Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Olen ruoanlaitosta ja leipomisesta tykkäävä naisimmeinen. Blogissani julkaistavat ohjeet olen keräillyt vuosien varrella sieltä sun täältä... ja tykkään myös kehitellä ohjeita itse.Toivottavasti maltat kommentoida tuotoksiani käydessäsi sivuillani. Blogini on aloitettu 22.7. 2007. Tervetuloa tutustumaan Mimmi Mutikaisen keittiöön.

30.11.2009 - 23:06

Tämä oli erittäin hyvää, vaikkei niin hääppöisen näköistä olekaan..... ranskalaisen broileripadan nimellä muistelen  tällaisen ruokaohjeen nähneeni joskus kauan sitten ....muistelisin siihen tulleen vielä pekoniakin, mutta sitä en tällä kertaa halunnut käyttää....

Valkoviinissä haudutettua broileria

4 kpl broilerin rintafileitä, ohutleikkeitä tms ( minulla oli hunajamarinoituja)

öljyä ruskistamiseen

1 oikein iso tai 2 pienempää sipulia  lohkoina

2 kuorittua porkkanaa viipaleina

1 punainen paprika paloina

1 pieni prk herkkusieniä (kokonaisia tai viipaleita) valutettuna

3-4 dl valkoviiniä

1 dl vettä

½ kpl kanaliemikuutiota

persiljaa

suolaa

rakuunaa

Kuivaa liika marinadi lihoista ja puolita lihat. Kuumenna tilkka öljyä paistinpannulla ja ruskista lihat molemmin puolin ja siirrä lihat uunivuokaan. Kuullota sipulilohkot pannulla ja lisää paprikat, herkkusienet, porkkanaviipaleet, nesteet ja mausteet pannulle ja kiehauta seos. Tarkista maku ja kaada seos uunivuokaan broileripalasten päälle. Kypsennä ruokaa 175-200 asteisessa uunissa reilu ½ tuntia. ( Minä annoin hautua vuoan uunissa lähemmäs tunnin lopussa uuninlämpöä alentaen.)

Tästä broileriruoasta tuli jänskän makuista....viini maustoi ainekset mukavasti. Valmiissa ruoassa ei kovin paljoa lientä ollut, muttei sitä tarvittukaan, koska söimme tätä perunasoseen kanssa

29.11.2009 - 15:33

Moneen kertaan olen käynyt ihastelemassa Helmeilevää- blogissa kolmen suklaan dajmjuustokakkua eri versioina esim tätä ja tätä... niin ihanan näköisiä ovat kakut olleet, jotta päätin tehdä kakkua omille synttäreilleni perinteisen täytekakun kaveriksi. Tein muutamia viikkoja aikaisemmin pienen koekakun ja se saavutti suuren suosion, joten tein synttäreilleni  4 kpl kolmen suklaan dajmjuustokakkua koristeltuina hedelmillä .

Täältä löydät alkuperäisen ohjeen. Pieniä muutoksia tein ohjeeseen, joten tässäpä kakkuohje kuten minä kakun tein....

 

Kolmen suklaan dajmjuustokakku

Pohjaksi ohut suklaakäärötorttupohja ( kostutus kevyesti mieleisellä nesteellä)

Kakkuhyytelö

5 dl vispikermaa -> vaahdota

250 g  maustamatonta tuorejuustoa ( laitoin osan mascarponea)

80g tummaa suklaata

80g maitosuklaata

6 liivatetta

½ dl vettä

1pss dajm rakeita ( jätä osa koisteluun)

100g valkosuklaata rouheena

Päälle

esim. säilykemandariineja, -ananasta ja -persikkaa

dajmrakeita, tummaa ja valkoista suklaata  ( n. 30 g kumpaakin/1 kakku)

Laita liivatteet likoamaan runsaaseen kylmään veteen n. 10 minuutiksi. Sulata tumma- ja maitosuklaa ja anna suklaan jäähtyä hetken. Rouhi valkosuklaa. Pehmitä tuorejuusto (+ mascarpone) sähkövatkaimella kulhossa. Yhdistä juuston sekaan sulatetut suklaat. Purista liivatteet kuiviksi ja sulata ne ½ dl  kiehuvaa vettä. Kaada liivateseos suklaavaahtoon koko ajan sekoittaen. Lisää valkosuklaarouhe yhdessä dajmrakeiden kanssa suklaavaahdon joukkoon. Yhdistä seokseen viimeisenä kermavaahto. Sekoita nostellen....ole kuitenkin ripeä, ettei seos rupea hyytymään liikaa tässä vaiheessa. Kaada täyte pohjan päälle irtopohjavuokaan ( leivinpaperi pingoitettu pohjalle) ja tasoita pinta. Anna kakun hyytyä jääkaapissa peitettynä mielellään seuraavaan päivään.

Irrota kakku vuoasta (pyöräytä ensin reunat irti ) ja siirrä se tarjoiluvadille. Levitä päälle haluamasi hedelmiä tai mansikoita. Koristele vielä hedelmien pinta sulatetulla valko- ja tummalla suklaalla. Ripottele loput dajmrakeet kakun päälle.

Tässäpä vielä kuva hassusta kuvakulmasta otettuna kaikista neljästä kakusta.....

 

29.11.2009 - 15:22

Tällaisilla koristeilla viimeistelin kakkujani muutamia viikkoja sitten...

Kaikki tekeleet ovat marsipaania. Oranssit versiot on kans värjättyä valkoista marsipaania. Vasemmalla olevat kukkaset yrittävät olla neilikoita....

29.11.2009 - 14:23

Tälle syksylle ekat uuniriisipuurot tuli tehtyä muutamia viikkoja sitten....

Uuniriisipuuron lisänä syötiin aika hipleen makuista vadelmasoppaa. Yksinkertaista ja hyvää!

 

24.11.2009 - 10:27

Kuten olen monissa aikaisemmissa kirjoituksissani kertonut, on lempparikahvikakkuni arabialainen maustekakku (tietenkin kuorrutettuna).... sitä siis piti taas juhlapöytään saada, mutta kahvikakku muuntuikin piirakaksi....mistä leikattiin todella pieniä suupaloja ( pellillisestä 80 kpl) ja hyvin pikkuiset suupalat tekivätkin kauppansa kahvipöydässä.

Tein arabialaisen kahvikakkuohjeen kaksinkertaisena ja paistoin siitä yhden pellillisen ( 50 cm leveän uunin pelti) ja pyöreän piirakkavuoallisen pohjaa.... en halunnut pohjasta kovin paksua. Tällä kertaa laitoin taikinaan mantelirouheenkin. Pohjat paistoin lähes 200 asteisessa uunissa kypsiksi. ( n. 20 min? pitkä aika tekemisestä..huono muisti )

Kuorrutuksena on kakun kuorrutus, hieman pehmeämmäksi tehtynä. Päällä koristetähtiä ja pyöreässä wienernougat crushia.

Hyväääää....

22.11.2009 - 14:28

Tällaisen pienen paketin lähetin jo aikaa sitten omppukisan voittajalle... Gluteenitonta leivontaa-blogin pitäjälle

Pakettiin laitoin pakkaukset kuivattuja omppuja ja mansikoita, gluteenitonta lakua ja silikoninuolijan. Toivottavasti syötävät on jo tuhottu.

Kiitokset kaikille osallistujille uusista omppuohjeista ja -vinkeistä.

 

22.11.2009 - 13:24

Elämä rupeaa jälleen voittamaan.... tuntuu että lentsu on selätetty, jos nyt ei mitään jälkitauteja tule....

.... päivityksiä on tulossa paljon, kunhan vaan kerkiän laitella. Juhlakuvia on omalla kameralla sattuneesta syystä aika vähän, mutta jospa niitäkin kotiutuisi muilta, ainakin luvattu on....

Tätä suolaista piirakkaa tuli tehtyä jo aikaa sitten.....

Tämä kinkkupiirakkaohje on monien ohjeiden yhdistelmä.... pohjaohje on Valion ohjeita ja olen käyttänyt sitä aikaisemmin esim tässä ja tässä piirakassa. Minä tein tuolla pienennetyllä ohjeella ( eli eka linkki) tuplaannoksen 50 cm leveän uunin pellille. Te, joilla on leveämpi uuni, voitte varmasti tehdä tällä isommalla ohjeella tuplaten sen.

Kinkkupiirakka

( 50 cm leveän uunin pellille)

Pohja;

2 dl maitoa

2 muna

½ tl suolaa

6 dl vehnäjauhoja

2 tl leivinjauhetta

100 g sulatettua rasvaa tai pullo margariinia

Täyte:

350 g savukinkkua pikkukuutioina

1 pieni prk herkkusieniä viipaleina

½ isoa paprikaa kuutioina

4 dl juustoraastetta

1 prk (2 dl) kermaviiliä

3 dl maitoa

5 munaa

mausteeksi suolaa, paprikajauhetta, mustapippuria ( eipätullut mitattua näitä....)

Valmistaminen:

Sekoita pohjaa varten maito ja muna. Lisää keskenään sekoitetut kuivat ainekset ja rasva ja sekoita tasaiseksi, Älä vaivaa, ettei taikina sitkisty. Taputtele taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipannulle.Tee myös reunat taikinasta. Levitä pohjalle kinkku, paprijka, sienet ja juustoraaste. Sekoita kermaviili+maito+munat ja mausteet ja kaada pellille. Tasoita pinta taputtelemalla paistinlastalla, näin juustoraastekin kostuu ja ruskistuu tasaisemmin. Kypsennä piirakka 175 -200 asteisessa uunissa 30-40 min.

Piirakka kypsyy yllättävän nopeasti.... minulla oli uunissa puoli tuntia ja meinas mennä jo liiankin tummaksi

 

18.11.2009 - 12:16

Ihan nän kauan ei juhliminen sentään ole jatkunut  ,  vaan lentsu kaatoi Mimmin punkan pohjalle.....

.... vaan eiköhän lentsu muutaman päivän sisällä antaudu, kun lääkitsen itseäni ....

Tässä osa viime lauantaina saamistani kukkasista....

Varsinkin tällaiset ruusulajikkeet missä kasvaa erilaisia piparimuotteja, ovat toooosi kivoja

 

11.11.2009 - 22:55

Tällaisen ihanan oranssin gerberan (lempparikukka) sain viime lauantaina eräältä ystävältäni.... kiitos E

Tämän kukkakuvan myötä Mimmi vetäytyy  laittamaan juhliaan..... toivottavasti viikonloppuna sitten juhlitaankin railakkaasti

Uusia postauksia tulee sitten kun juhlista on selvitty

 

09.11.2009 - 16:20

Sekahiivaleipä

2 l lämmintä vettä (42 asteista)

4 pss kuivahiivaa (11 g pusseja)

2 rkl suolaa

2 rkl siirappia

kaurahiutaleita ( n. 6 dl)

ruisjauhoja ( n. 4 dl)

vehnäjauhoja ( n. 1 litra)

hiivaleipäjauhoja

100 g pehmeää rasvaa

päälle siemeniä esim. auringonkukan...tai seesaminsiemeniä

 

Sekoita veteen mausteet ja  kaurahiutaleet. Sekoita kuivahiiva ruisjauhoihin ja lisää taikinaan. Alusta taikina ( tai tee koneella) tasaiseksi  pehmeäksi vehnäjauhoilla ja hiivaleipäjauhoilla. Lisää rasva alustamisen aikana. Kohota taikinaa n. 15 min. Leivo halutun mallisiksi leiviksi. Minä tein 4 isoa solmuleipää ja 5 kpl kolmella letitettyä pitkoa. Kohota leivät hyvin. Minulla pyöreät leivät kohosivat turhankin paljon ( lätisin puhelimessa  ) Voitele leivät vaikka vedellä, ripottele siemenet päälle ja paista leivät (reilussa) 200 asteisessa uunissa  kypsiksi. Aikaa on aika hankala tarkkaan sanoa....minulla leivät kypsyivät n. puoleen tuntiin....joissakin ohjeissa näkee jopa tunnin kypsymisaikoja sekahiivaleivälle. Mulla olis ainaki tullut kuivia kaperoita siinä ajassa. Nuo letitetyt leivät ovat aika laiheliineja, joten ne kypsyivät vähän nopeammin vielä.

Hetken aikaa leipien jäähyttyä, pitikin jo päästä maistelemaan...

Juu, ja pistellyt en leipiä tällä kertaa, koska unohdin.... eikä kuori mitenkään irronnut leivän sisäosasta.... kyl mää siitä huolimatta jatkossa yritän muistaa pistellä leivät ....

Kaikki nämä kuvissa olevat 9 leipee on siis tehty tuosta 2 litran taikinasta.

Solmuleivät kohosivat....ja kohosivat...ja kohosivat, joten niistä tuli sisarussolmuleipiä.

08.11.2009 - 10:40

.... eli tarjolla on possun ulkofilettä, kermaperunoita  ja salaattia

Possun ulkofile on maustettu  suolalla, ripauksella inkivääriä, runsaalla mustapippurirouheella ja aromat-seoksella. Liha tekeytyi yön yli jääkaapissa. Paistettiin uunissa kypsäksi ja tekeytymisen jälkeen leikattiin viipaleiksi.

Lisänä raakoista perunoista tehtyjä kermaperunoita. Eli huuhdotut raakat perunaviipaleet, sipulia mausteita ja ruokakerma vuokaan ja  175-200 asteiseen uuniin kypsymään reiluksi tunniksi. Kerrran jouduin välillä lisäämään nestettä....näytti muutoin tulevan liian kuivia.

Salaatissa  ruukkusalaattia, vesimelonia, paprikaa, kurkkua, tomaattia ja salaattijuustoa. Kastikkeena sinappikastike.

 

08.11.2009 - 10:23

Helppoa, nopeaa ja "ei niin terveellistä" iltapalaa isommallekkin porukalle...

.

Kaupan valmiita lihapiirakoita halkaistuna ja päälle kasataan mieleiset lisätäytteet. Näissä on osassa ihan vaan nakkeja halkaistuna, tomaattia, juustoraastetta ja osa tehtiin kinkkuleikkeversiona. Pepperonin palasiakin mies joihinkin laittoi. Päällimmäiseksi laitettiin kaikkiin juustoraastetta/viipaleita ja uuniin n 10 min 225 lämpöön. Ovat erittäin täyttäviä...yhden puoliskon kun söi, niin melkein jo "ähky" tuli. Kurkkusalaatti passaa kaveriksi.

05.11.2009 - 16:27

Osasinpas kerrankin valita sellaisen tekemisen missä apukädet olivat todellakin tarpeen... näitä tehtiin viime sunnuntaina siskon ja hänen miehensä kanssa. Siskonmies joutui taas köökkihommiin... eräällä vierailullaan hän joutui asettelemaan suklaita tähän kakkuun.  

Monissa blogeissa näitä onkin lähiaikoina jos jonkinlaisia näkynyt.... en nyt jaksa linkitellä kaikkia...alunalkaen minä näin ohjeenEbellä  ( minttupallot)     Minttupalloja meillä ei tehty, vaan appelsiinin makuisia palleroita.

Me teimme näitä palleroita lähes 200 kpl. Siihen määrään tarvittiin 8 pötköä domino-keksejä ( ihan perus vaniljaisia) ja 200 g appelsiinituorejuustoa + ½ dl maustamatonta tuorejuustoa.

Minä murskasin keksit ihan täytteineen ja ihan hyvin tuli tasaista ( paksu muovipussi ja lihanuija aseena). Sitten vaan sekaan sopiva määrä tuorejuustoa ja käsin tasaiseksi seokseksi. Sitten pyöriteltiin pallerot käsissä...välillä ote oli enmmänkin pusertelevaa...tarkoituksella tehtiin aika pieniä. Palleroita pidettiin pakastimessa hetken jähmettymässä ja sitten kastettiin suklaaseen ja päälle koristeita. Koristeiden ( kaiken sortin nomparelleja, strösselitä ja wiener nougat crushia) asettelu palleroiden päälle oli taasen Timpan työtä... tämä vaihe olis ollu yksin todella tuskastuttava. Nyt se meni sutjakkaasti...sulatin lautasella 1 suklaalevyn ( käytettiin maitosuklaata, valkoista suklaata ja viettelevää tummaa) kerrallaan mikroaaltouunissa ja muutamia palleroita suklaaseen, päälle nostettiin lusikalla suklaata ja kahdella haarukalla nostin pallerot ritilän päälle valumaan. Hyvin pelas yhteistyö..... just kun päästiin siskon kanssa vauhtiin, pallerot loppuivat.... onneksi, koska formulat alkoivat

Yhteinenpäätös oli ettei palleroista edes yritetä tehdä ihan viimosen päälle...ovat erikokoisia, suklaavalumia alaosassa, eikä kuulemma koristeetkaan ole ojennuksessa.... ja kauheaa, suklaita ei ole temmperoitu ....... 

Arvatkaapas montako suklaalevyä (130 g ) noiden 200 palleron kuorruttamiseen meni?

Sisältä kaikki pallerot ovat siis samanlaisia...

04.11.2009 - 13:43

Näitä ihania gluteenittomia kaneliässiä on tehty muutamissa blogeissa.... ainakin Huvikumpu ja Gluteenitonta leivontaa blogeissa olen nämä bongannut.....

Gluteenittomat kaneliässät

Isomummun kaneliässä-ohje gluteenittomaksi muutettuna:

120g voita tai margariinia
150g sokeria
3 kananmunaa
1-2tl kanelia
( laitoin isomman mukaan)
1tl leivinjauhetta
350g Semperin hienoa jauhoseosta tai vastaavaa


(+kanelia ja sokeria seoksena lautaselle)

Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja sokeri. Lisää kananmunat yksitellen jokaisen jälkeen kevyesti vatkaten. Lisää joukkoon keskenään sekoitetut kuivat aineet ja sekoita tasaiseksi. Laita taikina hetkeksi jääkaappiin.

Muotoile taikina pötkyksi kevyesti jauhotetulla pöydällä ja jaa pötky samankokoisiin palasiin. Tee jokaisesta palasesta tanko, pyöräytä tanko kanelisokerissa ja muotoile pellille ässäksi. Paista 200 asteessa 10 minuuttia.

Huom. Paista aina ensin yksi koepikkuleipä. Jos pikkuleipä leviää litteäksi, lisää taikinaan hieman jauhoa. Jos taas taikina on liian kovaa, eikä pikkuleivän muoto tasoitu uunissa yhtään, lisää taikinaan ruokalusikallinen sulatettua rasvaa.

Ohje on kopsattu täältä. 

Minä käytin jauhoina Sunnuntain gluteenitonta jauhoseosta ja sitä oli varmaan riittänyt ihan pikkasen vähemmänkin....

Minä tein vaan puoli annosta taikinaa ja siitä tuli 24 muhkeaa ässää.

Mielestäni nämä olivat todella hyviä ässiä ollakseen keliaakikon pikkuleipiä. Tällä ohjeella, eri tavoin maustamalla, voisi tehdä muunkinlaisia pikkuleipiä.

 

03.11.2009 - 23:54

Laitetaanpas tällainenkin lihamurekeohje talteen tänne, ainakin itseä varten....

Lihamureke
 
1 dl korppujauhoja
2 dl kermaviiliä + 1 dl vettä
1 pss sipulikeittoaineksia ( 63 g pussi)
1½ dl juustoraastetta
2 munaa
400g nautajauhelihaa
1 pieni prk herkkusieniä ilman lientä ( leikkaa purkissa saksilla pienemmiksi)
½ tl paprikajauhetta
mustapippuria myllystä
 
Sekoita nesteet ja korppujauho sekaisin ja lisää kaikki muut ainekset ja sekoita massa sekaisin. Kypsennä massasta pieni pala mikroaaltouunissa tarkistaaksesi maku. Kaada seos uunivuokaan, tasoita pinta ja kypsennä mureke n. 200 asteisessa uunissa n. 50 min (murekkeen paksuus?) Leikkaa haluamasi mallisiksi paloiksi.
 
Huom. Jos teet tällä ohjeella perinteisen murekepötkön, jätä vesi pois kokonaan ja laita vaan kermaviili nesteeksi.
 
 
 
02.11.2009 - 22:30

Tänä iltana vietettiin siskoni kanssa 3½ tuntia keittiöhommeleissa, oltiin oikein ahkeria. ... tuloksena oli 25 kpl isoja pötkökarjalanpiirakoita/ levypiirakoita tai voisikohan nämä nimetä vaikka laiskan emännän karjalanpiirakoiksi

Nämä pötkökarjalanpiirakat on tarkoitus leikata pienempiin osiin ( 5 tai 6 palaa per iso piiras) jäähtyneinä. saksilla leikkaaminen kävikin kätevästi.

25 kpl piirakkalevyyn tarvittiin 9 kertainen taikinaohje ( muutoin ohjeella mutta suolaa ja jauhoja vähemmän) ja n. 5 kertainen puuro tehtynä tällä ohjeella.

Ainakin kaksi pötkylää meni maistellessa.... en olis töiden jälkeen jaksanut koko iltaa/iltayötä väkertaa normipiirakoita, siksi tällä kertää tällainen muoto

 

01.11.2009 - 18:13

Innostuin leipomaan eilen ja tänään, joten meinas unohtua arpoa voittaja omppusosepostauksessa olevaan kilpailuun.

Kiitokset kaikille kommentin jättäneille. Ihan varmasti tulen kokeilemaan kaikkia jättämiänne ohjeita ja vinkkejä.

Arpominen tehtiin tällä kertaa vanhanaikaisesti.... nimet lappuun ja lahjomaton onnetar ( siskon mies) nosti yhden lappusen.....

Voittaja oli jättänyt tällaisen kommentin....

Omena-kaneli täytteinen jouluhalko. Eli ihan vain kääretortun väliin omenasosetta ja kanelisokeria ja päällystä haluamallasi kuorrutteella.
Meillä tykätään myös omenaisesta unelmatortusta, käy kivasti omena suklaisen pohjan ja voi-tomusokeri täytteen kanssa.

Heeei, vanhanajan omenaleivos! Itsetehtyjen voitaikinalevyjen väliin laitetaan omenasosetta. Ohke löytyy vaikkapa täältä:

http://www.maku.fi/reseptit/resepti/Omenaleivos/2313.html

....ja voittaja on SUVIIH/ Gluteenitonta leivontaa-blogista

Olenkin jo jättänyt hänelle viestin hänen blogiinsa.

Hurjan paljon onnea voittajalle.

 

Tässäpä meidän vanhan rouvan eli Doran tämän päivän uutta sisustamista.....

Jostain syystä lököttely maistui paremmalle korin takana....ihan itse siirsikin korin...valokuvauksesta ei Dora oikein tykännyt, luimisteli vaan

 

Ruokaan ja leivontaan liittyviä blogeja, joissa vierailen aika usein

Aatun apajilla

Hannan keittiössä

Marien ruokaohjeet

Mansikkamäki

Canelian keittiössä

Pulla-akka

Sirkun sekotukset

Kokkailuja herkkusuille

Pieni kakkupuoti

Lallatilaan ruokasivut

Lauran leivonta

Kropsua eväänä

Ullan pullat ja keitokset

Syötävän hyvää

Soppaa ja sepustuksia

Möhköfanttien maassa

chocomum

Liinamaija leipoo

Kettuterroristit

Julien ruokaohjeita

BB

Garmellin keittiössä

Riikan ruokaohjeet

Pakkopulla

Kokeileva keittiö

Makuhetkiä

Juhlattaren kakkublogi

Kaurislapsen kakkuja

Kulinaristi

Herkkupuoti

Sitruunamarenki

Maasikas

Taikinaterapiaa

Merjan leivonta ja askartelu

Kotileipuri

Pullahiiren leivontanurkka

Ei makeaa mahan täydeltä

Hollannikas

Marjan leipomukset

Leipuri Hiivatti

Vesikirpun keittiössä

Kuun Karkelot

Ruusumamma

Sitä sun tätä...

Älä tule paha kakku...

Käsin tehty

Herkku-uuni

Sokeriherkku

Tärpätti

Migu

Pieni kakkupuoti

tuuli-tukan kakkuja

Cebicin keittiössä

Sarin kakku- ja ruokablogi

Mammam Maidoton Marjapiiras

Örkin leivonta- ja ruokaohjeita

Kotiäidin 3K

Marin omat jutut

Muffariina

Mantan kyökki

Suomi-Brasilia kokki

Kulinaarimuruja

Satumaiset herkut

Pohjosen eukot

Ihanat tomaatit

Kasvimaalta keittiöön

Kokkausta ja kohnausta

Pihviä lankulla

Herkkusuu

Decapitated

Lettupannu

KoE Keittiö

Perunamaa

Päivin Pakerrukset

Suolaa&Pippuria

Kattimatikaisen kokkailut

Lirularuloru

Hattulan pappilan apupapin papupata...

Meijän keittiössä

Satulin kokeilut

Helmeilevää

Herkkusuun paratiisi

a´la Make

Makeaa kakun täydeltä

Liinamaija leipoo

Viljonkan leipomuksia

Allergialiemessä

Ninnin ruoka ja leivonta ohjeita

Makuturisti

Tammikuun blogi

Anni-Tannin apaja

Kakkukioski

Minnan Makeat

Vesselin väkerrykset

Kirsin keittiössä

Rakkaudesta ruokaan

Super-Loora

Nohanna

Mummun keittiö

Mymmelin kyökissä

Mariiqan maailmaa

Keittokomerossa

Suklaahiiren leipomuksia

Sannan annokset

Sansku Bansku

Aromi

Kaurislapsen kakkuja

Justiinan kokkailut

Kokeileva keittiö

Katariinan keittiössä

Elämän pieniä iloja

Maasika

Emerald city

Tiitiäisen blogi

Ankan kokkailut

Raparperitaivas

Annabell`s

chocomum

chocolate por favor

Takkukakku

Ei makeaa mahan täydeltä

Annan elämää

Aquasunin keittiö

Päitsylin päähänpistot

Tuulian herkut

Väkerryksiä

Kanelikeiju

Rockin`cakes

Kiireen keskellä leivontaa ja kokkausta

Helinäkeijun nannat

Kattimatikaisen kokkailut

Perunamaa

Pirpaliina

Punaisesta keittiöstä

Opintoretki elämään

Katin kakku

Tiinan leivonta ja käsityöt

Katastrofi keittiössä

Pikkumyyn keittiössä

Emerald city

Prinsessa Vivianin keittiössä

Hukkapala

Ekun keittiö

Kasvisruokaa

Makeaa kakun täydeltä

Pippurimaijan keittiö

Tärpätin Joulua

Lumikin Luomus

KakkuHelmi (ex PiaMel)

Klemmarin kokkaukset

All you need is love..

Vispiläkauppa

Kermaruusu

Kotiäidin elämää

Momma`s Little Bakery

Arkiromantiikkaa

Piikuliinan puuhastelut

Taikinakulho

Mint Chocolate

HerkkuHovi

HerkkuKirppu

Tahmatasssu

Ellin kyökki

Korvapuusti

Eeva`s Cookings

Anissette kokkailee

Hedelmäpommi

Herkkuhetkiä

Kinuskikissa

Rimatonnan keittiössä

Kakkulandia

Mistä on pienet tytöt tehty

Sinikan leivonta

Kattila

Keittiön hehku

Garmellin keittiössä

Mamsellin maukkaat

Elämä makeaksi (ulla)

Piipan keittiöstä

Kulttuureja sekoitellen

Armin leivontanurkkaus

Annukan leivontaa

Ilonan kakkulaatikko

Meidän keittokirja

Keittiön hehku

Keitoksia ja koitoksia

Mikä -mikä- maa

Haagan herkut

Hemuliinan uunissa

Meidän murkinat

Pohjatuulen paistokset

Pastanjauhantaa

Otetaan ensin puoli kiloa voita

MonkeyFood

Polkkapossu

Unelias kokki

Limepippuri

Jauhopeukalo

Nälkäkuolema

Meidän keittokirja

Mrs Bucketin keitoksia

Möhköfanttien maassa

Hannan soppa 

Elämän kekkerit

Sandyn Herkut

Kyökkipiika Kati

Herkkuja ruokapöytään

Kotiruokaa

Welmuilua

Herrankukkaron perjantairesepti

Annin leipomukset

Sweet stuff

Lumikin Luomus

Piparipurnukka

Kokkailuja laidasta laitaan

Super-Loora

Kakunkuvatuksia ja prinsessoja

Katjan keittiössä

Harvinaista herkkua

Elviksen keittiö

Kotiäidin elämää

Mian kokkailut

Helmeilevää

HerkkuHermo

Mamman Unelma

Valohoito

Ruokia laidasta laitaan

Kliivian keittiö

Vatta pulleaksi

Kirsikan sivut

Ilonan kakkulaatikko

Kaarinan kakut

Nettikeijun arkea

Sohvin kyökki

Rouva Veen kokkaukset

Siiliparatiisi

Rouva täytekakku

Tanjan keittokomerossa

Repsetit

Taikinan taikaa

Minskumanskunen

Martsu keittiössä

Smalpan kokkaukset

Muskottisoturit

Edinan intohimot

Sokerileipurin kakut

Ewelynin

Piirakkapuoti

Kangaskakku

Minnin leivontanurkkaus

Aito-Maku

Ninnulin Näpertelyjä

Kultainen keittiö

Sitruunainen

Super-Loora

Joutsenlampi

Nannan Namit

SweetCake

Miehen leipomukset

Nettikeijun arkea

Herkkusuut

Suklaahiirosen kotikolo

Martsin kokkaukset

Dinsuke

Cake Dream

Helin leipomukset

Hapsialaisten blogi

Pippurimylly

Annan Tupa

Sinisiipi

Baka baka liten kaka

Maikkimaan leipuri

Hyväsiä

Mint Chocolate

KakkuKatri

Tonttula

Sannan Sotkut

AnuLillin leivonnaiset

Kakkumonsteri

Mun ja Maman Makoisat

Äitiliinin tekeleet

Heikunkeikun Kööki

Perhe Räsänen

Oikosulku söheltää

Helin kakut

Hellun kokkaukset

Zorron taivaallinen ruokablogi

Ruoanlaittoa ja elämää

Patalintu

Kyökki jahtisataman äärellä

Huumorinkukka

FantasIINA

TaikinaTaivas

Katlan leivontablogi

Tiikerin kakkuja

Kotileipuri Lilli

Bitch bakes

Larissan tohinat

Ruokapaloi

Kodin onni

Jojon herkut

Kaikilla aisteilla

Elinan kokkailut

Makupossu

Jojon cookbook

Ruokaa & Leivontaa

My sweet and saucy

Suklaamuruja

Chef Nenna

Porinapata

Tiffanyn keittiö

Laukussa leipää ja piimää vaan

Open Cafe

Millan Magiat

Tanjan keittokomerossa 

Pistaasipähkinä

Happy baking days

Piipan kokkailut

Sinin kakkublogi

Rosalii

Headisu

Päivänpiristys

Ihan huvin vuoksi...

Pappilan hätävara kokkaa

Aldo kokkaa ja sotkee

Toverusten Tortut

Nyytin herkkuja

KakkuAitta

Hellun kokkaukset

Marilee leivoskelee

Garam Masala

VillaCaramilla

Jonnan keittiössä

Vallan makeeta

Cakesusan

Toscapulla

Ihanat tomaatit

Sokeriperhosen kakut

Justiinan juhlintaa

Appelsiineja ja hunajaa

Möystin leipomukset

Iloista leivontaa

Pikkupippuri

Kakkumaakari

Suklaasydän

La Cocina

Lepuri Hiivan kakkuilut

Kesä sateen kuivattaa

Hannan unelmia

Leipurimamma

Marian maailma

Uramamman keittokirja

Tiiaisen vuodatuksia

Suklaasisko

Jousimiehen kokkailut

Murusia

Vilpurin ruoka&leivonta

Pannut porisee

Koiruuksia ja kokkailua

Kotona tehtyä

Rouva Herkkusuu

Vellipoika

Pikkukuu

Sugar

Oho ja Hups keittiössä

Siskot kokkaa

Pirjon pannut ja padat

Leivontapäiväkirja

Jabakery

Pionilaakso

Ahonlaita

Siirappisormi

Pannu kuumana

Kaakkuja ja muuta hömppää

Johiksen koekeittiö

Ojoistenmutka

MarsMars

Mmmakiaa

Jokeyn leivontanurkka

Makuja maalta

Sweet and salty

Jannen ja Sarin keittiössä

Huvikumpu

Kakkusen leivonta ja käsityöt

Suolaa&sokeria

Sitruunaruoho

Mymmelin ja Hemulin keittiössä

Tuulen puuska

Kanan kokkaukset

Elenan blogi

Keittiö Itävallassa

Adalminan helmi

Kakkuja ja kakaroita

Chocoland

Kahviaddikti

Maaritin kokkailut

Revonpiha

Lellen blogi

Nannikki kokkaa

Nennuliinukan blogi

LeivinLiina

Leipurimamma

Marin kyökki

Maistuvat paistuvat

Pastel

Ripauksia ja veitsenkärjellisiä

PP

Minnan blogi

Satun leivontablogi

Kakkujen taikaa

Titan kakkuja

Kermacaramelli

Pieni herkkupuoti

Hyvän tuulen keittiössä

Kardemummaa,kanelia,sokeria

Lunni leipoo

Namnami

Suklaapupun blogi

Sarin kakkutupa

Kakku

Herkkupaloja

Ruusperin rutinat

Leipoi, leipoi...

Suzy Suklaa

Vauvapaakari

Kakkukellari

Ruokaleenan keittiö

Ihan huvin vuoksi...

Tervetuloa Bakelandiin

UnelmaKakku

Memmun kattilassa porisee

KaMillan Kakkuja

Nuuskamuikkunen

Makeaahyvää

SokeriPilvi

Kummat kakut

Curly kokkaa ja koheltaa

Kakku Korpi

Tytin kakkuapaja

Sitruunasydän

Punakaneli

HP:n HerkkuPaikka

Herkkupaloja

Le-le-leivotaan!

Pähkinärinne

Marin Kyökki

Voikunkivamaailma

Crazy Baker

Ellun ajatuksia ja kokkailuja

Hellun Kokkaukset

Karhunkaakut

Cakes by J

Valkosuklaa

Colliemamman leipomukset

TaimiKakku

Gluteenitonta leivontaa

Lessun leipomo

Leivontablogi Murupulla

Touhukas keittiö

Leipuri-kondiittorin opintiellä

Makiaa Minnalta

Sarpan ruoka/leivonnaisblogi

Kassun leipomukset

Aitomaatti

Kakkupeukaloiset

 Valkosuklaa

Kotiäidin leipomuksia

Huono mutta innokas kokki

Sanjan kakkukekkerit

TaikaKokki

Kakkuja ja unelmia

Madicken

Made in my kitchen

Kellari leipuri

Kakkuliinat

Tekevät kädet

MammaMarsipaani

Askartelua ja elämänmakuja

Varsinainen talousihme

Voisilmäpeliä

Anzkun kauhasta kajahtaa

Murupulla

Hellun kokkaukset

Crazy cheesecake

Niisun namit

Sadunlainen Onni

Kakkupaja

WilmiinaWorld

Ninan lempparit

Taikataikinat

Pulla&Pitko

Ninuskin näperrykset

Ala Meku

Kakkuliinat

Omenaminttu

Kotiäidin askareet

Ellun ajatuksia ja kokkailuja

Aatan aarreaitta

Tervetuloa Bakelandiin

Purppurahelmi

Strawberry

Joosuan leivontanurkka

Piimäsuille

Adelmine

Kakkukangas

Maakarileipuri

Katin herkut

Kotikokin unelmia

Suklaa-Sirru

Minopin keittiössä

Helin kokkailut ja leipomukset

Love&Bake

Piian jutut

Migu

Suklaasydän

Nuudelipussi pippurihyllyllä

Marsipaaniperhonen

Raisan reseptit

 Kotona kokkaillen

Miitun kokkailut

Naurista naamaan

Aloittelevan äidin arkea

Suklaasydän

Sokeriunelmia

Matiaksen murkinat

Pöytä kahdeksalle

Porkkana ja pekoni

Sumin sörsselit

Pieni Herkkupuoti

Hayley's Cuisine

enny`s yummies

 Katiskattaren keittiö

Mikäli haluat lisätä blogisi nimen tähän listaan tai haluat blogisi nimen pois listalta, ole hyvä ja jätä viesti vieraskirjaan tai kommentteihin

Theodora, ystävien kesken Dora

Mimmin touhuissa mukana... ainakin syömässä kermavaahtoa...

 

Mainos

Leivontatarvikekauppa verkossa

 

   www.confetti.fi

 

Kärkkäiseltä löydät monia leipomiseen ja koristeluun liittyviä ostettavia.

 

Koti ja puutarha -> taloustavarat

tässä suora linkki

Uusi laskin
Vierailijat