Kirjoittaja
Olen ruoanlaitosta ja leipomisesta tykkäävä naisimmeinen. Blogissani julkaistavat ohjeet olen keräillyt vuosien varrella sieltä sun täältä... ja tykkään myös kehitellä ohjeita itse.Toivottavasti maltat kommentoida tuotoksiani käydessäsi sivuillani. Blogini on aloitettu 22.7. 2007. Tervetuloa tutustumaan Mimmi Mutikaisen keittiöön.
|
02.09.2010 - 14:29
Tähän helppotekoiseen Cebicin-keittiöstä löytyneeseen salaattiin/lisäkkeeseen/soosiin minä tykästyin ihan tyystin....

Tämän linkin takaa löytyy Cebicin alkuperäinen ohje.... ja alapuolella lisäkkeen ohje kuten minä sen tein....aineet muutoin samat, mutta lisäsin vielä tummaa balsamicoa mausteeksi ja sipulina käytin punasipulia ( koska ei ollut keltasipulia )
Mehevä tomaatti-sipulilisäke/salaatti
( 3:lle)
1 pieni punasipuli
2 isoa tomaattia
ketsuppia
1 rkl öljyä
mustapippuria rouheena myllystä reilusti
suolaa
1 valkosipulin kynsi hienonnettuna
tummaa balsamicoa
Hienonna sipulit hienoksi ja leikkaa tomaatti kuutioiksi. Sekoita kulhossa ja turauta joukkoon ketsuppia, että sitä on kastikkeenomaisesti. Lisää loraus öljyä ja mausta. Maista ja anna makuuntua hetki jääkaapissa ennen tarjoilua.
Me söimme tämän lisukkeen kostukkeena jauhelihapihvien kera. Tykkäsin! Kokeilkaapa.... ajattelisin tämän passaavan oikein hyvin vaikka kalan ja broilerin lisäkkeeksi.
30.08.2010 - 16:37
Jonkin aikaa sitten yhytin Omenapuun alla-blogista herkullisen oloisen broileriruokaohjeen.
Nyt viimenkin oli tilaisuus kokeilla sitä, kun muistin ostaa mangochutneyn kaupasta 
Tämän ruoan jujuna on se että lihat kypsennetään ensin esim paistaen tai grillaten ja sitten kuumat lihat upotetaan maustumaan sekoitettuun maustekastikkeeseen.

Broilerinfileet maustekastikkeessa
4-5 maustamatonta broilerin rintafilettä, ohutleikettä tms.
Maustekastike:
3 rkl mangochutneya
2 rkl sitruunan- tai limen mehua ( laitoin myös hieman raastettua kuorta)
1 tl hienonnettua tuoretta inkivääriä
1 -2 valkosipulin kynttä hienonnettuna
1 chilipaprika hienonnettuna
2 rkl persiljaa tai muuta tuoreyrttiä ( ja kyllä kuivatutkin käyvät)
1 rkl soijakastiketta
1 rkl oliiviöljyä
Valmista ensin maustekastike sekoittamalla kaikki kastikkeen ainekset sekaisin.
Paista broilerin lihat paistinpannulla, parilassa tai grillissä kypsiksi.
Siirrä kypsät kuumat lihat maustekastikkeen sekaan ja kääntele niin että kastike levittäytyy tasaisesti lihan pinnalle. Anna lihojen hetken maustua kastikkeessa ja leikkaa sitten lihat viipaleiksi.

Heti piti yksi pikkuinen pala maistella ja hyvää oli... kun vaan tykkää makean ja suolaisen yhdistelmästä. Tuota maustekastikettahan voi jokainen maustaa oman mielensä mukaiseksi. Minusta tuo kastikemäärä piisaisi vaikka lihoja olisi vielä 1-2 enemmänkin. Tätä broileriruokaa teen ehdottomasti toistekin.

Söimme broileria cyrryriisin, kesäkurpitsakuppien ja salaatin kera.

Salaatissa on lehti- ja jäävuorisalaatin lisäksi vihreää kiiviä, keltaista paprikaa, hunajamelonia ja vihreää kurkkua
30.08.2010 - 09:39
Jonkin sortin muunnos täytetystä kesäkurpitsasta....

Kesäkurpitsakupieihin ( 4 annosta) tarvitaan; isoa kesäkurpitsaa 3-4 cm viipaleina 4 kpl, täytteeksi 2 isoa tomaattia kuutioituna, iso valkosipulin kynsi, mustapippurirouhetta, jotain kuivattua yrttiä esim basilikaa, pitsamausteseosta, suolaa, öljyä ja 1 pallo mozzarellajuustoa ( 125 g).
Kuopase lusikalla osa kesäkurpitsaviipaleiden sisustaa pois ( käytin kesäkurpitsaleipään). Täytä kuoppa kekomaiseksi tomaattilla ja ripottele mausteita REILUSTI väliin ja päälle, lorauta vielä öljyä päälle. Kypsennä kuppeja n. 200 asteisessa uunissa n. 20 min. Lisää viipaloitu juusto päälle ja pidä vielä uunissa, niin että juusto sulaa . Minä laitoin grillivastuksen uunista päälle, niin saivat nopeasti hieman väriäkin pinnasta.
Nautitaan sellaisenaan salaatin ja leivän kera tai osana ateriaa.... me söimme kesäkurpitsakuppeja osana broileriateriaa. Minä tykkäsin näistä tietystikin enmmän mitä muut meillä.... mausteita laitan vaan ensi kerralla reilummalla kädellä.
Olispas ollut vielä jotain sieniä laittaa täytteen sekaan 

... tämän näköisinä kupit menivät uuniin kypsymään ennen juuston laittamista pääälle.
05.08.2010 - 16:18

Pihvit ovat viljapossun kinkkua. Ihan vaan sipaistu öljyä pintaan ja pintamaustettu suolalla, mustapippurilla ja paprikajauheella ja paistettu pannulla kaikessa rauhassa hötkyilemättä.
Kermaperunat on valmistettu perunasuikaleista ( pakaste) Mausteen suolan lisäksi mustapippurirouhetta ja vähän valkosipulia ja kermana ihan tavallinen maustamaton 15 % ruokakerma. Uunissa n. 200 asteessa n. 40min.
Paprikaisessa lisäkkeessä on....

... pannulla pienessä tilkassa öljyä (2 rkl) paistettuna sipulia puolirenkaina (2 nippusipulia), säilykeananasta (puoli pientä prk), paahdettua punaista paprikaa, säilyke ( 1 iso kpl) suikaloituna ja pakastemaissia (kukkura dl). Mausteena on suolan ja mustapippurin lisäksi tummaa balsamicoa, mikä antoikin mukavan makusäväyksen. Suluissa olevista määristä riitti meillä kolmeen annokseen lisäkettä.


Vielä ehtii käydä osallistumassa arvontaan....tässä linkki arvontaan.
LISÄYS 9.8.2010.KLO 15.00
Mökkeily hieman venähti, mutta nyt on kotiuduttu.... kaikki tähän mennessä osallistuneet pääsevät arvontaan....NYT ARVONTA ON PÄÄTTYNYT.
Ilmoitan voittajat mahdollisimman pian....
Mimmi M
12.07.2010 - 12:22
Tänä kesänä on tullut grillailtua viljapossua eri muodoissaan aika usein... tällä kertaa sisäfilettä. Vihreän kesäkurpitsan suurkuluttajia meistä on kasn tullut. Nyt kesäkurpitsa meni grillattaviin nyytteihin perunan ja sipulin kanssa.

Grillattua viljapossun sisäfilettä kera kesäkurpitsa-peruna-sipulinyyttien ja grillattujen tomaattien 
Grillattu viljapossun sisäfile
(2-3 annosta)
1 viljapossun maustamaton sisäfile ( painaa noin 500 g)
Maustamiseen: 1½ rkl soijakastiketta + 1½ rkl öljyä + 2-3 valkosipulin kynttä hienonnettuna + 1 tl aromat-seosta + ½ tl paprikajauhetta + mustapippuria myllystä ainakin 4 kierrosta.....
Sekoitetaan mausteseos. Puhdistetaan sisäfile ( kalvot pois). Kieritellään/hierotaan file mausteseoksella ja laitetaan file esim muovipussiin ja pussi jääkaappiin vähintään pariksi tunniksi....tai vaikkapa yön yli. Ennen grillaamista liha otetaan ½ -1 tuntia aikaisemmin huoneenlämpöön. Liha grillataan välillä käännellen n. 30 min -> ??? tarkkaa aikaa on niiin hankala laittaa ohjeeseen... kypsäksi, muttei kuivaksi.... meillä mies hoitelee tuon grillaamispuolen ja minä yritän pitää näppini poissa siitä hommasta. Kerran kävin kutsuttuna katsomassa filettä kaasugrillissä ja totesin että antaahan vielä kypsyä....... muttei minulla ole harmainta aavistusta grillin lämpötilasta....jotkut asiat vaan kannattaa jättää miesten hommaksi . Lihan annettiin tekeytyä hetken peitettynä ennen leikkaamista. Ja olipas hyvää!

Kesäkurpitsanyyteissä on kesäkurpitsan lisäksi muutama keitetty uusi peruna lohkottuina, runsaasti sipulia varsineen ja mausteina vaan suolaa + mustapippuria myllystä ja nokare voita. Käärästään nyytiksi ja grillataan 15-20 min. Grillimme kun ei kauhean iso ole, laitan tällaiset nyytit isommalle porukalle kuumassa uunissa ja hyviä tulee niinkin.
02.07.2010 - 00:17

Tässä paistokasarissa tehdyssä kasvishöystössä on porkkanoita ( 8 kpl), 1 vihreä kesäkurpitsa, 1 punainen paprika, pieniä sipuleita varsineen ( 4 kpl), öljyä/voita kuullottamiseen, juoksevaa hunajaa, suolaa, pitsamaustetta, pippuria, suolaa
Paloittele kaikki kasvikset. Freesaa/kuullota ensin porkkanasuikaleita ja anna niiden kypsyä kannen alla puolikypsiksi. Lisää kaikki muut kasvikset ja mausteet ja anna kypsyä välillä sekoitellen kunnes kasvikset ovat napakan kypsiä (5-10 min). Tarkista maku.
Tämä oli todella hyvää. Yhteistuumin sisareni kanssa tämä tehtiin ja syötiin lisäkkeenä eräällä aterialla juhannuksen aikaan.
20.06.2010 - 11:48
Jo kauan sitten siskon porukan ollessa käymässä, syötiin tällainen lauantaiateria...

Sinihomejuustoperunoita, uunitomaatteja, salaattia ja naudan pippuroitu ulkofilepihvi kera sienilisäkkeen ( herkkusieniä, sipulia paistettuna, pippuria, suolaa ja sekaan sipuliversiota creme bonjouria)

... ja lisäksi nautittiin tällaista....
14.06.2010 - 22:19
Tämän verran oli isosta vuoallisesta tähteenä, kun muistin kuvata perunat.... ovat sen verran hyviä kuiteskin, että kelvatkoon kuva.... vaihdan uuden sitten kun teen toiste...

Ohjeella tulee iso vuoallinen perunoita...pitäs riittää vaikka kuinka monelle....meillä oli 4 syöjää ja tuo jäi tähteeksi santsikierroksen jälkeen...
Sinihomejuusto-kermaperunat
12 julmetun isoa raakaa kuorittua perunaa ( kannattaa laskea 2 isoa perunaa/syöjä)
öljyä + voita perunoiden paistamiseen
4 dl ruokakermaa + 1 dl maitoa ( tarvittaessa enemmän lientä?)
100 - 150 g sinihomejuustoa ( laitoin 100 g ja sillä perunat olivat tarkoituksella miedosti sinihomejuuston makuisia)
suolaa, mustapippuria myllystä, paprikajauhetta
( tavallista juustoraastetta perunoiden päälle 2-3 dl)
Huuhdo perunaviipaleet hyvin viipaloinnin jälkeen ja kuivaa/valuta hyvin. Ruskista perunaviipaleet rasvassa paistinpannulla. Mikäli et tee kovin isoa annosta jatka perunoiden kypsentäminen pannulla. Lisää nesteet, juusto murustettuna ja mausteet ja kypsennä perunat paistinpannulla kannen alla silloin tällöin sekoitellen. Tarkista maku.
TAI tee kuten minä tein tällä kertaa.....
Perunaviipaleiden ruskistamisen jälkeen ( tämän määrän ruskistin 4 erässä) laitoin ne ja mausteet ja sinihomejuuston kerroksittain isoon uunivuokaan, päälle kerma ja maito ja päälle ripottelin vielä tavallista juustoraastetta ja laitoin perunat uuniin kypsymään... 200-225 asteinen uuni 40-50 min....riippuen kuinka kauan aikaa perunoita on kypsennetty paistinpannulla ruskistumisvaiheessa.
Tuli hyviä perunoita....näin sanoivat syöjät 
14.06.2010 - 22:10
Helppoakin helpommat uunitomaatin puolikkaat..

Tarvitaan tomaatteja puolitettuina ja oman mielen mukaisia mausteita... näissä on pitsamaustetta , suolaa, valkosipulijauhetta ja mustapippuria. Uunissa 225 asteessa 5-10 min..... tai grillissä muutama minuutti. Varo, etteivät kypsy yli.
12.05.2010 - 19:25
Helppo kasvislisäke liha- tai kala-aterialle tai syötäväksi tällaisenaan.....

Kasvishöystöön tarvitset sopivan määrän porkkanoita (luomua) viipaloituna ( laitoin 3 isoa), puolikkaan kesäkurpitsan ja 2 sipulia isoina lohkoina + pari rkl öljyä ja mausteeksi suolaa, valkosipulia, basilikaa ja rouhittua mustapippuria. Freesasin kasvikset ensin ja laitoin sitten hautumaan 175 -200 asteiseen uuniin kunnes porkkanakin tuntui riittävän pehmeältä. ( n. 20 min) Ohjeella tulee kolmelle lisäkeruokana.
11.05.2010 - 19:48
Ihan liian harvoin tulee tehtyä näitä ihania perunoita....

Raakana paistetut perunat ovat kertakaikkiaan hyviä.... vaikka ihan sellaisenaankin.
Raakana paistettuihin perunoihin tarvitaan siis kuorittuja perunoita. Kannattaa varata ihan reilusti...näitä tulee syötyä enemmän mitä monia muita perunoita. Minä varasin 2 oikein isoa perunaa/syöjä ja muutamia vielä ylimääräisiä...ja kaik meni. Perunoista kannattaa leikata ohuita viipaleita, kypsyvät nopeammin. Perunaviipaleet huuhdellaan ja kuivataan/valutetaan hyvin. Pannulle laitetaan rasvaa( laitoin öljyä + voita) ja sinne sitten vaan perunat ruskistumaan/kypsymään. Silloin tällöin sekoitellaan, jotta ruskistuvat ja kypsyvät tasaisesti. Kypsymisen loppupuolella perunat maustetaan esim. suolalla, mustapippurilla ja valkosipulilla ( paprikajauhekin käy) Minä laitoin paistokasarille aina välillä kannenkin päälle. Perunat kypsyivät yllättävän nopeasti (noin 15 min)... perunalajikkeesta mulla ei ole harmainta aavistusta. Sittten vaan heti syömään...
08.05.2010 - 08:55

Paistopussi laitetaan uunivuokaan ja sinne kootaan.... possun ulkofilepötkö ( tällä kertaa ihan kaupan valmisjuttu reilu kg pala), viereen köllöttämään kuorittuja paloiteltuja porkkanoita, sipulilohkoja ja herkkusieniä. Niiden päälle mausteeksi ainakin suolaa, paprikaa, hunajaa, pippuria ja jotain yrttiä. Suljetaa pussi mukana tulleella sulkimella. Muistetaan leikata pieni höyryaukko pussin kulmaan. Kypsennetään uunissa n. 160-180 asteessa (riippuen miten kiirus on?) n. 1½ tuntia....

Annetaan lihan rauhoittua pussissa hetkinen....ja sitten vaan leikataan ohuiksi viipaleiksi. Tässä hienosti tarjolla ihan vaan aukaistun pussin päältä.

Lisäkkeenä ihan tavallista salaattia, mitä jokainen höysti öljyyn säilötyllä fetalla ja Hesburgerin Talonkastikkeella. Olen edelleenkin sitä mieltä että yllättävän käyttökelpoista salatinkastiketta tuo... tämän linkin takaa löytyy myös monia muita Hesburgerin kastikkeita mitä on myynnissä ihan tavallisisssa kaupoissa.

Samalla aterialla syötiin myös vihreitä parsoja, ihan vaan lisukkeena, perunat ovat paistettuja, maustettuja mummon pariisinperunoita.....kastikkeena on ihan jauheesta tehty bearnaisekastike ( tällä kertaa ihan rasvan kanssa tehty).
Kuvitelkaa annos niin että parsat ovat lihan vieressä..... niin ei olisi kastiketta ruikittuna kahteen paikkaan 
Hyvälle maistui kaikki ruoat ja lisänä vielä (muutama) lasillinen hyvää punaviiniä 
02.04.2010 - 23:42

Täytetyt jauhelihapihvit
600 g naudan jauhelihaa
1 dl korppujauhoja
2 dl maitoa
2 munaa
½ pss pakastesipulikuutioita
2 tl aromatseosta
1 tl paprikajauhetta
½ tl mustapippurirouhetta
3 rkl sinappia
(suolaa)
täytteeksi 4 kokolihaleikkelesiivua ja 4 viipaletta Koskenlaskijajuustoa
Sekoita maito ja korppujauhot ja anna turvota pari minuuttia. Lisää kaikkki muut ainekset ja sekoita tasaiseksi. Kypsennä pieni pala mikrossa ja tarkista maku/suolaisuus mieleiseksesi. Muotoile puolesta massasta pellille leivinpaperin päälle 4 isoa pihviä. Laita jokaiselle pihville kinkkusiivu ja juusto. Muotoile lopusta massasta toiset 4 pihviä ja laita ne kanneksi täytteiden päälle. Muotoile pihvit tasaiseksi ja nipistä reunat kiinni. Kypsennä pihvejä 200 asteessa lähes ½ tuntia.
Huom! Kun tästä annoksesta tekee vain 4 täytettyä pihviä ( kuten minä tein), ovat ne ISOJA.


Perunana maistelimme ensimmäistä kertaa lankkuperunoita.... tuskin jää viimeisekis kerraksi . Sellainen joka ei tykkää syödä perunan kuoria, ei varmaan tykkää näistä lankkuperunoista.
Pippurikastikkeessa on: 2 dl ruokakermaa + 2 dl vettä + vaaleaa kastikesuurusta + vähän yli ½ pkt Musta Pekka pippurijuustoa + lihaliemikuutio (+ suolaa) -> kiehautetaan ja suurustetaan halutun paksuiseksi.
Kastike oli oikein hyvää ja kaikki syöjät suostuivat maistelun jälkeen ottamaan lisääkin kastiketta...

Mukavan pippurista oli Pekka-kastike...
05.03.2010 - 19:09

Murekekääryleiden kanssa syötiin ihania keitettyjä luomuporkkanoita, lohkoperunoita ja suppilovahveromuhennosta
Lihamurekekääryleet
( 8 kpl -> eivät ole kovin isoja, joten annos 2 kpl)
3/4 dl korppujauhoja
1½ dl vettä
1 muna
400 g naudan jauhelihaa
mieleisiä mausteita ( minä laitoin pihvimaustetta n.1 tl, jauhelihamaustetta n.1½ tl , suolaa, paprikajauhetta ½ tl ja mustapippuria rouhittuna n.½ tl)
2 rkl tomaattisosetta
täyte; esim. omenaa, kuivattua luumua, juustoa, sieniä, paprikaa, suolakurkkua....
Turvota korppujauhetta nesteessä pari minuuttia. Yhdistä kaikki ainekset. Taputtele massa kevyesti öljytylle työlaudalle ja jaa 8 osaan. Jaa täyte osioille ja rullaa. Käytä tarvittaessa apuna esim. veistä tai pientä lastaa. Silota pinta tasaiseksi. Kypsennä kääryleet pellillä leivinpaperin päällä 200-225 asteisessa uunissa n. 20 min.

Minä laitoin murekekääryleisiin täytteeksi lihaleikkelettä, maustekurkkua ja emmentaljuustoa.

.... ja lihamurekekääryleet paistuneina...

Siskoni toi ruokatuliaisia tullessaan kyläilemään. Meetwursti Kippari tuhottiin alta aikayksikön....hyvin tekivät viipaleet kauppansa. Oikealla oleva sienirasia on odottanut käyttöä ja hetken mielijohteesta päätin tehdä niistä lisäkkeen/kastikkeen kääryleille. Tiesin kyllä saavani syödä lähes kaiken yksikseni.... suostui mies sentään maistelemaan. Nuo suppilovahverot olivat aika suolaisia, oliskohan ollut 4% suolaisuus?...huuhtelin sienet muutamaan kertaan ja ihan hyvä muhennos tuli, ei ollut liian suolainen. Sienimuhennokseen käytin sienien lisäksi ruokakermaa ja pikkasen vaaleaa suurustetta.

...ja lisänä syötiin vielä ihan tällaista tavallista salaattia....
02.03.2010 - 15:51
Lähes aina tulee tehtyä sellaista broileriruokaa missä on juustoja, ruokakermaa ym maitovalmisteita mukana. Tällä hetkellä olen ihastunut mexicanokastikkeeseen, mihin ei tule minkään sortin maitovalmisteita ja hyvää on silti....

Tässäpä valmis annos. Salaattikuva onkin jo aikaisesemmin julkaistu. Pilahviriisin on tehty suurinpiirtein tällä ohjeella.

Paistettua / pariloitua broileria
8 kpl broielrin rintafileetä, ohutleikettä tms
Mausteseos:
1½ tl suolaa (voisiko hieman vähentää?)
1 tl paprikajauhetta
1/4 tl cayennepippuria
1/4 tl valkopippurijauhetta
½ tl sipulijauhetta
½ tl valkosipulijauhetta
½ tl kuivattua basilikaa
1/4 tl mustapipppurijauhetta
1/4 tl kuivattua timjamia
Öljyä broilerifileet kevyesti ja mausta sekoitetulla mausteseoksella. (Anna tekeytyä/maustua peitettynä kylmässä.) Paista lihat paistinpannulla tai parilassa kypsiksi

Mexicanokastike
2-3 rkl öljyä
1 sipuli hienonnettuna
1 punainen paprika pieninä kuutioina tai suikaleina
2 rkl tomaattipyrettä
3 -4 dl tomaattimurskaa ( käytin 500 g prk)
chilijauhetta, cayennepippuria, tabascoa, suolaa ja valkosipulia ( kenties ripsaus sokeria)
1 pieni pss pakastemaissia ( n. 3 dl)
Freesaa kattilassa öljyssä paprika- ja sipulikuutioita. Lisää tomaattipyre ja jatka freesaamista. Lisää tomaattimurska ja hauduta kasvikset kypsiksi. Lisää maissinjyvät kuumenemaan jsekaan a mausta kastike aika voimakkaaksi.
Tällä ohjeella tulee aika iso annos kastiketta.... 6-8 annosta, joten jos tarvitset vain muutamalle syöjälle kastiketta, puolita ohje.
23.01.2010 - 13:33
Vaikken niin naudan lihasta perusta, joskus silti ihan mielikin tekee oikein mureaksi haudutettua naudan lihasta tehtyä kastiketta ( pihvit on asia erikseenn...). Viime viikonloppuna hauduttelin tällaista kastiketta....

Lihana on naudan paisti, minkä viipaloin poikkisyin ihan paksuiksi viipaleiksi. Ruskistin lihat pannulla, nesteeeksi vettä niin että lihat peittyvät. Pannun kautta laitoin myös kauhean ison sipulin lohkottuina ja alusta lähtien lihan kansssa hautumaan kattilaan. Mausteina on vaan tomaattipyrettä, soijakastiketta, mustapippuria, suolaa, paprikajauhetta. Liha hautui hiljaa hiplettäen n. kaksi tuntia. Kastikkeen suurustun ruskealla Maizenasuurusteella ( taisin lorauttaa sekaan vaaleaa suurustakin), lisäksi laitoin pikku lorauksen 15 % ruokakermaa pehmentämään makua.
Lautasella lisäkkeenä näkyvät porkkanat ovat näitä...

Ihan ekaa kertaa ostin näitä ja onhan nuo söpöjä ja yllättävän hyvän makuisiakin, kun ei ylikypsennä.....mutta tiedä sitten, aika arvokkaita porkkanoita ovat. Mutta kaikkeahan kannattaa kokeilla ainakin kerran....
Tällä aterialla syötiin alkuun tämä Musta Pekka-salaatti. Jälkkäriksi juotiin kahvit keikauskakkupalan kera.
27.12.2009 - 21:03
Tällaista helppoa perunasoselaatikkoa teen aika usein kaikenlaisista juustonjämistä. Tällä kertaa käytin ihan mustaleimaemmentalia...mitä voimakkaamman makuista juustoa, sitä parempi.

Juustoinen perunaoselaatikko: 2 pss pakasteperunasoseaineksia + maitoa ohjeen mukaan/hieman enemmän ( tai ihan perunoista tehtyä perunasosetta) mustapippuria, 3-4 dl voimakkaan makuista juustoraastetta, pinnalle korppujauhoja 2 rkl ja voinokareita
-> valmista perunasose ohjeen mukaan. Itse tykkään laittaa soseen laatikkoon hieman löysemmäksi. Mausta perunasose haluamallasi tavalla ja yhdistä juustoraaste soseeseen. Laita vuokaan. pinnalle korppujauhoja ja voinokareita ja paista laatikko 200 asteisessa uunissa n. ½ tuntia...kunnes on ruskistunut kauniikis päältä. Muutoinhan laatikossa on ainekset kyppsiä. Jotkut laittavat raaka munaakin soseen sekaan, minä en tällä kertaa laittanut ja hyvää oli ilmankin.
Söimme juustoista perunasoselaatikkoa lihamurekkeen kanssa.
08.11.2009 - 10:40

.... eli tarjolla on possun ulkofilettä, kermaperunoita ja salaattia
Possun ulkofile on maustettu suolalla, ripauksella inkivääriä, runsaalla mustapippurirouheella ja aromat-seoksella. Liha tekeytyi yön yli jääkaapissa. Paistettiin uunissa kypsäksi ja tekeytymisen jälkeen leikattiin viipaleiksi.
Lisänä raakoista perunoista tehtyjä kermaperunoita. Eli huuhdotut raakat perunaviipaleet, sipulia mausteita ja ruokakerma vuokaan ja 175-200 asteiseen uuniin kypsymään reiluksi tunniksi. Kerrran jouduin välillä lisäämään nestettä....näytti muutoin tulevan liian kuivia.
Salaatissa ruukkusalaattia, vesimelonia, paprikaa, kurkkua, tomaattia ja salaattijuustoa. Kastikkeena sinappikastike.
19.10.2009 - 09:13
Viime lauantaina tehdessäni paistia uuniin, iski hillitön himo saada porkkanalaatikkoa. Vaikkei vielä jouku olekkaan 

Itse en tykkää sellaisesta löllöstä porkkanalaatikosta, vaan jämäkästä ja porkkanaa pitää olla ihan reilusti. Tällaisella ohjeella tein tällä kertaa.....
Porkkanalaatikko
1½ dl puuroriisiä
2 dl vettä
8 dl maitoa (laitoin hyla täysmaitoa)
8 isoa porkkanaa kuorittuna ( puhdas paino oli n. 800 g ) + vettä porkkanoiden keittämiseen
2 munaa
n. 1 tl suolaa
1 maustemitta jauhettua muskottia
1 maustemitta jauhettua valkopippuria
2-3 rkl siirappia
pinnalle korppujauhoja ja voinokareita
Kuori porkkanat ja laita ne paloiteltuna kiehumaan veteen. Kun porkkanat ovat kypsiä, kaada vesipois ja soseuta porkkanat (minä käytin sauvasekoitinta).
Keitä nesteistä ja riisistä puuro.( kuumenna vesi kiehuvaksi, lisää riisit, kiehauta kunnes vesi on imeytynyt riiseihin, lisää maito ja kypsennä puuro)
Lisää puuron mausteet, porkkanasose ja munat. Tarkista maku. Kaada seos uunivuokaan/foliovuokiin, ripottele korppujauhoja päälle (ja laita pinnalle pieniä voinokareita). Kypsennä laatikko 175-200 asteisessa uunissa 50-60 min.
Ohjeella tulee kuvassa näkyvä vuoallinen ja kävin just mittailemassa moniko siitä ottaisi. Lisäkeruokana annoksesta tulee 8-10:lle ...... itse olen herkutellut laatikolla salaatin kera ihan pääruokana.
14.08.2009 - 19:38
Tätä ihanaa kesäkurpita-tomaatti-sipuli-aura-vuokaa tein jo pari viikkoa sitten, kun sisareni porukka oli vierailulla. Ihan liian harvoin tulee tätä tehtyä....

Hävytöntä sanoa, mutta söimme neljään pekkaan tämän vuoallisen lisäkeruokana ..... kyllä kait tästä pitäs lisäkkeeksi ainakin 6 piisata...
Sipulinen kesäkurpitsa-tomaattivuoka
1 iso vihreä kesäkurpitsa viipaleina
4-5 isoa tomaattia viipaleina
1-2 sipulia renkaina
1 prk Creme Fraichea
½ pakkausta Aura-juustoa ( enemmänkin voi laittaa, jos oikein siitä tykkää)
2 öljyyn säilöttyä valkosipulin kynttä raastettuna
n. 1 tl pitsamaustetta ( tai basilikaa)
suolaa
muutama kierros mustapippuria myllystä
Lado ainekset limittäin uunivuokaan. Sekoita Creme Fraicheen murustettu Aura ja mausteet ja levitä seos vuokaan. Kypsennä 175 - 200 asteisessa uunissa 30 - 40 min.
Hyvää sellaisenaan kasvisruokana esim. leivän kanssa tai lisäkeruokana liha- tai kalaruoalle.
07.08.2009 - 01:15
Tänä kesänä olllaan grillailtu broileria aika usein... kuvassa oleva broilerin liha on tällä kertaa ihan valmismarinoituja ( hunaja) ja ihan hyvää oli salaatin ja perunoiden kera. Halloumi on ollut tämän kesän villitys meillä ja sitä ollaan aika usein kans grillailtu salaatin lisäksi. Kuvassa olevat palat ovat hieman tumman näköisiä, mutta eivät ne palaneelle maistuneet vielä lähestulkoon... ja pitäähän grillatuissa hieman mustaa ollakin .

Halloumisalaatissa on rapeaa ruukkusalaattia tms, tuoreita persikoita, tomaattia, tummia rypäleitä, kurkkua, suippopaprikaa ja tietenkin grillattua/pannulla paistettua halloumia.

Perunat tehtiin ihan vaan tähteeksi jääneistä uusista perunoista maustamalla ne eipulilla, suolalla, nokareella voita ja mustapippurirouheella. Grillissä folioon ( sisällä leivinpaparia?) käärittynä väh. 15 min.....
10.07.2009 - 17:19
Meillä oli ruokatoivelistalla ihan tavallista lihamureketta.... tavallista ja tavallista..mikähän sitäkin on...

Tavallista (minun mittapuun mukaan) lihamureketta syötiin chilisten lohkoperunoiden, salaatin ja porkkanagratiinin kanssa.
Pieni lihamureke
300 g naudan jauhelihaa
½ dl korppujauhoja
1 dl nestettä ( laitoin rasvatonta maitoa)
5 rkl sipulikeittojauhetta
2 rkl ketsuppia
1 rkl sinappia
mustapippuria myllystä muutama kierros
½ tl paprikajauhetta
1 muna
Sekoita ensin korppujauho + neste ja lisää kaikki muut ainekset ja sekoita tasaiseksi massaksi. Muotoile pitkulaiseksi pötkyläksi/murekkeeksi ja kypsennä n. 200 asteisessa uunissa n. 40 min.

Ohjeella tulee tällainen pieni, 3 ( kork.4) aikuisen mureke. Minä leikkasin tuosta 6 hyvän paksua viipaletta + pienet pääpalat.

Lohkoperunoissa on öljyn lisäksi mausteena suolaa, aromat-seosta, paprikajauhetta, chilijauhetta, mustapippuria myllystä. Tällä kertaa tein perunat kuorituista, vielä vanhoista perunoista. Kypsesin 200-225 asteessa n. 20 min. Olivat ihania, pikkasen tulisen makuisia. Toisaalta mureke ja porkkanagratiini olivat aika mietoja ja salaatin persikkakin taittoi chilistä makua kivasti.
10.07.2009 - 15:50
Porkkanagratiinia on tehnyt mieli ja monta päivää..... joten keittäessäni lisäkkeeksi babyporkkanoita yhdelle aterialle, keittelin samalla jo tähänkin porkkanat. Tottakait tuoreista uuden sadon porkkanoista sais eri ihanan makuista gratiiniakin, mutta meillä jatkuu pakastimen tyhjennysoperaatio, joten pakasteporkkanoiden on kelvattava tälläkin kertaa...

Porkkanagratiini
6-7 dl keitettyjä porkkanoita (paloiteltuna)
Gratiinikastike
n. 25 g rasvaa
½ dl vehnäjauhoja
2½-3 dl maitoa (kastike saaa jäädä sakeaksi)
1½ dl juustoraastetta ( jätä osa päälle)
suolaa
valkopippuria myllystä
(muskottia, jos tykkäät sen mausta, minä en laittanut)
Sulata rasva kattilassa, lisää vehnäjauhot, sekoita, lisää maito kylmänä ja sekoita koko ajan kunnes kiehuu. Lisää juustoraaste ja mausta kastike mieleiseksesi. Kaada kuuma kastike uunivuoassa olevien porkkanoiden päälle ja ripottele vielä vähän juustraastetta päälle. Gratinoi pinta uunissa 225 asteessa kunnes on ruskeatäpläinen.
Ohjeella tulee 5-6:lle ruokailijalle lisäkeruoaksi. Me söimme porkkanagratiinia chilisten lohkoperunoiden ja lihamurekkeen kanssa.
Aikaisemmin tekemäni kukkakaaligratiinin ohjeen löydät täältä.
12.06.2009 - 10:48

Kylläpä maistuivat kotimaiset Timo-perunat hyvälle....
26.05.2009 - 20:52

Jo pitkään on jääkaapissa näköttänyt pariisinperunapakkaus ( kypsiä ). Ostin sen "hätävaraksi" aikaa sitten...mieskin jo kyseli, että millonkas noita maistellaan. Viime viikonlopuksi ostin toisenkin pakkauksen ja siskon porukoiden kanssa niitä sitten maisteltiin. Pakkauksessa on eri kysennystapoja.... me halusimme ehdottomasti paistaa perunat voi-öljy seoksessa, mausteena paprikajauhetta, suolaa ja mustapippuria ja lopuksi kevätsipulia. Olivat yllättävän hyviä. Ostetaan toistekkin.
08.03.2009 - 11:49
Skånen perunoiksikin näitä joku voisi nimittää. Niihin tulee käsittääkseni lisäksi purjoa ja loppukypsennys voitaisiin tehdä myös uunissa.

Tein perunat isossa kannellisessa paistinpannussa ( myös laakea kattila käy). Kuorin ja paloittelin pieniksi kuutioiksi 5 julmetun isoa perunaa, huuhtelin perunakuutiot hyvin kylmällä vedellä ja valutin ne lävikössä. ( ne vois ihan kuivatakin). Pannulla/kattilassa sulatetaan rasvaa ( laitoin margariinia+öljyä) ja kuullotetaan perunoita n. 5 min siinä sekoitellen. Lisätään pannuun nesteeksi ruokakermaa 2 dl + suolaa+pippuria ja minä laitoin vielä paprikajauhetta. Annetaan kypsyä kannella peitettynä, välillä sekoitellen ja lisätään nestettä tarvittaessa. Minä en halunnut lisätä enempää kermaa, joten laitoin vettä n. 1½ dl ja hyviä perunoita tuli näinkin. Lisäneste voisi olla myös maitoa. Perunalajikkeesta ja kuution koosta riippuen kypsymisaika on 20-30 min. Meillä näistä perunoista tykätään niin kypsinä, jotta ne jo pikkasen rupeavat soseutumaan. Minulla perunat jäivät aneemisen näköiseksi kun ei ollut persiljaa eikä edes kuivattua ruohosipulia sekaan laitettavksi.
Tästä perunaversiosta saa ihania perunoita myös erilaisilla maustetuilla sulate-ja tuorejuustoilla. Vähentää vaan nesteen määrää ja tilalle juustoa.
Sipulista tykkäävät voivat tietenkin laittaa näihin sipulia sekaan.... minä en laittanut tällä kertaa sipulia, koska söimme näitä reilusti sipulisen murekkeen kanssa.

Tämän näköisiä perunat ovat hauduttamisen alkuvaiheessa.... minulla perunat kypsyivät n. ½ tuntia, jolloin ne olivat jo tarkoituksella hieman ylikypsiä. Tästä määrästä tulee 3 annosta.
05.02.2008 - 21:01

Veneperunat eli lohkoperunat on tällä kertaa maustettu seoksella missä oli öljyä + paprikajauhetta+valkosipulisuolaa+suolaa -> uunissa 200 asteessa reilu ½ tuntia perunalajikkeesta ja lohkojen paksuudesta riippuen...... näitä söisi ihan paljaaltaankin tai dipattuna kermaviilikastikkeeseen....
03.02.2008 - 12:00

Pilahviriisi
½ dl öljyä
1 sipuli hienonnettuna
3 dl puuroutumatonta riisiä
8 - 9 dl vettä
lihaliemikuution puolikas - kokonainen
suolaa
- kuullota sipuleita öljyssä hetkinen, kaada kattilaan myös riisit ja kuullota vähän.... eivät saa ruskistua
- lisää neste + mausteet ja anna kypsyä miedolla lämmöllä kunnes riisi on kypsää ja neste on imeytynyt riiseihin, sekoittele välillä ja lisää tarvittaessa vettä
- tästä annoksesta tulee viidelle ihan hyvän kokoinen pilahviriisiannos
|
Ruokaan ja leivontaan liittyviä blogeja, joissa vierailen aika usein
Theodora, ystävien kesken Dora
Mimmin touhuissa mukana... ainakin syömässä kermavaahtoa...

Viimeisimmät kirjoitukset
Leivontatarvikekauppa verkossa

www.confetti.fi
Kärkkäiseltä löydät monia leipomiseen ja koristeluun liittyviä ostettavia.

Koti ja puutarha -> taloustavarat
tässä suora linkki
|