaan. omaattipyre antaa ihankivaa väriä pohjalle.

18.09.2008 - 08:48

Pienet puolukkapiirakat; Näihin ihaniin pikkupiirakoihin tarvitaan ihan tavallisia hyvin kohonneita pikkupullia. Lasilla tms painetaan syvennys keskelle + sitä kannattaa laajentaa, jotta täyte pysyy piirakoissa. Haarukalla pistetään muutama  reikä pohjaosaan, reunat voidellaan munalla, täyte laitetaan keskelle ja vielä raesokereita reunoille....jos haluaa. Täytteenä näissä on pakastepuolukoita survottuna ( kukkura keittolusikallinen /piirakka) + sokeria + siivilöityä perunajauhoja. Täytettä kannattaa maistella ja se saa tuntua aika makealta tässä vaiheessa...kypsyessään maku mietonee. Piirakat paistetaan n. 200 asteessa n. 15 min. Kypsyvät nopeasti, mikäli pohja on painettu noinkin ohueksi mitä minulla.

Nämä on meillä harvoin tehtyä herkkua. Päällys ei ole liian hapan meidän makuume. Tokihan puolukan sekaan voi sekoittaa muita marjoja TAI OMENAA IHAN PIENINÄ KUUTIOINA, niin tulee miedompaa. Kokeilkaa!

17.09.2008 - 02:02

Kala-pinaattipihvit

( 10 kpl ohukaispannulla paistettua pihviä)

400 g ruodotonta kalaa ( minä käytin sulatettua pakasteseitä)

½ dl korppujauhoja

1 dl ruokakermaa (tai maitokin käy)

1 rkl perunajauhoja

4 pientä palaa pakastepinaattia sulaneena ( niitä pienen pieniä brikettejä)

3/4 tl suolaa

3/4 tl sitruunapippuria

1 kananmuna

rasvaa pihvien paistamiseen

Jauha kala. Näin pieni annos menee esim. sauvasekoittimella. Yhdistä kaikki ainekset ja kypsennä pieni pala mikrossa ja tarkista maku. Paista pihveiksi ohukaispannulla.

 

Katkarapukastike

(3 pientä annosta)

1 dl ruokakermaa

1 dl vettä

vaaleakastikesuurusta ( esim Maizena)

kurkumaa, valkopippuria myllystä, suolaa

50 g sulatejuustoa (laitoin Olympiaa)

n. 1½ dl pakastekatkaravunpyrstöjä (minulla oli pieniä)

(2 rkl voita, ei välttämätön)

Kuumenna vesi + ruokakerma kiehuvaksi kattilassa.Saosta kastike. Kiekauta. Lisää mausteet ja sulatejuusto. Kuumenna. Lisää katkaravunpyrstöt ja kuumenna, mutta älä enää keittele kastiketta , etteivät katkaravut tule sitkeiksi. Minä laiton vielä valmiiseen kastikkeeseen pari lusikallista voita antamaan makua ja kiiltoa.

Mausteeksi kastikkeeseen sopisi  myös ruohosipuli tai tilli... mutta minä halusin tällä kertaa kastikkeen jäävän keltaiseksi ilman vihreitä höytyviä.... kalaliemikuutiota, kalafondia, tomaattisosetta voisi myös käyttää maustamisessa.... 

Kastikkeen kaunis keltainen väri tulee kurkumasta.

16.09.2008 - 16:40

Nämä pullat ovat olleet kokeiltavien listalla jo pitkään.... Omenakiekkojen ohje sattui silmiini Maku-lehden reseptiarkistossa, alkuperäisen ohjeen löydät täältä. Jääkaapissa on vielä aika monta purkillista sisareni tekemää omenasosetta ja sitä olisi tarkoitus käyttää näihin pulliin. Laitoin soseeseen kaikelta varalta vähän siivilöityjä perunajauhoja, jotta se käyttäytyisi uunissakin "kiltisti".... ja hyviä tuli omenakiekoista.

 

Jokainen voi tehdä ihan oman mieltymyksensä mukaan pehmeän pullataikinan.... tein kerrankin taikinan melkein ohjeen mukaan, vähensin hieman rasvaa.... ja tässä pullataikinassa ei kananmunaa olekkaan... ohjeen mukaan tehtynä omenakiekot koristellaan tomusokerikuorrutuksella paiston jälkeen...minä laitoin koristeeksi vaan raesokeria.

Omenakiekot

( 28 kpl isoja pullia)

5 dl maitoa
1 pala (50 g) hiivaa
2 dl sokeria
1 tl suolaa
1 rkl kardemummaa
14–16 dl vehnäjauhoja
200 g voita tai margariinia (laitoin 150 g)

Täyte

300 g paistonkestävää omenamarmeladia ( minä laitoin kotitekoista omenasosetta ja siihen vähän sekaan perunajauhoja siivilöitynä)

Voiteluun muna

Koristeeksi jäähtyneille pullille

1 1/2 dl tomusokeria
2–3 tl sitruunan mehua

TAI  koristele pullat raesokerilla ennen paistamista

Valmistaminen

Liuota hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Lisää sokeri, suola ja kardemumma. Sekoita hyvin. Lisää kolmasosa jauhoista ja vatkaa taikinaa voimakkaasti. Lisää pehmeä rasva ja loput jauhot taikinaan vähitellen vaivaten. Alusta kimmoisa, kulhon laidoista irtoava taikina. Peitä ja anna kohota lämpimässä paikassa kaksinkertaiseksi.

Kaada taikina jauhotetulle työpöydälle ja leikkaa se kahteen osaan. Kauli taikinapala suorakaiteen muotoiseksi levyksi. Levitä puolet marmeladista päälle ja rullaa levy. Leikkaa tanko noin 2 sentin paloiksi ja nosta palat viinerivuokiin/pullavuokiin kierrepuoli ylöspäin. Toimi toisen taikinapalan kanssa samoin. Peitä leivinliinalla ja anna kohota. Kuumenna uuni 200 asteeseen.

Voitele kohonneet pullat munalla, jonka rakenne on sekoitettu rikki.  Ripottele raesokeria pinnalle, mikäli et aio koristella pullia paistamisen jälkeen. Paista pullia 15–17 minuuttia.

Sekoita tomusokerista ja sitruunamehusta kuorrute ja lusikoi se pieneen muovipussiin. Leikkaa pussin kulmaan pieni reikä ja raidoita pullat ennen tarjoilua.

Näitä tehdään toistekkin....

15.09.2008 - 19:33

Nämä ohukaiset ovat olleet jo pitkään kokeiltavien listalla. Ohjeen olen ottanut Dansukkerin sivuilta. tein puolesta taikinasta ihan tavallisia ohjeen mukaisia krabbelurer-ohukaisia ja puolesta taikinasta tein omenaisia ohukaisia.

Vasemmalla tavallisia ja oikealla omenaversio Krabbelurer-ohukaisista

Krabbelurer-ohukaiset


(alkuperäisen ohjeen mukaan tästä annoksesta tulisi n. 12 kpl, minä paistoin nähtävästi ohuempia koska minulla tuli 10 tavallista ja 10 omenaista ohukaista)

1 1/2 dl taloussokeria
4 1/2 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
2 kananmunaa
1 1/2 dl maitoa

rasvaa paistamiseen

 

(minä lisäsin puoleen taikinaan 2 pientä kotimaista omenaa ihan pieninä kuutioina + 1 tl kanelia)

Valmistaminen:
Sekoita sokeri, jauhot, leivinjauhe ja vaniljasokeri kulhossa. Lisää munat ja maito ja sekoita tasaiseksi taikinaksi.

Paista paistinpannussa tai ohukaispannussa paksuiksi ohukaisiksi. Huomioi, että ohukaiset nousevat paljon ohukaispannun syvennyksissä, koska taikinassa on leivinjauhetta aika reilusti.

Nämä olivat todella helppoja paistaa, varmaankin runsaan munamäärän takia ( paljon helpompia mitä rottoset -> ovat samantapaisia) ja kypsyivätkin yllättävän nopeasti. Nämä tuntuivat myös aika "kevyiltä", koska näihin ei tule taikinaan ollenkaan rasvaa, sokeria toki tulee....

Näitä ihan oikeita Krabbelurer-ohukaisia söimme kirsikkahillon kanssa.

....ja näitä minun omenaisia versioita söimme siskoni tekemän omenasoseen kanssa...olivat hyviä ilman sosettakin....

Kummatko ohukaiset veivät voiton? Meillä ehdottomasti omenaiset ohukaiset. Paitsi Dora tykkäs enemmän tavallisista.

Lisäys 18.9.08  

Nämä olivat vielä seuraavanakin päivänä pienen mikrossa lämmittämisen jälkeen ihan kun vasta paistettuja (pehmenivät)

15.09.2008 - 19:22

Tomaattinen jauhelihakastike

(5-6 annosta pastan kanssa)

400 g jauhelihaa

2 dl pakastesipulia

400 g tlk murskattuja tomaatteja

vettä ( tomaattitölkillisen verran ainakin)

lihaliemikuutio, suolaa, pitsamaustetta, soijakastiketta, paprikajauhetta, mustapippuria myllystä, valkosipulia

kastikesuurusta

150 g sulatejuustoa ( laitoin Olympiaa)

Ruskista sipuli ja jauheliha. Lisää vesi ja tomaattimurska sekä mausteet. Anna kypsyä 10 min. Suurusta kastikkeeksi. Lisää juusto ja kuumenna. Tarkista maku.

15.09.2008 - 12:11

Kuorrutetut lihapiirakat voi tehdä ihan kaupan lihapiirakoista tai kotitekoisista, kuten minä tein. Päällysetkin voi valita omien mieltymysten mukaan. Eivät ole mitään kevyttä syötävää....mutta hyvää!

Kuorrutetut lihapiirakat

lihapiirakoita ->halkaise ja laita uunipellille leivinpaperin päälle

Levitä päälle sinappia ja ketsuppia.

Sitten jotain kokolihaleikkelettä ( minä laitoin possun kinkkufilettä)

Päällimmäisenä oikean puoleisessa lihapiirakan puoliskossa on emmentaljuustoraastetta ja vasemman puoleisessa on mozzarellaviipaleita reilusti + ihan vähän emmentalia.

Sitten uunissa lämmitys/ruskistus 225 n. 10 min. Minä laitoin grillivastuksen lopusssa päälle muutamaksi minuutiksi.

Päälle vielä kurkkusalaattia ja tuoretta. Kurkkusalaatin voisi laittaa myös juuston alle ennen kuorruttamista, mutta meillä tykätään siitä enemmän näin kylmänä .... ja sitten heti syömään.

13.09.2008 - 11:04

Näihin munattomasta taikinasta tehtäviin pikkuleipiin ihastuin  Kurkistus keittiööni- blogissa... kiitokset Jennille ohjeesta. 

MINTTUHUIPUT

(n. 45 kpl)

1 dl tomusokeria
200 g pehmeää margariinia tai voita
1 dl perunajauhoja
4 dl vehnäjauhoja


koristeluun:
100 g tummaa suklaata
3-4 tippaa piparminttuöljyä ( tätä ei ole pakko laittaa, jos ei tykkää -> suklaahuiput)

Sekoita/ nypi ainekset keskenään kulhossa. Taikina on alussa hyvin murenevaista, mutta muotoutuu kyllä ihan tasaiseksi taikinaksi, kun vaan sekoitat. Pyöritä taikina pieniksi palloiksi ja laita ne leivinpaperin päälle pellille ( voi laittaa aika lähekkäin) Tee keskelle pieni syvennys. Paista 10 - 15 min 175 asteessa. Anna jäähtyä. Sulata suklaa ja lisää piparminttuöljy. Täytä syvennys minttusuklaalla. Anna suklaan jähmettyä hyvin ennen pakkaamista.

Mintttuhuiput / suklaahuiput ovat helppotekoisia ( valmis taikina oli ihanaa, ei tarttunut käsiin, ei pöytään) ja mureita pikkuleipiä. Teen ehdottomasti toistekkin.

13.09.2008 - 10:40

Ystäväperheen antama hirvenliha on odottanut  pakastimessamme pääsyä johonkin ruokaan.... meillä ei olla kauhean hyviä kamuja hirven lihan kanssa... nyt "rohkaisin" kuitenkin mieleni ja tein siitä ihan tällaista tuttua ruokaa sellaiseksi päiväksi kun syöjiä oli enemmän....

Karjalanpaistin ohjeen löydät täältä. Ruskistin paloitellut lihat taas ensin paistinpannulla, jotta liemestä tulee kirkkaampi. Lihat hautuivat nesteessä uunissa mausteiden (suola, kok mustapippuri, laakerinlehtiä) kanssa pari tuntia ja sitten vasta laitoin porkkanat ja isot sipulilohkot ja jatkoin hauduttamista vielä tunnin. Liha oli niin pehmeää /mureaa, että harvoin olen sellaista saanut.

Miesten kanssa syödessämme aprikoimme, että tietäskö lihan olevan hirveä...jos ei tietäs.... miehet oli sitä mieltä että ei tietäs...ja minä että tietäs...kait se on minulla "korvien välissä"... urhoollisesti minäkin siis maistelin muutaman lihapalasen.....mutta ei hirvenliha oikein natsaa minulle, olkoon kuinka hyvää vaan muiden mielestä......

13.09.2008 - 10:33

Tämä on ihan tavallista hyvästä naudan paistista pitkään hauduttamalla valmistettua kastiketta. Rapeaksi tiristettyä pekonia lisäsin vähän kastikkeen sekaan sekä päälle.

13.09.2008 - 09:50

Suurkiitos Kyökkipiika Kati, Krisse, Juhlatar, Kate ja Vilijaana

...samoin minä teidän kaikkien blogejanne...

 

Ja tämän superihanan, letkeän tunnustuksen sain

Kirsin keittiön Kirsiltä ja Hannan keittiön Hannalta

Hurjasti kiitoksia.

... minä totean samoin Kirsin ja Hannan blogeista ja monista muista blogeista, joissa lähes päivittäin käyn tutkailemassa...siepatkaa Karvinen mukaan....

 

12.09.2008 - 12:42

Monia marjakiisseli- ja soppaohjeita löytyy blogistani...mutta ihan tällaista yhdistelmää ei taida vielä olla.... ei tässä kiisselissä kyllä mitään ihmeellistä ole, tämä nyt vaan on todella hyvää, mikäli tykkää hieman kirpakasta....

Kiehautin mansikoita + vettä + sokeria ja suurustin sitten vesi-perunajauhoseoksella kiisseliksi. Mustaherukat laitoin vasta valmiiseen kiisseliin. Oli hyvää kiisseliä...samalla makeaa ja kirpakkaa.

12.09.2008 - 11:51

Toverusten Tortut- blogissa huomasin herkullisen näköisiä teeleipiä...Paakarit kirjoittivat ottaneensa ohjeen helmisuurimopakkauksesta...menin heti katsomaan omaa pakkaustani ( mikä on pyöriskellyt milloin milläkin hyllyllä kesästä lähtien, kun tein Helmi-pannukakkua)...noin huonosti sitä pakkaustekstejä lukee... alkuperäisessä ohjeessa teeleivät on maustetttu yrteillä mutta minä laiton Paakarien tavoin mukaan taikinaan juustoraastetta...ja ihan reilusti...ja osaan laitoin vielä päällekkin juustoraastetta.

Juustoiset teeleivät helmisuurimoista

( minä tein tästä 4 pientä teeleipää, jotta mahtuivat samalle pellille paistumaan)

2½ dl Helmi-perunasuurimoita
2½ dl maitoa
2 dl vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta
50 g voita sulatettuna
1 tl sokeria
½ tl suolaa
1½ dl juustoraastetta ( minä laitoin sinistä emmentalia)

Lisää suurimot maitoon ja anna turvota (ohjeessa aika on 30 min.... min annoin olla 10 min ja oli ok). Sekoita joukkoon kaikki muut ainekset. Taputtele taikinasta jauhotetuin käsin uunipellille leivinpaperin päälle haluamasi kokoisia teeleipiä. Pistele leipien pinta haarukalla ja tee taikinapyörällä jäljet. Minä ripottelin vielä juustoraastetta teeleipien päälle. Minä tein tuosta määrästä 4 kpl teeleipiä ja leikkasin jokaisen neljään osaan...tulee aika pieniä palasia. Paista 200-225 asteessa noin 10 min. Varo, ruskistuvat helposti liikaa.


Nämä olivat ihania ihan tällaisenaan....

11.09.2008 - 19:15

Viime perjantaina ollessani shoppailemassa ystäväni kanssa, ostin kaikenlaista uutta keittiöhommeleihinkin esim. iloleipurin pyöreän vuoan, halkaisija 28 cm....jotain piti tehdä, että pääsi vuokaa kokeilemaan. Vuoan pakkauksessa oli puolukkakeikauskakun ohje....minä muutin sen punaherukkaversioksi, koska niitä oli kerättynä kipollinen. Ohje löytyy myös pienempään vuokaan sopivana iloleipurin sivuilta.

Minä maistelin punaherukkakeikauskakkua ihan ilman mitään kummempia lisäkkeitä päiväkaffella.

Punaherukka/puolukkakeikauskakku  ( vuoan halkaisija 28 cm)

Taikina:

150 g voita tai margariinia

2½ dl sokeria

3 munaa

4 dl punaherukoita tai puolukoita ( minä laitoin punaherukoita 3 dl)

½ prk = 1 dl kermaviiliä

5 dl vehnäjauhoja

1½ tl vanilliinisokeria

2 tl kanelia

1½ tl leivinjauhetta

Vuokaan pohjalle:

1 dl fariinisokeria

75 g voita tai margariinia

4 dl punaherukoita tai puolukoita ( minä laitoin 3 dl punaherukoita)

Valmistaminen:

Sekoita vuokaan tuleva pehmeä rasva ja sokeri ja levitä seos kakkuvuoan pohjalle (minä voitelin margariinilla myös vuoan reunat). Ripottele päälle marjat.

Vaahdota taikinan rasva ja sokeri, lisää munat, kuivat ainekset, kermaviili ja viimeisenä marjat -> sekoita taikina tasaiseksi.

Levitä taikina kakkuvuokaan marjojen päälle.

Paista keikauskakkua 175 asteessa 40-50 min. Vuoan käyttöohjeissa käsketään paistaa leivonnaiset hieman normaalia alemmissa lämpötiloissa, koska vuoka johtaa lämpöä hyvin. 

Anna kakun jähtyä ennen kumoamista. Tarjoile vaniljajäätelön, vaniljakastikkeen  tms kanssa. Loraus kinuskikastikettakin voisi olla ihanaa tämän kanssa.

 

Kuvassa  mukana myös ekat silikonipatalappuni... nekin ostin viime perjantaina Lidlistä ( 2 kpl maksoi 5 euroa)...en oikein vielä tiedä tykkäänkö?

Punaherukkakeikauskakku ei ole hääppöisen näköinen tällaisenään. Tomusokeria aion siivilöidä päälle ja vielä herukoita koristeeksi...kaunistuu kummasti. En kuitenkaan koristellut kakkua nyt, koska maistelun jälkeen laitoin sen pakastimeen odottamaan tiettyjä vieraita....

11.09.2008 - 16:22

Pakastimen kätköistä löysin rasiallisen lihapiirakoiden täytettä, joten olihan niitä sitten tehtävä nyt iltapäivällä....

Kotitekoisten lihapiirakoiden ohjeen löydät täältä. Jauhoina on taikinassa jälleen sekä hiivaleipäjauhoja, että vehnäjauhoja. Ohje on hyvä ohje, mutta minulla jää aina täytettä, vaikka mielestäni laitan sitä reilusti lihapiirakoihin. No, sehän ei haittaa koska ylimääräisen täytteen voi pakastaa seuraavaa kertaa varten...

Näillä me herkuttelemme illalla....

10.09.2008 - 21:18

Kaalirullan nimeksi ehdotettiin esim. jättiläisen kaalikäärylettä ja kaali-jauhelihakäärötorttua.... minä nimesin sen vaan tylsästi kaalirullaksi...

Sekä kaalirulla että kaalikääryleet on tehty samoista aineksista. Tein 1 aika isosta valkokaalista ja yksinkertaisesta täytteestä kaalirullan ja 10 tavallista kaalikäärylettä.

Kaalirulla/kaalikääryleet

1 iso valkokaali

vettä

täyte:

1 dl puuroriisiä (tai rikottuja ohrasuurimoita)

n.2½ dl vettä riisin keittämiseen

400 g jauhelihaa

1 iso sipuli

n. 2 tl suolaa

2-3 tl meiramia

1/4 tl jauhettua valkopippuria

1/4 tl jauhettua mustapippuria

4-5 dl hienonnettuja kaalinlehtiä

kaalin keitinlientä

Päälle: 4-5 rkl siirappia

Haudutusliemi: n. 4 dl kaalin keitinlientä + mausteita ( tai kasvisliemikuutio)

Kaalin kantaa kannattaa kovertaa pois ennen kaalin keittämistä. Syyskaali kypsyy aika tasaisesti mutta talvikaalista kannattaa irrottaa uloimpia lehtiä sitä mukaa kun ne pehmenevät. Tarvittaessa  jäähtyneistä lehdistä ohennetaan lehtiruotia. hennukset ja sisimmät pienet lehdet hienonnetaan jauhelihatäytteen sekaan. Riisit keitetään lähes kypsiksi ja täytteen kaikki ainekset sekoitetaan . Täytettä kannattaa kypsentää pieni pala mikrossa tai paistinpannulla  jotta saa maun tarkistettua. Kaalin keitinlientä lisätään tarvittaessa täytteeseen, täyte saisi olla läöysähköä ja ihan topakasti maustettua. Täyte jaetaan pehmitetyille lehdille ja kääryleet kääritään paketiksi ( ensin etureuna täytteen päälle, sitten sivut keskustaa kohti ja sitten rullataan).

Minä tein 6 isosta kaalinlehdestä ja täytteestä kuvan mukaisesti ison kaalirullan eli levitin täytteen koko lehtialueelle ja rullasin käärötortun tapaan.

Kääryleiden päälle kaadetaan siirappia ja ne kypsennetään ensin 200-225 asteessa kunnes ne ovat ruskistuneet. Joku kääntää kääryleet ja ruskistaa molemmin puolin, minä ruskistan yl. vaan toisen puolen. Ruskistumisen jälkeen pannulle/astiaan lisätään haudutuslientä ja lämpötila alennetaan  160-170 asteeseen ja kääryleitä kypsennetään 1½-2 tuntia. Minä annoin hautua tuon ison kaalirullan vieläkin pidempään... tykkään myös laittaa folion kääryleiden päälle hautumisen ajaksi ja paistumisen välillä satan valelen liemellä muutamaan kertaan kääryleitä.... riippuu millaisessa astiassa ovat kypsymässä.

    

Kaalirullan tein 6 kaalinlehdestä                     .... ja tavallisen kääryleen yhdestä lehdestä

  

Me söimme viipaloitua kaalirullaa perunoiden, valkoisen sipulikastikkeen ja sokeroidun puolukkasurvoksen kera.

10.09.2008 - 16:16

Tarkoituksena oli tehdä perunasoseen tähteestä pyöreitä grahamsämpylöitä, mutta ne muuntuivatkin tekovaiheessa tämän mallisiksi....

Sämpyläruudut; 5 dl lämmintä vettä, 2 dl perunasosetta, reilu tl suolaa, 3/4 dl öljyä, grahamjauhoja puolet ja vehnäjauhoja puolet,11 g pss kuivahiivaa -> valmista normaali pehmeä taikina, kohota, kaada pellille leivinpaperin päälle ja taputtele levyksi + ruuduta,  uusi kohotus, voitelu maidolla tai vedellä ja päälle reilusti seesaminsiemeniä, paista n. 200 asteessa n. 20 min.

 

Keskimmäisistä ruuduista tuli hieman paksumpia..... halkaistuna niistä sai tehtyä makoisaa syötävää.

09.09.2008 - 12:21

Täytettyihin pihveihin tarvitset ihan tavallista murekemassaa ( minä laitoin 400 g naudan jauhelihaa + 1 dl vettä + 1 dl maitoa + 1 dl korppujauhoja + 2 dl pakastesipulia + 1½ tl jauhelihamaustetta, ½ tl paprikajauhetta + 1 rkl vehnäjauhoja + ½ tl valkosipulisuolaa + muutaman kieroksen mustapippuria myllystä + 1 munan + 2 rkl sinappia + 2 rkl ketsuppia ja vielä tavallista suolaakin vähän) ja täytteeksi mozzarellaa viipaleina + tuoretta paprikaa. Pihvit kypsensin uunissa n. 200 asteessa n. 25 min, koska pihvit olivat aika isoja ja pulleita. Kypsyyden voi tarkistaa tekemällä pienen viillon pihviin ja katsomalla että on sisältä keskeltäkin muuttunut harmahtavaksi.

Minä tein  400 g lihamäärästä 4 kpl isoja kaksikerroksisia pihvejä. Rouhaisin vielä mustapippuria mozzarellan päälle... yksikin juustopala olisi riittänyt täytteessä, mutta minä törsäsin tällä kertaa....pihvien reunat kannattaa nipistellä hyvin kiinni, jotta juusto pysyy sisällä.

Me söimme täytetyt jauhelihapihvit perunasoseen ja porkkana-ananas-punaherukkasalaatin kera.

09.09.2008 - 07:30

Geisha suklaa on aina ollut lempisuklaitani...... joten eipä ollut vaikeaa arvata tämän ohjeen löytäessäni, tehdäänkö tätä meillä...

Geisha jäädykkeen ohje on näiltä ihanilta suklaisilta sivuilta. Ohjeella tulee vähän iosmpi jäädyke kuin mitä tässä kuvassa on.....koska otin massasta annoskulhollisen lapsille erilleen ennen punssin laittamista.

Geisha jäädyke

4 kpl keltuaista

4 rkl tomusokeria

4 dl kuohukermaa

2 rkl punssia ( minä laitoin pikkasen vähemmän ja hyvin maistui)

4 kpl valkuaista

150 g Fazer Geisha-suklaata

Koristeluun

Fazer Geisha suklaata, rouhittuna  ( en laittanut)

mansikoita (minä kävin marjapensaista keräämässä sekalaisia marjoja)

Valmistaminen

Vaahdota keltuaiset ja puolet sokerista kuohkeaksi vaahdoksi. Raasta tai hienonna suklaa. (Helpommin se onnistuu jos suklaa on pakastettua) Sekoita raaste ja punssi keltuaisvaahtoon.
Vaahdota kerma ja sekoita suklaaseokseen. Vaahdota valkuaiset ja loput tomusokerista ja nostele viimeiseksi jäähdykeseokseen.

Huuhtele 1,5 litran vetoinen kakkuvuoka vedellä, kaada seos vuokaan, peitä  ja pane pakastimeen mieluiten yön ajaksi.
Kasta vuoka kuumaan veteen, kumoa tarjoiluvadille ja koristele suklaamurskalla ja mansikoilla tms.

Vinkki!Kumoa jäädyke hyvissä ajoin ennen tarjoilua ja pane takaisin pakastimeen. Ota se huoneenlämpöön puolisen tuntia ennen tarjoilua.

Huom! Minä korvasin puolet kermasta vatkautuvalla vaniljakastikkeella, olosuhteiden pakosta. Valmis masa tuntui sen verran löysältä, että pelkäsin suklaarouheen valuvan vuoan pohjalle, joten minä jäädytin jäädykemassaa valmistamisastiassa, välillä sekoitellen ...ja vasta kun se oli jäätynyt puuromaiseksi laitoin sen lopulliseen vuokaan jäätymään.

08.09.2008 - 07:33

Jotain suolaista piirakkaa teki mieli...tällaista siitä tällä kertaa tuli;

Pohjana on sama kuin tässä piirakassa, mutta pienensin ohjetta, koska minusta tuo ohje on turhan paksu tavallisen kokoiseen piirakkavuokaan...vaikkakin Valion ohjeissa se sellaisessa käsketään paistaa. Pohja on muutoin oikein hyvä, ei ole paistamisvaikeuksia, eikä ole rasvainenkaan.... täytteet valikoitui jääkaapin sisällön mukaan...alusta lähtien "pakollinen" käytettävä oli mozzarellajuustoviipaleet... tässäpä ohjetta tähän makoisaan piirakkaan...

Kinkku-kasvis-mozzarellapiirakka

pohja;

1 dl maitoa

1 muna

1/4 tl suolaa

3 dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

50 g sulatettua rasvaa tai pullo margariinia

täyte;

1 iso sipuli hienonnettuna

1 iso porkkana karkeaksi raastettuna ( raastetta oli ainakin 4 dl)

2 rkl rasvaa paistamiseen

1 pieni prk herkkusieniviipaleita ilman lientä

½ kpl suippopaprikaa suikaleina

4 tl yrttimaustesekoitusta (Lidlistä ostettua )

n. 1 tl aromisuolaa, suolaa, mustapippuria myllystä

200 g hienonnettua savukinkkua tms.

valkoinen seos päälle;

2 munaa

2 dl kermaviiliä

½ dl maitoa

½ tl suolaa

1 tl yrttimaustesekoitusta

lisäksi tarvitset;

mozzarellaa viipaleina ( minä laitoin n. 15 siivua, vähempikin piisaa)

1½ dl emmentaljuustoraastetta

Valmistaminen;

Sekoita pohjaa varten maito ja muna. Lisää keskenään sekoitetut kuivat ainekset ja rasva ja sekoita tasaiseksi, Älä vaivaa, ettei taikina sitkisty. Taputtele taikina voideltuun isoon piirakkavuokaan pohjalle ja reunoille ihan ylös asti. Minun vuokani on halkaisijaltaan 28 cm ja korkeus 3½ cm ja piirakka mahtui just tähän vuokaan.

Täytettä varten freesaa ensin sipuli pehmeäksi, lisää sitten porkkanaraaste ja kypsennä pari minuuttia, lisää herkkusienet, paprikat, kinkkupalat ja mausteet ja freesaile vielä pari minuuttia. Tarkista maku. Kaada täyte vuokaan pohjan päälle.

Valkoista seosta varten sekoita munat +mesteet ja mausteet ja tarkista tämänkin seoksen maku. Kaada seos vuokaan täyteiden päälle.

Levitä pinta täyteen ( tai vähemmän) mozzarellajuustoviipaleita.

Ripottele vielä juustoraastetta päällimmäiseksi.

Paista piirakkaa n. 175 asteisessa uunissa n. 45 min uunin alaosassa.

Tarvittaessa nosta pikkasen lämpöä pinnan ruskistamisen takia...minä tykkään paistaa lähes kaiken hieman miedommassa uunissa mitä ohjeissa yleensä käsketään...

 

 

Tämä piirakka oli oikein makoisaa ihan kylmänäkin. Mausteet sattuivat just sopivat meille, mutta niitä maistelkoon jokainen tekijä itse, se kun on niin makuasia....

07.09.2008 - 13:35

Porsaanleikkeet; possun maustamatonta ulkofilettä puhdistettuna, viipaloituna ja nuijittuna, sinappia mausteeksi molemmin puolen leikkeeseen, vehnäjauho-mausteseoksessa (suolaa, aromat-seosta, paprikajauhetta, mustapippuria myllystä) kastelu, raakassa munamassassa kastelu ja viimeisenä korppujauho-mausteseoksessa kastelu ja pannulla paisto rasvassa molemmin puolin riittävän miedolla lämmöllä ettei leivitys pala. Haarukalla pistäessä kypsä leike tuntuu pehmeältä.

Leikkeiden päällä on paistettua hunajamelonia + omenaa  + paprikaa + currya, sokeria, suolaa

Aura-kermaperunat on tehty pakastekermaperunoista lisäämällä aurajuustoa ja nesteeksi hieman maitoa tuomaan lisäkosteutta, kypsennys pakkauksessa olevan ohjeen mukaan.

Hyvää oli, kerrankin rohkenin laittaa leikkeisiin mausteita riittävästi.... sinappikin auttoi asiaa.

Samalla uudistettiin uudet matalat lautasetkin..... perjantaina sain ja itsekkin ostin muutamia Teema-sarjan valkoisia lautasia. 

Tutuille ja ystäville vihjauksena, että en enää kerää  Oliivi-sarjaa vaan Teema-sarjaa valkoisia isompia matalia lautasia ( 26 cm) ja syviä.... pikku vihjauksena vain, silloin kun hirveästi ja välttämättä haluatte minulle jotain ostaa....

06.09.2008 - 09:18

Perjantaina vietin naiskamuni kanssa shoppailupäivän...kaikenlaista uutta tuli keittiötouhuihinkin hankittua esim. reikäkauha, pursotinpussi, uunivuoka, kakkuvuoka .... päivän päätteeksi menimme ruokailemaan kiinalaiseen ravintolaan, siihen samaiseen minkä ruokia olen jo aikaisemminkin tänne postannut.

Tällä kertaa söimme:

Pienen salaattiannoksen jälkeen söimme maissi-broilerikeittoa. Keiton ulkonäöstä huolimatta, keitto oli todella maukasta ja tulikuumaa...tätä voisi tehdä kotonakin...siihen varmaankin laittaisi lisäksi jotain vihreää....

Pääruoaksi minä söin naudanlihaa ananaskastikkeessa, siinä oli ainakin bambua, ananasta, porkkanaa, sipulia, lihaa, hapanimelää kastiketta.

Naudanliha ananaskastikkeessa oli oikein hyvää ja lempeän makuista riisin kanssa.

Ystäväni söi vastaavanlaisen annoksen valmistettuna possun lihasta.

Jälkkäriksi minä söin jäätelöä litsien kera.... litsistä Wikipedia kertoo näin...

...ja ystäväni söi jäätelöä friteeratun ananaksen kanssa.

Ruoka oli todella hyvää ja hyvässä seurassa hurahti nopeasti yli puolitoista tuntia. Kiitos T seurasta, päivä oli rattoisa ...vaikka se karmea sade yllättikin meidät kotimatkalla....

05.09.2008 - 20:54

Kalapuikkohampurilaisessa  sämpylän virkaa toimittaa Vaasan uutuusleipä, nimeltä jyväherkku, lämmitetyn leivään pintaan sipaisin chilituorejuustoa, lisäksi laitoin salaattia, kurkkua, tomaattia, paistettu kananmuna, Kipparijuustoviipale,  kaupan hampurilaiskastiketta ja tietenkin uunissa paistettuja kalapuikkoja, joiden päälle pusersin vielä maustamaan sitruunanmehua.....

05.09.2008 - 20:45

Tämä oli aika namia lakkajälkkäriä, vaikka en lakoista erityisesti tykkääkkään....

Lakkaunelma sisältää; vaniljan makuista rahkaa, vatkattua vaniljakastiketta, sokeria, vanilliinisokeria, lakkoja ja vähän kinuskikastiketta  ja just ennen kun ruvettiin syömään, murentelin muutaman mikromarengin sekaan.... marenkipalat antoivat  mukavaa rousketta jälkkäriin.

04.09.2008 - 23:47

Mangon makuisessa broilerikastikkeessa on;

400 g pippurimarinoitua broilerin filesuikaleita, 1½ dl vettä, 1½ dl ruokakermaa, vaaleaa Maizenasuurustetta, 1 pieni mango pilttisose prk, suolaa -> ruskista lihoja kevyesti paistinpannulla, lisää vesi ja ruokakerma, hauduta 10 min. Suurusta kastike. Lisää mangosose ja kuumenna vielä. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa.

Kastike valmistui samassa ajassa kun riisit kypsyivät...riisin kypsymisen loppupuolella humpsautin samaan kattilaan kiehumaan herne-maissi-porkkanaseosta.

Jotain kirpakkaa herukkaista teki mieli tämän ruoan kanssa, eikä sattunut olemaan hyytelöä...onneksi on vielä osa mustaherukoista pensaissa....

Tämä oli hyvää ja nopeasti valmistuvaa ruokaa.....

04.09.2008 - 17:19

Joskus pääsee lounaan laittamisesta näinkin helpolla....syötiin 5 euron kinkku-katkarapupitsa puoliksi ...suoraan laatikosta ja käsin.... 

Jälkkäriksi syötiin hedelmäsalaattia, sentään se oli kulhossa ja lusikalla syötiin...

04.09.2008 - 16:05

Haeskelin viime viikolla netistä jotain uutta makaronipaistoksen/laatikon  ohjetta, kun silmiini sattui Maku-lehden arkistosta Piian makaronilaatikon ohje. Blogeissa ainakin Kropsua eväänä blogin Miksu on tehnyt tällä samalla ohjeella laatikkoa. Tein joitain muutoksia ainesuhteisiin, joten kuvan alla ohje, kuten minä laatikon tein.

Piian makaronilaatikko

400 g kierremakaronia + vettä makaronin keittämiseen
1 lihaliemikuutio
1 iso sipuli
2 valkosipulinkynttä 
400 g jauhelihaa
1 tlk (70 g) tomaattipyreetä 
n. 1  tl rouhittua pippurisekoitusta ( huom! alkuperäisessä ohjeessa on 2½ tl pienemmässä annoksessa, kauhea määrä, minä laitoin teilun tl ja valmiissa ruoassa maistui aika paljon pippuri)
2 tl oreganoa
1 tl paprikajauhetta 
1 rkl soijakastiketta 

Juustokastike:

4 rkl voita 
1 dl vehnäjauhoja 
10 dl maitoa
1 tl suolaa  
3 dl juustoraastetta ( jätä noin 1 dl laatikon pinnalle laitettavaksi)

Keitä makaronit lihaliemessä melkein kypsiksi. Kuori ja hienonna sipulit. Ruskista jauheliha pannussa ja lisää sipulit, hauduta hetki sekoitellen. Lisää joukkoon tomaattipyree, 1 dl vettä ja mausteet. Anna hautua vielä sen aikaa kun valmistat juustokastikkeen. Tarkista maku.

Valmista juustokastike pinnoitetussa kattilassa. Sulata voi ja sekoita siihen vehnäjauhot. Lisää maito vähitellen koko ajan sekoittaen. Keitä kastiketta muutama minuutti ja mausta se suolalla. Sekoita valmiiseen kastikkeeseen juustoraaste.

Kaada voidellun uunivuoan pohjalle puolet makaroneista ja niiden päälle jauhelihaseos ja puolet juustokastikkeesta. Lisää seuraavaksi loput makaronit ja päällimmäiseksi loppu juustokastike. Ripottele pinnalle vielä juustoraastetta. Kypsennä laatikkoa 175-200 asteessa 40-50 min.

Ohjeella tulee n. 4 litran vuoallinen aika täyteen...annoksia ainakin 7-8.

Piian makaronilaatikko oli ihan hyvää, ehken enemmän kuitenkin makaronivuoan, paistoksen oloista... perinteisesti kun on tottunut siihen että makaronilaatikossa on munamaito.....

03.09.2008 - 19:56

Wiener nougat täytteiset herkkupullat on tehty muutoin tällä ohjeella,

mutta hasselpähkinöiden tilalla käytin wiener nougat crushia. Taikinaan kannattaa laittaa vähän enemmän vehnäjauhoja. Täytteen määrä tuntuu vähältä, mutta sitä ei kannata laittaa enempää, koska se pursuaa helposti uunissa sulaessaan pellille.

Olivat aika namia pullia!

03.09.2008 - 19:51

Vaihteeksi syötiin hyvästä naudan paistista tehtyä herkkusienillä höystettyä palapaistia. Syötiin paistinperunoiden, kasvisten ja vihersalaatin kanssa.

02.09.2008 - 10:41

Tiikeripullien ohje on uusimmassa Maku lehdessä ( (syksy4/08) "Makeaa munattomasti otsakkeen alla" Muutenkin lehden jutusta löytyy tietoutta ja vinkkejä munattomaan leivopntaan. Maku-lehden reseptiarkistosta en tiikeripullien ohjetta vielä löytänyt, mutta kaipa se sinnekin myöhemmin tulee....

Ihan ohjeen mukaan en tiikeripulliakaan tehnyt...esim voitelin pullat munalla voisulan asemesta ja koristelin ihan vaan raesokerilla suklaan asemesta. Ihastuin pullien hauskaan ulkonäköön ja ohjeen mukaisen solmumallin lisäksi tein osasta pullia ihan kierrepullan mallisia...

Tiikeripullat

(noin 15 kpl, munattomia, jos ei voitele munalla)

25 g hiivaa

3 dl maitoa

1 dl sokeria

½ tl suolaa

6-7 dl vehnäjauhoja ( minä laitoin vähän enemmän...)

½ dl tummaa kaakaojauhetta

75 g voita tai margariinia

Voiteluun 25 g voita tai margariinia ( minä voitelin munalla)

Koristeeksi sulatettua suklaata paistamisen jälkeen ( minä laitoin raesokeria ennen paistamista)

Pullien teko

Liuota hiiva kädenlämpöiseen maitoon, lisää sokeri ja suola.

Alusta 6 dl jauhoja ( enemmän?) taikinaan ja jaa taikina kahtia.

Lisää toiseen taikinaan kaakao ja puolet pehmeästä rasvasta ja vaivaa taikina tasaisen ruskeaksi.

Lisää toiseen osaan taikinasta n. 1 dl jauhoja ja loput rasvasta. Alusta taikina tasaiseksi.

Kohota taikinat n. ½ tuntia.

Kauli vaalea taikina ohueksi suorakaiteen malliseksi levyksi.

Kauli tumma taikina saman kokoiseksi levyksi ja nosta vaalean taikinalevyn päälle.

Leikkaa taikinasta 2-3 cm levyisiä suikaleita. Kierrä taikinasuikaleet kierteelle ja kiepsauta solmuksi. Minä tein lisäksi osasta kierteitä kierrepullia. Minusta oli hankalaa tehdä näin... minä laitoin taikinasuikaleen kaksinkerroin, tein kierteet vasta sitten ja muotoilin pullaksi. Kts. kuva.

Kohota pullat hyvin. ( Ohjeessa on 20 min, minä laitan aina pellin lämpimän uunin päälle ja peittelen pullat leivinliinalla ja muovilla...kohosivat n. 10 minuutissa)

Voitele pullat munalla + raesokeria pintaan, kuten minä tein tai voitele rasvasulalla, kuten alkuperäinen ohje käskee.

Paista pullia 200 -225 asteessa 10-15 min. Kypsyvt nopeasti! Minulla oli yksi pellillinen solmun mallisia tiikeripullia uunissa vain 8 min ja oli otettava pois....

Makulehden kuvassa munattomat tiikerisolmupullat on koristeltu vielä sulatetulla suklaalla.

Tässä muutamia kuvia tekovaiheesta...

Minä tein varmaankin hieman väärän mallisen levyn taikinoista, koska yksinkertaisesta kierteisestä säikeestä oli todella hankalaa tehdä pullaa, siksi kiepsautin taikinasuikaleen kaksinkerroin, tein kierteet ja muotoilin sitten joko solmupullaksi tai ihan tavalliseksi kierepullaksi.

Osan pullista tein kierrepulliksi, koska tykkään tästä mallista paaaaaaaaljon.

Minä voitelin pullat munalla ja laitoin raesokeria päälle.

 

Tiikeripullat olivat ihanan pehmeitä valmiina. Kardemumman makuun tottuneena, kaipasin pulliin lisämakua. Ensi kerralla taidankin tehdä tiikeripullat ihan tavallisesta pehmeästä kardemummaisesta pullataikinasta, tällä samalla tapaa muuten. Tietenkin kardemummaa voisi lisätä ohjeessa vaaleaan pullataikinaosaan, jos haluaa käyttää tätä alkuperäistä ohjetta. Tumma kaakao-osa maistuu yllättävän vähän pullassa. Malliltaan ja ulkonäöltään tiikeripullat ovat mielestäni ihan kauniita. Teen toistekkin, pienin muutoksin.

01.09.2008 - 17:11

Uusi, iso paistokasari ihan ensimmäistä kertaa käytössä....

Makkarapannu

1½ pkt nakkeja ( eli siis 15 kpl) -> paloittele

1 hirveän iso sipuli -> hienonna aika karkeaksi

rasvaa paistamiseen

n. 2 dl vettä

2 dl 15 % ruokakermaa

n. 2 rkl vaaleaa kastikesuurusta ( Maizena)

n.2 rkl sinappia

n. 2 rkl tomaattipyrettä

1 rkl soijakastiketta

½ tl paprikajauhetta

½ tl valkosipulisuolaa (tai vähän valkosipulia muussa muodossa )

mustapippuria myllystä muutama kierros

1 pieni prk herkkusienivuiipaleita ilman lientä ( minä laitoin vähän enemmän, jämät jääkaapista)

2 kpl isoa suolakurkkuja kuutioina

10 kpl kirsikkatomaatteja puolikkaina (tai tomaattilohkoja vastaava määrä)

( suolaa, en laittanut)

Freesaa/kuullota sipulia rasvassa, lisää paloitellut nakit ja herkkusienet ja ruskista kunnolla. Lisää pannulle vesi ja ruokakerma + kaiki mausteet. Kiehauta. Suurusta. Lisää suolakurkkukuutiot ja tomaatit ja kuumenna ruoka. Tarkista vielä maku mieleiseksesi.

Tällä ohjeella tehtynä ruokaa tulee aika paljon...annoskoosta riippuen 5-7 syöjälle. Kastikeosuutta tässä ruoassa ei ole paljoa, koska me söimme tämän perunasoseen kanssa. Helppohan tähän on vettä ja suurusta lisätä, jos haluaa enemmän kastiketta...

Minulla oli tänään miehiä ihan kaksin kappalein syömässä ja he ainakin tykkäsisvät tästä...kuin myös itse, vaikka en makkararuokien fani olekkaan. Teen toistekkin, ehdottomasti.... kokeilkaa tekin!

01.09.2008 - 15:20

Kinuskinen karviaisherkku

(7-8 shampanjalasillista)

1 prk vatkautuvaa vaniljakastiketta -> vaahdota

2 dl vispikermaa -> vaahdota

500 g rahkaa

1 rkl vanilliinisokeria

1 dl kinuskikastiketta ( enemmänkin voi laittaa)

sokeria maun mukaan

karviaismarjoja; leikkaa saksilla nipukat pois ja puolita marjat. Ripottele hieman sokeria  marjojen päälle ja anna niiden mehustua/makeutua n. 15 min. Puolitettuja karviaisia tarvitset n. 1 dl / annos.

Sekoita rahka + vaahdot + kinuskikastike + sokerit tasaiseksi seokseksi ja maistele että makeus riittää. Laita seosta kerroksittain laseihin mehustuneiden karviaisen puolikkaiden kanssa. Koristele annokset kinuskikastikkeella ja karviaisilla.

Minä hieman epäilin, että saan yksin syödä tämän jälkkärin.Siksi annoin marjan puolikkaiden mehustua sokerin kanssa, jotta ei tuntuisi niin happamelta. Syömässä olleet miehet yllättivät minut positiivisesti, kun söivät lasilliset kiltisti ihan loppuun asti....olis kuulemma voinu nuoleskellakin lasin, jos olis riittävän pitkä kieli....

Ruokaan ja leivontaan liittyviä blogeja, joissa vierailen aika usein

Aatun apajilla

Hannan keittiössä

Marien ruokaohjeet

Mansikkamäki

Canelian keittiössä

Pulla-akka

Sirkun sekotukset

Kokkailuja herkkusuille

Pieni kakkupuoti

Lallatilaan ruokasivut

Lauran leivonta

Kropsua eväänä

Ullan pullat ja keitokset

Syötävän hyvää

Soppaa ja sepustuksia

Möhköfanttien maassa

chocomum

Liinamaija leipoo

Kettuterroristit

Julien ruokaohjeita

BB

Garmellin keittiössä

Riikan ruokaohjeet

Pakkopulla

Kokeileva keittiö

Makuhetkiä

Juhlattaren kakkublogi

Kaurislapsen kakkuja

Kulinaristi

Herkkupuoti

Sitruunamarenki

Maasikas

Taikinaterapiaa

Merjan leivonta ja askartelu

Kotileipuri

Pullahiiren leivontanurkka

Ei makeaa mahan täydeltä

Hollannikas

Marjan leipomukset

Leipuri Hiivatti

Vesikirpun keittiössä

Kuun Karkelot

Ruusumamma

Sitä sun tätä...

Älä tule paha kakku...

Käsin tehty

Herkku-uuni

Sokeriherkku

Tärpätti

Migu

Pieni kakkupuoti

tuuli-tukan kakkuja

Cebicin keittiössä

Sarin kakku- ja ruokablogi

Mammam Maidoton Marjapiiras

Örkin leivonta- ja ruokaohjeita

Kotiäidin 3K

Marin omat jutut

Muffariina

Mantan kyökki

Suomi-Brasilia kokki

Kulinaarimuruja

Satumaiset herkut

Pohjosen eukot

Ihanat tomaatit

Kasvimaalta keittiöön

Kokkausta ja kohnausta

Pihviä lankulla

Herkkusuu

Decapitated

Lettupannu

KoE Keittiö

Perunamaa

Päivin Pakerrukset

Suolaa&Pippuria

Kattimatikaisen kokkailut

Lirularuloru

Hattulan pappilan apupapin papupata...

Meijän keittiössä

Satulin kokeilut

Helmeilevää

Herkkusuun paratiisi

a´la Make

Makeaa kakun täydeltä

Liinamaija leipoo

Viljonkan leipomuksia

Allergialiemessä

Ninnin ruoka ja leivonta ohjeita

Makuturisti

Tammikuun blogi

Anni-Tannin apaja

Kakkukioski

Minnan Makeat

Vesselin väkerrykset

Kirsin keittiössä

Rakkaudesta ruokaan

Super-Loora

Nohanna

Mummun keittiö

Mymmelin kyökissä

Mariiqan maailmaa

Keittokomerossa

Suklaahiiren leipomuksia

Sannan annokset

Sansku Bansku

Aromi

Kaurislapsen kakkuja

Justiinan kokkailut

Kokeileva keittiö

Katariinan keittiössä

Elämän pieniä iloja

Maasika

Emerald city

Tiitiäisen blogi

Ankan kokkailut

Raparperitaivas

Annabell`s

chocomum

chocolate por favor

Takkukakku

Ei makeaa mahan täydeltä

Annan elämää

Aquasunin keittiö

Päitsylin päähänpistot

Tuulian herkut

Väkerryksiä

Kanelikeiju

Rockin`cakes

Kiireen keskellä leivontaa ja kokkausta

Helinäkeijun nannat

Kattimatikaisen kokkailut

Perunamaa

Pirpaliina

Punaisesta keittiöstä

Opintoretki elämään

Katin kakku

Tiinan leivonta ja käsityöt

Katastrofi keittiössä

Pikkumyyn keittiössä

Emerald city

Prinsessa Vivianin keittiössä

Hukkapala

Ekun keittiö

Kasvisruokaa

Makeaa kakun täydeltä

Pippurimaijan keittiö

Tärpätin Joulua

Lumikin Luomus

KakkuHelmi (ex PiaMel)

Klemmarin kokkaukset

All you need is love..

Vispiläkauppa

Kermaruusu

Kotiäidin elämää

Momma`s Little Bakery

Arkiromantiikkaa

Piikuliinan puuhastelut

Taikinakulho

Mint Chocolate

HerkkuHovi

HerkkuKirppu

Tahmatasssu

Ellin kyökki

Korvapuusti

Eeva`s Cookings

Anissette kokkailee

Hedelmäpommi

Herkkuhetkiä

Kinuskikissa

Rimatonnan keittiössä

Kakkulandia

Mistä on pienet tytöt tehty

Sinikan leivonta

Kattila

Keittiön hehku

Garmellin keittiössä

Mamsellin maukkaat

Elämä makeaksi (ulla)

Piipan keittiöstä

Kulttuureja sekoitellen

Armin leivontanurkkaus

Annukan leivontaa

Ilonan kakkulaatikko

Meidän keittokirja

Keittiön hehku

Keitoksia ja koitoksia

Mikä -mikä- maa

Haagan herkut

Hemuliinan uunissa

Meidän murkinat

Pohjatuulen paistokset

Pastanjauhantaa

Otetaan ensin puoli kiloa voita

MonkeyFood

Polkkapossu

Unelias kokki

Limepippuri

Jauhopeukalo

Nälkäkuolema

Meidän keittokirja

Mrs Bucketin keitoksia

Möhköfanttien maassa

Hannan soppa 

Elämän kekkerit

Sandyn Herkut

Kyökkipiika Kati

Herkkuja ruokapöytään

Kotiruokaa

Welmuilua

Herrankukkaron perjantairesepti

Annin leipomukset

Sweet stuff

Lumikin Luomus

Piparipurnukka

Kokkailuja laidasta laitaan

Super-Loora

Kakunkuvatuksia ja prinsessoja

Katjan keittiössä

Harvinaista herkkua

Elviksen keittiö

Kotiäidin elämää

Mian kokkailut

Helmeilevää

HerkkuHermo

Mamman Unelma

Valohoito

Ruokia laidasta laitaan

Kliivian keittiö

Vatta pulleaksi

Kirsikan sivut

Ilonan kakkulaatikko

Kaarinan kakut

Nettikeijun arkea

Sohvin kyökki

Rouva Veen kokkaukset

Siiliparatiisi

Rouva täytekakku

Tanjan keittokomerossa

Repsetit

Taikinan taikaa

Minskumanskunen

Martsu keittiössä

Smalpan kokkaukset

Muskottisoturit

Edinan intohimot

Sokerileipurin kakut

Ewelynin

Piirakkapuoti

Kangaskakku

Minnin leivontanurkkaus

Aito-Maku

Ninnulin Näpertelyjä

Kultainen keittiö

Sitruunainen

Super-Loora

Joutsenlampi

Nannan Namit

SweetCake

Miehen leipomukset

Nettikeijun arkea

Herkkusuut

Suklaahiirosen kotikolo

Martsin kokkaukset

Dinsuke

Cake Dream

Helin leipomukset

Hapsialaisten blogi

Pippurimylly

Annan Tupa

Sinisiipi

Baka baka liten kaka

Maikkimaan leipuri

Hyväsiä

Mint Chocolate

KakkuKatri

Tonttula

Sannan Sotkut

AnuLillin leivonnaiset

Kakkumonsteri

Mun ja Maman Makoisat

Äitiliinin tekeleet

Heikunkeikun Kööki

Perhe Räsänen

Oikosulku söheltää

Helin kakut

Hellun kokkaukset

Zorron taivaallinen ruokablogi

Ruoanlaittoa ja elämää

Patalintu

Kyökki jahtisataman äärellä

Huumorinkukka

FantasIINA

TaikinaTaivas

Katlan leivontablogi

Tiikerin kakkuja

Kotileipuri Lilli

Bitch bakes

Larissan tohinat

Ruokapaloi

Kodin onni

Jojon herkut

Kaikilla aisteilla

Elinan kokkailut

Makupossu

Jojon cookbook

Ruokaa & Leivontaa

My sweet and saucy

Suklaamuruja

Chef Nenna

Porinapata

Tiffanyn keittiö

Laukussa leipää ja piimää vaan

Open Cafe

Millan Magiat

Tanjan keittokomerossa 

Pistaasipähkinä

Happy baking days

Piipan kokkailut

Sinin kakkublogi

Rosalii

Headisu

Päivänpiristys

Ihan huvin vuoksi...

Pappilan hätävara kokkaa

Aldo kokkaa ja sotkee

Toverusten Tortut

Nyytin herkkuja

KakkuAitta

Hellun kokkaukset

Marilee leivoskelee

Garam Masala

VillaCaramilla

Jonnan keittiössä

Vallan makeeta

Cakesusan

Toscapulla

Ihanat tomaatit

Sokeriperhosen kakut

Justiinan juhlintaa

Appelsiineja ja hunajaa

Möystin leipomukset

Iloista leivontaa

Pikkupippuri

Kakkumaakari

Suklaasydän

La Cocina

Lepuri Hiivan kakkuilut

Kesä sateen kuivattaa

Hannan unelmia

Leipurimamma

Marian maailma

Uramamman keittokirja

Tiiaisen vuodatuksia

Suklaasisko

Jousimiehen kokkailut

Murusia

Vilpurin ruoka&leivonta

Pannut porisee

Koiruuksia ja kokkailua

Kotona tehtyä

Rouva Herkkusuu

Vellipoika

Pikkukuu

Sugar

Oho ja Hups keittiössä

Siskot kokkaa

Pirjon pannut ja padat

Leivontapäiväkirja

Jabakery

Pionilaakso

Ahonlaita

Siirappisormi

Pannu kuumana

Kaakkuja ja muuta hömppää

Johiksen koekeittiö

Ojoistenmutka

MarsMars

Mmmakiaa

Jokeyn leivontanurkka

Makuja maalta

Sweet and salty

Jannen ja Sarin keittiössä

Huvikumpu

Kakkusen leivonta ja käsityöt

Suolaa&sokeria

Sitruunaruoho

Mymmelin ja Hemulin keittiössä

Tuulen puuska

Kanan kokkaukset

Elenan blogi

Keittiö Itävallassa

Adalminan helmi

Kakkuja ja kakaroita

Chocoland

Kahviaddikti

Maaritin kokkailut

Revonpiha

Lellen blogi

Nannikki kokkaa

Nennuliinukan blogi

LeivinLiina

Leipurimamma

Marin kyökki

Maistuvat paistuvat

Pastel

Ripauksia ja veitsenkärjellisiä

PP

Minnan blogi

Satun leivontablogi

Kakkujen taikaa

Titan kakkuja

Kermacaramelli

Pieni herkkupuoti

Hyvän tuulen keittiössä

Kardemummaa,kanelia,sokeria

Lunni leipoo

Namnami

Suklaapupun blogi

Sarin kakkutupa

Kakku

Herkkupaloja

Ruusperin rutinat

Leipoi, leipoi...

Suzy Suklaa

Vauvapaakari

Kakkukellari

Ruokaleenan keittiö

Ihan huvin vuoksi...

Tervetuloa Bakelandiin

UnelmaKakku

Memmun kattilassa porisee

KaMillan Kakkuja

Nuuskamuikkunen

Makeaahyvää

SokeriPilvi

Kummat kakut

Curly kokkaa ja koheltaa

Kakku Korpi

Tytin kakkuapaja

Sitruunasydän

Punakaneli

HP:n HerkkuPaikka

Herkkupaloja

Le-le-leivotaan!

Pähkinärinne

Marin Kyökki

Voikunkivamaailma

Crazy Baker

Ellun ajatuksia ja kokkailuja

Hellun Kokkaukset

Karhunkaakut

Cakes by J

Valkosuklaa

Colliemamman leipomukset

TaimiKakku

Gluteenitonta leivontaa

Lessun leipomo

Leivontablogi Murupulla

Touhukas keittiö

Leipuri-kondiittorin opintiellä

Makiaa Minnalta

Sarpan ruoka/leivonnaisblogi

Kassun leipomukset

Aitomaatti

Kakkupeukaloiset

 Valkosuklaa

Kotiäidin leipomuksia

Huono mutta innokas kokki

Sanjan kakkukekkerit

TaikaKokki

Kakkuja ja unelmia

Madicken

Made in my kitchen

Kellari leipuri

Kakkuliinat

Tekevät kädet

MammaMarsipaani

Askartelua ja elämänmakuja

Varsinainen talousihme

Voisilmäpeliä

Anzkun kauhasta kajahtaa

Murupulla

Hellun kokkaukset

Crazy cheesecake

Niisun namit

Sadunlainen Onni

Kakkupaja

WilmiinaWorld

Ninan lempparit

Taikataikinat

Pulla&Pitko

Ninuskin näperrykset

Ala Meku

Kakkuliinat

Omenaminttu

Kotiäidin askareet

Ellun ajatuksia ja kokkailuja

Aatan aarreaitta

Tervetuloa Bakelandiin

Purppurahelmi

Strawberry

Joosuan leivontanurkka

Piimäsuille

Adelmine

Kakkukangas

Maakarileipuri

Katin herkut

Kotikokin unelmia

Suklaa-Sirru

Minopin keittiössä

Helin kokkailut ja leipomukset

Love&Bake

Piian jutut

Migu

Suklaasydän

Nuudelipussi pippurihyllyllä

Marsipaaniperhonen

Raisan reseptit

 Kotona kokkaillen

Miitun kokkailut

Naurista naamaan

Aloittelevan äidin arkea

Suklaasydän

Sokeriunelmia

Matiaksen murkinat

Pöytä kahdeksalle

Porkkana ja pekoni

Sumin sörsselit

Pieni Herkkupuoti

Hayley's Cuisine

enny`s yummies

 Katiskattaren keittiö

Mikäli haluat lisätä blogisi nimen tähän listaan tai haluat blogisi nimen pois listalta, ole hyvä ja jätä viesti vieraskirjaan tai kommentteihin

Theodora, ystävien kesken Dora

Mimmin touhuissa mukana... ainakin syömässä kermavaahtoa...

 

Mainos

Leivontatarvikekauppa verkossa

 

   www.confetti.fi

 

Kärkkäiseltä löydät monia leipomiseen ja koristeluun liittyviä ostettavia.

 

Koti ja puutarha -> taloustavarat

tässä suora linkki

Uusi laskin
Vierailijat